torstai 23. elokuuta 2018

Itsevarmuus - myytti vai ratkaisu? (Sisältää bonuksen!)

"Itsevarmuus on seksikästä/ole vain itsevarma/naiset pitävät itsevarmuudesta"

Olet voinut kuulla edellä olevat ohjeet, monen moneen kertaan, ja jo kyllästymiseen saakka.

Nyt, kun asiaa miettii, niin olisi ihme jos et olisi kuullut kyseistä ohjetta, sillä kyseessä on aikamme varmasti yleisin pariutumisneuvo - kehotus itsevarmuuteen.

Siksi se on suorastaan pakko käsitellä, ja mehän käsittelemme sen välittömästi, tässä ja nyt.

Mistä ihmeestä se on tullut, ja miksi sitä marketoidaan meille pariutumispanceana?

Jos se kerran on jokaiselle annettu ihmelääke, ja jokaiseen kotiin jaettu ohje, niin miksi sitten naisettomuus ja syntyvyyspula on huipussaan?

Tämä tahtoo kertoa siitä, että kuten yleensä sinisen pillerin materiaalissa, niin myöskin tässä on jotain mätää.

 Se kuulostaa hyvältä ja yksinkertaiselta, mutta siitä ei vain ole mitään apua oikeassa elämässä.
#MeToo vs. itsevarmuus - kun kaksi (virallista) totuutta kohtaavat

Jos jotain hyvää on #MeToo -kampanjassa, on se siinä, että ainakin se tuhoaa myytin itsevarmuudesta täysin. Todellakin, sinisen pillerin maailman kaksi tuotosta ajautuivat törmäyskurssille, ja näin tuli oikosulku, joka johti kulissien palamiseen

Jos siis itsevarmuus olisi ylin afrodisiakki, ei olisi mitään MeToo -kampanjaa. Sen sijaan olisi lauma naisia, jotka olisivat kerrankin ulisematta ja ylistäisivät sitä, kuinka miehet vihdoinkin ovat keksineet keinon jolla sivuuttaa naisten itse itselleen kehittämät epärealistiset ja hypergamiset pariutumiskriteerit. Ja tämä keinohan on: itsevarmuus. Kun mies on vain itsevarma, ei nainen kaipaa häneltä enää rahaa, ulkonäköä tai statusta, vaan ainoastaan sitä, että mies on itsevarma!

Ajattele! Näin helppoa se oli koko tämän ajan? Miksi tämän neuvon antajille, ei olla annettu vielä Nobelia? Miksei valtio tajua että tämähän sen syntyvyyspulan ratkaisee?

Vaan, kyseisen kampanajn myötä kävikin jotain täysin päinvastaista. MeToo osoitti että itsevarmuudella ei ole mitään tekemistä naisen saamisen kanssa, eikä se auta miestä pariutumisessa, vaan voi pahimmassa tapauksessa tuhota hänen elämänsä. Jos et usko, niin kysy niiltä miehiltä, jotka ovat saaneet pahemman tuomion kuin murhamies - murhamiehelle sataa naisten rakkauskirjeitä, ja jokin sopeuttamisohjelma hankkii hänelle töitä, siinä missä gynosentrisen yhteiskuntamme ylin auktoriteetti, eli Pyhä Naiseus, jota jokaisen on palvottava, ei anna anteeksi sitä että mies tulee syytetyksi ahdistelusta.

"Miksi et lähesty minua?"

#MeToo näyttää, että on jokin muu asia, millä niitä naisia saa kuin itsevarmuus, sillä jos ahdistelussahan on yksinkertaisesti kyseessä se, että väärä mies on ollut väärälle naiselle itsevarma.

Vanha punaisen pillerin havainto naisen hypergamiastahan on, että jos komea ja rikas mies, jolla on vielä statustakin lähestyy naista, niin hän röyhkeuimmilläänkin on itsevarma ja kaikin puolin ihana. Mutta annas jos tämän miehen vastakohta lähestyy naista hattu kourassa ja sydän lämpöä täys, niin voit olla varma että mt-ongelmaiset kanat ovat joukossa huutamassa, miten röyhkeä ahdistelija onkaan kyseessä.

Itsevarmuuden hyödyt - onko hypetys totta, vai perusteetonta?

Ainoa hyöty löytyy siitä seikasta, että itsevarmuus auttaa miestä itseään.

Muttei siten, kuinka sinulle uskoteltu.

On helpompi yrittää onneaan numeropelissä, kun on itsevarma. Lisäksi mitä enemmän numeropeliä pelaat, sitä enemmän tietenkin nostat todennäköisyyksiäsi - kyseessä on siis eräänlainen lottoaminen. Siinä kaikki.

Nainen pariutuu rahasta, statuksesta ja ulkonäöstä, jolloin vain kyseisiä pinnallisia kriteereitä täyttävät miehet saavat luvan olla tai olla olematta itsevarmoja, sillä heitä naiset lähestyvät muutenkin. Näin itsevarmuudella voit lähestyä näitä naisia, jotka eivät lähesty sinua. Mutta se mikä yhdistää perusmiestä ja ylemmän tason miestä, on se, ettei kummankaan kohdalla itsevarmuus ole muuta kuin placeboa. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin nainen valitsee muutamassa sekunnissa miehen/päättää onko tämä seksikelpoinen /& harrastaako tämän kanssa seksiä. Sillä ei ole mitään tekemistä itsevarmuuden kanssa, vaan aiemmin mainitut periaatteet pätevät tässäkin tapauksessa:

  • Nainen valitsee, ja naisen iskeminen on yleisesti ottaen myytti
  • Naista yleensä ei puhuta sänkyyn, sen sijaan mies voi puhua itsensä pois sänkypuuhista

Voidaan siis sanoa, että itsevarmuus on eräänlainen muodikas pariutumisohje, joka perustuu placeboon.

Miksi sitten naiset puhuvat sen puolesta?

Tietysti naisella voi olla fetissi itsevarmuuteen, mutta sellaiset naiset ovat joka tapauksessa vähemmistöä, kuten muutkin joilla on fetissejä. Niiden varaan laskeminen on toivottoman tuottamatonta touhua.

Nyt, voit kysyä: Miten niin fetissi? Kaikki naisethan sanovat tykkäävänsä itsevarmuudesta, ja heistä itsevarma mies on aina seksikäs!

Kyllä, useat naiset mainostavat pitävänsä itsevarmuudesta, mutta se on sitä tyypillistä "en ole pinnallinen, vaan tykkään ainoastaan miehen persoonallisuudesta , joka saa miehen tekemään kaikki aloitteet ja ottamaan riskit pakeista. 

Naiset näet ovat joukkosieluinen papukaijasukupuoli, joka paapattaa aina laumassa Virallista Totuutta. Sellainen tulisi jättää omaan arvoonsa, ja katsoa vain, mitä nainen tekee - naiset kun ovat kovia puhumaan.

Siinä samalla tulikin se syy miksi naiset markkinoivat itsevarmuutta. Se on toisaalta keino peittää oma pinnallisuus, sillä näin väitetään että naista kiinnostaa miehen persoonallisuus, rahan, statuksen ja ulkonäön sijaan. Samoin, se on keino manipuloida miehiä, sillä kuten tiedämme, "itsevarmat miehet" tekevät näin kätevästi aloitteet, jotta naisten ei tarvitse laiskuuttaan ja pelkuruuttaan ottaa vastuuta omasta pariutumisestaan. Ja mikä parasta, jos mies epäonnistuu, hänelle voi aina sanoa että "ole itsevarmempi". Tai jos mies näkee bluffin läpi, ja valittaa epäkohdista, nainen pyrkii tällöin häpäisemään tämän hiljaiseksi, kuten haukkumalla tätä jollain oudolla logiikalla epäitsevarmaksi tai heikolla itsetunnolla varustetuksi kun tämä ei ollutkaan mikään kultainen noutaja.  Mutta nyt kun pysähdyt ja mietit, ymmärrät ettei tuolla häpäisytaktiikalla ole mitään tekemistä logiikan kanssa, sillä miten rajansa tunteva ja oikeuksiaan puolustava mies voisi olla muka epäitsevarma? Ei mitenkään. Eli kyseisellä manipulatiolla nainen yrittää viestittää että beta-aisurit jotka antavat naisen hyppiä silmilleen, ovat "itsevarmoja ja hyvällä itsetunnolla varustettuja", siinä missä heidän vastakohtansa huonolla - oli nainen sitten näin tyhmä oikeasti tai vain teestekentelisi sellaista, todistaa tämä ettei naisilla ole mitään merkitystä itsevarmuudesta. Se on vain muotikäsite ja taikasana, jolla karsitaan jyvät akanoista. Lisäksi, kuten lukija huomaa, on kyseessä heikkoon tai anti-logiikkaan perustuva yritys mainipuloida ja hallita miestä. He jotka lankeavat tuohon, ovat heitä jotka lankeavat myöskin naisen testaamiseen.

Miksi se on yleisin valtavirran deittailuohje?

Lyhyt vastaus: Se on ns. takaporttineuvo.  Näin voi aina todeta, ettei mies ollut vain kyllin itsevarma, ja siksi ohje ei toiminut, ja näin mies voidaan ohjata takaisin numeropelin ääreen, jolloin mies jatkaa yrittämistä, ja kun lopulta tilastollinen flaksi käy, niin se totta kai johtui vain ja ainoastaan siitä, että mies vihdoinkin onnistui olemaan itsevarma, eikä suinkaan siitä, että hän pelasi niin pitkään numeroita, että törmäsi hänet kelpuuttaneen naisen kohdalle.

Siksi Snisen Pillerin Deittailuteollisuus myy sitä. SPDT:lle on ominaista se, että se on hieman kuten naiset: kaikki on aina miehen syytä, ja mikään ei ole koskaan naisen syytä. Pariutumisessa ei nähdä lainkaan sellaisia lainalaisuuksia kuin seksuaalinen markkina-arvo, naisen hypergamia ja se, että nainen on sukupuolista se joka valitsee. Siksi tuollainen takaporttineuvo palvelee naista, ja näitä humpuukikauppiaita.

Miksikös ei? Näin naiset toimivat kätevästi tämän ohjeistuksen marketoijina, jolloin sinipilleröidyt ja aivopestyt miehet totta kai uskovat sen - eiväthän he voisi koskaan epäillä "asiantuntijan", saati sitten naisen sanaaa, näytti todellisuus kuinka erilaiselta tahansa! Sillä sinipilleröidyn miehen ajatusmaailmaan (sinänsä loogikseen, vain lapsekkaan naiiviin) kuuluu se ajatus, että nainen aina puhuu totta, eikä hänen teot ja sanat ole koskaan ristiriidassa. Niinpä, sen täytyy olla totta, sillä nainenkin sanoo niin!  Unohtamatta tietenkään sitä, että he uskovat yhä siihen, että naisilta voisi mies saada mitenkään käyttökelpoisia ohjeita naisestamiseen. Toki, voi joskus niinkin käydä, mutta yleensä nainen on kyseisiä ohjeita antaessaan aina oma lehmä ojassa, ja ohjeet myös sen mukaisia.

Miten tästä eteenpäin?

Tulisiko sinun nyt luopua itsevarmuudesta, jotta voit saada naista?

Ei.

Kuten sanottua, on siitä hyötyä numeropelin pelaamisessa.

Eli, ole tai olematta itsevarma, ja ole sitä oman itsesi vuoksi, sillä se auttaa sinua itseäsi, vaikkei sinällään sillä naista saakkaan. (Ole myös olematta sitä oman itsesi vuoksi, sillä kuten edellä kerrotaan, voi tämän "sun on pakko olla itsevarma että saat naisen" -ohjeen sisäistäminen, voi jopa olla sinulle haitallinen).

Tämä jo siksikin, että koko itsevarmuus-myytti on itsensä toteuttava ennustus molempiin suuntiin.

Miksi näin?

Jos siitä olisi apua, olisi meillä pelkästään itsevarmuutta puhkuvia miehiä., joilla on 5/5 uimapukumalli kainalossaan - jo pelkkä tällaisen lähestyminen on osootus itsevarmuudesta. Mutta nyt meillä on syntyvyyspula ja syrjäytyneitä miehiä paikat väärällään. Vaikka, kuten sanottua, tämä ohje jaetaan jokaiseen talouteen.

Syynä se, että itsevarmuus ansaitaan. Sitä on, jos olet onnistunut. Jos siis yrität ja epäonnistut, se laskee itsevarmuuttasi, eikä sitä pääse kertymään lainkaan, vaan homma menee pakkasen puolelle.

Koko itsevarmuus-myytti on uhrinsyyttämistä, tai ainakin itsevarmuuden täydellistä väärinymmärtämistä. Itsevarmuus syntyy onnistumisista, ja positiivisesta palautteesta, se perustuu normaaleilla ihmisillä johonkin. Jos sinulle ei olla sitä annettu tai ei olla annettu mahdollisuutta sitä kasvattaa, sen puute ei ole sinun syytäsi, ihan kuten syrjityksi tuleminen on syrjijän vika ja valinta.

Joskus sen neuvon antaminen on vain etuoikeutettujen yritys auttaa, sillä he uskovat että kaikkia muita koskee sama etuoikeutus kuin heitä, joten siksi palkintojen noutaminen itsevarmasti ja epäröimättä on looginen johtopäätös.

Vain psykopaateeille on luontaista olla itsevarma ilman mitään syytä, joten huonosta itsevarmuudesta syyttäminen, on uhrin syyttämistä siitä, minkälaisia muut ovat olleet häntä kohtaan, ympäristöä myöten.

Joten, seuraavan kerran kun nainen käskee sinun olemaan itsevarma, niin sano, että antaa sinulle syyn olla sellainen. Naisen ilmeen näkeminen bluffin paljastuessa on jotain mitä et heti unohda.

Voiko itsevarmuus jopa olla haitallista?!

Tämä tieto on sinulle suuri vapautus! Juuri tuo "mutta kun en ole kyllin itsevarma" -pähkäily, mikä johtuu itsevarmuusmyyttiin uskomisesta, on voinut paradoksaalisesti tuhota lähtökohtaiset mahdollisuutesi edes lähestyä naisia.

Miksi?

Koska se luo sinulle psykologisen muurin, jonka ylitse et pääse. Näet, jotta pääsisit muurin yli, sinulla pitää olla itsevarmuutta, mutta jotta sinulla olisi sitä, sinun olisi jo pitämnyt päästä muurin yli.  Olet näin noidankehässä, jossa mietit: "Tämä ei tule onnistumaan jos en ole itsevarma, joten minun on pakko saada tämä onnistumaan ja minun on pakko olla itsevarma". Kukaan, edes alkeellisesti ihmisen psykologiaa ja sen mekanismeja tunteva tietää, että tuo on tila. jossa tavallaan annat kahta vastakkaista käskyä koneelle, ja ihmettelet, miksi se on jumissa ja siitä nousee tummaa savua - sinä itse olet tuo kone!

Niinpä, paras tapa saada itsevarmuutta, on onnistua, ilman paineita siitä, oletko itsevarma.

Nyt, tarkoittaako tämä sitä, että pitäisi olla hytisevä hermokimppu? Ei toki. Ideana on tähdätä homeostaasiin, ja "olla oma itsensä" kuten sanotaan.

Sillä toinen erittäin takapotku mikä tulee itsevarmuudesta, on se, että se näkyy aina liian kovana yrittämisenä, mikä on erittäin huono asia naisten kanssa. Tämä näkyy vielä räikeämmin siksi, että kyseinen "ole vain itsevarma" -ohje on myös naisten itsensä markkinoima, joten kohdatessaan tällaisen miehen heille välittyy siitä ajatus: "taas yksi syötin koukkuineen niellyt, joka yrittää rystyset valkoisina".

Summa summarum

Myytti itsevarmuudesta on täten murskattu. Itsevarmuudella et saa naista, vastoin kaikkia lupauksia ja myyntipuheita, vaan naiset pääsääntöisesti valitsevat miehen rahan, statuksen ja ulkonäön perusteella.

Näin ollen, jos feministit jotka kirkuvat "tämän vuoksi tarvitsen feminismiä" voisivat korvata sanan "feminismiä" sanalla "terapiaa", voisivat nämä itsevarmuus-ohjeella sumuttajat vaihtaa sanan "itsevarmuus" sanaan "itsepetos", niin kaikista näistä

Se tosin auttaa miestä pelaamaan numeropeliä, mikä puolestaan on kaikkien sinisen pillerin deittailuteollisuuden ohjeiden taustalla. Tämä taas tarkoittaa kahta asiaa:
  1. Sinisen pillerin deittailuteollisuuden ohjeet, kuten "ole itsevarma", eivät oikeasti toimi, mistä syystä miehen on käytävä "värväämässä" jatkuvasti uusia naisia, koska "ei ole ollut kyllin itsevarma". 
  2. Näiden neuvojen antajat ja myyjät, tietävät että pariutuminen on numeropeliä, minkä pelaamisessa suurimman vaivan näkevät he, joilla on matalin markkina-arvo, ja vähiten pelaavat he, joilla on korkein arvo
Entä mitä itsevarmuus siis lopultakin on? Sitä harvemmin määirtellään kenenkään sen mainosmiehen tai mainosnaisen toimesta sen kummemmin. Sitä pidetään abstraktina, takaporttineuvona syystäkin, sillä sitä ei oikeasti ole vaikea määritellä.

Itsevarmuus on siis itsestään varma tunne, jolloin henkilö uskoo saavuttavansa haluamansa tavoitteen. Perusteenaan tuolle tunteelle puolestaan on aiempi onnistuminen, saavutus tai esitys.  

Naisten suhteen voit olla juuri niin itsevarma, kuin naiset sallivat/ovat sallineet sinun olevan. Feikkaamalla itsevarmuutta, nainen voi testata sinua rajustikin, tai sitten vain torjua, jolloin menet pakkasen puolelle mitä tulee itsevarmuuteen, ja tästä eteenpäin sinun on vaikea edes feikata koko asiaa - etenkin, kun itsevarmuudella itsellään, ei saa naisia, vaan se on pelkkä työkalu miehelle itselleen. 

Lisäksi, naiset pelkäävät oikeaa itsevarmuutta. Esim. MGTOW-liike, on hyvä esimerkki itsenäisyydestä, sekä itsevarmasta, massojen Virallista Totuutta (TM) vastaan kulkemisesta. Se pelottaa naista siksikin, että häneltä silloin kysytään: Tuotko mitään pöytääni? Heti kun itsevarmuudesta riisuu pois naisen hyödyttämisen, nainen lakkaa haluamasta sitä edes sanoissaan. Uskomaton sattuma, eikö?

Hey!
Wait!
I've got a new complaint
Forever in debt to your priceless advice

Bonus

Tässä vielä aiheeseen liittyvät bonusmateriaalit. Ensimmäisenä, pääbonuksuna on dualcast (podcastit on niin vuotta 2017) jossa on punaisen pillerin edustaja vastakkaisen Sinisen Pillerin Deittailuteollisuuden edustajan kanssa. Debaatin aiheena on siis itsevarmuus vs. ulkonäkö.

Lukija arvannee sen, mitä mieltä osapuolet ovat kyseisessä debaatissa, ja kumpi edustaa kumpaa kantaa. Voikin pienenä teaserina sanoa, että taas kerran punaisen pillerin edustaja antaa kylmää kyytiä SPDT:n edustajalle, joten tämä isntallaatio on mitä erinomaisin tapa päättää tämä teksti, jossa osaltaan murskattiin myytti itsevarmuudesta.


PS. Mikä hauskinta, tätä samaa "ole itsevarma" -sooperia myydään nyt myös naisille SPDT:n toimesta. Eli, näin absurdius on täydellisessä tasapainossa: ensiksi miehille tuputetaan käsitystä, että pelkkä itsevarmuus riittää, naisen kuin naisen saamiseen, ja nyt sitten naisille myös uskotellaan, että itsevarmuus olisi jotain, mikä tekee naisesta seksikkään. Itse asiassa, naisten kohdalla varsinkin tämä "ole itsevarma ja haaste" -ajattelu on hyvin turmiollista, sillä nainen on valitsija, ja siten hän jo luonnostaan on haaste.  Kun "ole itsevarma ja vielä entistäkin suurempi haaste" -soppaan lisätään naisille ominainen hypergamia, nainen rakentaa siten itselleen entistä korkeamman korokkeen; sellaisen johon kukaan mies ei yllä.






Tämän pohjalta voisikin sanoa, että tuo koko myytti itsevarmuudesta perustuu lähinnä muotikäsitteseen, ellei jopa muotisanaan, jota tarjotaan ratkaisuna kaikkeen, ja joka on, kuten sdanottua "muotia".

Allekirjoittaneen teoria tästä on, että kyseessä on toisaalta yleis-amerikkalainen asenne, johon luonnollisesti kuuluu mm. itsevarmuuden ihannointi. Sekä jotain, mikä on versonut epäonnistuneen itsetunto-liikkeen opeista:

At one time, educators tried to teach students to carefully define words and systematically analyze arguments. They said, "We are here to teach you how to think, not what to think." Today, they are teaching students what to think -- political correctness. Instead of knowledge, students are given "self-esteem," so that they can vent their ignorance with confidence.- Thomas Sowell

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Ruskeiston raivo: Vihainen, vihainen vihervasemmisto (ja heidän päämääränsä)

Ammattiloukkaantujat tekivät  jälleen uuden ennätyksen loukkaantumisessa, kun he loukkaantuivat termin "vihervasemmisto" käytöstä. Se on hieman sama, kuin että loukkaantuisi siitä, että joku sanoisi että autossasi on renkaat.

Mutta, erityisen noloksi tämän riehaantumisen tekee se, että Vasemmisto logonsa uusimisen yhteydessä, julisti siirtyneensä punavihreään, eli vihervasemmistolaisempaan suuntaan:

– Kannattajakuntamme on laajentunut ja monipuolistunut. Vaalien jälkeen haluamme olla osa punavihreää hallitusta rakentamassa inhimillistä Suomea. Oli aika päivittää myös ilme sen mukaiseksi.

Ruskeiston (punainen + vihreä) kanssa ei voi kyllä voittaa kukaan. Ainakaan jos pelaa heidän peliään.

Ruskeisto: Me muutettiin logo pinkiksi punaisesta, koska me ollaan nyt osa vihervasemmistoa.
Kuka tahansa muu: Vihervasemmistoa...
Ruskeisto: Etsä voi sanoa noin! Rasisti! Natsi! Fasisti! Jussi Halla-aho!!!
KTM: Loukkaannuitteko tuosta?
Ruskeisto: SANOITKO SINÄ MEITÄ HELPOSTI LOUKKAANTUVAKSI, SINÄ RASISMINATSIFASISTI!?


Vaan, otetaanpa tässä nyt tähän vielä pieni, ja lähes profetaalikseksi ilmenevä, katsanto tähän ilmiöön nimeltä ruskeisto.

Mikä siis on ilmeisen herkkänahkaisuuden ja narsistisuuden lisäksi heidän (ja muiden) kannalta, heidän pahin kompastuskivensä?

Se, että kyseessä on eräänlainen uus-kommunistinen projekti, joka siis on sosialismia ilman työväkeä ja ympäristöpuoluetta ilman ympäristöä. Jos siis funktioton taide on vandalismia, on funktioton politiikkakin sitä. Toisaalta, eihän tämä täysin funktiotonta ole, vaan funktio sillä negatiivisellakin funktiolla on.

Ruskeiston erotus alkuperäisiin kommunisteihin, onkin siinä, että alkuperäiset kommunistit omasivat loogisen, ns. positiivisen päämäärän sille, mitä he tekivät ja olivat - heidän tarkoiutksenaan oli tuoda oma käsityksensä taivaasta maan päälle, eli kommunismi sinne, missä hekin olivat. Tähän käytettiin rauhanomaisen vallankumouksen keinoja, kuten subversiota, joka kansankielessä voidaan kääntää muotoon mädätys.

Ruskeiston (ja kokoomuksen) poliittinen periaate- ja tavoiteohjelma pääpiirteittäin

Mädätys on oikein hyvä termi, sillä täsmälleen se oli subversion funktiona. Sen tarkoituksena oli mädättää valtion perusteet ja kansa siihen kuntoon, että se on kypsä kommunistisen järjestyksen poimittavaksi. Siispä, ruskeiston poliittinen funktio ja päämäärä on yksinomaan subversio, mädätys. Tilannetta voisi verrata siihen, että nämä ovat entisiä sotilaita, agentteja, joiden työnantajavaltio on kaatunut jo aikaa sitten, mutta nämä tietämättöminä jatkavat sitä sen heille antamaa duunia (mädätys,subversio) mitä heidät on lähetetty tekemään toiseen maahan. Näille on jäänyt ikään kuin samaa levy soimaan, ja se levy soi pahansuopaa profetiaa siitä, mitä tuleman pitää, jos tämä meno jatkuu. Nämä mädättävät luulleen että se on päämäärä ja tarkoitus itsessään, kun alunperin sen tarkoituksena oli vain riisua valtio aseista, jotta se voitaisi ottaa toisen valtion ja järjestelmän haltuun. 



Summa summarum

Vain kapitalistinen oikeistolainen - heistä syntyivät globalistit - näkevät sosialismin ja ympäristöystävällisyyden itsessään pahoina, sillä se estää kapitalistin ylivaltaa ja rajoittamatonta ahnehtimista - heti kun he voivat tehdä näillä ismeillä voittoa, he muuttavat kantaansa, eikun hehän ovat jot tehneetkin sen.

Sosialismi on siis kirjaimellisesti yhteiskunta-ismi, tai vielä kirjaimellisemmin toveri-ismi (tästä syystä esim. kommunistit kutsuivat toisiaan tovereiksi, ja natsit kameraadeiksi - tämä tietty veljeyden periaate on lähtöisin sosialismista - internationalistisessa applikaatiossa nimeltä kommunismi, iskulauseeksi vakiintui "kansojen veljeys" - nyt ymmärrät miksi), jossa pääosassa on työläiset - luontainen seuraus sillä hehän ovat myös suurin yhteiskuntaluokka. Eikä sosialismissa myöskään katsottu hyvällä järjestelmän ulkopuolisia hallitsijoitakaan.

Siinä missä ympäristö nyt on myös melko itsestään selvä välttämättömyys, hallittavaksi ja vaalittavaksi, sillä jos tuhoamme tämän planeetan voiton maksimoimisen sivutyönä, ei meillä ole enää paikkaa missä maksimoida voittoja, tai kiistellä näitä kiistojamme.

Mutta ruskeisto (punavihreät, vihervasemmisto) onkin suuntaus, jossa vasemmistosta on koottu yhteen sen alkuperäisistä aseista ja tavoitteista riisuttu aines, jonka marxilaisuuskin on kulttuuri-marxisismia - mutta nyt he eivät enää tuhoa ympäristöään ja valtiotaan kommunistien sisäänmarssia edistääkseen, vaan globalistin. 

Lue myös: Kevennys: Punainen + Vihreä = Ruskea

tiistai 21. elokuuta 2018

Paskatesti - näin läpäiset sen! (7 yleisintä myyttiä murrettuina!)

Mikä on paskatesti?

Miksi sinun tulisi tietää se?

Mitä sinun tulisi tehdä sille?

Aiemmin Fundamentissa kyseinen testi on mainittu muodossa: "feminismi on paskatesti".

Kyseinen havainto on jotain, mikä on tehty monasti Fundamentissa, ja sen ovat tehneet myöskin muut ihmiset ympäri maailman.  Voisikin sanoa, että feminismi on kollektiivinen, makroversio tästä kyseisestä testistä, siinä missä tässä kirjoituksessa käsittelemme tätä perinteisestä pariutumisen näkökulmasta - mikrotasolta.

Hienosti hoidettu jätkät! Jatkakaa samaan malliin! (Arvaa onnistuivatko nämä kusipäät testiin vastaamiessa?)
Paskatesti tunnetaan lähinnä pariutumisen maailmassa, testinä millä nainen testaa miestä.

Ja jos mies epäonnistuu kyseiseen testiin vastaamisessa, tarkoittaa se sitä, että yhteinen tie naisen kanssa joko jatkuu kuoppaisena, tai se ei jatku ollenkaan.

Voisi jopa sanoa, että tämä on eräs olennaisimpia tietoja tietää modernissa pariutumispelissä, sillä kuten aiemmin on sanottu:
  • Nainen valitsee, ja naisen iskeminen on yleisesti ottaen myytti
  • Naista yleensä ei puhuta sänkyyn, sen sijaan mies voi puhua itsensä pois sänkypuuhista
  • Nainen tapaa arvostaa enemmän MGTOW-henkistä mistä, jolla on rajat, periaatteita eikä pelkoa naisen menettämisestä, kuin miestä jota hän sanoo arvostavansa
Testaaminen liittyy tähän ilmiöön sikäli, että jos hallitset testaamisen, saat pidettyä kyseisen valinnan itsessäsi/& et puhu itseäsi tilanteesta ulos. Joten tässä luvatussa, Fundamentin pariutumisvinkkejä &  naisia -sarjassa, tämä jos jokin aihe on syytä käsitellä.

Myöskin siksi tämän asian suhteen on syytä punapilleröidä, koska tietoisuus tästä naisten testaamiskulttuurista on hiljaksiin alkanut leviämään myös valtavirran tietoon, eli Sinisen Pillerin Deittailuteollisuuden (SPDT) käsiin, ja jaeltavaksi; me kun tiedämme, niin silloin tieto yleensä korruptoituu heidän agendansa mukaiseksi. Kuten on käynyt myöskin nyt. Osaltaan siksi lähestymme tätä aihetta sokraattisen sukuisella, kysymys- ja vastaus -metodilla, joka koostuu testaamiseen liittyvien myyttien ja harhaoppien murtamisesta.

Lisäksi mukana on myöskin tavanomaista enemmän opettavaisia anekdootteja. Niiden tarkoituksena on olla avuksi, sillä ne antavat ideoita ja ne kaiken lisäksi ovat testattua materiaalia - toisin kuin se mutu, mitä SPDT:n materiaali tapaa olla. Niinpä niiden tarkoituksena ei ole, että allekirjoittanut hieroisi pallejaan lukijan naamaan.

Vielä ennen materiaaliin menoa, muistutukseksi seuraava asia, josta alunperin tässä yhteydessä mainittiinkin: 
Fakta kuitenkin on, ettei mies ole naiselle mitään velkaa, ja niin paljon kun naiset kataluuttaan testaavat miehiä, tulee miehen ajatella positiivista seksismiä häneltä vaativa nainen testissä epäonnistuneeksi. 
Lisäksi testien maailman liittyvä haittailmiö, naisen logiikka, on se kun ensiksi sanotaan, että halutaan itsevarmaa miestä, mutta seuraavaksi tuhotaankin mies&/miehen itsevarmuus ja itsetunto täysin, ja sitten ulistaan, kun mies on (mennyt) rikki. (Puhumattakaan siitä, että nämä naiset myös odottavat automaattisesti miehen kunnioittavan heitä).

Joten lähtökohta testeihin pitäisi olla se, että ne ovat ei-toivottu ja negatiivinen ilmiö - syy miksi tämä pitää sanoa erikseen, löytyy edessäsi olevaan tekstiin perehtymällä, sillä kuten sanottua, on myös oppi testeistä korruptoitunut. Kyseessä on näin ollen pakollinen paha.

Lisäksi ehkä suurimpia paradokseja on, että MGTOW:ksi ryhtyminen useimmiten ratkaisee testit automaattisesti. Vaan ninhän se laulukin sanoo, ettei poliisi, taksi ja nainen ole koskaan tavoitettavissa kun niitä oikeasti tarvitsee.

Syyt tälle löydät tekstistä joka on edessäsi, ja jonka seuraavaksi luet.

1. Naisen testi tarkoittaa aina sitä, että nainen on (todella!) kiinnostunut sinusta.

Väärin.

Se voi tarkoittaa sitä, että nainen on kiinnostunut sinusta, muttei sitä, että hän olisi kiinnostunut sinusta paljon.

Se, joka testaa, on korkeintaan, ja yleensä, "ehkä-nainen".

Riippuen markkina-arvostasi, naiset jakautuvat ns. kyllä-, ehkä- ja ei -naisiin. Testaajia näistä ovat ehkä-naiset. Vastoin SPDT:n väittämiä, se ei tarkoita kyllä-naisia. Samoin, vastoin heidän opetuksiaan, sinä et voi käännyttää tai iskeä ei-naisia. Ehkä-naiset testaavat sinua, sillä he ovat kyllin kiinnostuneita antaakseen sinulle aikansa, mutta liian vähän kiinnostuneita ollakseen kyllä-naisia, joten tästä syystä he yrittävät diskata sinut testillään. Voit siis nostaa kiinnostusta, tai työntää pakkeja, vastaamalla testiin oikein. Kyllä-nainen ei yksinkertaiesti halua menettää sinua. Vai, voitko kuvitella, että Brad Pitt tai George Clooney joutuvat milloinkaan sen naisen testaamiksi, joka testaa sinua? No niinpä! Kyllä-nainen, eli nainen jolla on korkea kiinnostus, antaa sinulle ei-vapaaehtoisia kiiinnostuksen merkkejä, ja hän jopa auttaa sinua iskemisessä!

Annahan sen marinoitua hetken.

Nyt, voit kysyä, että miksi sitten yleensä opetetaan tätä myyttiä, että testit ovat vain merkki (korkeasta) kiinnostuksesta?

Kaksi vastausta:
  1. Sen opettajat eivät ole kompetentteja, eivätkä täten tiedä mitä opettavat
  2. Sama kuin edellä, mutta sillä lisällä, että he tietävät ettei se mitä he opettavat omaa mitään substanssia tai käyttöliittymää, joten heidän oppilaansa saavat jatkuvasti naisilta testejä, sillä he eivät pysty luomaan kiinnostusta merkittävästi, vaan jopa sabotoivat oman menestyksensä huonoilla opeilla. Niinpä kyseessä on ns. takaporttineuvo, jossa neuvojen ja niiden antajan huonous voidaan aina sälyttää asiakkaan niskoille. (Niitä SPDT:n ohjeet useimmiten ovatkin).
Lisäksi, on olemassa pahoja naisia, jotka nauttivat miesten kustannuksella leikkimisestä. Joten tällöin ei edes kaikkea positiivista palautetta voida ottaa vakavissaan mitä tulee naisilta, saati sitten negatiivista!


2. Kaikki naiset testaavat. Nyt ja ikuisesti.

Väärin.

Edellä mainittiin jo, miten naisen kiinnostustaso liittyy hänen testaamishalukkuuteensa.

Kyllä. Yleisesti ottaen naiset testaavat. Keskivertonainen testaa.

Mutta asia ei ole ihan näin yksinkertainen.

On olemassa myös naistyyppejä, jotka testaavat vähän, jos ollenkaan. Samalla toisessa ääripäässä on oikeita "testereitä". Keskivertonaiset ovat tältä väliltä, ja kuten sanottua, he testaavat tarpeen mukaan (diskatakseen miehen, silloin kun heidän kiinnostuksensa on kyllin suuri noteeraamaan miehen, mutta liian pieni tekemään lopullista valintaa).

Testaajatyypin psykologia menee kutakuin siten, että hän harrastaa kullikarusellia huvin vuoksi, aikeinaan sitten asettua aloilleen kun "juoksut on juostu". Toisin sanoen, ennen hänen "radalta eläköitymistä", hänen kanssaan ei edes kannata miettiä suhdetta. Toisaalta hän tuskin siihen ryhtyisikään. Ei sillä, että tämän tyypin kanssa kannattaisi ajatella suhdetta muutenkaan. Miksi? Tosiasiassa tämän tyypin naiset eivät koskaan lopeta kullikarusellia, vaan pitävät siitä vain taukoa. Hänen heikko itsetuntonsa /& narsisminsa pakottaa hänet pettämään, ja pitämään useampaa miestä kerralla. Eli vaikka olisit paras hänen kaikista miehistään, niin se ei estä häntä pitämästä sinun selkäsi takana muita miehiä varalla. (Tutkimus sanoo, että tällaisia naisia on puolet naisista - se, onko ne vain selkäänpuukottavia huoria vaiko testareitä, ei ole tiedossa)  HUOM: Tämä tyyppi ei yritä "korjata" miehiä, vaan hän vain yksinkertaisesti vaihtaa miestä. Voisi sanoa, että testerityypin nainen on streotyyppinen moderni nainen, joka käyttää miehiä pikaruokana.

Miksi sitten tätä käsitystä myydään, että jokainen nainen on 100% samanlainen mitä tulee testaamiseen?

Jotka myy näitä ohjeita, eivät ole itse kartalla missä mennään, eivätkä tunne alaansa, jotta voisivat antaa tämän parempia ohjeita. Lisäksi, heidän ohjeensa ovat siinä määrin huonoja, että niiden seurauksena joko 1. naiset testaavat sinua 2. ne johdattaa sinut juuri tämän testerityypin naisten luokse. Miksi? On tärkeää bisnesten kannalta, että asiakas juoksee värväämässä jatkuvasti uusia naisia, siispä, jos hänet johdatettaisi vaimomatskua olevan naisen jäljille, voit vain arvata miten kävisi bisneksien? Jep, yksi asiakas vähemmän, hoidettakoon siis jatkossakin oiretta ja pidetään asiakass sopivan tyytymättömänä.

On tietysti totta, että näitä ei-testaavia naisia on todella vähän markkinoilla, joten siksi on helppoa myydä tätä vallitsevaa sinisen pillerin käsitystä, mitä tulee naisiin ja testeihin. Siksi todennäköisesti sinä tulet törmäämään enemmän tai vähemmän testaavaan naiseen, ja saat sen käsityksen, että SPDT:n narratiivi olisi se oikea. Mutta se ei ole. Allekirjoittanut tietää, sillä hän omaa kokemusta aina testeri-tyypistä, aina naiseen joka ei käytännössä testaa ollenkaan (ko. naisesta juttua tämän yhteydessä, ja ei, se ei ole se nainen joka sai nuhdesaarnan).

3. Kaikki (negatiiviset) reaktiot ovat vain testejä, myöskin torjunnat

Väärin.

Tämä on eräitä haitallisimpia neuvoja, etenkin näin #MeToo:n aikakaudella. Tässä mennään ojasta allikkoon, ja lujaa, sillä tässä pakit muuttuvat hyvinkin nopeasti ahdistelusyytteeksi ja lähestymiskielloksi, jos mies uskoo tuon myytin ja vain lisää painostusta kun nainen antaa tälle pakit.

Pitää muistaa erityisesti kohta 1. eli EI-nainen torjuu sinut, eikä se ole koskaan testi. Ehkä-naisen kohdalla allekirjoittanut ei suosittelisi ottamaan myöskään turhia riskejä, jos et ole ihan varma. Onhan muutenkin parempi, että poistuttuasi nainen tekee itsensä myöhemmin tykö.

Lisäksi, eräs näiden testien taustalla oleva seikka on siinä, että katsotaan onko miehessä miestä. Eikä sellaisessa miehessä sitä ole, joka ottaa ihan mitä tahansa vastaan naiselta. Ei väliä rationalisoiko mies sen itselleen pelimiesteorioilla ja peliliikkeillä, hän siltikin on maidossa uitettu valkoinen leipä ja vässykkä, jos hän jatkaa naisen miellyttämiskeinojen miettimistä, vaikka nainen olisi minkälainen sontiainen tahansa (myös käytökseltään kts. kohta 1.). Tätä kuitenkin SPDT myy, ja tästä syystä palvelee enemmän naisen kuin miehen etua - eikä ihme, ratkaisu on itsensä muuttaminen ja selkärankansa löytäminen miehenä, siinä missä repliikit ja "kuinka nöyristelen naista paremmin" -temput ovat vain parantumisen pitkittämistä. Niinpä tästä syystä Fundamentin apu perustuu MGTOW-asenteen, ja punaisen pillerin joskus katkerienkin totuuksien omaksumiseen.

Annettakoon seuraavaksi opettavainen anekdootti, kuinka tilanne hoidetaan ilman, että ollaan sinipilleröityjä beta-aisureita.

Allekirjoittanut istui iltaa/yötä eräässä hienossa ravintolassa. Lähistölle kurvaa pienoinen porukka, jossa on yksi pariskunta ja kaksi tylleröä. Käy vieläpä niin, että he aloittavat jutun.

Porukan brunetti sanoo blondille, joka istuu allekirjoittaneen vieressä: miksikös et ota siitä miestä? 
Blondi - hypergamiapärinöissään: Emmää...
Allekirjoittanut: En minäkään halua sinua. Sitäpaitsi, minun koskeminen maksaa.
Blondi: Niin munkin koskeminen maksaa!
(Jos hän vain arvaisi mihin miinaan astui tuolla, sillä mehän tiedämme, miksi sellaisia naisia sanotaan.)
A. Joo, mutta sinulla ei ole tarpeeksi rahaa minun koskettelemiseen.
Tätä seuraa jankkaaminen, mihin blondi toteaa: Sovitaan sitten, että näin on molempien kohdalla.
A: Sovitaan vaan.
Brunetti liittyy puheeseen ja kysyy mitä allekirjoittanut tekee ynnä muuta sellaista.
A: Lasken autoja. Olen tälläkin hetkellä täällä yövuorossa.
(Kyseisesta ravintolasta näkyi kadulle - tämä vastaus kirvoitti neitosissa hyvän vastaanoton).
Sitten kun tulee puheeksi että miksi heidän porukkansa on siellä, vastaa brunetti että kyseessä on hänen synttäriensä juhlinta.
A: No mutta onneksi olkoon. Paljonko täytit?
B: 22 vuotta. :3
A. Ethän täyttänyt! Olet korkeintaan 19 vuotias!
B. Katsoo hetken hämillään, jonka jälkeen ilme muuttuu haltioituneeksi allekirjoittaneen tuijottamiseksi ilmeellä kuin kyseessä olisi kaupungin halutuin setämies. Lopulta hän sanoo: Voi kiitos! Sä et tiedä miten paljon tuo merkitsee mulle!
Arvaatko mitä tapahtui?

Blondi oli kesken jutustelun kietonut molemmat käsivartensa allekirjoittaneen käsivarren ympärille, ja hän teki nyt itse itseään tykö, kirjaimellisesti uiden allekirjoittaneen liivehin.

Voi siis sanoa, että näin testi oli totaalisesti ammuttu alas, ja molemmat nuoret naiset ns. hanskassa.

Kuten edellinen osoittaa, niin MGTOW-mentaliteetti on avain testeihin, ja sillä saat automaattisesti sen itsekunnioituksen, mitä testeillä peräänkuulutetaan tai paremminkin: mikä tekee sinut immuuniksi niille.

Otetaan vielä yksi esimerkki testiksi ymmärretystä naisen vittuilusta - syy tälle harhakäsitykselle on SPDT:n huonot ohjeet (edellä kerrotuista syistä), joten tämä on myöskin esimerkki siitä, miten haitalllista aivopesu huonoilla ohjeilla on. Tätä ohjetta noudattaen, sanot hyvästit itsekunnioituksesi rippeille, mikä on jo testien läpäisynkin kannalta todella huono juttu.

Eli mistä on siis kyse?

Kyseessä on testiksi tulkittu tilanne, jossa nainen voi pilkata sinua esim. pituudestasi, kaljustasi, painostasi yms. henkilökohtaisesta asiasta.

Jotkut luulevat - koska heille niin opeteaan - että naisten kaikki törkeät henkilökohtaisuuksiin menemiset, kuten ulkonäön haukkumiset, ovat vain viaton testi ja osoitus siitä, ettei nainen yksinkertaisesti voi mitään kiinnostukselleen sinua kohtaan.

Paskaa!

Tuo ohje ja sen uskominen, on jotain niin beta-aisurimaista kuin voi vaan olla. Ja todellakin, se onkin eräs sen funktio. Nainen katsoo, löytääkö elättäjäksi ja juoksujen juoksumisen jälkeiseksi vakuutukseksi miestä, joka hyväksyy sen ettei ole naisesta hyvännäköinen. Tällöin mies myös myöntyy sille, että nainen harrastaa seksiä miestä komeampien miesten kanssa ja tarvittaessa vaihtaa tämän komeampaan, jos vain saa tilaisuuden. (Kuten asia on monta kertaa kerrottu, on paritumisen punainen pilleri siinä, että nainen pääsääntöisesti pariutuu rahasta, ulkonäöstä ja statuksesta).


Tiedä tämä: allekirjoittanut on ollut useiden naisten kanssa, eri mittaisissa ja eri vakavuusasteisissa suhteissa, ja ei koskaan ole käynyt niin, etteikö nainen olisi pitänyt häntä ulkonäöllisesti miellyttävänä. Naiset ovat aina kehuneet niin varustusta,kuin ulkonäköä (sanoneet kauniiksi, sanoneet komeaksi jne). Vaikka he ovat voineet testata, he eivät ole koskaan lähteneet liikkeelle pilkaten ulkonäköä, vaan testit ovat olleet aina johonkin muuhun asiaan liittyviä.

Ainoa poikkeus tähän sääntöön on siinä, että jos olet komea, ja nainen sanoo sinua kiusoitellen rumaksi, vaikka se on kummallekin selvää, että tilanne on sama, kuin sanoisit isoilla rinnoille varustetulle naiselle, että hän muuten olisi täysin mieleisesi, mutta et tapaile pienirintaisia naisia.

Muuten ainoa tuon "testin" merkitys on sinulle vittuilemalla pakkien antaminen. Kyseessä on vieläpä erittäin ylimieliset pakit, ylimieliseltä naisen irvikuvalta, joten sikäli kyseinen nainen ei ole mikään menetys muutenkaan.

Nyt, eräs testien merkitys on itsekunnioituksesi testaaminen. Sinisen Pillerin Deittailuteollisuuden ohjeet pelaavat naisten pussiin, ja niissä siksi aina syytetään miestä, sekä muulla tavoin johdetaan häntä harhaan.  Tämä kumottu harhaoppi on yksi esimerkki sellaisesta, sillä siinä miehistä tehdään jonkinlaisia julkisia vessoja mitkä nielevät ihan kaiken - siinä pelataan miehiin syvään juurtuneella naisiin kohdistetulla miellyttämis- ja hyväksynnänhakemisen tarpeella.

Oikean opin omaksuja, ja naisten kanssa menestystä saava Fundamentin lukija ei ole sellainen.

Onko selvä?

Hyvä, mennään siis eteenpäin, ja dominoidaan.

4. Oharit on testi

Kyllä ja ei.

Kannattaa ensiksi katsoa kohta 1.

Nimittäin, asianlaita on siten, että jos nainen peruu tärskyt, mutta sopii uudet, niin hän ei testaa, tai torju, vaan hän haluaa oikeasti viettää aikaa kanssasi, mutta hänen aikataulunsa eivät yksinkertaisesti sillä kertaa osuneet yksiin.

Mutta jos hän ei näin tee, hän yksiselitteisesti torjuu sinut.

Toki on aina mahdollisuus, että hän testaa sinua jo sillä, että rikkoo deitit viime minuutilla, katsoakseen miten reagoit moiseen röyhkeyteen, mutta tämä on se pienempi todennäköisyys. Lisäksi tällöin on hyvin todennäköistä, että kyseessä on testerityypin nainen, joka siis on patologinen testaaja, ja yrittää käyttää jokaisen tilaisuuden tuon sairaan mielihalunsa toteuttamiseen. Tällöin on parasta että unohdat muutenkin koko jutun.


5. Kauniit naiset (ja vain he) testaavat

Jälleen väärin.

Tämä on näitä asiantuntemattomien asiantuntijoiden neuvoja, tai vaiin yksinkertaisesti keinoja jättää itselleen takaovi auki, kun asiakkaalle on annettu neuvo, joka saa kauniit naiset suhtautumaan häneen negatiivisesti.

Niinpä, tässä kohdassa kannattaa katsoa uudelleen edelliset kohdat.

Mitä taas tulee kauniisiin naisiin, niin heihin pätee sama kuin ylipäänsä naisiin:
  • Testaavat jos kiinnostus on kiikun ja kaakun
  • Testaavat jos ovat sitä tyyppiä
  • Eivät testaa, vaan tulkitset negatiivisen palautteen testiksi
Allekirjoittaneen kokemus on, että kauniit naiset testaavat verrattaen vähän.  Testien sijaan kauniimmat naiset voivat antaa sitten suoraan pakit, ilman sen suurempaa draamaa. Vaihtoehtoisesti he voivat edetä sitten suhteen seuraavaan askeleeseen myös paljon sulavammin. Tämä ei tarkoita, etteikö heissäkin voisi olla testaajia, on, mutta jos nyt otetaan huomioon SPDT:n väittämä: "Hey bruh, kaikki kauniit naiset testaavat, aina bro, muista se!!" niin siksi tämä asia on tehtävä selväksi. Syy tuolle on siinä, kuten on sanottu jo edellä, että nämä yrittävät iskeä näitä naisia ilman että heidän tasonsa tai keinosan (tai molemmat) riittävät siihen, ja sitten he rationalisoivat että "kauniit naiset testaavat eniten".

Mikä naisten ryhmä testaa eniten?

Kuten edellä määriteltiin, niin asiaan liittyy useita muuttujia. Mutta jos pitäisi jokin ryhmä valita, niin hypergamian kannalta pahimmassa sokeassa kulmassa ovat keskivertonaiset, ja he myös ovat kovimpia testaamaan mitä tulee markkina-arvoluokkaan. Tämä vallitseva asetelma antaa heille vääristyneen kuvan omasta tasostaan ja rohkaisee täten testaamiskäytökseen. Heitä ylemmän tason miehet pyörittävät  heitä kullikarusellissa, ja näitä naisia myöskin hypergamiasta tietämättömät, sinipilleröidyt keskivertomiehet lähestyvät, sillä heille on myyty Virallisen Totuudeen (TM) narratiivin mukainen käsitys: "Naiset etsivät vain ikäistään ja tasoistaan miestä, ja jos et saa naista on se sinun syytä, joten täytyy sinun tiputtaa odotuksiasi, ja naida kiltisti alaspäin :)". Mihin tämä johtaa, on siihen, että näillä keskivertonaisilla, suomisen pirkoilla, alkaa olla jo täysin utopistiset käsitykset tasostaan, mikä taas näkyy heidän käytöksessä. Samalla kun heidän tasoiset, keskivertomiehet, vajoavat pohjamutiin, alkaen pitämään itseään geneettisenä jätteenä, vaikka oikeasti ovat samaa tasoa kuin nämä keskivertonaiset, joita eivät saa näiden naisten hypergamian vuoksi.

6. Testaaminen on manipulaatiota?

Ei.

Syynä se, että manipulaatiossa nainen yrittää saada sinulta jotain, antamatta mitään itse, ja jos pystyt voittamaan hänen manipulaatioiskunsa, hän lähtee lipettiin. (Ei sillä että sinä voittaisit silti mitään, vaikka hän jäisi, sen sijaan että lähtisi etsimään uutta uhria itselleen).

Testissä puolestaan nainen periaatteessa etsii syytä "diskata" sinut, ja jos voitat hänen testinsä, hän jää.

On toki eräänlaisia "rajatapauksia".

Seuraavaa esimerkkiä on Fundamentissa käsitelty paljon, sillä se pitkälti liittyy ilmiöön nimeltä häpäisykieli (engl. shaming language), jonka käyttöön erityisesti feministit syyllistyvät, kun jäävät alakynteen väittelyissä. Tässä tapauksessa esitelläänkin sen käyttöä hieman muissa ympäristöissä, kuten pariutumisessa. Kuitenkin näissä yleensä on ominaisena piirteenä se, että näissä mennään henkilökohtaisuuksiin, joten siksi nämä on syytä käsitellä tässä osiossa.

Mistä on siis kyse?

Esim. Jos sinä ja nainen kiistelette, oli se sitten debaatti tai riita, ja sinä ns. laulat hänet suohon argumentein,  mihin nainen reagoi käyttäen viimeisenä oljenkortenaan vakiofraaseja, kuten: "Sulla taitaa olla heikko itsetunto! Oot vaan katkera!"  - Kuulostaa tutulta?

Joka tuohon astuu, astuu miinaan. Testien kanssa nimittäin tulee muistaa se, että niissä nainen myös näyttää luonteensa - tätä on käsitelty jo edellä.  Jos siis nainen vaatii hinnalla millä hyvänsä saada kävellä ylitsesi ja kiusata sinua, ei häntä tule katsella vaan potkaista pihalle. Se, ettei hän pysty myöntämään olevansa väärässä, vaan turvautuu likaisiin keinoihin, on todella oivallinen kuvaus naisesta ja tämän kypsyysasteesta.

Muuten taas tässä on kyse siitä, mistä testeissä yleensä, eli kun et anna periksi tuolle sivuraiteille ohjaamiselle, vaan pidät kantasi, voitat joka tapauksessa. Oli kyseessä sitten testi tai manipulaatio. Allekirjoittanut on törmännyt molempiin, ja todennut että kyseessä yleensä on bluffi - ja kuten tiedämme, totuus selviää vain tarkastamalla bluffin, eli tässä tapauksessa onko nainen testaaja vaiko manipuloija.

Tässä tapauksessa voit myös ottaa hyvin käyttöön kypsemmän lähestymistavan, jossa sanot toiselle että tämä on nyt kuohuksissaan, ja hänen tulee rauhoittua. Muita hyviä, ja loogisia vastauksia löydät esim. täältä. On kuitenkin muistettava, että häpäisykieli on enempikin primitiivireaktio tai manipulaatiota, kuin testi.



7. Kaikki palveluiden pyytäminen on testaamista

Kyllä ja ei.

Tästä on myös tullut paljon samanlaisia tulkintoja, kuin myös on asianlaita kohdan 2. kanssa. Tässä tapauksessa kaikkeen mitä nainen pyytää, suhtaututaan kuin testiin - tämä on myös naisten oma syy, sillä he ovat "huutaneet sutta" liian monta kertaa, eikä miehet tästä syystä enää luota heihin, vaan suhtautuvat epäluulolla.

Tämä onkin kaikkein kinkkisin näistä vättämistä, ja vastaus tähän oikeastaan ratkeaa parhaiten tapauskohtaisesti, ja ottamalla selvää, että onko nainen mitä tyyppiä. Esim. testeri-tyypin voidaan lähes aina sanoa testaavan kun hän tekee tätä, kun taas nainen joka ei testaa on paljon vilpittömämmin liikkeellä.

Entä esimerkit?

No selkein esimerkki testistä, tai puhtaasta manipulaatiosta on se, kun nainen pyytää ostamaan juoman. Tällöin riittää että kieltäydyt. Allekirjoittanut on myöskin tahallaan ymmärtänyt asian niin, että nainen ostaisi hänelle juoman. Tästä ehkä parhain lopputulema oli se, kun nainen sanoi: "oikea vastaus", hymyili, lopulta ehdottaen naisen kämpille lähtöä.

Eräs opettavainen anekdootti on seuraava, jossa siis kyseessä ei ollut testim, mutta jossa opimme miten naiset ovat tottuneet siihen, että miehet tekevät mitä tahansa heidän eteensä.

Allekirjoittanut oli astunut juuri miestenhuoneeseen. Ovesta työntyy esiin naisen pää. Ihan nätti sellainen.
Allekirjoittanut ja nainen katselevat hetken toisiaan, kunnes allekirjoittanut rikkoo hiljaisuuden: Voinko olla avuksi?
Nainen kysyy, onko Miikaa näkynyt.
Allekirjoittanut sanoo ettei ole.
Nainen kysyy: Voitko huudella sitä?
Allekirjoittanut: En voi.
Nainen: Mi-mitä?
Allekirjoittanut: No sitä vaan, että en voi. Sinulla on suu kuten minullakin, joten huuda itse.
Nainen katsoo hämillään, kuten jokin hänen täysin majesteetillinen pyyntönsä, josta ei kieltäydytä, olisi ammuttu alas. Lopulta nainen huhuilee tätä hukassa ollutta miestä, ja häipyy.
Toinen vessassa ollut mies alkaa naureskelemaan, ettei tainnut Miikaa löytyä, johon allekirjoittanut sanoo: Ei tainnut ei. 

Kuten opettavainen anekdootti osoittaa, ei kaikkien palvelusten pyytäminen ole testi, johon vastatessa saat naisen. Joskus se on ihan vain pompottamista. Hyvänä puolena on se, että kumpaankin on olemassa samanlainen vastaus, ja oikein vastatessa voit vain voittaa.

Mutta tämä ei tarkoita etteikö voisi tehdä palveluksia, etteikö voisi auttaa naista. Allekirjoittanut on tehnyt, ja on saanut pidettyä naisen, ja saanut vähän jotain muutakin - no problem at all.

Muita ohjeita

Edellisistä esimerkeistä saattaisi tulla mieleen, että ainoa tapa hoitaa testit, on veitsenterävät comebackit ja onelinerit. Näin ei kuitenkaan ole. Useimmiten nämä seuraavat kaksi tapaa ovat paljon käytännöllisempiä, oli kyseessä sitten aloittelija tai jo pidempään näiden asioiden parissa aikaa viettänyt:
  1. Vastaa vain "ei"
  2. Älä vastaa mitään/sivuuta koko testi
Miten olisi pieni opettavainen anekdootti tähän väliin, edellä mainittua havainnollistamaan?

No koska lukijakunta hurraa, ja hakkaa nyrkein pöytään vaatien lisää, niin laitetaanpa sellainen siis!
Allekirjoittanut oli päätynyt lähtemään naisen ehdotuksesta "vähän jatkoille". Siinä sitten kyytiä jonottaessa nainen kysyy: "Kai sä sit maksat meidät molemmat? :3"
Johon allekirjoittanut vastaa, kuten miehet vastaa: "En." (1)
Naisen ilme oli ikimuistoinen, mutta hillitty.
Hän jatkaa: "Onko tuo jokin periaatekysymys?"
Allekirjoittanut: "On."
Nainen hyväksyy tämän, mutta laittaa heti toisen testin perään, eli ryhtyy ämpyttämään ettei hänkään sitten tarjoa siidereitään allekirjoittaneelle, kunhan pääsette hänen luokseen.
Allekirjoittanut ei antanut yhden yhtäkään ttua moisesta, vaan ns. naama tonninsetelillä antoi vaahtopäiden laantua, tai kuten tässä tapauksessa: vaahtopään (2).
Kohtauksen jälkeen kaikki jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut; on ne vaan naiset aikamoisia muikeloita! (Ja kyllä, allekirjoittanut uhkailuista huolimatta joi naisen kanssa siideriä, ja "vähä kjeh kjeh räyskis -hommia vähä".)
Edellisen esimerkin voisi havainnollistaa myös seuraavalla dramatisoinnilla:


HUOM! Testiin tulee vastata aina oman persoonallisuutensa ja fiiliksensä pohjalta. 

Miksi näin?

Naiset ovat erittäin hyviä haistamaan molempien feikkauksen, joten sitä ei kannata lähteä edes yrittämään - muuten vain kohtaat hydran, jossa yhden pään katkaistaessa, kasvaa useampia tilalle. Tämä on selitetty edellisissä kohdissa paremmin, mutta pointtina on se, että eräs testin syy on siinä, että nainen katsoo mikä olet miehiäsi. Siispä, jos olet vaikkapa ujo ja hiljainen introvertti, ja nyt kuljet pizzalaatikot kainaloissa varpaillassi, karjuen matalimmalla äänelläsi kaiken mitä sanot, niin totta kai nainen testaa sinua entistä rajummin. (Tämä on myöskin eräs Sinisen Pillerin Deittailuteollisuuden opettama harhaoppi, että pitäisi näytellä edellä mainitun kaltaista miestä, jotta saisi naista - siksi nämä samat harhaopettajat myöskin opettavat, että kaikki naiset testaavat ja että se on aina suuren kiinnostuksen merkki - näillä kohdella kun on selkeä korrelaatio). Eräänä opettavaisen anekdoottina allekirjoittanut voisi kertoa eräästä omituisesta parvaljakosta, missä oli varsin rasittava mutta näyttävän näköinen nainen, miehen seurassa, joka ei todellakaan vastannut hänen ulkonäkövastinetta oikein mitenkään: mies oli hiljainen, pukeutui hupparifarkkyyhdistelmään ja lippalkkiin jne. kun taas nainen oli äänekäs, ja muotitietoinen. Mutta kuunnellessa keskustelua, mies lähinnä vastaili naisen testeihin tuolla edellä esitetyllä, matalan profiilin, mutta hyvin hänen persoonallisuuteensa sopivallla tavalla. Nainen jopa mainitsi tästä, ja naureskeli miten tyynesti mies ottaa naisen ja sen mitä tämä heittelee. Joten, älä usko näitä "hei sun täytyy olla äänekkäin ja vammaisin  idiootti huoneessa, jotta voisit olla se alfapleijeri joka saa naisen!!". Edelleenkin nainen pääasiassa kiinnostuu rahasta, ulkonäöstä ja statuksesta, ja mikä siitä jää ylitse, harvemmin menee kuten nämä Sinisen Pillerin Deittailuteollisuuden puhemiehet sen sanovat menevän.

Joku voi kysyä: Eikös tuollaiseen testiin pitäisi vastata mahdollisimman stolaisen neutraaliin sävyyn, eikä saisi näyttää että se testi upposi sinuun?

Hyvä kysymys, ja vastauksena on, että pitkälti sitä tässä myös tarkoitettiinkin - sen alkuperäisen viestin lisäksi. Mutta on sanottava, että aina naiselle suutahtaminenkaan ei ole paha asia. Se ei tarkoita sitä, että pistät kämpän irtaimistosta 90% matalaksi, ja naisen sairaalakuntoon, vaan enempikin sellaista "nyt ämmä sai sitten piisata tuo pelleily". SPDT:n ohjeet eivät tue tätä ideaa, mikä on toisaalta ihan turvallinenkin strategia. Lähinnä kyseessä on tässä tapauksessa autentisuus ja tilannekohtaisuus, eli jos joku on vaikkapa passiivis-aggressiivinen tai muuten yrittää tarkoituksella ärsyttää sinua, on silloin totta kai suuttuminen enemmän huono kuin hyvä idea. Mutta yleisesti suuttuminen meinaa sitä, että mies on autentinen, ja osoittaa että testaaminen ja rajojen tunnustelu on nyt hyvä lopettaa naisen osalta. (Ehkä suuttuminen on liian vahva sana, eräs allekirjoittaneen tapailema nainen kutsui sitä termillä "tylyttäminen").

Loppusana

Joten, tämän punapilleröivän infopaketin ansiosta, voit unohtaa nyt ne Sinisen Pillerin Deittailuteollisuuden myymät: "Opettele tästä 6 tuntia materiaalia millä vastata naisen testeihin - hinta vain 999€!!!" -kurssit, ja kaupan päälle saatavat disinformaatiopläyjäykset: "Se että nainen soittaa sinulle poliisit, ja osoittaa selvästi ettei tykkää sinusta on vain testi, joka tarkoittaa täysin päinvastaista, bruh! :D Ihan tosi, brotski! :D :D"

Vaikka itse testien konsepti on pääasiassa oikein, on silti paljon harhaoppeja liikkeellä, mutta nyt niiden aika on ohitse: Fundamentin oppi ei vain säästä aikaasi ja sydäntäsi, vaan myöskin rahojasi, jotka muuten tuhlaisit naisiin ja huonoihin ohjeisiin.

Ja kuten näet, testeissä ysymys on pitkälti siitä, että ne kertovat enemmän naisesta ja siitä onko nainen kiinnostunut sinusta vai ei. Manipulaattorit eivät ole, vaan esittävät sellaista. Ne jotka testaavat, ovat sinusta ehkä-kiinnostuneita, mutta yrittävät diskata sinua. Kyllä-naiset taas eivät yleensä testaa (paitsi jos ovat sitä tyyppiä), eikä tällöin hankalaksi heittäytyminen heitä kohtaan tuo kummallekaan lisäarvoa, päinvastoin, pidemmän päälle se on lähinnä rasittavaa kiukuttelemista kenen tahansa silmissä.

Eli, kuten näet, niin kyllä-, ehkä-, ja ei-kategoriat, mitä tulee naisten kiinnostuneisuuteen, määrittelevät pitkälti sen onko kyseessä testi vai ei.

Vaan, lopuksi vielä paluu teemaan yhteiskunnallisesta näkökulmasta:


PS. Kuten johdannossa lupailtiin, niin näitä "mikrotason ratkaisuja pariutumis- ja syntyvyyspulaan", eli ohjeita naisen saamiseen, piti tulla jo aiemminkin, mutta koska kesällä on hieman kesympi postaustahti ja tuli niin paljon akuutteja aiheita, näiden julkaisu siirtyikin. Lisäksi, näiden kirjoittamisessa on ollut yllättävän kova homma, tiedä häntä miksi. Siispä, tarkoitus olisikin julkaista heti tällä viikolla tälle sarjalle jatkoa, jossa on määrä käsitellä eräs suurimpia modernien pariutumisneuvojen kysymyksiä - onko sinulle opetettu valheita, on kysymys, ja vastaus seuraa piakkoin! Pysy siis kanavalla!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Kokoomus teki sen taas - kiltisti Orwellin opissa!

Juuri kun edellisen tekstin pääsi päättämään seuraaviin, enteellisiin sanoihin:

Siksi allekirjoittanut ei lähde sille linjalle, että olisi muita vastapuolia kuin globalistit, jotka ikävä kyllä ovat kokolailla valloittaneet niin oikeiston kuin vasemmistonkin. Mutta kolmatta tietä kulkee massojen marssi pois heidän tykoä, jotka eivät enää heidän asiaa aja - suvakismi ja feminismi kun ovat ihan yhtälailla oikeiston ja vasemmiston aatteita nykyään

Seuraavaksi tapahtuu tämä:

Kokoomus perustaa vihapuhetyöryhmän - ”pitää tehdä huolellinen analyysi, mitä kaikkea sananvapauden piiriin kuuluu”


Vaan, eipä tämä ollut kokoomuksen kaltaisen globalistipetturipuolueen kohdalla kyllä yllätys eikä mikään. Ajan kysymys korkeintaan.

Muutenkin heillä on pitkät perinteet jo aatteenkin puolesta tällaisesta. Kapitalismi on aina vähemmistöterroria (Fundamentin termi, jolla tarkoitetaan sitä, että enemmistöä terrorisoidaan vähemmistön toimesta, tai enemmistöä riistetään vähemmistön eduksi), ja jotka kapitalistien etuja pitävät, myöskin pitävät tällöin hyvin etuoikeutetun vähemmistön etua. Sosialismi sentään lähtee siltä pohjalta, että siinä on kansan enemmistö ensin, ja se ei salli järjestelmän ulkopuolisia päättäjiä (noin periaatteessa ainakin). Toki, on olemassa sosialismin sovellus, eli kommunismi, mikä on kapitalismin kääntöpuoli, mutta lopulta hyvin samanlainen keskittyvine pääomineen ja internationalismeineen. Samaa paskaa saatte, eri paketissa. Niinpä on vain luontainen kehitysaskel, että kokoomus nyt tuottaa maahan halpatyövoimaa, luokkasota-aseeksi, ja jelppaa verovaroin kansainvälistä kapitalistia tämän globalistisissa tavoitteissa - oli se sitten rajojen aukominen, tai kansallisomaisuuden myyminen polkuhinnoin. (Kapitalismi, eli pääoma/raha-ismi, on arvovapaa, eli nihlistinen järjestelmä. Tarkalleen ottaen liberalismin - salonkikelpoista nihilismiä -  luontainen talousjärjestelmä. Siten siihen ei kuulu mitään arvoja, kuten nationalismia, oman kansan ensiksilaittamista, lojaalisuutta tai sitä ettei omaa mummoa tai maataan myydä, vain koska siitä saa aikaan huimat voiton maksimoimiset. Ymmärrä tämä täydellisesti, ja tiedä kuka on puolellasi, ja tiedä kenen puolella myös itse olet.)



Kokoomuksen kaltainen puolue ei ole koskaan ollut mikään kansan puolue, eikä sen interesseihin ole milloinkaan kuuluneet kansan syvät rivit - muuta kuin hyväksikäytön, instrumentaalisessa muodossa. Nyt sitten maksetaan hintaa tietämättömyydestä: lampaat tulevat olemaan aina yhtä yllättyneitä, kun he ovat päästäneet sudet keskuuteensa; viimeistään silloin kun susille tulee nälkä.



Se heille on annettava, että he ovat tehneet paljon duunia ollakseen Suomen röyhkein ja vihatuin puolue. Myös siksi tällainen siirto oli/&on heiltä täysin odotettavissa.


tiistai 14. elokuuta 2018

"Hän kitisee kuin lapsi" - se tapahtui jälleen!

Viime viikon suuri uutinen, kirjoitus, oli se kun allekirjoittaneen seurassa ollut daami sai pikakurssituksen punapilleröimisen maailmaan.  Näin kävi kun eräskin mamu tätä ojensi fyysisesti (ilmeisesti siksi, koska nainen oli liikaa äänessä, kun miehet neuvottelivat), jonka jälkeen allekirjoittanut otti homman haltuun, pelasti naisen, mutta päänsilittelyn sijaan läksytti ja punapilleröi tästä harhaluulot pihalle. Se, että naisten antaa hölmöillä, ja heitä vaan säälitään kun tulee lippaan, on haitallista naisille itselleenkin. Moderni nainen kun on feminismin johdosta aikuinen lapsi.

Tätä ennen puolestaan tuli kevennettyä hieman festarimaailman puolelle. Jos tätä menoa jatkuu, niin festareille ei enää tarvitse mennä, sillä ne ovat sitoutuneet niin taiteelliseen kuin bisnespuolen itsemurhaan. Se on syy olla viemättä näille tyhmille järjestäjille rahojaan (allekirjoittanut on käynyt läpi suunnilleen kaikki suuret, ja muutaman pienemmän festarin, muttei ole mennyt yhteenkään muusta syystä kuin siitä, että siellä on kiinnostavia esiintyjiä). Ja näin ajattelevat myöskin naiset:
Feministien ja suvakien ajatusmaailma tappaa viihteen ja taiteen, sillä siinä ei ole mitään väliä taiteella ja viihteellä, vaan ainoastaan sillä, että onko se aatteen mukaista. Tästä syystä feministit pitävät suurena taiteena sitä, että ne sotkevat pikkutissit paljaina lakanoita kuukautisverellä, muiden ihmisten katsellessa oksennusta pidätellen sitä sivusta (nämä kun on pakko tehdä jollain julkisella paikalla, etteivät ihmiset vain jäisi tästä kaikesta paitsi).

Lisäksi ennen tämän kertaista aihetta, tuli twiitatuksi seuraavanlainen, enteellinen twiitti:
Sitten tapahtui tällainen ulostulo:
Käännös: "Jos sä et suosi naisia/haukut mun suosikkia, pahoitan mieleni, ja yritän järjestää sulle some-lynkkauksen!!!!11"

Mikä puolestaan aiheutti erittäin mielenkiintoisen tilanteen. Eräänlaisen vasemmistolaisen sisällissodan:



Varsin yllättävä, joskin kiitettävä reaktio. Paitsi itse jutun kirjoittaneelta toimittajalta, Arttu Seppäseltä, jonka ei todellakaan pitäisi olla tässä se anteeksipyytelevä osapuoli, vaan se jolta pyydetään anteeksi. Ehkä se johtuu kokemattomuudesta, sisäistetystä miesvihasta mikä on kroonistunut ongelma feministitartunnan saaneilla miehillä. On sanottava, että kun katsoo hänen keskustelujaan Honkasalon kanssa,  että kivinen tie totisesti on edessä, jos ottaa sen linjan että lähtee neuvottelemaan terroristien kanssa.

Ilmeisesti kuitenkin päätön feministiöyhötys menee jo yli niillä miehillä, joita on pidetty "munansa myyneinä", sillä tällä kertaa he eivät alistuneet tälle feministin itkupotkukiukuttelulle. Oli hyvin hauska seurata, miten "lajityypillisen" ennustettavasti feministi käyttäytyi, kuin jokin saaliseläin joka sätkii, potkii ja yrittää vielä rimpuilla kun on jo jääty kiinni.

Edellisen viikon teema siis toistui: nainen hölmöili, ja mies ojensi. Posiitivisesti yllättävällä tavalla, kun kyseessä oli miehet joiden tekemisiä ja asenteita nyt ainakaan aiempien näyttöjen perusteella ollut päässyt kehumaan, mutta nyt pääsi.

Nyt, joku voisi sanoa, että eikö olisi parempi, että etenkin punavihreät, eli ruskeisto, vaan tuhoaa itsensä oman kuplansa sisällä, ja hölmöilee sen minkä irtoaa?

Ei välttämättä.

Sanotaanko nyt niin, että tolkullisen vastapuolen edustajan kanssa on huomattavasti kivempi sumplia asioita, kuin kuolaleukaisen räyhääjän kanssa, joka parkuu pää punaisena kuin taapero jolta oltaisi viety lelu. Tietysti, onhan tuollaisen poliittinen ikä varsin lyhyt. PItää malttaa vain servailla aina tilaisuuden tullen, ja houkutella yhä enemmän tekemään ulostuloja, niin homma hoituu kuin itsestään.

Minkä perusteella voidaankin sanoa, että tässä Veronika Honkasalo teki siinä mielessä palveluksen, että hän jälleen paljasti sen, mistä feminismissä on kyse:

Iske, mutta uhriudu jos isketäänkin takaisin - jokaisen crybullyn ohjenuora

Naisten ylivallasta ja miesvihasta. Ja tietty uhriutumisesta, sekä tuplastandardeista.

Käyttämällä naiskorttia, yritti tämä feministi saada naisen pelastumaan kuin koiran veräjästä, kun tämä oli saanut huonot arvostelut.

Mihin oikein katosi se "tarvitsen feminismiä, sillä sukupuoli ei saa olla esteenä" -uhoaminen, joka viittaa siihen, että nainen pystyy samaan kuin mieskin, jos hän vain saa tilaisuuden?

No, bluffi paljastui: feminismissä tuo ei ollut tarkoituksenakaan, vaan feminismin ideana on, että itse tehdään se, mistä muita syytetään. Tässä tapauksessa sukupuolen siis olisi pitänyt olla syynä sille, että naista ei koske samat säännöt kuin muita, vaan että häntä voidaan pitää arvostelun ulkopuolisena, jalustavalla olevana ja palvottavana olentona.

Vastareaktio oli myös sikäli ihan ymmärrettävä, että Honkasalo käytti omaa auktoriteettiaan ja omiensa joukkopainetta, lynkataakseen äärimmäisen turhamaisesta motiivista vieläpä yhden heidän omistaan. (Kyseinen toimittelija oli se sama, joka kirjoitti myös aiemmin mainitun Cheek-reportaasin). Tämä on tyrannimaista vallankäyttöä, ja äärimmäisen raukkamaista. Mutta 100% feminismiä. Ja sen asian paljastuminen on tässä mitä tärkein seikka; feministit itse näyttävät jatkuvalla riidanhaastamisellaan vääräksi myytin "jos naiset hallitsisivat, niin ei olisi sotia".




Valkoritarien ja miesfeministien pinttyneinkin itsepetos haihtuu, kun he ymmärtävät olevansa tykinruokaa ja ihmiskilpiä feministien vallanhimoisissa pyrkimyksissä. Puhumattakaan siitä, miten tämä punapilleröi tavan ihmiset näkemään, mikä on totuus - etenkin kun koko ulostulon kruunasi tavaramerkiksi muodostunut crybully-käytös, minkä Fundamentti on aiemminkin liittänyt varmaksi suvakin ja femakon tunnuspiirteeksi.

Vaan, samaan aikaan myös muualla on feministinen taide ja ilosanoma tavoittanut vastahakoisen kiinnostuneet ihmiset.

Siispä, jos joku väittää, että feminismi ei ole mitään muuta kuin tyhmien ja rumien naisten katkeraa miesvihaa, niin hävetköön, sillä näkeehän sen nyt jokainen ettei asia ole suinkaan näin:


Totuus on kuitenkin, että jokainen tällainen ulostulo on vastenmielisyydestään huolimatta, syöttö suoraan meidän lapaamme, ja tekee meille tietä kohti Lopullista Voittoa.




Lue myös:

Feminismi on skientologiaa


Erinomainen havainto ja kirjoitus siitä, miten pohjimmiltaan feminismi on vihakulttiliike. Allekirjoittanut lisäisi vielä havainnon siitä, miten feminismi noudattaa tätä kuuluisaa itsemurhakulttirakennetta, eli johtoon pääsevät pahimmat psyko- ja sosiopaatit, sitten rivifeministien ja näiden välissä ovat vielä nämä varttihullut, jotka värväävät jäseniä ja jakavat massoille syanidilla maustetun boolin. Tosin, nykyaikana jos liittyy feministeihin, on joko täysin tietämätön lammas, joka luulee oikeasti ajavansa tasa-arvoa, tai sitten oikeasti paha ihminen, ja täysi kusipää, joka on löytänyt kultin omille sairaille haluilleen ja taipumuiksilleen. On ihan selvää, ettei mikään poliittinen liike, etenkään hyvesignaloiva, voi pysyä pystyssä jos ne hysäävät tällaista paskasakkia. Ainoa mikä tähän mennessä on tehnyt tämän mahdolliseksi, onkin massakontrollin aseet, joilla sumutetaan kansaa. Nyt niidenkin aika alkaa olla ohi, sillä internet on mahdollistanut puolueettoman tiedon levityksen.

Jo feminismin kannattajat, ja ideologit ovat varsin suorasanaisia ja avoimia siitä, mistä tuossa liikkessä on oikeasti kyse:

Minkälainen Olisi Yhteiskunta Feminismin Mukaan?


PS. Allekirjoittanut edustaa kolmatta tietä, ei vasemmistoa sen enempää kuin oikeistoakaan, joten mitään lukkarinrakkautta tai sen erityisempää, affektiivistä vihaa hänellä ei ole kumpaankaan suuntaukseen - niissä on molemmissa puolensa, mutta itsessään niissä ei ole "käyttistä". Siksi allekirjoittanut ei lähde sille linjalle, että olisi muita vastapuolia kuin globalistit, jotka ikävä kyllä ovat kokolailla valloittaneet niin oikeiston kuin vasemmistonkin. Mutta kolmatta tietä kulkee massojen marssi pois heidän tykoä, jotka eivät enää heidän asiaa aja - suvakismi ja feminismi kun ovat ihan yhtälailla oikeiston ja vasemmiston aatteita nykyään: Vasemmistosta siirrytään äärioikealle

perjantai 10. elokuuta 2018

Kevennys: Kaikki voivat olla natsivenäläistrumpetteja, myös Vihreät

Fundamentin lukijalle lienee tuttuja termit Virallinen Totuus (TM) ja sen narratiivi. Massakontrollin aseiden on määrä aivopestä kansaa uskomaan näihin, ja täten saada massat pysymään kontrollissaan. Näihin kuuluu määrättyjä väittämiä, ja vakioselityksiä. Narratiivi ei ole vain näiden versio tapahtuneesta, se on myös se, mitä he haluavat kansan uskoa tapahtuneen.

Hyvänä esimerkkinä tästä käytännöstä on esim. se, miten "ryssätrollit" ja "Venäjän trollitehtaat" ovat eräänlainen globalistien vastine perinteisille teorioille siitä, ketkä maailmaa hallitsevat ja ketkä ohjailevat sen tapahtumia. Esim. Siionin viisaiden pöytäkirjoja on käytetty todistamaan sitä, että juutalaiset olisivat näitä ohjailijoita. 

Kun taas kaikkia rotuja ja kansoja tasa-arvoisina pitävät globalistivasemmistolaiset ja suvakit pitävät venäläisiä juutalaisinaan.



Vaan, nyt ollaan vedetty jonkinlaiset pohjat. Nimittäin Ameriikkojen Yhdysvalloissa olla tultu siihen tulokseen, että heikäläisten Vihreät ovat venäläisten kätyreitä, Trumpin puolella, sekä tietenkin republikaaneja, ja muutenkin täysiä natseja. 

Miksi?

Demokraatit hävisivät Ohion erikoisvaaleissa.

Seuraus?

Demarit uhkailevat vihreitä jopa väkivallalla, syyttäen heitä ja heidän ehdokastaan tappiostaan. Niin, ja vihreäthän ovat myös näitä "Trumpin ryssiä". 

Tällaista satoa twitteristä esim.







Myös julkimot ovat avanneet suunsa, tämän suuren epäoikeudenmukaisuuden osoittamiseksi:
Asia selittynee sillä että suvakit ovat tunnetusti taaperon tasolla mitä tulee kykyyn käsitellä pettymyksiä, kuten vaikkapa vaalihäviöitä. 

Niinpä heidän virallinen "olen huono häviäjä" -narratiivinsa onkin, että "Trump ja venäläiset trollit tekivät sen". Niin kävi myös nyt. Vihreiden kun olisi pitänyt äänestää demareita, omiensa sijaan. (Tässä lienee ollut takana myös ns. punavihreyden hakeminen, eli Ruskeistoksi kutsuttu ilmiö, mitä Fundamentti on käsitellyt aiemminkin - punavihreys on sitä, kun punaiset unohtavat työmiehen ja vihreät luonnon ja alkavat öyhöttää aivan saatanasti kaikkea mahdollisimman degeneratiivista).

Toinen selitys on siinä, että rapakon takana ns. clintonilaiset demarit ovat yhtä sekaisin kuin täällä euroopassa vihreät. Esim. Bernie Sanders olisi meidän puuteripyllysuvaitsevaiston näkökulmasta natsi. 

Tosin, ei jenkeissäkään tarvitse toivosta luopua, mitä tulee vihreisiin, heillä kun oli eräs ehdokas joka vei tämän "Toiseuden ylistämisen" ihan uudelle tasolle, sillä hän ei vain kerro olevansa sukua jollekin ulkopuoliselle kulttuurille tai rodulle, vaan hänen sukunsa on peräisin peräti avaruudesta:

Green party spoiler candidate in Ohio election whose 1,100 votes could tilt outcome says his ancestors were from another planet and can't remember his own campaign website address


Mielenkiintoista, mutta poliittisia aktivisteja tursuavat valemediat  myösrapakon tuolla puolen, käyttivät tilaisuuden välittömästi loanheittoon tätä persona non grataa kohtaan - tuo status määrittyy aina henkilön agendan mukaan, eli jos olet poliittisesti väärällä puolen, olet sellainen.