tiistai 21. joulukuuta 2021

Vuoden viimeinen teksti ja maailmanlopun jälkeinen aika (?)

Nyt on (ensimmäisen vuosikymmenen jälkeinen) vuosi taas kerran pulkassa, tai näin joulun kunniaksi: reessä. Hehheh!

Tämä oli ensimmäinen vähäsen rennommin otettu vuosi. Ainakin ulkoisesti, johtuen pitkälti siitä, että blogin ulkopuolinen kirjoittaminen on vaatinut niin paljon aikaa ja energiaa. Ja onhan tässä nyt puskettu jo se kymmenen vuottakin, välillä kovaankin tahtiin (ennätys lienee teksti per päivä, kahden viikon ajan). Mutta tämä ei suinkaan laskenut laatua, vaan jos määrä väheni, niin se ei tarkoittanut että laadulle olisi ollut tarkoitus käydä samoin.

Tässä vaiheessa voisi myöskin luetella uusia ideoita, mutta aina kun allekirjoittanut on niistä uhonnut, ne ovat jääneet toteuttamatta. Joten, annetaan seuraavalla kerralla tekojen puhua sanoja enemmän. 

On mielenkiintoinen teoria ajatella, että mitä jos todellakin 21.12.2012 oli tolkullisen maailman - tai maailmanajan - loppu, sillä kun miettii, niin juuri tuon jälkeenhän mopo alkoi karata hanskasta vuosi vuodelta enemmän. 

Omakohtaisestikin allekirjoittanut muisti, että vuosien tarmokas ajanjakso alkoi ajautua stagnaatioon noihin aikoihin. Vuonna 2013 pitikin jo pistää monta projektia lepäämään laakereilleen ja vähäsen kokoilla itseään. Vuosi 2012 muistuu jonkinlaisena vauhdin hidastumisen aikana. Irtaantuminen tuosta ajasta alkoi tosin siinä 2018 - Luojan kiitos. Ei sekään aika jatkuvaa ruusuilla tanssimista ole ollut, mutta parempaa ja parempaa - tuon edellisen vaiheen jäätyä turvallisesti taakse. 

Ja on vähäsen sellainen tunne, ettei allekirjoittanut ollut ainoa joka sai osansa tuosta impaktista. 

Blogin kohdalla taas huomasi, että jos meinaa kirjoittaa ns. päivänpolttavista, niin melkeinpä joka viikko tarjosi jonkun puheenaiheen, ja tähän vuoteen tultaessa todellakin on aiheita jo sillä mitalla, että on jopa ns. runsaudenpulaa. 

Erityisesti tämä vuosi on kulminoitunut siihen, että yhä useampi kansaa erotteleva kiistakapula on heitetty keskuuteemme. Tänä vuonna Fundamentti esittelikin ns. Takapirun konseptin. Kyseessä on siis taho, joka ajaa kahta muuta tahoa tarpeettomaan konfliktiin keskenään, edistääkseen sillä omaa asiaansa. Tietysti takapiru voi sitoa ne ajamaan omaa asiaansa myöskin. Esim. globalistinen takapiru hallitsee maamme oikeastoa ja vasemmistoa, kokoomuksen sekä vihervasemmiston ollessa lähinnä saman globalistisen, maamme ulkopuolelta ohjaillun puolueen sisäinen oikea ja vasen siipi. Niille on ominaista, että niiden prioriteetti on globalismissa, ja vasta sekundaarinen intressinsä on se klassinen vasemmiston ja oikeiston ajama asia. 

Pitää myöntää, että korona on tässä suuressa kuvassa ollut erittäin hyvä veto! Sillä vaikka ihmistä ei niin politiikka kiinnostaisikaan, niin oma terveys ja hyvinvointi sen sijaan tuppaa kiinnostamaan. Niinpä olemme tilanteessa, jossa on vähän pakkokin valita puolensa. 

Vaan onhan se niinkin, että kyseessä ei tokikaan aina tässä tapauksessa ole tilanne, jossa puolueettomuus olisi edes mahdollista, tai suositeltavaa. Se jos jokin tekee tästä kaikesta niin kovin (taka)pirullista - mutta me tiedämme, ja kestämme loppuun saakka, sillä lopussa ei ole enää mitään kestämistä!



Sitten vielä perinteen mukaisesti vuoden suosituimmat tekstit top 5. 

  1. Kokoomuslainen teki toisen miehen kanssa lapsen, ja rahastaa sillä nyt ex-miestään
  2. Se oikeasti TOIMIVA NoFap- ja NoPorn-ohjelma - VIHDOINKIN!
  3. Jo naisetkin alkavat heräämään modernien naisten perseilyyn!
  4. Kehopositiivinen nainen törmäsi realiteetteihin - hypergamia tekee jokaisen onnettomaksi
  5. 5 syytä miksei moderni nainen saa miestä ja kuolee vanhanapiikana

Kommentaari:

Näemmä jo pari klassikoksikin muodostunutta tekstiä ovat dominoineet tänäkin vuonna lukutilastoja. Mutta muuten taas toistui aikaisempi trendi, eli kriittinen naistutkimus. Erityisesti tänä vuonna on tehty se merkittävä erotus, että se post-feministinen ongelma nimeltä moderni naiseus on erotettu tämän dysfunktionaalisuuden ytimeksi. Kyseessä on pandemia joka vaivaa niin Suomea, kuin länsimaita yleensäkin. Näiden tekstien suosio puolestaan kertoo siitä, että aivan kuten miehet jotka ovat totaalisen väsyneitä tuohon pelleilyyn, ovat nyt myöskin naiset alkaneet heräämään tähän ongelmaan jonka ovat ihan itse aiheuttaneet. Osa naisista haluaa irtisanoutua, ja myös tähän pandemiaan sairastuneista löytyy heitä jotka haluavat parantua sekä reformoitua, ja sitten on tietysti se omaksi haitakseen erottuva jäännös, joka jatkaa kritiikin jokaisen pointin todistamista. Se on hyvä! Näin ongelma on osoitettu sekä todistettu - ja vain se johtaa parannukseen. 

Vaan, se siitä. 

Nyt, hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta!

Tässä ehkä paras sovitus tästä kuuluisasta joululaulusta - ja jos Whamageddonin olet onnistunut välttämään, et tee sitä tämän kuulemisen jälkeen, etkä kyllä haluakaan.

maanantai 20. joulukuuta 2021

Painajaiset ennen joulua ja myrkytetyt lahjat kaatuvan kuusen alla

Aiheena on pääasiassa valtakunnan kaksi kestoriesaa, vihreät ja korona.

Olisi ollut aihetta useammalla tekstille, mutta koostetaankin niistä tähän naseva kooste - ihan jo siksikin, että siirtyminen talvilomalle ja joulukiireet pakkaavat päälle.

Otetaan nyt ensiksi korona käsittelyyn. Siitä oli mittava teksti jo hieman aiemmin, mutta laitetaan pari lisäystä.

Omikron-variantti

Ensinäkin omikron on seuraava trendi koronahysteriassa.

Ei tietenkään ole ihme, että media joka on täynnä koronahysteerisiä ämmiä, paukuttaa päivin ja öin, että nyt sitten on tosi leviävä variantti tässä meillä!

Mutta jättää mainitsematta, että kaikki edeltä kerrottu on taas kerran toteutunut: Kun virus mutatoituu, se heikkenee mutta tarttuu helpommin. Sen oman elämän kannalta on parempi, että monistuminen tapahtuu onnistuneesti eikä "ruokamaa" tipu pelistä pois. (Tästä jo Fundamentin varhaisimmat koronauutisoinnit kertoivat).

Radikaalimpi ajatus: Poistetaan kaikki rajoitteet omikronin tultua. Näin ollen kausiflunssa tuo laumasuojan. - Flunssan riskiryhmät varokoot ja halvat kaupan testit korvatkoon koronapassin. Testaa ja priorisoi -mallin mukaisesti. 

Koronapassi ei auta sen enempää kuin rokotekaan. Kumpikaan ei ole estänyt taudin etenemistä. Ja mitä ovat nämä puheet "jos en olisi ollut rokotettu, niin tauti olisi varmaan tappanut". Tuo on täysin ilmaan ripustettu väittämä - mistä sinä tiedät miten siinä olisi käynyt? Tuo on jossittelemista. 

Lisäksi, vihervasemmiston siunaama ja kokoomuksen ehdottama koronapassi ei ole ollut sen parempi myöskään yrityksille - se on kosmetiikkaa joka ei auta yhtään mitään, koska rokotteet eivät estä taudin tarttumista, puhumattakaan siitä, ettei kyseinen passi ole mikään "suojakilpi". 

10 ravintolan ketju päätti luopua koronapassissa, ja huomattavan suureksi käynyt asiakaskato loppui – "Olemme nimenomaan ruokaravintola"

Rokotte tulisi jättää täysin vapaaehtoiseksi ja omalle vastuulle - jos kuuluu riskiryhmään, ottaa rokotteen jos sen uskoo todella auttavan. Koronapassi pitää lakkauttaa väärää toivoa luovana kosmeetiikkana. Yritysten on parempi vaikka sitten vaikka halutessa vaatia halvalla kotitestillä saatua negatiivista tulosta - jos sellaista edes ylipäänsä on kiinnostunut kysymään. Koronatestit ovat aina olleet kyseenalaisia luotettavuudeltaan, kun taas kotitestit ovat olleet luotettavia. Onko siis syytä itkeä resurssien kuormittamisesta, kun asia voitaisi hoitaa myös näin? Jätetään resurssit tositilanteisiin.

Myös rokote- ja passitetyrannien ja heidän aikeidensa eteneminen tulee torpata kaikella päättäväisyydellä - ei valtaa tyranneille! Heille ja heidän johtajilleen on asetettava rajat - olkaamme muuri. Näissä on heitä, jotka haluavat laittaa omaa potentiaalista vahinkoaan kiertämään, mutta jo pelkkä yritys moisesta muiden henkilökohtaisten oikeuksien rikkomisesta tulee olla rangaistava!  He ovat valinneet itse pelon tien ja alistuneet sille, joten se on yksin heidän oma ongelmansa. Eikö hän joka luopuu vapaudestaan turvallisuuden vuoksi, ole ansainnut menettää molemmat? Kyllä. Sen he ovat jo menettäneet, ja siten myöskin toivonsa. Meidän muiden on kieltäydyttävä heidän defeatisminsa omaksumisesta ja vastustettava sitä heikkoutta, joka on heidät vallannut.

Nämä fanaatikot tosin ovat takapirun ohjailemia - takapiru tapaa ajaa kahta osapuolta konfliktiin keskenään ja mikäs olikaan sen parempi keino kuin pelko. Siihen kun lisätään vielä auktoriteetti, ja suunnitelma on toteutettu.

Siksi on myöskin sanottava: me emme saa myöskään mokeltaa takapirun ansaan. On myöskin neutraaleja rokotettuja, heitä jotka ovat täysin sekaisin tämän sumutuksen keskellä, pohtien mikä on totta ja mikä ei, sekä heitä jotka ovat suopeita rokottamattomille - yhdessä voimme välttää takapirun koukut ja yritykset hajottaa sekä hallita meitä. Takapirulla se on pakko, koska ainoa syy tällä kaikella on kontrollin lisääminen, meillä se on vapaus ja vapaaehtoisuus, ja itsemäärämisoikeuden pitäminen itsellämme. Me tiedämme!

Entä lääke rokotteen tilalle? Ivermektiini. Jos vertaa rokotetta käyttäneen Suomen ja "Iivariin" turvanneen Intian tilastoja, on täysin selvää, että Intia on onnistunut, me emme. (Täällä totta kai on ongelmana talvi, jolloin kausiflunssa muutenkin on vapaana, ja koronavirus se kausiflunssakin on).

Koronapassi + rokote ovat näin tehokkaita:

THL: Uusien tartuntojen määrä perjantain jälkeen hipoo 6 000:ta – tutkijajoukko vaatii päättäjiltä kiireellisiä rajoitustoimia

Myrkynvihreä korjausliike 

Iiris Suomela, tuo loputtoman kitisemistarmon omaava vihreiden rangaistus Suomelle, on myös tarjonnut ns. myrkytettyä lahjaa.

Tätä täsmälleen samaa kikkaa käytti aiemmin tänä vuonna myös toinen samanlainen, Miisa "nunnunkanunnuka" Nuorgam. Kaava oli sama: Mies olisi halunnut siirtyä vakavasti otettavaan suhteeseen, mutta Miisasta ei edes pieni lapsi saa olla tinderkarusellin esteenä - vitut siitä että se myrkyttää perheen. Tämä totta kai muotoiltiin myöskin myrkyllisen lahjan mukaisesti, jonka mukaan se että miestä haittaa naisen harrastama seksi vieraiden miesten kanssa - samalla kun mies saa kannatella aisaa kotona ja olla valittamatta - ei oikeastaan johdu siitä, että nainen tekisi jotain väärää, vaan ahdistavista miesten rooliodotuksista. Jep, jep, koska niin moni mies ei luonnostaan voisi olla vastahakoinen ajatukselle, että hänen naisensa on ns. julkisessa käytössä.

Mutta hyviäkin uutisia on. Vihreiden kannatus on laskenut ennätysalhaiseksi. Se osin kyllä selittääkin Suomelan - tai paremminkin Suomettumislan - vedon: kun olet vieraannuttanut puolet ihmiskunnasta, ja vielä vähän päälle, on aika vaikea kuvitellakaan menestystä. 

Bonus: Polttoainetta painajaiselle vaiko liennytystä kansalle?

Maailmaa ravistelee myöskin polttoaineen hintakriisi. Jos valtio toimisi kolmannen position mukaisesti, sillä olisi tavan kansan etu ykkössijalla - päättäjät ovat töissä kansalla, ei päinvastoin - se tekisi kuten Puola, se lopettaisi hetkellisesti täysin polttoaineveron, jotta kansa saa tankattua. Vihervasemmisto ei tätä tee, vaan päinvastoin vain nostaa sitä, ja niin kansa huutaa jälleen sorron yössä. Myös tässä asiassa vihervasemmisto ja kansainvälinen kapitalismi ovat samaa pataa - milloin kansa näkee, että ne ovat saman entiteetin osia?

Summa summarum

Siinä nyt tulivat päällimmäiset ja varmasti monesta muustakin olisi ollut sanottavaa. 

On tämän kaiken edessä vain hyvä päästä pois alta ja viettämään joulua. Joskus sekin loma loppuu, ja taas mennään. Silloin toisaalta olemme lähellä tilannetta, jossa tämä kaikki etenee sortumista kohti omaa mahdottomuuttaan. Varokaa siis myrkytettyjä Krampuksen tuomia lahjoja, ja toivokaa pukilta sitä mikä on parhaaksi. 

torstai 16. joulukuuta 2021

Ennustiko muinainen saaga Ruotsin tuhon tien?

Ei liene kovinkaan suuri uutinen, että Ruotsi on monikulttuurisessa mielessä hyvin, hyvin rikas maa. Tässä tapauksessa rikkaus ei vain tarkoita mitään hyvää. Touhu on ns. karannut hanskasta, ja alkaa näyttämään siltä, että vain jokin radikaali irtiotto voi siitä enää pelastaa.

Mutta, tämä Ruotsin islamisoituminen on oikeastaan historian toistamista - me tiedämme sen, että joka kieltäytyy oppimasta historiasta, on tuomittu toistamaan sitä.

Tällä kertaa otamme mielenkiintoisen, muinaisen ja jopa myyttisen tulokulman tähän kysymykseen. 

Näet, mitä harva tietää, että Ruotsin muinaisessa uskonnossa on kaksi kerrosta. Aiempaa edustaa germaanisempi Tyrin "johtama" kerros, ja uudempaa kerrosta vainajakultin ja Odinin kerros. Odin näet syrjäytti aiemman pääjumalan, ja oli alunperin ihminen. Myöskin Thor ja Freyr olivat ihmisiä. 

He lähtivät Vähä-Aasiasta kohti pohjolaa, jossa Odinia odotti profetian mukainen täyttymys kuninkaista suurimpana. Mukaan lähti hänen joukkionsa. Mukana Thor ja Freyr. (Mikään näistä ei ole näiden aktuaalinen nimi, vaan enemmänkin kuvaava arvonimi. Freyr tarkoittaa herraa, ja Odin tulee Wodanista, joka tarkoittaa kirjaimellisesti "raivohullujen johtajaa" - mikä tahtoo sanoa, että he tulivat tänne pohjoiseen melkoisella ryminällä).

Alkaako asetelma kuulostamaan tutulta?

Tyrin nimikin muuten tarkoittaa jumalaa! Aivan kuten Ruotsin tämän hetkisen uskonnon kohdalla! 

Maahan saapui konkkaronkka, joka oli sotaisa ja joka oli valmis tuomaan uuden jumaluuden sekä komennon maahan. 

Miksi emme katsoisi asiaa vielä hieman tarkemmin?

Odin oli vaelteleva ja levoton, ja löysi levon vasta "valloittamastaan" Ruotsista. Tämä valloittaminen oli rauhanomainen, sillä kun Odin saapui Saxinmaalta silloiseen Ruotsiin, hän asettui Sigtunaan joukkioineen ja rakensi tuonne paikalle oman hoffinsa, eli eräänlaisen farmitemppelin, jossa noudatti lähtömaansa uskonnollisia tapoja. Onkin mielenkiintoista, että tuolla alueella todellakin on löydetty viikinkiasumusta, ja siellä tehdään yhä kaivauksia - tutkijat tulevat olemaan ihmeissään sieltä löytyvistä itämaisista artefakteista, mutta me tiedämme syyn sille, miksi ne siellä ovat. 

Saagan mukaan tämä valtaaminen tapahtui siis siten, että silloinen Ruotsin kuningas Gylfi päätti naamioitua ja haastatella näitä uusia tulokkaita.

Haastattelu aloitettiin kysymyksellä, kuka on jumalista suurin. Vastaus oli Kaikki-Isä. (Tällöin Ruotsin pääjumala oli yhä Tyr). Joka siis loi mm. kaiken. Mutta hienoinen twisti saatiin tähän kaikkeen, kun vaatimaton mies Odin totesi itse olevansa tämä samainen kaiken isä. Saagassa jossa tämä kerrotaan,  myöskin näin esitetään näiden myyttien alkuperä - ne keksittiin lonkalta ja nojaten kertojien omaan uskontoon, tyydyttääkseen uteliaan kuninkaan tiedonjano. (Samalla myös näiden sodan jumalten eri aspektit ilmeisesti saivat alkunsa: Odin esim. oli selkeän vision jumaluus sodassa, Thor raa'an voiman). Mutta tarina jäi elämään, jymäytys meni läpi ja loppu on historiaa. Tämä nimenomainen keskustelu johti siihen, että ruotsalaiset omaksuivat uuden uskonnon - vieraiden tuoman - sekä uuden tavan elää.

Kuningas Gylfi tuli näin ollen Odinin seurueen jymäyttämäksi, ja tämä tapaus tunnetaan myöskin saagain pohjalta. Historia tapansa mukaan toistaa itseään, vai eikö ole muka mielenkiintoista, miten myös yhä tänäkin päivänä Ruotsin päättäjiä jymäytetään itämaisten vieraiden toimesta, ja jos sama meno jatkuu, he myöskin saavat uskonnollis-poliittisen vallan?

Lukija voi todeta seuraavien kuvien "olevan kuin kaksi marjaa".

Gylfi ja uudet kuninkaat


Odin operoi myös samalla tavalla kuin Muhammed, joten liekö tässä lähestymistavassa jotain naapurimme luontoa kiehtovaa? 

  • Myös Muhammed johti omia raivohullujaan, ja jihadistisessa tilassa oli kyseessä eräänlainen hurma, kuten berserkereillä. Muhammed tosin oli tässä asiassa jopa sadistisen pahantahtoinen, sanoen seuraajilleen, että sille Allah hymyilee joka juoksee suoraan taisteluun, ilman suojia - noh, tässä ei määritelty hymyn laatua, kaippa vahingonilokin sellaisen kirvoitti.
  • Islam levisi sotimalla, ja se on yhä sen elimellinen osa. Odin myöskin oli soturikuningas, joka lähti Vähä-Aasiasta kohti pohjolaa visionsa perässä - tällä matkalla saattoi ns. sattua ja tapahtua. (Odin oli ennen kaikkea eliitin jumaluus, kuin myös runoilijoiden, myös joidenkin soturien.)
  • Islam puolestaan koostuu käytännössä täysin Muhammedin ajan pakanallisista, gnostilaisista, kristillisistä ja juutalaisista komponenteista. Muhammed tunnettiin pilkkanimellä "Korva", sillä hän tykkäsi kuunnella muita ja hyödyntää kuulemansa edukseen; ainoita uniikkeja piirteitä on hänen henkilökultti ja uudet tulkinnat. Odin puolestaan yhdisti vainajakultin dharmisen uskon osiin, ja toi ne mukanaan alkuperäiseen skandinaavis-germaaniseen uskontoon. 
  • Molemmissa tapauksissa kyseessä on myöskin henkilökultti, joka ikäänkuin oikeutti tämän lainaamisen. Muhammed tosin antoi oman selityksensä näille yhtäläisyyksille, siinä missä Odinin ei tarvinnut niitä keksiä, koska eihän tuon ajan pohjolan väki tiennyt mitään kaukomaiden uskonnoista ja niiden tavoista. Muhammed julisti itsensä mielikuvituskaverinsa profeetaksi, Odin suoraan isäksi kaikkivaltiaaksi. Tämä totisesti on ruotsalaisten sokea piste!
  • Muhammed esitti asiansa runollisessa muodossa, ja jäi jopa kiinni plagioimisesta. Lisäksi hän surutta tapatti runoilijat lähipiiristää, sillä ei halunnut kilpailua, saati sitten orjatyttöä joka olisi syyttänyt häntä plagioinnista. Odin oli myöskin runouden jumaluus. Odinilla sanottiin myös olleen hyvin pehmeä ja suosttuteleva ääni. Epäilemättä hän siis myöskin puhui runollisesti. Odin oli myöskin runouden ystävä. Ei liene vaikea päätellä, mistä tämä simasuu sai kyseisen maineen. Näet, hänen inspiraationsa tuli simasta. Runollista kieltä käytti Muhammedkin - ainakin koraanissa - tosin hän ei ollut läheskään niin tunnettu suostuttelijana, vaan omalle kuorolleen saarnaajana, antaen näiden kiihottamiensa kannattajiensa hoitaa puhumisen miekalla.
  • Kumpikin olivat profeettoja. Odinin motiivina oli muuttaa pohjoiseen, jossa hänellä oli luvassa suurenmoinen asema ja nousu muiden kuninkaiden yli - tämän vision hän sai profetaalisessa näyssään. Muhammedin tavoitteet tuskin kaipaavat esittelyjä. Molemmat saivat näitä näkyjään sekavassa transsissa.
  • Valhallaan pääsi kaatumalla taistelussa, aivan kuten kuolema jihadissa oli varma pääsy taivaaseen. Muslimien taivaassa oli hurreja, eli yliluonnollisia neitseitä, ja viikinki saattoi taas peuhata merellä kuolemisen jälkeen Renin tytärten kanssa.


Seuraavan voisi luokitella bonukseksi:

tiistai 14. joulukuuta 2021

Koronapassista, oikeuksistasi ja massakontrollista

Seuraavat oikeutesi ovat nyt vaakalaudalla:

  • Yhdenvertaisuus
  • Oikeus elämään ja henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
  • Liikkumisvapaus
  • Yksityiselämän suoja
  • Sananvapaus
  • Kokoontumisvapaus
  • Vaali- ja osallistumisoikeudet
  • Sivistykselliset oikeudet
  • Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
  • Oikeus sosiaaliturvaan

Erääseen mieliä askarruttavaan kysymykseen otettakoon heti näin alkuunsa vastaus: Koronapassi epäilemättä on pedon merkin betatestausta, aivan kuten possunuha (jonka allekirjoittanut sen rokotteita myöten tunnisti vääräksi lipuksi) oli tämän viruskampanjan betatestaus - ja se toimi. Mutta se vielä ei ole tämä kyseinen merkki. (Samallahan testaillaan muita siihen viittaavan teknologian osia, ja tällä käytännöllä lähinnä pehmitetään kansaa tulevan varalle - siksikin on tärkeää, että eliitti saa mahdollisimman negatiivista palautetta ja suoranaista niskottelua osakseen).

Tämä viruskampanja on keino siirtyä pehmeästä massakontrollista kovaan massakontrolliin. Se on keino jakaa kansaa ja se on keino hajottaa ja hallita kansaa. Tämä kehitys on ainoa raivoava sairaus täällä, ei koronavirus. 

Koronavirusta ja flunssaa yhdistää se, että ne alkavat olla yhtä yleisiä. Flunssaviruskin on kirjaimellisesti koronavirus! Ainoana erona on suhtautuminen niihin. Eikä asiaa tietenkään nähdä tarpeelliseksi tutkia, sillä rokote ja koronapassi ovat vastauksia kaikkeen! Tästä syystä koronaa on niin helppo käyttää tekosyynä kaikkeen. Jos nyt otettaisi vaikkapa tavanomainen flunssa, ja sitä kytättäisi sekä suurenneltaisi kuten koronaa, niin totta kai näyttäisi siltä, että maailma olisi loppumassa - ellei sitten kiltisti vaihdeta oikeuksia turvallisuuteen, mikä tosin johtaa siihen, että lopulta menetetään ne molemmat. Mutta joukkosielun lakien mukaan, tällainen rationalismi ei tule tunnekuohuissaan olevan lauman mieleen, kuin vasta liian myöhään. Se on surullinen asia sanoa. 

Fundamentti on kannattanut "testaa ja priorisoi" -mallia, joka siis perustuu siihen, että iso turvassa oleva osa ei joudu kärsimään riskiryhmien vuoksi. Korona kun on vaarallinen nimenomaan vain sen riskiryhmille. On esim. olemassa ihmisiä, joilla on geneettinen heikkous sitä vastaan. Tämän kaiken kontrollin sijaan pitäisi etsiä näitä altistavia tekijöitä, ja kohdistaa toimet vain heihin - ei massoihin kokonaisuutena. Tämän priorisoimisen puute herättää valtavia epäilyksiä siitä, että onko asiassa edes tahtotilaa hoitaa sitä järkevästi - ei ole ollut. Koronasta tuskin päästään, vaan se kiertää mukana kuin flunssa tai influenssa, joten tämä nykyinen tapa hoitaa tätä kysymystä ei ole kestävä, liekö se tarkoituskaan? On vaikea välttyä ajatukselta, että tämän kaiken ideana onkin vain massojen kontrolloiminen tällaisen viruksen verukkeella, kaiken ollessa täten sosiaalista teatteria. 

Tässä teatterissa käytetään erinäisiä epärehellisiä silmänkääntötemppuja, joilla on tarkoitus jakaa kansaa. Esim. rokotetut yritetään saada enemmistöksi, ja heidät usutetaan rokottamattomien kimppuun. Tämä on vain yksi monista hajota ja hallitse -takapiruilun metodeista, ja tälläkin kertaa pelataan ihmisten peloilla ja perustarpeilla, joten se on erittäin tehokasta. 

Perustelut tälle kaikelle myöskin ovat "teot vs. sanat" -asteikolla mitattuna hyvin hatarat.  

Argumentti kuten "rokottamattomat  tuhlaavat terveydenhuollon kapasiteettia itsekkyydellään" on naurettava.

Yhtälailla voisi sanoa, että jos kaikki ihmiset noudattaisivat terveellisiä elämäntapoja olisi terveydenhuoltomme huomattavasti vähemmän kuormittunut. Mutta miten usein kuulet esimerkiksi kakkosdiabeteksestä kärsivien syyllistämistä?

On hyvin vaivatonta, mutta epärehellistä syyllistää tällä tavalla. 

Myös termi rokotevastainen on harhaanjohtava. Tuskin kukaan on "rokotevastainen", he vain eivät luota täysin kokeelliseen ja hätiköidysti tehtyyn rokotteeseen, ja he näkevät mikä korona oikeasti on. 

(On kokoomuslaista - hehän tämän passin keksivätkin - retoriikkaa olla niin kovin huolissaan vihaamastaan hyvinvointivaltiosta, ja vakuutella, että paras tapa pelastaa se olisi yksityistää kaikki. Se on hullun hölinää tai siinä vain pidetään kuulijaa tyhmänä. Mutta tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten tässäkin asiassa vihervasemmisto on epäterveine kontrollointivimmoineen täydellisessä yhteisymmärryksessä kokoomuksen kanssa. Nämä molemmat ovat globalistisen takapirun nuorassa.)

Mutta fakta on, että ilman testaamista ja priorisointia, hinta perusterveiden ei-riskiryhmäläisten (joita valtaosa kansasta on) rokotuksille on huomattavasti (kymmeniä miljoonia) korkeampi, kuin ne muutaman tehohoitopaikkaa minkä he saattaisivat viedä. 

Uskooko eliitti tätä itsekään? 

Sannan baarikierros ja vihreiden kemut osoittivat, ettei tähän uskota päättäjienkään taholla. 

Entä miksi tehohoitopaikkoja ei olla lisätty, vaikka sitä uhottiin jo aiemmin? Eikö tätä pandemiaa oteta tosissaan, vai onko tässä ihan jokin muu asia kyseessä? 

Rokote nähdään autuaaksi tekevänä, vaikka sen kanssa asiat on, kuten allekirjoittanut näki niiden olleen possunuhankin kanssa olevan: lääke on turha ja pahimmillaan jopa haitallinen, kyseenalaiseen tautiin nähden!

Jatkuvasti saamme lukea, miten rokotetut sairastuvat ihan entiseen tapaan. Onhan se nyt kumma, että jos aiemmin ei olla flunssaankaan keksitty lääkettä, niin äkkiä sitten saman viruksen aiheuttamaan komplikaatioon sellainen keksittäisi - ennätysajassa. Eikö tällöin ole asia siten, että jos tämä todella on vaarallinen tauti jokaiselle, olisi edesvastuutonta luottaa näin kyseenalaiseen rokotteeseen sen torjumisessa? 

Mutta, kuten sanottua, tämä on sosiaalista teatteria: on selvää, ettei rokote suojaa tartunnalta, eikä estä leviämistä ja edes rokotetut eivät tähän usko, koska he pelkäävät rokottamattomia. 

On myöskin täysin aiheellista skeptisyyttä herättävää, että rokote on niin hyvä, että se suorastaan pakotetaan ottamaan. Se ei ole silloin hyvä, vaan bluffi joka on paljastettu. 


Summa summarum

Ei siis ihme, että mitkään argumentit koronapassin puolesta eivät päde, sillä tämä systeemi perustuu samaan joukkopsykologiseen mekanismiin, kuin vaikkapa koululaitos massakontrollin aseena: tottelevaisuus palkitaan (antamalla sinulle takaisin ne oikeudet, jotka sinulla on aina olleetkin), ja näin meillä tehdas joka valmistaa (mies- ja naispuolisia) "kympin tyttöjä", ja kuten tiedämme, ei kukaan ole niin tyhmä ja hyödyllinen idiootti kuin kympin tyttö. 

Lopuksi vielä täyteltävää:

Koronapassista sekä sen laajentamisesta luovuttava perustuslain sekä ihmisoikeuksien vastaisena

Toinen erittäin suositeltava linkki on seuraava, jossa on kattava listaus firmoista jotka joko kannattavat, eivät käytä tai jopa vastustavat koronapassia - löytyy myöskin Fundamentin linkkilistasta:
 

maanantai 13. joulukuuta 2021

Vihreät fariseukset

Aikoinaan Fundamentissa oli juttu, jossa suvakit rinnastettiin fariseuksiin. Nehän olivat ulkokultainen ja kaksinaismoralistinen uskonnollinen suuntaus ajanlaskun alussa. Valtaosa heistä oli maallikkoja, jotka rakastivat paistatellua parrasvaloissa ja muiden komentelemista, itse koskematta lainkaan muille sälyttämiinsä taakkoihin. (Saddukealaiset jotka olivat lähestulkoon materialisteja, olivat taas enemmänkin niitä yläluokkaisia).

Muuan Jeesus oli heille oikea kivi kengässä, sillä hän toi tämän piirteen näistä toistuvasti esiin. Niinpä Jeesus lavastettiin syylliseksi ja päätyi ristille. Eikä siinä vielä kaikki, vaan nämä hyväkkäät huutoäänestivät tuomitun ryövärin vapaaksi hänen asemastaan.

Nyt takana on viikkojakso, jolloin aikamme fariseukset, eli vihervasemmisto on todistanut tämän rinnastuksen osuneen taas kerran oikeaan kun ne pahimmat moralistit ovat kärähdelleet siitä, miten esim. koronarajoitteisiin ei itse kulissien takana kosketa pikkusormellakaan, mutta muut kyllä saavat tehdä niin. Tosin tämä vihreiden viimeisin temppu nyt sisälsi yhtä sun toista muutakin ainesta. Esim. vihreillä olisi ollut kenttäpäivä, jos persuilla olisi ollut saunailta ja siellä olisivat sedät saunottaneet ja juottaneet kaksinkäsin känniin alaikäistä tsirbulaa.

Mikä on "meidän jokaisen on otettava (milloin mistäkin) vastuu!" -puolueen vastuunkanto tässä asiassa? Puhelimet kiinni ja jos joku jotain sanoo, niin se on lähinnä vähättelyä. Sitä ei enää ollakaan niin itsenäisiä ja vahvoja naisia, kun pitäisi ottaa vastuuta jostain, eikä vain hyvesignaloida ja rummutella tissejään. Vaan sehän se onkin modernin naisen kryptoniitti: vastuu. (Vihreät ovat naisten puolue, jossa muutama mies pyörii jaloissa).

Syntipukin hakemisessa he tosin tekivät mitä odottaisikin: Vihreiden festareilla rikottiin koronaohjeita – puolue­sihteeri: "Yksi nuorista ei ole toiminut ohjeistuksen mukaisesti"

Alaikäisen syy siis. Ihan että tiedätte!

Summa summarum

Mennyt viikkojakso oli imagotappion muodossa tullut muistutus kansalle, että fariseukset ovat yhä keskuudessamme (ja on kyllä saddukealaisetkin, ne kulkevat ruiskukka rinnassaan, ja aivan kuten esikuvansa joka mielisteli Roomaa, mielistelevät nämä federalistit EU:n eliittiä).

Näiden poliittisten aktivistien infestoimat mediat ovat hitaita tai vastaanhangottelevaisia kertomaan näistä edesottamuksista, sillä tämä on vain poliittista peliä heille, ja totuuden kuulemme - jälleen kerran - Seiskalta. 

torstai 9. joulukuuta 2021

Saiko Seiska Sanna Marinista uuden Nykäsen?

Bile-Sanna iski taas! Pääministeri Marin lipitti kaljaa, napsutteli sormiaan baarimikolle ja tanssi villisti Helsingin yössä - juhlat jatkuivat aamuun asti: salakuvat!

Seitsemän päivää -lehti uutisoi jälleen meidän kelvottoman pääministerimme täysin vastuutonta ja ylimielistä käytöstä, ehtien tekemään sen ennen muita medioita. Voisi jopa arvella, että olisiko vihervasemmistolaisten poliittisten aktivistien miehittämät (tai kuten nykyään pitää sanoa, "henkilöittämät") mediat sivuuttanut tämän jutun, jos Seiska ei olisi ollut tarkkana. 

Miksi muut - poliittisten aktivistien kontrolloimat - mediat olisivat sen sivuuttaneet?

Koska tuplastandardit ovat massakontrollin ase. 

Kansaa joko pidetään pimeydessä, tai sitten heille uskotellaan, että asia "meidän" tekemänä on täysin OK. 

Imagotappio tämän ihanan ja kaikin puolin täydellisen valtakunnan Peppi Pitkätossun kohdalla ei järin toivotulta kuulosta. Etenkin kun aiemmin viestinä on ollut: Sanna on pätevä virkaansa, sillä onhan hän nuori ja nainen! Mitä muuta muka siihen tarvittaisi? 

Mutta imagotappio on jo tapahtunut, ja kun yksi media hajotti kuparisen, ei muiden auta muuta kuin seurata - paljon klikkejä tiedossa. 

Peppi Pitkätossu muuten sopii tähän yhteyteen siksikin hyvin, koska Marin on kuin mikä tahansa ongelmainen lapsi, jolla alkaa oireilu näkyä. Esim. fantasiat omasta kaikkivoipaisuudestaan.

Sanna on klassinen isiongelmainen moderni nainen, ja sellaisilla on ongelma aina etenkin miesauktoriteetteja kohtaan - on vaikea pitää liioitteluna väittämään, jonka mukaan Sanna vihasi isäänsä. Ja koska kyseessä on feministi, niin tietysti viimekädessä koko yhteiskunta nähdään patriarkaatin salaliittona, jolloin kaikki mitä nainen tekee omapäisesti ja muista piittaamatta, voidaan luokitella voimaantumiseksi ja patriarkaatin vastaiseksi taisteluksi. Tämähän on feministipornoa, jossa korkeassa asemassa oleva nainen ryyppää kuin merimies ja bailaa aamuun asti. Vain jäljittelemällä ei-ihailtuja miesstereotypioita nainen voi olla tasa-arvoinen miehen kanssa, on jokaisen feministin logiikka.

Sitten on sekin seikka, että yrittääkö Sanna sovittaa modernina naisena bilettämisen ja työn? Vai onko hänellä ongelma alkoholin kanssa, ja meillä on tässä aikamme Ahti Karjalainen? 

Vihjailut narsismista, modernin naisen Peppi Pitkätossu -syndroomasta ovat siis täysin ymmärrettäviä. Me elämme maassa, jossa ollaan todella matalalla kynnyksellä jaeltu päättäjille lopareita, mutta Sanna tuo mieleen tässä tapauksessa erään allekirjoittaneen kaverin, joka yritettiin kantaa ulos rauhoittumaan ravintolasta, mutta tämä tarrasi läheisestä kattopylväästä ihmislukko otteen käsillään ja kun portsari suostutteli tätä alas vääntämällä tämän nilkkaa ympäri, kaveri huusi hampaitaan kiristellen "Ei satu!" 

Tässä kaikessa on tietenkin täten oikein kunnolla itsenäisen vahvan naisen maneereja; moderniin naiseuteen liitetty boss lady -käytös on ylikompensaatiota ja se näkyy. Mutta johtajan ja pomon ero on siinä, että pomo komentaa alaisiaan ja on näiden kannettavana. Johtaja menee edeltä, ja raivaan joukoilleen tietä.Hyvä johtaminen on esimerkillistä toimintaa. Sitä on kaikkea muu kuin muiden syyttely. Eikö hyvä johtaminen ole myös pitkältikin vastuunkantoa? 

Mutta Marinin kohdalla vastuuta paetaan jatkuvasti ja kaikki on aina muiden vika. Tätä vielä tietenkin seuraa jonkun syntipukin uhraaminen, jotta Sanna vapautuu synneistään.

Feminismi on virittänyt huippuunsa naisten halun valtaan, samalla kun vastuu on heille yhä kryptoniittiä.

Marinin röyhkeys osaltaan viestittää tätä.

Mutta kaikki ovat jo aikapäiviä sitten tajunneet hänen vakiotaktiikan- johtuen siitä, että hän ylikäytti sitä - jossa suuri johtaja ei koskaa pääse paikalle kun olisi jotain vastauksia annettavana ja vastuita kannettavana.  Ei! On esim. omaehtoinen karanteeni juuri silloin. 

Mutta, ei tämä nyt loputtomiin voi jatkua. Tämäkin osa feminististä kokeilua voidaan sen jälkeen todeta epäonnistuneeksi.  

Eikä vähiten siksi, ettei tämä meidän valtakunnan päärenttumme oikein voi selittää tätä mitenkään parhain päin. Esim. onko tämä pääministerin tavoitettavuus? Entä onko tämä "tehkää kuten minä komennan, älkää kuten minä teen" -tyrannin elkein tapahtuva tissien rummuttelu jotain mitä kansa halusi? Tuskin siksikään, sillä kun eduskunta muodostettiin, ei suurin puolue ollut Marinin johtama, vaan Rinteen. Voi tietysti olla, että demareissa vedetään täydellä kulttimentaliteetilla, jopa siinä määrin, että kuka tahansa muuttuu rakastetuksi johtajaksi, jos vain se sellaisena itseään pitää.

Eräs selitys tälle kaikelle voi olla, että Marin on marionetti jota on helppo  kontrolloida, ja nämä katoamistemput ovat vain tämän kyborgin lataustaukoja. 

On jotenkin omituista, että kaikki muut lakoaa hänen ympäriltään ja vain hän tuntuu pysyvän asemassaan - ei väliä mitä hän tekee. Tai sitten hän vain on niin ylivertainen  ja korvaamaton. Asia mikä alkaisi tässä vaiheessa jo vaatimaan näyttöjä kansalle - ei globalistiselle takapirulle.

Mutta lopulta Sanna taipui, otti vastuun ja pyysi anteeksi. Ongelmana tässä on vain se, että se tapahtui vasta kun tuoli alkoi huojua. Samoin, on oma kysymyksensä, että näkyikö tuo vastuunotto missään, kun hän kerran jatkaa virassaan entiseen malliin. 

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Narsistin, rajatilapersoonan ja läheisriippuvaisen yhteinen maailma (ja poispääsy)

"Kuten aurinko lopettaa pimeyden, lopeta tämän sielun pimeys, palauta elämä olennolle jonka näet seisovan edessäsi". - Ote Falionin vampirismin parannusrituaalista

Johdanto

Allekirjoittanut intoutui mielenterveysviikon teemaan istuvan tekstin vanavedessä kirjoittamaan enemmänkin tästä aiheesta. Eikä vähiten siksi, koska elämme aikoja kun tämä tässä esiteltävä vampiristinen maailma on niin kovin yleistynyt keskuudessamme. On kuin olisi tapahtunut sfäärien konjunktio kahden maailman välillä. (Vähemmän mystifioituna voidaan sanoa, että moderni järjestelmä on se, joka tämän ilmiön yleistymisen on aiheuttanut - mikä epäonnistunut yhteiskuntakokeilu se onkaan ollut!). Syy vampirismin käyttönä sanavalintana selviää tässä tekstissä paremmin, se on pikemminkin kuvaava termi, ei niinkään tuomiolauselma, vaikka toki sitäkin se joissakin tapauksissa on. Mutta vain ja ainoastaan rakentavassa mielessä. Erityisesti mitä lähemmäksi mennään narsismia, sen lähemmäksi mennään vampirismia - jokainen näistä omaa loputtoman janon, jonka tyydyttäminen tässä heidän vallitsevassa tilassaan on kuin vampyyrin jano (se ei lopu koskaan, niin kauan kun vampirismi on tilana). 

Vaan se johdannosta, mennään asiaan.

Nälkäisten haamujen maailma

Mikä siis  yhdistää narsismia, rajatilapersoonallisuutta ja läheisriippuvaisuutta?

Niiden yhteinen maailma,  se josta nämä kaikki tilat ovat versoneet. Bhāvacakran "nälkäisten haamujen maailma", jossa vietetään varjomaista elämää, jossa suut ovat suuret mutta kaulat niin kapeat, ettei nälkä lopu koskaan. 

Jokaisen näiden lähtökohtana on läheisriippuvuus ja sielunsopimus, joista puolestaan versoo kontrolli. 

Tällä yhdistelmällä varustetulla ihmisellä on taipumuksena saada aikaan show aikamoinen. 

Syntyminen

Mikä johtaa sitten tähän läheisriippuvaisen maailmaan?

Jokaisella se on perustarpeen täyttymättömyyden traumaattinen seuraus. Näin yksinkertaistettuna. 

Jokainen näistä reagoi tähän asiantilaan omalla tavallaan,  saavuttaen osansa tässä yhteisessä maailmassa. 

Tähän taudinkuvaan kuuluu myöskin identiteettitason vaurioituminen. 

Tosin kuin narsistin kohdalla, läheisriippuvaisen saama identiteettitason vaurio ei johtanut häntä luomaan valeminää, mutta se jätti hänen identiteettiinsä arvottomuuden tai ansaitsemattomuuden imprintin ja kokoelman tunnelukkoja. Esim. hän saattoi joutua olemaan lapsena vanhemmalleen huoltaja, ja hän sai oppia, että muiden tarpeet ovat tärkeämpiä kuin hänen. (Skeematerapian näkökulmasta ainakin alistumisen ja hylkäämisen tunnelukko pitää läheisriippuvaista tilassaan. Mutta kun on takertunut lopputulokseen, jonka kontrolli on omien rajojensa ulkopuolella, on lopputuloksena kärsimys.)

Narsisti puolestaan heitti pois tämän hylätyn minän ja alkoi rakentamaan sen sijaan valeminää, joka on ansainnut sen kaiken mitä hän ei saanut - ja vähän enemmänkin. 

Rajatilapersoona-termin keksijä muuten ei tehnyt eroa sen ja narsistin kanssa. Se on perinteisesti psykoottisen ja neuroottisen välimalli, ja tässä tapauksessa se on narsistin ja läheisriippuvaisen hybridi.

(Siksi narsisti haluaa olla mahtavin huoneessa. Rajatila suurin uhri.)

Näistä kahdesta jälkimmäisestä on esitetty, että heidän ytimen, identiteetin, paikalla olisi tyhjyys, että he olisivat sieluttomia. Tämä näkemys on aika pessimistinen. Voi olla, että pahimmissa tapauksissa sielu on karannutkin, mutta allekirjoittanut on taipuvainen enemmän näkemään asian siten, että narsistilla hänen todellinen minä on hänen häpeilemä epäsikiö ja tämän identiteetin on sivuuttanut hänen luomansa supersankariego. Rajatilan kohdalla tässä tapauksessa kyseessä on palasina oleva palapeli, joka leijailee painovoimattomassa tilassa. Siksi narsistia verrataan vampyyriin, hänhän imee elinvoimaa muilta ja hänen kuvaansa ei näy peilistä - hän tarvitsee muita tähän peilaukseen. Hän ei voi katsoa peiliin, koska sieltä ei näy mitään. Rajatila taas katsoo kuvaansa hämmentyneenä, sillä se on kuin Picasson myöhäiskauden maalaus, ja hän tarvitsee muita hänen tunteidensa reguloimiseen. Läheisriippuvainen puolestaan näkee kuvansa groteskina ja ikuisesti sairaana, tarviten muita antamaan sille arvon. 

Perustelu sille, miksi narsistilla(kin) saattaa olla jotain valeminän takana, on narsistisen romahtamisen olemassaolo. Se on hieman kuten videopelissä se pomo, joka projisoi eteensä suojan (valeminänä), jolloin narsistinen romahdus tapahtuu suojan pudotessa - tämä taas tapahtuu kun narsisti menettää narsistisen lähteensä, sellaisen johon on panostanut paljon. Tämä narsistinen romahdus ei ole pikku juttu, ja sen saa tuta se lähde, joka on sanonut sopimuksensa irti narsistin kanssa. Tämä romahdus on kuin Saatanan putoaminen taivaasta Raamatussa - se kuvataan kiljuvana jalopeurana, joka etsii raivoissaan kenet voisi syödä. Kiljuva jalopeura tarkoittaa siis haavoittunutta leijonaa, ja se sopii myös siksi narsistiin, koska narsisti koettuaan romahduksen lähtee metsästämään uutta uhria - sitä, kenestä voisi saada narsisminsa lähteen. Tämä puolestaan viittaa siihen, että siellä on jokin identiteetti mikä on paljastunut - tämä olisi paras aika saada narsisti hoitoon. Lisäksi koska näitä kaikkia yhdistää lapsenomainen emotionaalinen puoli, hoitajalla tulisi olla lapsen psykologian taitaja mukana. 

Samoin, rajatila joka kokee eräänlaisen itseaktualisaation, sairaudentunnon ja vasteen terapiassa, on saavuttanut kontaktin itseensä. Kun hänen tunteensa eivät ole enää faktoja, vaan informaatiota, on hän alkanut kokea kaaoksen järjestymistä. (Tunne voi tällöin informoida häntä hänen tilastaan, sen sijaan että se vain olisi esim.signaali siitä, että toinen on hänen paha äitinsä valeasussa - tästä dynamiikasta edempänä).

Läheisyyden sadomasokistit

Näiden roolijako voidaan havainnollistaa analogialla sadomasokistien maailmaan. 

Heitä yhdistää yhteinen "kink", siinä missä näitä läheisriippuvaisia yhdistää heidän läheisriippuvaisuutensa ja sen sisältämä vaurio emotionaaliseen kehitykseen, sekä identiteettiin ja tarpeen täyttämättömyydestä seurannut traumaattinen tarvitsevaisuus. Tämä johtaa heidät keskinäiseen sielunsopimukseen kaltaistensa kanssa. 

Myös näillä sadomasokisteilla on hyvin samanlainen roolien jako - suuntautuminen - kuin mitä  läheisriippuvaisilla: on sadistit ja masokistit, sekä switchit. He myöskin toteuttavat taipumustaan rooliensa kautta, ja myöskin heillä kontrolli on erittäin keskeisenä osana. - Ehkäpä vielä parempi vertaus olisi domit ja subit (ei ne voileivät - hehheh). Dom ja sub edustaa pelon hallintaa, ainakin naisten kohdalla. Tavallaan domme hallitsee miestä jota pelkää, sub taas lähestyy päinvastaisella tavalla, tietäen pohjimmiltaan olevansa turvassa ja hallitsevansa saman pelon. Hyvin samalla tavalla siis kuin narsisti ja läheisriippuvainen.

Läheisriippuvaisuuden syndroomasta kärsivillä sadistin roolia toteuttaa narsisti ja läheisriippuvainen taas on masokisti. (Läheisriippuvainen on masokistinen keinossaan hakea kontrollia, narsisti ei ole välttämättä kirjaimellisesti sadistinen, mutta koska hän ei koe voittavansa jos toinen ei häviä),

Sielunsopimus

Sielunsopimus on sopimus, jonka teet tavallisesti toisen osapuolen kanssa. Se myöskin tarkoittaa sopimusta siitä, minkälainen "sielusi" on. Läheisriippuvaisten eri muotojen kohdalla kyseessä on aina molemmat. He etsivät sopimusosapuolta, ja pitkälti fiilispohjalta päättävät toisen ryhtyneen sellaiseksi (näille tunne on aina fakta). Usein näille on ominaista se, että he tulkitsevat sinun tulevan sopimusosapuoleksi, jos tietyt ehdot täyttyvät. Joillakin se voi olla pelkkä kiinnostuminen sinusta, jota puolestaan seuraavat odotukset ja vaatimukset - sopimusehtojen täyttäminen. Tämä on häiritsevää ja hämmentävää sille, jolla ei ole vastaavaa sielunsopimusta.

Samalla tämä heidän sielunsopimus saa heidät "ymmärtämään" toisiaan - mutta sen hintana on se, etteivät he ymmärrä muita ja muut eivät heitä (paitsi tietysti teoreettisella tasolla). He ovat keskenään samalla aaltopituudella. Samasta ja samassa maailmassa. Mutta tällä kaikella on seurauksensa. Esim. Tästä syystä erityisesti läheisriippuvainen yleensä päätyy narsistin kynsiin, sillä tässä heidän yhteisessä maailmassa hullun vastakohta ei ole terve, vaan hullu. Läheisriippuvainen on käänteisnarsisti, ja siten vastanapa narsistille, ja heidän suhteessa on todellakin toisiaan täydentäviä osia. (Rajatilapersoonallisuus on kaaos näiden kahden välissä - eräänlainen hybridikokoonpano.)

Tämä sopimuksen osallinen itsekin on huijattu sitoutumaan tähän sopimukseen varhaisen kasvuympäristönsä kautta. Täten hän ei välttämättä edes tajua sitä itse, vaan kulkee nälkäisenä haamuna etsimässä sopimusosapuolta - mikä johtaa molemmat ongelmiin. 

Kaava on siis seuraava: Suostumus sopimusehtoihin ja niiden uskominen > uusi todellisuus > sopimus elää elämänsä tietyllä tavalla on täten solmittu. 

Esim. Läheisriippuvainen suostuu ehtoon "olen arvoton ilman toista", hän uskoo tämän ja hän elää sen mukaisesti. 

Mutta on olemassa tie pois epätoivosta ja hämmennyksestä. On olemassa ulospääsy, jonka jokainen voi jakaa. Ainoa tapa on tuhota tämä sopimus, ja astua uuteen alkuun. Mutta kun parantuminen alkaa, lakkaa rauha näyttämästä tylsyydeltä ja myrkyllisyys jännittävältä. 

Ihminen voi itse lopettaa sopimuksensa, lopettamalla sen "ehtojen ja kohtien" täyttämisen. Parantuminen on käytännössä sopimuksen lakkauttamista, ja se on siten myöskin omien rajoitusten lakkauttamista. Mutta ensiksi sopimus pitää valitoida, se pitää tunnistaa, jotta se voidaan lakkauttaa. Esim. narsistia on hyvin vaikea auttaa, sillä hän ei myönnä tällaista sopimusta ja ottaa terapian pikemminkin pelinä, lapsenomaisena leikkinä. Rajatilat ja läheisriippuvaiset voivat ottaa paremmilla lopputuloksilla vastaan apua. Heidän epäonnistuminen tämän sopimuksen elämisen kanssa, ja siitä juontuva kärsimyksen kierre auttaa ymmärtämään ettei kyseinen sopimus ole lainkaan tarpeellinen tarpeen - päinvastoin, se johtaa epätoivon sokkeloon!

Sisäinen perheriita 

Tällainen ihminen on siksikin raskas, koska hänen lähisuhteensa ovat käytännössä aina lapsen suhteita huoltajaan (vanhempi ja lapsi vs. aikuinen ja aikuinen). Tämä liittynee siihen, että ihmisellä ei ole vain sisäistä lasta, vaan sisäinen perhe, Läheisriippuvaisuuden syndrooman ihmisellä kyseinen perhe ja sen dynamiikka - lapsesta alkaen - on rikki. 

Entä miten tämän perheen dynamiikka operoi?

Isä edustaa itsevarmuutta ja äiti hyvinvointia.  Niiden lähteitä.

Esim. Narsistilta puuttuu tunteidensäätely ja itsetyynnytys, jolloin tämä hyvinvoinnin puutos epäilemättä tulee äidin - sisäisen tai muunlaisen - poissaolosta (moni sarjamurhaaja on omannut hyvin ongelmallisen äitisuhteen). Itsevarmuuden puute taas isän puutteesta, ja se ei ainakaan auta tarpeiden täyttymisen priorisoimista (isäongelmaiset naiset nyt tiedetään). Jos suhde näihin on ollut huono, on todennäköistä että sisäinen versio on myös dysfunktionaalinen.

Tämän dynamiikan jatkumo on ilmeinen. Esim. Narsisti harrastaa taas rakkauspommituksellaan eräänlaista äidin jäljittelyä, josta hän siirtyy uhrin jäädessä loukkuun, taas huonon äidin moodiin; voisikin sanoa, että kaikkien näiden kohdalla pohjimmiltaan syy löytyy äitisuhteesta. Narsistin uhrin pitäisikin ymmärtää, että hän ei sure narsistia, vaan itseään, johtuen tuosta ansaan astumisestaan - rakastuminen freudilaisittain ego-ideaaliinsa. (Siinä mielessä tämä on automaatio, että hän  ilmaisee täten idealisaatiota. Mutta samalla hän saa rakkauspommituksellaan läheisriippuvaisessa heräämään tältä normaalisti puuttuvan terveen itserakkauden. Psyykkinen vampyyri ei ime elinvoimaa vain aggressiossa, vaan rakkauspommituksessakin - ne ovat aina kaksiosaisen strategian osia, jossa toinen on syötti ja toinen sen kelaaminen.)

Siispä jos näet suhteessa narsistimiehen ja läheisriippuvaisen naisen, on helppoa päätellä heidän perhetaustat.  

Kuinka sitten operoida näiden kanssa?

Korjauksena on olla aikuinen - sisäiselle lapselleen. On käytettävä sisäistä isää ja äitiä itseensä, sisäiseen lapseensa. Oltava itselleen kuin isä tai äiti. Tämä on sitä itseregulaatiota ja tyynnytystä, joka monesti puuttuu vallan näiltä läheisriippuvaisuuden maailman ihmisiltä, ymmärrettävästi, jos he eivät sitä koskaan saaneet omilta vanhemmiltaan. 

Kontrolli

Koska nämä kaikki ovat läheisriippuvaisuuden perustalta lähteviä, he tästä syystä myöskin omaavat ns. yhteisen tavoitteen, sen nimi on kontrolli. 

Mikä johtaa läheisriippuvaisuudesta kontrollintarpeeseen?

Sen taustalla on psykologiassa tuttu ilmiö "kohteen pysyvyys" ("object permanency").

Tämä siksi, koska jostain syystä näillä kaikilla on lapsen minätilaan jämähtänyt tunne-elämä. Ilmeisesti tämä traumaattinen perustarpeen täyttymättä jääminen aiheutti tämän "jäätymisen" ja kehityksen pysähtymisen näiltä osin. 

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Normaalisti lapsi, jolla ei ole kehittynyt keinoja hallita kohteen pysyvyyttä, alkaa itkemään kun hänen huoltaja menee vaikkapa toiseen huoneeseen tai muulla tavoin tilapäisesti katoaa näkyvistä. Tästä kuitenkin kasvetaan, kehitytään yli. Mutta näillä läheisriippuvaisuuden eri muodoista kärsivillä tätä kehitystä ei ole tapahtunut, tai se on jäänyt pahasti kesken (allekirjoittaneen on vaikea uskoa, että kyseessä olisi mikään yksittäinen tapahtuma). Niinpä aivan kuten lapsi, joka voi manipuloida, vaatia, itkeä, raivota yms. saadakseen otteen kohteesta (itsekkäästi, sillä hän itse on tärkein, etenkin näinä hetkinä), aivan samalla tavalla tekee myöskin läheisriippuvaisuuden eri ilmenemistä kärsivä sillä tämä komponentti ei ole hänellä asianmukaisesti kehittynyt. 

Joten, kontrolli kumpuaa läheisriippuvaisuudesta, ja siitä johtuvasta tarpeesta kohteen hallintaan. Tämä siksi, koska lapsi ei ole kasvanut kohteen pysyvyyteen, hän kehittää vaihtoehtoisen menetelmän, kontrollin. 

Esim. mitä suurempi on tarve muuttaa toista, sitä enemmän se on kontrollia. Mutta sellainen saa ns. terveen ihmisen nostamaan sisäisen muurinsa ja aktivoimaan rajansa. Sen sijaan sielunsopimuksen tehneille se on normaali käytäntö. Tämä johtaa epätoivon sokkeloon jossa kohde pakenee ja tarve pysyy täyttymättömänä - kukaan ei halua olla manipuloitu ja kontrolloitu. Paitsi tietysti sielunsopimuksen tehnyt. Muille se on tukahduttavaa ja ahdistavaa, kahdesta päätunteesta se perustuu pelkoon, ei rakkauteen.  

Otetaan esimerkkejä narsistien maailmasta, miten tämä kontrolli motivoituu ja tapahtuu:

Miksi naispuoliset draamakuningattaret ovat narsisteja/vahvasti sen kirjolla? Ne tuntevat itsensä vähäpätöiseksi rauhassa, kun taas kaaos jota ne lietsovat tuo heille "rauhan". Naisten voimaantuminen noudattaa tätä huomiohakuisuutta - hinnalla millä hyvänsä. (Puolet narsisteista on naisia) Tähän istuu myöskin erittäin hyvin tämä "hyveellisen uhrin" -rooli, jolloin narsistinen nainen ei voi olla missään tapauksessa se paha osapuoli, vaan sellainen tehdään miehestä. Näin hän voi pelata hyveellisen uhrin narsistista roolia, vaikka hän olisi ollut se, joka vetää miehen mukaan paskashowhunsa - ihan ajanviete ja narsismin lähde mielessä.(Myöskin hyvä esimerkki ihmisten instrumentaalisesta käytöstä on modernien naisten tapa pitää miehiä kuin puhelimen sovelluksia - on sovellus seksiin, on sovellus terapeutiksi, on sovellus taksiksi, on sovellus remonttimiehet - kaikki ilmaiseksi).

Idealisaatio - sielunsopimuksen toiveiden sopimusosapuoli

Jokainen näistä idealisoi potentiaalista sopimusosapuoltaan, ja odottavat hänessä tulevan romanttisen messiaansa ja sielunsopimukseen präntätyn fantasian toteuttajan. 

Jokainen näistä pyrkii myöskin kontrolloimaan tätä kuviteltua elinehtoaan, mutta koska tunne on fakta, ei tällöin kohteen ja todellisuuden antamat todisteet vastakkaisesta kelpaa, vaan kun vihdoinkin illuusio särkyy, on seurauksena lapsenomainen reaktiivisuus ja yhä intensiivisempi kontrolloiminen tätä kohtaan. Läheisriippuvaisuuden syndroomasta kärsivät eivät mielellään näe erehtyneensä ihmisen suhteen, kun sopimus on kerran solmittu - tunne on fakta ja aina erehtymätön - vaan he suhtautuvat häneen sopimusrikkurina, joka yrittää pilata tämän fantasian joka heihin heijastetaan. He näkevät oman kiinnostuksensa ja siihen vastaamisen olevan sopimusosapuoleksi ryhtymistä.

Sielunsopimus takaa sen, että perustason läheisriippuvainen ei vain hyväksy narsistin kohtuuttomia koukkuja, vaan pitää niitä osana sopimusehtoja. Molemmat näistä pitävät läheisriippuvaista pariutumista normaalina, ja samoin kumpikin sen myötä pitää sille ominaista kontrolliakin normaalina. Kun sitten narsisti uskoo oikeuteensa kontrolloida kohdettaan, uskoo puolestaan läheisriippuvainen että se nyt vain kuuluu asiaan, että hän alistuu tähän kontrolliin - tämä myöskin siksi, koska läheisriippuvainen pyrkii saavutamaan tällä tavoin kontrollin toisesta. Näin helvetissä solmittu suhde on valmis. Tällainen on kuitenkin omiaan karkottamaan terveet, tai terveemmät ihmiset. 

Esim. Salvador Dali luultavasti oli läheisriippuvainen. Hän esimerkiksi alkoi itkeä, kun hänen puolisonsa Gala meni toiseen huoneeseen. Hänen päiväkirjoistaan puolestaan ilmenee erittäin selvästi hänen toteuttama idelisaatio tätä kohtaan. Mutta samalla, Gala luultavasti oli narsisti, joka hypergamisesti nai kuuluisuuden, mutta esim. päätyi pettämään tätä.  Dalin suhde oli tyypillinen sielunsopimus. 

Näillä kolmella on kuitenkin aika erilainen tapa myöskin suuttua sopimusrikosta. Narsistilla se perustuu tunteettomuuteen - olet esim. ollut hänen "maaliorientoitumisen" tiellä, eikä hän saanut kauttasi jotain minkä saavuttamisessa olit keino. Kun taas rajatila ja perusmallin läheisriippuvainen tekevät tämän tunteiden vuoksi. 

Siksi "tunne on informaatiota, faktojen sijaan" on välttämätön asennemuutos heidän kohdallaan. Tämä pätee näistä jokaiseen. 

Tunteet eivät ole faktoja, vaan informaatiota

Eräs ongelma näiden kohdalla on tunnekeskeisyys. Nämä jokainen operoivat tunne edellä, ja näille jokaiselle "tunne on fakta". Mutta tunne ei ole fakta, vaan informaatiota. Siinä on vissi ero. 

Mitä siis tehdä?

Jokaista näitä vaivaa kykenemättömyys tunteiden - emotionaalisen elämänsä - hallintaan. Sitä ylläpitää ja aiheuttavat imprintit, skeemat ja sielunsopimus, mutta tässä tapauksessa emme voi tehdä niille mitään, vaan ainoastaan tunteelle. (Skeemoille on oma terapiansa, ja sitä kannattaa käyttää - tässä sitä ei ole mahdollista tietenkään antaa). 

Esim. läheisriippuvainen uskoo ikävän tunteen tarkoittavan eroa ja hylkäämistä, koska tunne on fakta. Mitä hän voisi tehdä?

Havaita tunteen, ja analysoida johtuuko se oikeasti tapahtumasta olevasta asiasta vai onko se vain hänen sisäinen haavansa joka siinä vuotaa.

Tunteen pitää antaa nousta, vastustelematta ja sitten päästää siitä irti. Kokonaan. 

Läheisriippuvainen ymmärtää tällöin, ettei hänen tarvitse ajautua romahduspisteeseen, jos hänen partnerinsa on viisi minuuttia liian kauan poissa - hän analysoi tunteensa informaationa tunteena ilmeneväksi oireeksi, joka johtuu hänen tilastaan. Mutta jos hän suhtautuu siihen kuten faktaan, hän uskoo että eroahdistus on sama kuin ero. 

Kontrolli vs. rajat

Näille on ominaista rajojen ymmärtämättömyys. Kontrollin ja rajojen erona on se, että rajoilla kontrolloit vain itseäsi ja sitä mitä rajojesi puitteissa siedät. Rajojen puute taas manifestoituu kontrollointina. Näiden reagoiminen rajoihin onkin lapsenomaista - olet ilkeä, ellet jopa paha, kun kiellät itsesi hyväksikäytön. Tunne on fakta, ja rajoja ei ole olemassa. 

Kontrollin terve vastine on siis rajat. 

Narsistin kontrollointikeinoja tuskin tarvitsee nyt erikseen havainnollistaa ja luetelloida, mutta monelle voi tulla läheisriippuvaisen kontrollointikeino yllätyksenä - heidäthän nähdään lähinnä passiivisina uhreina. No, tämä ei liene sattumaa, sillä läheisriippuvainen hakee kontrollia alistumisen kautta - hän uskoo, että tämä tuo hänelle kontrollin hänen partneriinsa - kohteen pysyvyys on tämän maalina. Siksi läheisriippuvainen alistuu narsistin vaatimuksiin, sillä hän uskoo niiden olevan pohjimmiltaan luonnollisia ja oikein. Hän myöskin alistuu narsistin kontrolliin, sillä kumpikin näistä on yhtä mieltä: läheisyyshän edellyttää kontrollia. Kontrolli siis korvaa rajat. 

Läheisriippuvainen riippuu kohteessaan, rajatilapersoona immersoituu tähän, kun taas narsisti syö sen. 

Vastoin yleistä luuloa, nämä eivät pariudu tai solmi ihmissuhteita juurikaan muiden kuin kaltaistensa kanssa. Näistä kukaan ei voi saavuttaa syvempää suhdetta, sillä heillä ei ole sielunsopimusta terveisiin ihmisiin. 

Esim. narsistin koukut eivät mene läpi ihmiselle, jolla on rajat kunnossa - hän ei hyväksy tämän kontrollointia.  Kun taas läheisriippuvainen alkaa käymään raskaan takertuvaksi äityessään pahaksi. Niinpä tämän maailman lapset jäävät keskenään, ja pahentavat tilaansa. Totta kai, aina välillä joku näiden kirjolla oleva tai jopa terveempi ihminen voi eksyä tähän seuraan, mutta oppii hyvin nopeasti että kaikki ei ole kunnossa. 

Niinpä ainoa ratkaisu on pyrkiä pois tästä kaikesta. 

Menetä itsesi, jotta löydät itsesi

Ratkaisu jos olet jäänyt tähän narsistin viettelykseen tai kärsit muuten näistä tiloista?

Kuten Raamattu sanoo: Menetä itsesi jotta löydät itsesi. Se on jokaisen parannus, koska jokaisella on syvä identiteettitason ongelma, ja tästä tulisi luopua, jotta löytää itsensä! 

Tämä toimenpide - parannus - myös tuottaa immuniteetin narsistista viettelystä vastaan läheisriippuvaisella, joka ansaan jäätyään pohjimmiltaan pitää kiinni itsestä. Narsisti saa aikaan itserakkautta, jota uhri ei omaa muuten, aivan kuten narsisti ulkoistaa tunteitaan muihin, koska ei itse osaa niitä hallita, ja muuntaa.

Lopuksi

On myöskin ymmärrettävä, että jokaisella on tietyssä määrin rakastuessa fantasiointia ja idealisaatiota, jokaisella on halu tämän kohteen pysyvyyteen ennemmin kuin sen menettämiseen - monikin asia on siinä mielessä normaali. Mutta tässä tapauksessa puhumme ihan intesiteetin ja maailman dynamiikasta mitä tulee näihin - eri versiosta melkeinpä. 

Tämä on syytä muistaa tehdessä arvioita ja (itse)diagnooseja. On myöskin syytä muistaa, että esim. narsismi voi tulla yllättävästä suunnasta. Esim. moderneilla naisilla on aina se "hirveä narsisti" exänään, mutta näitä tapauksia on niin paljon, ettei tästä maasta edes löydy tilastollisesti niin montaa narsistia. Tämä tarkoittaa sitä, että ex oikeasti voi olla narsisti, mutta se voi myös pahimmillaan meinata sitä, että tämä ns uhri, on "hyveellinen uhri", eli itse se narsisti (heistä lisää tässä tekstissä). Samoin, moderniin viralliseen totuuteen kuuluu ajatus siitä, ettei uhrilla saa olla mitään vastuuta. Se virheellisesti käsitetään syyllisen päästämiseksi vastuustaan, mutta se ei ole totta. Mikä siis on pointtina? Tässä tapauksessa se tarkoittaa esim. sitä, että  läheisriippuvaisen vastuulla on hoitaa itsensä kuntoon, jotta hän ei enää jatkossa ole samassa tilanteessa. 

Myöskin mitä miehiin tulee, on naisten hypergamian vuoksi tilanne yhä hankalampi miehille. Monella on edessään tilanne, jossa hänen joko täytyy suostua toksiseen seuraan tai olla yksin. Jälkimmäinen on se järkevämpi vaihtoehto silloin, mutta on ymmärrettävää jos tunne edellä meneminen tuntuu houkuttelevalta. 


Woman, bleeding, ate my gifts

Man was close behind

Just like a snake I'm slithering

Thru my world divine

And like the cat I'm stalking

I'll take your soul and You'll

Be like me

In emptiness, free


Just bow to me faithfully

Bow to me splendidly


tiistai 7. joulukuuta 2021

Kiireellinen ilmoitus! (Lue heti)

Päiväkäsky ennen joulua on seuraava:

Xeimian Design kauppa ja tilaaminen siten, että tuote saapuu jouluksi

(Kauppaan: Xeimian Design)

Koska on joulu, on virallisessa kaupassa alennuskampanja vain tämän ja huomisen päivän (7. ja 8. joulukuuta) - 15% kaikesta.

HUOM! Tuotteet tulee tilata seuraavalla aikataululla, jos ne haluaa jouluksi. 

Tee tilaus 10-16.12.21 mennessä, niin saat ne ns. normaalilla toimituksella, ja standardipostikuluilla.

Premium-tason ikatilaukset tulevat seuraavilla aikatauluilla: 12.12.21 14.12.21

Tarkemmat tiedot täältä.

Voitte poistua!


maanantai 6. joulukuuta 2021

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi ja suomalaiset!

Tämän kun muistat, ja laitat seuraavan soimaan - esim. liikkuessasi kauniin talvisessa luonnossamme, on siinä Voimaa.

 

tiistai 30. marraskuuta 2021

5 syytä miksei moderni nainen saa miestä ja kuolee vanhanapiikana



Tämän tekstin voisi ajatella olevan jatko-osana suositulle naisten tason parantamiseen tähtävään tekstiin - tekee vain päinvastoin, kuin tekstissä esitellyt toksiset modernien naisten toimintatavat. 

Etenkin, kun taas sai lukea seuraavanlaisen uutisen - josta näkee, että naiset ovat degeneroituneet ennätysalhaiselle tasolle - hiton Jukka, kun pilasi muijansa romanttisen hetken toisen miehen kanssa ja Mikaa joka ei ollut kyllin jännittävä:

Nyt puhuvat miehet, jotka ovat sinkkuja vastoin omaa tahtoaan – Jukka erehtyi koti­bileissä väärään huoneeseen väärään aikaan: ”Se jätti pysyvät jäljet”

Jos modernit naiset eivät torju tai traumatisoi miehiä, he tekevät sen itselleen.

Etenkin nykyaikana on vallalla naisille ominainen "pilaan tulevaisuuden tämän hetkisen mieheni kanssa, exäni vuoksi" -syndrooma on todellinen naisten seksuaalisen vallankumouksen haittaseuraus. Mitä oikein  odotettiin tapahtuvan, kun annetaan loputon määrä vapauksia tunteelliselle olennolle? Kun naiset toteuttavat tätä heidän kaksoispariutumisstrategiaansa, he traumatisoivat itsensä moninaisilla mieskokemuksillaan siihen kuntoon, että lopulta suhde tällaiseen naiseen on mahdoton. Se edellyttäisi mieheltä sellaista parkouria naisen esteradan läpi, ettei kukaan pysty siihen - eikä kenenkään pidäkään. Tällaisten naisten tulisi jättää miehet rauhaan, varoittaa tulevia polvia virheistään ja käydä terapiassa ennen kun edes harkitsevatkaan mitään. 

Meillä on vallalla epidemia, mikä on modernin naisen epidemia, jonka ehkä ilmeisin merkki on huonon asenteen, naislapseuden, lisäksi hypergamia, mikä tekee lopulta naisen omankin elämän sietämättömäksi. 

Modernin naisen syndroomassa on myös olennaisena piirteenä se, ettei modernia naista olla opetettu olemaan vaimo. Ei! Moderni nainen on opetettu kilpailemaan miehen kanssa, olemaan mies. Pariutumisen maailmassa tällainen nainen on koulutettu olemaan kohteliaasti ilmaistuna Sinkkuelämä-painotteinen "rakastaja". Mutta kun nainen keskittyy olemaan mies, hän epäonnistuu kahdella tavalla: hänestä tulee"onnistuessaan" vain epätäydellinen mies ja epätäydellinen nainen - samanaikaisesti! Kun taas oikea voitto olisi, että hän pelaisi vahvuuksillaan ja keskittyisi olemaan nainen. Ja koska hän ei keskity olemaan vaimo, se myöskin näkyy hänen suhdestatuksessaan - ei kullikarusellissa pyöriminen ole naiselle saavutus, vaan sen välttäminen on! Ja koska tällainen irtosuhteisiin keskittyminen ei takaa vaimoutta,  jää tällainen moderni nainen aina rannalle ruikuttamaan - hänestä ei ole vaimoksi. 

Tällainen nainen ei omaa empatiaa, eikä täten osaa asettua toisen asemaan. Toisen asemaan asettuminen tarkoittaa sitä, että tutkiskellaan ja otetaan selville mitä toinen haluaa. Tässä tapauksessa mies. Mutta nämä "minäminäminä!!"-naaraat eivät halua tietää mitä mies haluaa - onhan mies heidän kilpakumppaninsakin. Tämän seurauksena he eivät koskaan omaa mitään myyntivalttia markkinoilla, ja eivät saa sitoutettua itselleen miestäkään! Esim. mikään määrä titteleitä ei muuta naisesta suhdekelpoista saati sitten vaimomateriaalia! - Nainen kuvittelee tämän olevan eri tavoin, koska itse ei osaa valita miestä ihmisenä, vaan vain sosiaalisen kiipimisen ja ilmaisen resurssipankin mahdollistajana, ja täten kuvittelevat, että miehetkin ajattelevat näin! Uutiskatsaus: eivät ajattele!

Sen lisäksi näille naisille on tyypillistä olla ns. vaatimuslistanaisia, joiden narsistinen oikeutuksentunne ja epärealismi kulkevat käsi kädessä. 

Näiden ominaispiirteitä ovat seuraavat:

  1. Narsismi. Ei mitään itsestään, vain lista vaatimuksia (käännös: minun ei tarvitse tuoda mitään suhteeseen kuin vain olla vastaanottavana osapuolena). Eli, ei edes käy mielessä mitä tarjoaa itse, vaan ainoastaan mitä haluaa toiselta. Asettaa itse itsensä jalustalle. Tämän naisen suhteenluontidynamiikka on mallia "ikiprinsessa". Vaatimusten kautta mennään, ei sen suhteen mitä voi miehelle tarjota tasapainoisessa suhteessa - vaan sen kautta mitä tuo nainen ansaitsee. Tällainen nainen on mielestään palkinto, vain koska on ollut kiertopalkinto jännämiehille/& ylemmän tason miehille, jotka eivät tällaisia naisia kelpuuta suhteeseen kanssaan. Esim. Näiden naisten profiileista et löydä mitään toivoa tai edes viitettä henkilökohtaisesta kemiasta tai muustakaan tarttumapinnasta? Koska sitä ei ole! Niiden profiilit parinhakumarkkinoilla ovat yhdistelmä parisuhde-roolitekstiä, traumatarinaa, sekä ajanhenkeen istuvaa, opittua ja omaksuttua uhkumista ja puhkumista. Tälläisen profiili tarjoaa vain sen mitä kuva lupaa, mikä johtuu siitä, että nämä naiset on oppineet "rakastajiksi", eli heillä ei ole mitään tarjottavaa kuin ulkonäkönsä! Mutta miehet etsivät muutakin kuin naamaa ja leipäsuhdetta, samalla kun tällaiset naiset vaativat mieheltä naurettavaa uskonhyppyä heti kärkeen. 
  2. Parasta ennen päiväys. Nämä naiset alkavat olla jo ikääntyneitä, jolloin herää kysymys: Miksei +30 vuotiaalla naisella ei ole jo normaalia miestä vaan ostoslista? Vastaus: koska hän ei ole sellaista aikaisemmin halunnut/kelpuuttanut ja hän kuvittelee olevansa ikuisesti 18-22 vuotias. Todennäköisesti hänen aviomiehensä on kaverialueella, tai ohjattu ulos hänen elämästään. Sen lisäksi että miehet suosivat universaalisti 18-22 vuotiaita naisia, ja näiden naisten hinkumat miehet myöskin, on seuraava kohta myöskin syy sille, mikseivät nämä ns. kypsät ja vahvat naiset voi saada miestä - ja se on suora seuraus heidän valitsemasta elämäntyylistään, ja täysin heidän oma syynsä:
  3. Imprinttaus. Nämä naiset ovat imprintattuja, positiivisesti ja negatiivisesti. Positiivinen imprintti yleensä tulee kullikarusellivuosista, jolloin saavutetaan ns.kullikoukku - on totuttu tasoaan ylempiin miehiin, jolloin omaa tasoa edustavat eivät enää tunnu missään. Negatiivinen imprintti taas käsittää traumatisoitumisen, ja sen aiheuttaneet jännämiehet. Usein nämä vaatimuslistanaiset joiden vaatimuslista sanoo: elämäsi tule olemaan yhtä hienoa kanssani, kuin leikatun koiran elämä, tekevät sen virheen, että laittavat nykyisen miehensä maksamaan exiensä synneistä, ja täten poistavat myös tulevaisuuden miehen/suhteen elämästään. - Mitä näillä on tarjota miehelle, jota eivät ole tarjonneet jo toisille miehille?   Kun on koettu tietyt asiat ongelmaksi asti kumppaneissa, ne lyödään tiskiin vaatimuslistoissa. Jotta moinen häviäjän käänteinen bingorivi saadaan täyteen, on testattu monta miestä tai sitten oma miesmaku on niin toksinen, että se aina johtaa koiran latkimaan oksennustaan. 
  4. Itsesabotaasi. Nämä naiset itsesabotoivat. Naiset saavat jo pelkästään niin paljon matcheja Tinderissä, ettei pitäisi olla mitään ongelmaa löytää asiallista kumppania, ellei sitten sabotoi omaa onnistumistaan esim. tyypillisillä hypergamisilla ja epärealistisilla vaatimuksillaan.  Vaihtoehtoisesti tällainen miehen kanssa kilpailuun - miehen larppaamiseen - keskittynyt nainen ei vain osaa olla suhteenluonnissa tasaveroinen ja naisen feminiinistä polariteettia edustava tekijä, jolloin hän tappaa miesten kiinnostuksen.
  5. Epärealismi. Tällaiselle modernille, ostoslistanaiselle, on ominaista epärealismi - se myös on hypergamiankin harhaisuuden koko idea. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Ehkä parhain esimerkkki on siinä, että tämän naisen sanastossa "olla realistinen" tarkoittaa "tyytymistä". Jos siis tällainen nainen tapaa tasoisensa miehen, olisi sellaisen miehen ottaminen realistisin vaihtoehto, mutta näille naisille se on aina tyytymistä. Ratkaisu? Tällaisen naisen pitäisi etsiä jostain hana jolla laskea kusi päästään, katsoa peiliin ja olla realistinen. 

Summa summarum

Kun edellä olevat viat ja puutteet käännetään, ongelma alkaa ratketa. 

Me elämme post-feministisessä yhteiskunnassa, jossa konformistisempi sukupuoli eli naiset, ovat sortuneet post-feministiseen Virallisen Totuuteen (TM), joka ainoastaan tuhoaa elämiä. 

Rakkauteen perustuvissa suhteissa ei lähtökohtaisesti asetella tällaisia naisten esittämiä "vaatimuksia" ja jos asetellaan, niin kyseessä on aina kahden kauppa, ei tämä modernien naisten pyörittämä huijaus. Modernit miehet ovat myöskin osaltaan tehneeet virheen sortuessaan tällaiseen pompotteluun, vaikka hokevatkin kuinka sukupuolet ovat tasa-arvoisia, he uskovat sen silti yhtä vähän kuin feministit. 


Drowning in your puddle, waiting at the sky

Suckin' on your daddy's cigar

I'm your destination, I'm the reason why

Lemma take a look at your scars. Aha!


Bought a line of shit

Now you wanna sell it back to me


Come on down to the hotel baby

I can be what you want me to be

You can choke on your own medication

I can watch myself on T.V. oh yeah

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Wokeismin diagnoosi on narsismi - myös asiantuntijan mukaan!

Kun katsoo viime aikojen ulostuloja, uutisia ja asioita joista on kirjoitettu, voidaan todeta sen kaiken osuneen melko hyvin juuri tälle viikolle. 

Miksi?

On mielenterveysviikko, ja näillä yhteiskunnallisilla asioilla on mielenkiintoinen psykologinen puoli.

Varsinainen tämän jutun tuoma tieto näkyy jo otsikossa, kun taas tämän tekstin on tarkoitus osoittaa mielenkiintoisia asiantuntijoiden videoita aiheesta - he saavat tässä pääasiallisen puheenvuoron. 

Videot ovat kohtalaisen pitkiä, ja niitä ei siksi varmaan jakso katsoa yhdeltä istumalta. Se on OK. Niihin on lisätty myös pieni tai pidempi johdanto, jotta voi hypätä kiintoisaan kohtaan.

Nämä antavat pätevän psykologisen selityksen sille, miksi esim. narsismiin ja cancel-kulttuuriin kuuluu muiden komenteleminen ja niiden omaksi enabloijakseen tekeminen. Jos hoviksi ei suostuta hyvällä. niin sitten soitetaan uhrin työpaikalle ja häntä rankaistaan moisesta niskuroimisesta ja oman tahdon omaamisesta. Ne ovat kontrolloijia, ja heitä ei siksi haittaa suinkaan asiat joita saavutetaan esim. "sananvastuulla" tai muilla uustermeillä. Sillä sillä saavutetaan juuri se mitä he haluavat, muiden oikeuksilla ei ole merkitystä. 

Listaa voisi jatkaa paljon pidemmälle, mutta annetaan nyt "asiantuntijavierailemme" puheenvuoro, aloittaen vahvalla, eli paljon nimeä narsismin asiantuntijana saavuttaneella professori Sam Vakninilla, joka erittäin suoraan sanoo alla olevalla videolla, näistä "ikuisista uhreista". Täsmälleen saman nimityksen allekirjoittanutkin aikoinaan keksi, kun joutui olemaan tällaisen aktiviteetin harjoittajien kanssa tekemisissä. Vakninin mukaan niin New agesta tutut "empaatikot" ovat näitä "ikuisia uhreja", ja mikä ironista, niiltä juurikin puuttuu empatiaa - Vaknin kehottaa käymään katsomassa näiden "empaatikkojen" foorumeja, jotka ovat "pahantahtoisuuden ja kostonhimon paskakaivoja". (Tästä juttua noin 3 minuutista 7 minuuttiin). Samaa sarjaa ovat politiikasta tutut MeToo, Black Life Matters ja Greta Thundberg ynnä muut, jotka ovat suoraan psykopatian maailmasta (Alkaen kohdasta 7:40 min alkaen).  

Mitä näiden jatkuvaan uhriutumiseen tulee, videolla mainitaan narsisteille ominaisesta "hypervigilantismista", jossa narsisti siis pitää itseään eräänlaisena marttyyrina, joka kulkee ympäriinsä havaiten jatkuvasti osoituksia siitä, miten hänet yritetään uhriuttaa - lue: miten voi uhriutua.

Myöskin feminismin funktiona on muuttaa naiset miehiksi, tarkalleen ottaen narsistisiksi ja psykopaattisiksi miehiksi, kuten selviää seuraavalla videolla:

Koko progressivismin idea on paha:

Tässä vielä kiintoisa video, jonka tekijä on päätynyt melko samoihin johtopäätöksiin kuin allekirjoittanut, lisäten niihin omaa oivallustaan. 

Esim. Kohdassa 11:55 min hän ottaa puheeksi sen saman 1984:n kidutuskohtauksen, josta allekirjoittanut mainitsi tässä tekstissä. Tämä epäilemättä on vanha toksinen ja narsistisen väärinkäytöksen keino murtaa, sillä Orwell toi tämän esiin. Tällä videolla sitten puolestaan selitetään, että tämän murtamisen tarkoituksena on hävittää yksilöllisyys, ja sen perusta, eli rajat ja totuudenmukaisuus. Narsistit ynnä muut vastaavat ovat valheen kansaa, jotka pyrkivät murtamaan muut, jotta he voisivat tehdä heistä itselleen valehtelijoita - ajaa heidät opittuun avuttomuuteen

Kuten tässä aiemmassa tekstissä selviää, on näiden wokeistien, eli amerikkalaisten suvakkien psykologinen hierarkia juurikin tuohon orwellilaisuuteen sopiva: narsistit ja muut toksisen persoonallisuushäiriöiset manipuloivat esim. itseään empaatikkoina pitäviä piilonarsisteja, ja miksi ei myöskin hyvää tarkoittavia, mutta heikot rajat omaavia ihmisiä, jotka luulevat tekevänsä hyvää. 

Entä kuinka nämä narsistit päätyivät hierarkiassa ylhäälle? No, kuinka ne nyt yleensä siihen asemaan päätyvät - se itse asema on niille tärkein, ja aihe on toissijainen. 

Mutta tälle narsistityypille on myöskin tieteellistä taustaa - voidaan sanoa, että se on onnistuttu eristämään tutkimuksissa.

Tässä seuraavassa tekstissä selitetään, kuinka uhriutumiskulttuuri on tutkitustikin pimeän triadin ihmisten viimeisin keino kiipiä sosiaalisia tikapuita yhteiskunnassamme. Kuten Vaknin sanoo, on ammattiuhreilla vankka uskomus siihen, että he vain ja ainoastaan ovat moraalisesti ylivertaisia (Dunning-Krueger-efekti), ja uhriutumista käytetään narsistien ja kumppanien toimesta tapana saada se mitä he haluavat (esim. kohdassa 12 min eteenpäin hänen videollaan),

Tutkimus: Uhriutuminen + hyvesignalointi = pimeän triadin salainen ase


Nyt, tämän tekstin aihe epäilemättä menee aikalailla vasemmistoliberaalien nuhteeksi. Todellakin, on heidän oma vastuu ja täten tehtävä poistaa keskuudestaan toksinen aines, sen sijaan että he tekisivät moisesta itselleen super-egon. Muuten kritiikki on ansaittua. 

Tällaisen hyvesignalointinarsismin sijoittuminen juurikin vihervasemmiston (uusvasemmiston) kohdalle ei ole sattumaa, sillä kuten tämä aiempi teksti ja sen yhteydessä oleva tutkimus paljastaa, on se juurikin vasemmistolle ominaisen narsismin muoto. Oikeistolaista narsismia edustaa antisosiaalinen halu olla osallistumatta yhteiskuntaan, ja pikemminkin onnistumisen tapahtuessa kulkemiensa tikapuiden potkaiseminen alas - jotta kukaan ei pääse perässä. 

Summa summarum

Olemme saapuneet pisteeseen, jossa vihdoinkin ymmärrämme miksi niin moni asia ei täsmää. 

Ongelmallisen näistä tekee se, että nämä osaavat peittää nämä ulospäin - tiettyyn rajaan. Virheitä sattuu tapauksissa, joissa ei olla opeteltu moraalista algoritmia, jolloin tulee lipsahduksia. Mutta paras todiste on aina teko.  Esim. Ted Bundy oli töissä suicide hotlinella, ja vapaa-aikanaan hän taas harrasti sarjamurhia. Ei äkkiseltään käy järkeen? Eli teot ratkaisevat.

Massat heräävät yleensä ekspotentiaalisella tavalla, eli alku on hidasta. Siinä tapahtumassa varhaisheränneitä pidetään outoina, mutta lopulta jokainen sanoo kuuluneensa niihin. 

Narsistit yms. ovat kuin vampyyrit. Ne pelkäävät valoa, sillä valo on totuus. Niiden toimet, rikokset muita vastaan, eivät todellakaan kestä päivänvaloa. Ei kukaan kaltoinkohtelija toteuta toimiaan turuilla ja toreilla, vaan sulkettujen ovien takana. 

Fundamentti ja sen lukijat ovat kuuluneet niihin alusta alkaen, ja nyt kun tämä totuus niminen leijona on päästetty häkistään, se kyllä pitää huolta itsestään - meidän tulee vain pitää varamme se aika. 

Näitä vastaan taistellessa rajojen on oltava vahvat ja kyettävä itse tarvittaessa yhtä kovaan häikäilemättömyyteen niitä puolustaessa. Kuten Raamattu sanoo: vastusta paholaista, niin se pakenee. 

tiistai 23. marraskuuta 2021

Esko Valtaoja ajoi miinaan - kumpi voitti?

Viikon kiintiönäytös wokeistien teatterissa on taas kerran näytelty. Mahtoi helpottaa ammattiloukkaantujia, kun pääsi taas pöyristymään. Ammattiloukkaantujana oleminen on sama, kuin olisi peto joka vaanii saalistaan, mutta sillä erotuksella, että tämä petolaji saaliin niskassa kirkuu kuinka sitä syödään. 

Tässä kaikessa ei ole lainkaan kyse mistään muusta kuin poliittisesta teatterista. Nämä odottavat vain hyeenoiden tapaan tilaisuuttaan iskeä, ja siihen riittää mikä tahansa veruke. Tässä tapauksessa se oli ns.triggerisana, joka on siitä kätevä, että sen voi aina ottaa pois kontekstistaan ja aloittaa shown aikamoisen.

On siis aika tarkistaa bluffi. 

Katsotaanpa tämän  "turvattomuuden tunteen" aiheuttaneen sanan esiintymistä eräässä toisessa kontekstissa - miksi nyt ei iske paniikki? Itse asiassa hän näytti jopa fiilistelevän tilannetta. 

Noinko käyttäytyy hirveää turvattomuutta kokenut ihminen? 

Valehtelitko sinä, Renaz Embrahimi?

Miksi sama sana useita kertoja sanottuna ei haittaakaan? Siksi koska sitä ei sano "valkoinen setämies"? Tai ylipäänsä valkoinen ihminen (tämä sama toimittelijahan oli aikoinaan myöskin Maustetyttöjen kimpussa)?

Tuollainen valikoiva suhtautuminen, joka lähtee puhtaasti sanojaan (ja tämän ikään ja rotuun) liitetystä vihasta, tavataan tulkita juurikin mm.rasismiksi. 

Mutta intersektionalismi ei ole edes käänteistä rasismia, vaan  se on suoraa rasismia. jonka mukaan se on käänteistä rasismia, on jo hyväksynyt ja niellyt intersektionalismin syötin, jossa rasismi nähdään valkoisuuden ominaisuutena. 

Ehkä omassa mielipuolisessa kuplassa tätä itsensä kumoavaa anti-rasismia voidaan pitää yllä, mutta maailmassa jossa pätee logiikka ja johdonmukaisuus, se ei yksinkertaisesti pärjää. 

Lisäksi, tässä kyseisessä tilanteessa - tai tarkemmin ottaen, sanassa - ei ole mitään mikä aiheuttaa turvattomuutta. Kuten myöskään siinä ei ole kyse "väkivallasta", kun Valtaoja kyseenalaisti tapauksen jälkeen tämän ikuisen uhrin ruskeutta.

Sana(t) voivat aiheuttaa turvattomuutta, esim. jos se on uhkaus väkivallasta. Väkivaltaa puolestaan on esim. vetäminen turpaan. Kumpikaan näistä ehdoista ei täyty tässä tapauksessa.

Nämä ovat ihan perusasioista, joita nämä epätoivoisesti uhristatusta hinkuvat yrittävät vääristellä omiin tarkoituksiinsa. On erittäin helppoa olla uhri, kun on sen eteen ei tarvitse oikeasti kärsiä. Lisäksi jos joku päättää keksiä mielivaltaisia tarkoituksia sanoille, tai omaksua jonkun häiriintyneen kultin antaman narratiivin, on se hänen oma ja itseluotu ongelma. 

Se miina? 

No, kun kyseessä on tällainen poliittinen aktivisti, on se kuin kiljuva jalopeura, joka etsii uhria minkä järsiä - kaikki tilaisuudet käytetään.

Siksi se, että räjähtääkö se kohdallasi vai huristeletko tyynesti sen yli, on tavallaan valintakysymys.

Periksi ei pidä, eikä saakaan antaa. Tässä ei ole lainkaan kyseessä mikään muu kuin valtapeli. Sitä valtapeliä pelaavat ihmiset joiden metodina on petos ja joiden kieli on valhe. Loukkaantumiset ovat laskelmoituja pöyristymisiä. Hyvesignaloinnit savua ja peilejä. Me tiedämme sen kyllä.  Esim. oletko huomannut, miten nämä näiden vaatimukset ottavat aina vain uusia kierroksia, kun nämä huomaavat, että heidän edellinen hyökkäys päättyi heidän kannaltaan hyvin? Aina kun tolkun ihmiset päätyvät pyytämään anteeksi, nämä laskevat sen erävoitokseen. Aina tulee uusia vaatimuksia ja kun tarpeeksi pitkälle mennään, alkaa näiden pelin oikea luonne tulla esille. Strategia on siis se sama tuttu "tuplastandardit ovat massakontrollin ase" -pelisuunnitelma, jossa hiljaksiin normalisoidaan sitä todellisuutta jossa woketerroristit saavat kyllä tehdä, ja te muut ette. 

Tämä näiden strategia ei toimisi, jos toinen ei suostu olemaan pelin pelaaja, sen sopimusosapuoli. Nämä ovat kuin yksityinen parkkisakkofirma, joka nakkelee sakkojaan periaatteella "se ei ole tyhmä joka sakottaa, vaan se joka maksaa".  


PS. Joka on katsonut tuota haastattelua josta tämä kaikki lähti liikkeelle, huomaa, että siinä käytetään  suoraan Orwellin 1984 kirjasta tuttua taktiikkaa, jossa mikään mitä vastapuoli tekee ei ole oikein - 1984:n kohtauksessahan kidutettavana ollut päähenkilö lopulta sai tietää, että Isoveli päättää virallisella totuudellaan, montako sormea on pystyssä. Tällöin se mikä näyttää neljältä sormelta, voi olla 3 tai 5, ehkä 4, riippuen Isoveljen luvasta vrt. siihen, kun Valtaojalta kysyttiin mitä hyvää tämä on tehnyt, ja hänen kerrottua, selvisi että se oli väärin.  Silloin kun toinen osapuoli etsii valtaa ja kontrollia, hän ei oikeasti käytä kysymyksiäkään muuta kuin keinoina saavuttaa päämääränsä.