HUOM: Allekirjoittanut ei vastaa siitä, jos lukijan veri alkaa spontaanisti kiehua luettuaan tämän tekstin.
Se on sitten kumma, miten tässä maassa mikään ei toimi kuten muualla. Tai niin ainakin meille väitetään.
Otetaanpa nyt pari esimerkkiä luonnosta ja luonnonvaroista, vaikkapa tämä viimeisin uutisointi, jonka mukaan meillä metsätkään eivät toimi kuten pitää, vaan ne ovat ympäristölle haitallisia.
Samaan aikaan Ruotsissa kuitenkaan ei ole minkäänlaista ongelmaa.
Toisaalta, onhan Ruotsissa myöskin turpeen kohdalla kyseessä se kuuluisa "eri asia".
Ruotsissa turve kun on uusiutuva luonnonvara, kun taas täällä meillä, jossa turvevarannot on pinta-alaan verrattuna isommat kuin Ruotsissa - jopa siinä määrin, että Suomen valtio on Ruotsin suurin turvetuottaja. (Sinä et voi keksiä tällaista!)
Nyt EU-maat saanevat tämän myötä Suomesta - taas kerran - kupattavansa, tuon miljardien eurojen tulonlähteensä, johon Ruotsi ei ollut tarpeeksi tyhmä lähtemään mukaan. Ilmeisesti vihjasivat, että EU:n uskottavuus on Suomen vastuulla.
Onhan tässä nyt yhtä sun toista mielenkiintoista taustalla, sillä edellinen vihervasemmistohallitus makuutti komission esitystä neljä kuukautta ja esti näin jopa eduskunnalta mahdollisuuden puhaltaa peli poikki tai edes näytellä huolestunutta.
Siinä missä Suomessa tupeksittiin tai ideologisesti järkättiin kansa maksajaksi, Ruotsi hoiti homman kunnialla, sillä he asettuivat jo kesällä vastustamaan EU:n ennallistamisasetusta, pitäen näin päätöksenteon metsäasioissa itsellään. (He huomauttivat, että EU-komission esitys rikkoo päätöksenteon läheisyysperiaatetta). Aivan kuten he pitivät nuuskankin myynnin itsellään, kuten todellinen Chad - mutta se on sitten toinen juttu se.
Vaikka jo tuossa tupeksinnassa on tarpeeksi syytä, niin katsotaan vielä mittareita: Ruotsissa maaperän hiilivaraston muutos perustuu mittauksiin ja Suomessa Yasso07-malliin
Eikö mittaus ole mieluisa? Luo itse mittarisi!
Muutenkin Suomen laskelmista on jätetty pois esim. suot, jotka sitovat hiiltä, ja joita pinta-alasta on n. 40 %.
Todellakin, NASA:n satelliittimittaukset näytti että Suomi on hiilinegatiivinen ja Suomella on yhdet maailman suurimmat hiilinielut.
Vaan on muitakin "eri asioita" kuin vain tämä.
Norjassa ei pelätä olevansa kommunisteja, vaan kansa rikastuu öljyllä ja verottaa surutta kaivostoimintaansa.
Ruotsissa puolestaan kaivostoiminta pidetään valtion hallussa, LKAB, eli kuten Wikipedia sen sanoo, on: Luossavaara-Kiirunavaara Aktiebolag on Ruotsin valtion kokonaan omistama kaivosyhtiö, jonka päätoimiala on rautamalmin louhinta Kiirunan ja Malmbergetin rautaesiintymistä.
Vaan eihän nyt Suomessa voi olla mitään arvokasta, kun metsätkin aiheuttavat ilmastonmuutoksen ja maailmanlopun?
Suomessa myydään joko pois pilkkahintaan, tai sitten pidetään (juuri tässä asiassa) verot naurettavan matalalla tasolla (0,6%) tai ei itse oteta ns. hakkua kauniiseen käteen ja ruveta hyödyntämään näitä varoja.
Pelkkä yksityistäminen ei takaa ihanuutta, ei vaikka oikeisto niin uskookin. Sitä harrastettu muuallakin ja se ei ole tie onneen automaattisesti, kuten voimme todeta miten esim. brittien sähkökysymyksen kanssa kävi yhtä hassusti kuin meillä kävi Carunan kanssa.
Kultainen keskitie olisikin, että ruvetaan jatkossa toimimaan ihan uudella tavalla, oli kyseessä sitten kansallistaminen tai yksityistäminen.
Mikä se olisi?
Kannattavuuden ja kansan voiton tavoitteleminen.
Se olisi se kolmannen tien malli, jossa ei ideologiset jarrut pakota tekemään huonoja valintoja.
Nyt suomalaisia koijataan niin ulkomaisten kuin kotimaistenkin tahojen toimesta, niin myös nyt. Tämän kavaltamisen motiivina on raha ja/tai ideologia, ehkäpä molemmat.
Allekirjoittanut jo ajatteli, että tämä aihe menisi ohi itsekseen, mutta ei. Pakko tästäkin on nyt sitten kirjoittaa.
Meille on tolkutettu, että nainen ei ole vain aikuinen, omista valinnoistaan vastuuseen kykenevä ihminen, vaan myöskin itsenäinen ja vahva, tasa-arvoinen miehen kanssa, mutta parempi. Mutta sitten sitä kuitenkin pitää kohdella kuin lasta? Tämä on ristiriita josta ei saa puhua, eikä sitä saisi edes ajatella.
Kun tas Stagalan agendana näyttäisi olevan kaksinaismoralismin paljastaminen, sen, ettei keisarinalla ei ole taaskaan vaatteita - pahin rikollinen täällä sirkuksen takapihalla seisovan bajamajan paskasäiliössä on aina hän joka kumoaa Virallisen Totuuden™.
Todellakin, modernille naiselle vastuu on kryptoniittia – ja moderni nainen on kaikkein etuoikeutetuin ja hemmotelluin ihmisluokka mitä on milloinkaan ollut. Näillä lienee syy- ja seuraussuhde toisiinsa.
Niinpä kaikki kritiikki naisia kohtaan on aina naisvihaa, ettei vain nainen joutuisi ottamaan vastuuta mistään. Niinpä sekin on nyt naisvihaa, kun halutaan naisten parasta eli sitä, että ei altistaisi itseään tilanteisiin, joissa käy huonosti.
Tukinainen Ry ei juurikaan tästä eroa, paljastaessaan olevansa poliittinen järjestö.
Oli aivan käsittämätöntä ylimielisyyttä järjestöltä olla ottamatta rahaa vastaan, edes henkilöltä kuten Stagala. Kyseessä on järjestö joka oli viime vuonna saanut n.5000 € lahjoituksia, mutta joka nyt kieltäytyi tuplaamasta lahjoitussummaa koska persona non grata.
Tätä apua tarvitsevat ihmiset eivät tiedä, että onko se raha "korvamerkitty" huonolla maineella vai ei.
Onko tässä nyt tärkeämpää se, että "ollaan oikeassa", vai se että todella autettaisiin uhreja? Ilmeisesti ensiksi mainittu, sillä nyt jäi osa avusta saamatta, pelkän tekopyhän moraaliposeeraamisen takia. Vaan mitäpä ei nykypäivänä tehtäisi oman moraalisen paremmuutensa esille tuomisessa - se on tarve, joka ylittää kaiken muun. Mutta mitä voi odottaa järjestöltä, joka ei näemmä usko minkäänlaiseen ennaltaehkäisyynkään.
Samalla tämä taas kerran osoittaa miten yhteiskunta on ajautunut identiteettipolitiikan tielle. Sillä ei ole väliä, että mitä teet, vaan ainoastaan sillä kuka olet ja mitä sanot. Kun ymmärtää tämän epäkohdan, ymmärtää miksi niin moni asia on pielessä.
Tässäkin tapauksessa on tarinan hyvis ja pahis. Mutta kun niitä vertaa, se ei selity terveellä järjellä, vaan sokealla tunteella. Se, että hyviksen roolissa olevan Immun menneisyyteen kuului huumeita, väkivallan käyttöä muihin, sekä muuta arveluttavaa toimintaa ”konnamaailmassa”, joka on omiaan pilaamaan ihmisten elämiä, on täysin ok, sillä hän otti tässä asetelmassa valkoritarin roolin. Stagala puolestaan on pahis, sillä jos haluat tietää kuka oikeasti hallitsee, tulee sinun tietää ketä et saa arvostella – gynosentrisessä yhteiskunnassa minkään vastuun peräänkuuluttaminen naisten kohdalla on pahinta mitä kuvitella saattaa – ei toki niin paha asia kuin raiskaus, mutta silti. Tätä ei myöskään saa anteeksi, eikä tätä unohdeta. Ei edes kymmenestä tuhannesta eurosta, joka auttaa useampaa raiskauksen uhria enemmän, kuin mitä ennaltaehkäisyn kehottavat sanat satuttavat. Naisten raiskaaminen saa ilmeisesti jatkua entiseen malliin, kunnes oikea henkilö tekee lahjoituksen, sillä juuri nyt Tukinainen niminen järjestö on sitä mieltä, että naisia voi auttaa 10 000€ vähemmän kuin normaalisti.
Osa 1. Oikea maailma vs. Laa laa -maa.
Jokainen vähänkin järkeä omaava henkilö miettii millaisia riskejä oma toiminta tai sen puute voi mahdollisesti aiheuttaa. Jo lapsena allekirjoittaneelle opetettiin, ettei ole mitään väliä sillä mitkä ovat säännöt, sillä aina voi sattua jotain - siksi kannattaa esim. katsoa suojatietäkin ylittäessä molempiin suuntiin. Eikö moderneja naisia olla siis kasvatettu oikein? Jos joku menee seisomaan moottoritielle ja jää auton alle, niin on melko vaikea välttyä ajatukselta, että kyseinen henkilö olisi voinut toisin toimimalla säästyä tapahtuneelta.
Eräs feministisen aivopesun uhrin, eli modernin naisen tyypillisimpiä piirteitä onkin tarve saada olla oikeassa, kuin myös häpeä sekä häpäiseminen. Jos kaksi ensimmäistä kohtaa on vaarassa mennä ei-toivotulla tavalla, niin sitten alkaa vastapuolen häpäiseminen.
Mutta onnea vain tuon asenteen kanssa kun vastassa on rikollinen, joka ei anna yhden yhtäkään veetä naisesta ja tämän oikeuksista. Naisten pakkomielle siihen, ettei uhri voi olla koskaan tai missään olosuhteissa väärässä johtaa tähän. Mutta kun tässä on kyse ennaltaehkäisystä, ei uhrin syyttämisestä.
Nykynaiset on aivopesty järjettömään feministiseen ajatteluun, jossa nainen ei voi vaikuttaa mihinkään mitä hänelle tapahtuu. Tähän liittyy myöskin naiivi ajatus täydellisestä maailmasta, jossa kaikkien tarkoitusperät ovat hyvät. Tämä totta kai puree naisiin, sillä he eivät ajattele, vaan tuntevat ja kokevat. Mitä siitä seuraava, kun annat tunteelliselle olennoille loputtomasti vapauksia?
Tämä naisten naiivius on perikadon tae, etenkin kun se liitetään toiseen yhtä lapselliseen ominaisuuteen eli vastuuttomuuteen. On absurdia ajatella, että tuollainen ajatusmalli jossa ”no se on laitonta, se ei saa tehdä niin” olisi millään muotoa realistinen asenne. Tämä maailma ei ole mikään laa laa -maa, eikä se muutu millään määrällä itsepetosta. Naisille toisaalta annetaan väärä turvallisuuden tunne ja luodaan "minulla on oikeus" -asenne, mutta toisaalta jos oikeuksia ei kunnioiteta, kuten usein käy oikeassa maailmassa, silloin syyllistetään koko miessukupuoli - se on hyvä esimerkki siitä, miten feminismi pilaa kaiken.
Joten, vastuu rikoksesta on totta kai aina sen tekijällä, kun taas ennaltaehkäiseminen on fiksua jo itsensä kannalta, ei väliä vaikka se aiheuttaisi ikäviä tunteita. Mutta minkäs teet, modernilla naisella ei lähtökohtaisesti ole mitään itseohjautuvuutta tai vastuunkantokykyä. Asiat yksinkertaisesti tapahtuvat heille kuin ajopuulle. Väärään seuraan päätyneen naisen päätöksen tekivät se väärä mies, alkoholi ja naisen impulsiivisuus, joten johtopäätös on, että se mies on tässä yhtälössä se ainoa osapuoli jolla on agentuuri. Sitten vielä ihmetellään, että miksi me olemme tällaisen kohun keskellä.
Vaan eihän tämä jälkipyykki taaskaan yllätä, sillä feminismissä kyse on vain miesten alistamisesta, eivät he halua tasa-arvoa, vaan sitä että tohvelisankarit kävelisivät munankuorilla, vaihtaisivat kadun puolta nähdessään naisia ja olisivat helposti hyväksikäytettävissä. Tämäkin käytös seuraa naisten kaksoispariutumisstrategiaa, jossa naisten parhaan saavat hypergamisesti halutut jännämiehet, rikkaat miehet yms. miehet. sekä sitten ne alemman tason miehinä nähdyt miehet, jotka siivoavat edellä mainittujen jäljet.
Joten sekös näitä ottikin päähän, kun tällainen plantaasilta karannutta ja vapautensa löytänyttä miestä kouluttamaan lähtenyt jännämies sai suorassa lähetyksessä niin pahasti kuonoonsa, että se piti viedä sieltä pyörätuolilla ulos. (Jos naiset ovat niin hirveän huolissaan turvallisuudestaan, niin miksi ne hakeutuvat jännämiesten seuraan? No niinpä, niin kauan kun sanat ja teot on tällaisessa ristiriidassa, on turha hakea sympatiaa.)
Stagalan voitto oli täten moninkertainen. Pelkästään hänen rohkeutensa uhmata tekopyhää matriarkaattia vei hänet jokaisen henkisen kuohilaan yläpuolelle – niitä tässä maassa riittää, naiselta otetaan paskaa ja puretaan se toisiin miehiin, todellakin, pahuus on lähtöisin heikkoudesta. Siitä ei voida Stagalaa syyttää, vaan hänen fyysinen ja henkinen vahvuutensa on se mitä tässä maassa tarvitaan.
Myöskin se kääntyi hänen voitoksi, kun nyt Naistenhuone alkoi kerätä rahaa Tukinainen Ry:lle. Se on Stagalan ansiota, eivät nuo virtuaalikanalan neropatit olisi milloinkaan muuten aloittaneet tuota keräystään - tähänkin tarvittiin miestä. Bonuksena Stagalalle jää enemmän rahaa omaan käyttöön, tai hän voi lahjoittaa ne johonkin muualle - allekirjoittanut ehdottaisi jotain miesjärjestöä tai ehkä eläiten suojelua.
Tilanne on toinen silloin, kun poliisi puhuu seksuaalirikoksista yleisellä tasolla ja tavoitteena on yleisön valistaminen ja rikosten ennalta estäminen. Uhrin toimenpiteet ovat ensiarvoisen tärkeitä rikosten ehkäisyssä.
Pankkiryöstöt saatiin käytännöllisesti katsoen loppumaan, kun pankit paransivat turvatoimiaan eivätkä vain kiukutelleet, että sanokaa ryöstäjille, ettei saa ryöstää.
Kukaan ei älähdä, kun poliisi neuvoo varkaiden varalta ottamaan lompakot pois takataskusta ja panemaan polkupyörät lukkoon. Mutta auta armias, jos naisille sanoo, että puistoon ei ole turvallista sammua eikä tuntemattomien miesporukoiden mukaan kannata humalapäissään yöllä kadulta lähteä, saa kuulla syyllistävänsä.
Syyllistämisen hysteerisen varomisen voisi jo lopettaa. On ihan tervettä tuntea syyllisyyttä, ellei ole välittänyt itsestään ja turvallisuudestaan. Sitä sanotaan meillä päin myös vastuun ottamiseksi.
Vastuussa on tietysti vain siitä, millaiseen kuntoon on itsensä saattanut. Jos joku käyttää humalaista naista seksuaalisesti hyväkseen tai raiskaa tämän, vastaa tietysti tekemästään rikoksesta.
Seksuaalirikosten ennalta ehkäisystä puhuttaessa ei uhrin humalatilaa voi unohtaa, koska se on näissä rikoksissa suurin yhteinen nimittäjä. Seksuaalirikokset on yksi niistä syistä, joiden takia nainen ei voi juoda niin kuin mies. Se ei ole moraalinen kannanotto naisten viinanjuontiin, vaan jotain joka mahdollistaa nämä rikokset.
"In particular, certain actions reduce the risk of rape more than 80 percent compared to nonresistance. The most effective actions, according to victims, are attacking or struggling against their attacker, running away, and verbally warning the attacker".
Ja tässä vielä lopuksi, vähän kuin kevennykseksi, Ylen ”vähättelyvideo” - sillä kuten Virallinen Totuus asian ilmaisee, on riskien minimoiminen on automaattisesti vähättelemistä:
Harva ilo on niin vilpitön kuin vahingon ilo. Nyt sitä sitten saa, kun todistamme pettäjän pettymystä, Suomen kansan luottamuksen halveksijain, sekä sorrettujen hien ja veren puristajien uppoamista.
Klovnilta ei tulisi kysyä, että miksi se käyttäytyy kuten klovni. Vaan tulisi kysyä itseltään, että miksi kerta toisensa jälkeen menee sirkukseen katsomaan pelleilyä ja vielä maksaa siitä. Ja näin äänestäjät ovat nyt tehneetkin. Myös osa rivipersuista on tämän myös tajunnut - he ovat fiksumpia kuin puolueensa eliitti ja varmasti kauhuissaan tästä kyydistä.
Tässä tuloksessa myöskin nähtiin juurikin sen ennusteen realisoituminen, kuin mistä edellisessä tekstissä kerrottiin, eli kannatuksen entropia. Sillä erolla, että ne mainitsematta jääneet persujen sentristit ovat aloittaneet muuttonsa keskustaan.
Tilastot ovat muutenkin riemastuttavia, sillä samalla koko oikeistohallituksen kannatus lienee nyt alhaisin mitä millään hallituksella koskaan (alle 40%). Edes uskollinen puskuri, eli persut, eivät pysty hillitsemään kaikkea koheltamisesta koituvaa vahinkoa enää.
Vaan kokoomuspolitiikkaahan tämä on ollut lähes 100%. Näiden apupuolueiden läpisaamat asiat ovat pelkkää kosmetiikkaa, ei muuta. Esim. Suomeen tuli vuonna 2024 kaikkiaan 63 049 mamua, ja tuo määrä oli tilastointihistorian toiseksi suurin. Siinä taidetaan jo ylittää vihervasemmistonkin ennätykset. Kehitysavustakaan ei leikattu paljon mitään, mutta sen sijaan leikattiin antaumuksella suomalaisten tukia ja työpaikkoja.
Miksi?
Vain jotta saadaan rikkaille lisää. Sen lisäksi, että nyt tänne saatiin ennätysmäärä lisää elätettäviä, vaikka ei kuulemma ole ollut varaa edes omiaan auttaa? Selitys? Persut olisi ja olisi. Vaan kun eivät ole. Joten kyllä tämä pettäjien pettymys on täysin ansaittua ja se herättää mitä ivallisimman naurun.
Purra, tavallisen suomalaisen asialla. Näille kansa ei ole muuta kuin keino omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Purra aikoinaan harkitsi vihreiden ja kokoomuksen väliltä, mutta kokoomuslainen se on ollut koko ajan. #persutpic.twitter.com/hzJ2MRPRM9
Purran on uhriutuminen ja muiden kuin itsensä syyttely tapauksen tiimoilta oli odotettavissa. Se tietenkin syytti tästä huonoa viestintää. Pitääkö se äänestäjiä tyhminä? Mutta äänestäjät eivät ole tyhmiä, sillä he vihdoinkin katsovat tekoja sanojen kuulemisen sijaan. He näkevät muut persut hymyillessä häpeän hymyä, Purran virnuillessa sakset kädessä juuri pettämilleen äänestäjille, kun piti leikata suomalaisilta heikompiosaisilta kun rahat eivät riitä, vain jotta velkaa otetaan myöhemmin lisää, jotta saadaan rikkaiden veronkevennykset kustannettua.
Ei muuta kuin hyvää viikonloppua, enää pari vuotta tarvitsee kestää tätä jallitusta.
PS. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa varsinaisen tekstinkin, sellaisen vähän vakavaluonteisemman.
Sinimustat järjestivät perinteiseen tapaansa Tampereella vapputapahtumansa, ja median "vastamielenosoittajiksi"* tituleeraamat suvakit totta kai löysivät myöskin paikalle. Samoin allekirjoittanut oli ensimmäistä kertaa lähtenyt katsomaan paikan päälle, että mitä kaikkea siellä oikein tapahtuukaan - ja kyllähän siellä tapahtui.
Alkuunsa on sanottava että jos suvakit eivät olisi olleet paikalla, mitään sanottavaa ei olisi silloin tullut - mediasta kun saattoi saada sellaisen kuvan otsikoiden perusteella, että ne olivat kansallismieliset jotka siellä aiheuttivat riehaantumisen. Mutta ne olivat nimenomaan "vastamielenosoittajat" jotka siellä häiriköivät ja aloittivat paskaa jatkuvasti rauhanomaisen kansallismielisten häiriöksi - eikä vain heidän, vaan myös poliiseja häiriköitiin eikä neutraalit katsojatkaan saaneet kuunneltua esitettyjä puheita, kun älämölöä pidettiin viimeistä päivää. Allekirjoittanut tietää, sillä oli paikalla todistamassa näitä tapahtumia, juurikin yleisön perspektiivistä.
Tuonne päästyä eräs "vastamielenosoittaja" huusi raivoissaan, miten nämä kansallismieliset ovat "vihasta eläviä pellejä" - mikä ironia.
Eräs noista suvakeista sai oikein kunnolla kuonoonsa. Eivätkö nuo estrogeenia viimeisillään raskaana olevien naisten tavoin hehkuvat soijapojat ymmärrä, etteivät ne poliisit kansallismielisiä ole siellä suojelemassa, vaan niitä "vastamielenosoittajia"? Ironista oli sekin, että tuolloin huudettiin vielä poliisia apuun, kun vielä tätä aiemmin heille soitettiin myöskin suuta. Tällaisia käänteitä kannattaisi miettiä, jo ennen kun alkaa huutamaan anarkiaa.
Sitten myös eräskin tuhti täti-ihminen sateenkaarilippunsa kanssa läksytti naispoliisia, ettei tämä olisi saanut naisena puolustaa nazeja (naispoliisi oli ottamassa kiinni yhtä häirikköä). Näemmä feministien kieltolistalla on nyt kotiäitiyyden lisäksi myös poliisin virka.
Suvaitsevaiset suvaitsemassa.😆
Suvakit oikeastaan onnistuivat vain houkuttelemaan paikan päälle lisää ihmisiä - jotka pitivät suvakkeja ärsyttävinä, mutta kansallismielisiä porukka pitii uteliaisuutta herättävinä, kiinnostavina. pic.twitter.com/MWlGEJ8Lct
Vaan mitä muuta tästä tapahtumasta vielä voisi sanoa?
Yleisön kommenttien perusteella kansallismielisten joukot olivat kasvaneet ja suvakkien riehuminen lähinnä ärsytti. Tämä on tärkeä havainto vastareaktion lainkin perusteella.
Ja koska epäilemättä nämä "vastamielenosoittajat" olivat arvomaailmaan äärivasemmistoa, kertoi tämä taas kerran siitä, miten vasemmistoa kiinnostaa yhä vähemmän kapitalismin vastustaminen ja yhä enemmän globalismin turvaaminen - oikeiston tehdessä ihan samaa.
Joten, aiheellinen kysymys onkin, että mitä ihmettä työläisten juhlana se työläisiä auttaa, jos heilutellaan pride- ja Palestiinan lippuja, ja vielä räyhätään heille, jotka hyvin ymmärtävät sen, että kapitalismi tarvitsee maahanmuuttoa, mutta Suomen kansa ei?
Juuri näin! Niin vasemmisto kuin oikeistokin olivat parhaimpia kavereita, mitä tuli tarveharkinnan poistamiseen. On heidän tahto, että maamme portit avataan auliisti ulkomaalaiselle halpatyövoimalle.
Sitten tavan suomalaista vielä syyllistetään, kun on olevinaan "työvoimapula". https://t.co/A4DOBuZ84t
Mutta juuri tällaisissa epäkohdissa se vastareaktion laki ottaa momentumia, joten jäämme kiinnostuksella odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Perussuomalaiset eksyivät savuiseen oikeiston ja vasemmiston peilitaloon, antaen toisaalta vihollisen määritellä liiaksi itsensä ja toisaalta antaen selkäänpuukottavan liittolaisensa vaikuttaa itseensä liiaksi. Sinimustat näyttäisivät olevan tälle immuuneja, tietäen että oikeiston ja vasemmiston voittamiseen tarvitaan parhaat puolet niistä molemmista. Ja nyt kun persuilta on ensiksi valuneet duunarit vasemmistoon, on seuraavaksi vuorossa sitten kansallismielisten muutto. Sinne jäänevät oikeistolaisimmat, jotka toteavat, että mitä sitä nyt sekundaoikeistolla tekee, ja menevät kokoomukseen. Siinä Purra valehtelevine sykofantteineen on ihmeissään, mikä on sääli tietenkin rivipersujen kannalta, jotka ovat puolueen eliittiin verrattuna tolkun väkeä.
* Tämä termi on väärä, koska eihän kansallismieliset olleet suinkaan mieltään osoittamassa. He pitivät puheen ja kulkueen. Tai voihan olla, että näinä globalismin aikoina kaikki teot kansallisen yhtenäisyyden eteen voidaan nähdä mielenosoittamiseksi.