torstai 27. kesäkuuta 2019

Näin Pride-kultti ja sen seuraajat aivopesevät lapsiaan

On hieman epätodellisen tuntuista elää maassa, jossa annetaan päivä heille, joille me olemme velkaa itsenäisyytemme - veteraaneille, samalla kun annetaan kokonainen kuukausi seksuaalisesti poikkeaville, joiden tuoma hyöty on nolla (he eivät varsinaisesti lisää kansanpaljoutta) ellei jopa miinuspuolinen (kaikki lieveilmiöt), tai jos ihan tarkkoja ollaan tämä kuukausi on eritoten Priden kuukausi, ja mikä sen erottaa on juurikin se pointti, etteivät edes kaikki seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat pidä sitä hyvänä tai kannatettavana juttuna. Eli, Pride on itsessään ongelma.



Tätä sen ongelmallisuutta ei suinkaan vähennä se seikka, että se selvästi osoittaa merkkejä porttiteorian tukemisesta. Eli siitä, että ensiksi ajetaan homojen ja lesbojen asiaa, sitten siirrytään muihin ryhmiin, kunnes ollaan lapsissa.

Nyt, allekirjoittanut ei yleensä usko salaliittoteorioihin, mutta se epäusko kyllä tässä alkaa horjua:




 Nyt, ajatellaanpa hetki, että' jos vaikkapa naisten strippaaminen tai muuten kehostaan ja seksuaalisesta vallastaan hyötyminen on esineellistämistä, niin minkä takia lapsien, kuten seuraavan 9 vuotiaan pojan pukeminen tytöksi ja laittaminen keräämään tippejä, kuin strippari klubillaan, ei ole esineellistä?


On aivan selvää: nyt uusi askelma on lapset - on olleet koko ajan. Se on koko Priden agenda - eikö se todellakin ole kirottu ja paha kaikin tavoin?


Eräs järkyttävä, mutta massakontrollin ja psykologian kannalta mielenkiintoinen juttu on tämä seuraava:

Sari Helin: Lapsen pitää nähdä homojen hirttäjäiset


Miksi ihmeessä lapsen pitäisi ne nähdä, jos hänen kehitykselleen ei ole sopivaa edes katsoa väkivaltaista fiktiota?

Ensiksi katsotaan homojen hirttäjäiset, ja sitten mennän katsomaan pervoparaatia jossa he puolestaan irstailevat? Kuulostaa vuoden vanhemman ohjenuoralta.

Mutta tuossa kaikessa on jotain tuttua. Se näet liittyy erääseen psykologiseen, syvämanipuloinnin tekniikkaan.

Ja ei, tämä ei ole mikään salaliittoteoria, vaan koko tekniikka löytyy sellaisenaan wikipediastakin.

Henkisen kontrollin 3 vaihetta

Henkisen kontrollin rakentaminen voidaan jakaa kolmiportaiseen vaiheisiin. Kukin porras edustaa yhtä aivopesun keskeisintä osatekijää. Sulattamista, muokkaamista ja vakiinnuttamista.

Sulattaminen

Uhrin ”vanha minä” nujerretaan heikentämällä hänen puolustuskykynsä esimerkiksi valvottamalla tai syöttämällä hänelle jatkuvasti tunteisiin vaikuttavaa materiaalia. Kaksoissidosilmausten käyttö on tällöin olennainen osa prosessia. Lopulta uhri antaa periksi ja sopeutuu oppeihin.

Muuttaminen

Uhrille syötetään uusi käsitys itsestä ja uusi tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Sulattamisvaiheen tekniikat ovat edelleen käytössä. Ulkopuolisesta maailmasta annetaan huono kuva, kultin yhteisöä väitetään paremmaksi paikaksi. Kultin oppeja paljastetaan sitä mukaa, kun uhri niitä hyväksyy. Kielteisesti suhtautuvia saatetaan erottaa kultista.

Uudelleen jäädyttäminen

”Uusi minä” vakiinnutetaan. Entisen elämän hyviä puolia vähätellään. Mikäli vanhat kiinnostuksen kohteet ja erityistaidot ovat kultin kannalta haitallisia, ne hylätään. Ryhmä on uhrin uusi perhe. Jäsen saattaa joutua luovuttamaan omaisuutensa kultille, jolloin pois lähteminen on sekä psyykkisesti että taloudellisesti vaikeaa.
Alla myös allekirjoittaneen kokoama versio tästä mielenhallintamenetelmästä. Tämä on erityisesti se valmistusohje, jolla Pride-kultin jäsenet siirtävät traumansa tai sairaan fantasiansa - tietämättä tai tietoisesti - lapsiin. Nimitykset ovat erilaiset, mutta mekanismit samat:
  1. Pirstominen. Tässä trauman avulla uhrin psyyke pirstotaan. Kun kehittyvässä iässä oleva lapsi pakotetaan katsomaan jopa aikuisten mieltä järkyttävää väkivaltaa, on se rajua henkistä väkivaltaa häntä kohtaan. Näin hänen psyyke pirstotaan, jotta se ottaisi vastaan pahan, ja muuttaisi lapsen näiden sairaiden ihmisten orjaksi ja seuraajaksi.
  2. Kokoaminen. Mieltä aletaan kasaamaan uudestaan, mutta nyt "uuteen luontoon ja totuuteen". Homojen rietastelun katsominen on omiaan tässä "hyvä poliisi vs. paha poliisi" -prosessissa, jossa poliisien sijalla tosin on lapselle syötetty, hänelle täysin sopimaton materiaali: seksi ja väkivalta. Jos nyt ylipäänsä tässä seksiä voi muut kuin priden kulttilaiset kutsua hyväksi, on se näistä se joka pikemminkin hämmentää kuin järkyttää - näin hänet kasvatetaan kieroon.
  3. Sementoiminen. Uusi minä pyritään sementoimaan. Tämä on nykyisin helppoa, sillä massakontrolli tekee puolet - ellei jopa kaiken - tästä työstä. Ns. Punapilleröityminen herättää terveen ja normaalin ihmisen tästä unesta, mutta demoralisoitujen kohdalla sekään ei välttämättä pure; todellakin, eikö demoralisoitu ihminen ole henkisesti täysin sementoitunut? Mikä muu kuin henkisesti sementoitunut voisi väittää mustaa valkoiseksi? Me tiedämme että se on!


Itse asiassa, massakontrolli hyödyttää lapsiin kohdistetussa kampanjoinnissa tätä kaavaa myös, joskin kepeässä, ns. haulikkomuodossa (jolloin haulia ammuskellaan ympäriinsä, ja aina joihinkin osuu), ja se näkyy uhrissa oireiluna, joka tunnetaan paremmin nimellä ilmastoahdistus.

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Poliittisesti epäkorrekti totuus sukupuolidysforiasta (ja sen parantamisesta)



Esipuhe

On viimeinen viikko Pride-viikkoa, tuota lankeamuksen edelläkäyntijuhlaa. Niinpä on tullut aika julkaista tämä 100% poliittisesti epäkorrekti kirjoitus siitä, mitä sukupuolisydysforia oikeasti on, ja mitä se ei ole. Parhaimmillaan tämä ei vain ehkäise kansaan kohdistettua massakontrollia ja mädätystä, vaan ehkäisee myös itsemurhia. Miksi näin?

Noin puolet sukupuolenvaihtajista päätyy yrittämään itsemurhaa ja turhan moni siinä onnistuukin - se mitä esim. SETA tarjoaa ratkaisuna, on yhtä kuin yllytys itsemurhaan, se mitä Fundamentti tarjoaa on "vapaa vihdoinkin" -parannus. 

Poliittinen korrektius on osa ilmiötä, nimeltä Virallinen Totuus (TM). Itsessään se on massakontrollin ase, jolla massat alistetaan Virallisen Totuuden (TM) alaisuuteen, ja määrätään heille miten ja mitä he saavat ajatella ja sanoa.

Tässä kirjoituksessa näemme erinomaisen esimerkin edellä mainitusta. Näet ymmärtämällä mistä on kyse, ymmärrät myös tämän suuren sukupuolidysforiavirheen alkuperän, sekä sen karseat seuraukset eritoten sen uhreille, joita se vahingoittaa kaikkein eniten; kyseessä on eräänlainen myrkytetty lahja -ilmiön variaatio.

Poliittinen korrektius on myös orwellilainen ilmiö. Näet sen siinä, kun katsot kokonaiskuvaa, jolloin voit huomata, miten selvittämättömän sotku sinulla on edessäsi.

Seuraa esimerkki, aiheeseen liittyen.

Elämme yhteiskunnassa, jossa on tarjolla seuraavanlaiset vaihtoehdot:
  1. Sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen ovat fluideja, ja muuttuvat montakin kertaa elämän aikana.
  2. Et voi muuttaa seksuaalista suuntautumistasi tai sitä kumpaan sukupuoleen kuulut, siksi pitää vain hyväksyä itsensä.
  3. Voit muuttaa sukupuolesi, etkä vain muuttaa sitä, vaan voit lukita sen jonkinlaiseen leikeltyyn välimuotoon, jota teeskenetelet pitäväsi vastakkaisen sukupuolen edustajan vartalona (ja pakotat muutkin siihen, koska muiden oikeudet loppuvat siihen, mistä tunteesi alkavat). Ai niin, muista myös tulla kaapista ulos, ja vain hyväksyä itsesi.   
  4. "Kaikki edellä mainitut, looginen johdonmukasuus on patriarkaatin salajuoni. :)"

Vaan, nyt itse aiheeseen.

Mikä on Virallinen Totuus (TM) sukupuolidysforiasta?

Eikö olekin todella karmivaa, miten se on ainoa mielisairaus, jota hoidetaan (leikkaamalla) sitä sairastavan kehoa, sairauden sanelemin ehdoin?

Miksi näin?

Virallisen Totuuden mukaan se on tila, jossa henkilö kokee dysforiaa (euforian vastakohta) siitä, koska on syntynyt väärään sukupuoleen, joten Ainoa Oikea Tapa (TM) pelastaa tämä henkilö, on pukea hänet vastakkaisen sukupuolen asuihin ja loppuhuipennukseksi silpoa hänen sukupuolielimensä.

Tosin, hiljaksiin ollaan tultu siihen tilanteeseen, että se ei ole mielisairaus, vaan kyseisen henkilön harha onkin totta, ja maailmassa virhe. Seuraavaksi varmasti henkilö joka kokee olevansa Napoleon Bonaparte (aka. Napoleon 1.), ei joudu siitä hoitoon vaan hän voi maistraatiin oikean henkilöllisyytensä.

Lisäksi tässä on menyt jo niin pitkälle, että joka kyseenalaistaa edellisen, on se joka joutuu hoitoon! Tai ainakion syytteeseen - jos jokin asia menee Virallisen Totuuden (TM) alaisuuteen, rankaistaan aina ankarasti kyseisen ilmiön kyseenalaistajia:

Seitsemän valtuutettua vaatii, että lapsille opetetaan, että tyttö on tyttö ja poika poika – Seta syyttää transfobiasta

Termi transfobia ei ole millänsä lääketieteellinen tai psykologinen ilmiö edes, vain poliittinen propagandistinen ase (vrt. homofobia). Se kaikki menee osaksi massakontrollin arsenaalia, joilla massoja ruoskitaan Virallisen Totuuden (TM) alaisuuteen.


Mitä siis on sukupuolidysforia oikeasti on ja mistä se johtuu?

  • Skitsofrenialääkkeiden on havaittu auttavan, ja jopa poistavan sukupuolisdysforiaa
  • Niin myös taikasienten. Esim. tässäkin tapauksessa sukupuolidysforia parani, taikasienien ottamisen johdosta. Miksi näin? Taikasienten yleisestikin tiedetään parantavat mielenterveysongelmia (niiden on väitetty "resetoivan" aivoja), kuten ahdistusta ja masennusta, joita myös esintyy yleisesti sukupuolidysforiapotilailla; vaikka pitäisiki sanoa, että sukupuolidysforiaa esiintyy usein ahdistus- ja masennuspotilailla, sillä kyseessä on psyykkeen sijaistoiminto - siitä edempänä lisää. Eli, Virallinen Totuus (TM) on taas väärässä, sillä sukupuolidysforiassa ei henkilö ole syntynyt väärään sukupuoleen, vaan hänen aivonsa yksinkertaisesti ovat epäkunnossa. Pahin mitä voi tehdä, on se, että antaa tälle mielisairaudelle periksi, sen sijaan että yrittäisi parantaa potilaan siitä.
  • Hormonihoidoksi kutsuttu, vastakkaisen sukupuolen edustajan sukuhormonien antaminen dysforiapotilaalle, on sairautta pahentava hoitovirhe. Siinä on myöskin se petollinen puoli, että nämä hormonit ehdollistavat ja syventävät potilaan tilaa, luomalla itsensä toteuttavan ennustuksen, muokkaamalla aivoja. Tahtoo sanoa, että jos esim. miespuolista sukupuolidysforiapotilasta, hoidettaisi taikasienillä tai skitsofrenialääkityksellä ja testosteronilla, hän alkaisi parantua sukupuolidysforiasta, koska hänen aivonsa muuttuisivat maskuliinisempaan suuntaan. Samalla kun myös itse dysforia helpottaisi. (Tähän tulisi sisällyttää myös uudelleenehdollistamista ja/tai syväterapiaa, jolla ne oikeat, syvälle juurtuneet ongelmat eliminoitaisi) Mutta mitä tehdään Virallisen Hoitosuunnitelman (TM) mukaan? Annetaan estrogeenia ja leikataan pallit pois! Mitä jos vaikkapa anokrektikolta poistettaisi vatsalaukku, ettei hän vain liho? Entä jos OCD-potilaalta leikattaisi kädet pois, vain koska hän kokee niiden vaativan jatkuvaa pesemistä? No, käsienpeseminen kyllä loppuu siihen, mutta tauti ei parane.Kustannammeko myös kehodysmorfiasta kärsivälle steroidit, tai kauneusleikkaukset, jotta hän voi muuttaa itsensä esim. Barbien tai Kenin näköiseksi? Se olisi vain johdonmukaista!
  • On ihan selvää, ettei Virallinen Hoito (TM) auta. Katumus- ja itsemurhaluvut puhuvat täysin kiistatonta kieltään: puhutaan molemmissa tapauksissa kymmenistä prosenteista. On kirjaimellisesti hullua antaa henkilön hulluuden määrätä se, mitä tehdään seuraavaksi. Jo se itsessään on parantavat propsessi, että osaa erottaa kyseisen sairauden itsestään ja todellisesta minästään. Sukupuolidysforian hoidossa, potilas ajetaan umpikujaan, ensiksi auttamalla häntä samaistumaan taudin luomiin harhoihin jonka jälkeen hänet vielä silvotaankin.  
  • Kuten on täysin ilmeistä, on sukupuolidysforia eräänlainen neuroosinomainen tila, Fundamentti sijoittaa sen sarjaan: "mieli on kääntynyt itseään vastaan, tiettyyn teemaan nojaten". Useimmiten kyseessä on pohja-ahdistuksen aiheuttama sijaistoiminto. Esim.  Aiemmin Fundamentissa julkaistiin dokumentti nimeltä "Katujat". Siinä sukupuolenvaihdoksen tehneet miehet olivat tulleet katumapäälle. Eräs heistä käytännössä muutti itsensä naiseksi, vain koska oli vailla naisen läheisyyttä. Se oli symbolinen teko, ja koska se ei täyttänyt perustavanlaatuista tarvetta kyseisen sijaistoiminnon taustalla, valkeni karu totuus miehelle itselleen. 
  • Sukupuolidysforiaa sairastaville on dissosiaatio yllättävän yleinen. Se on tila psykoosin ja jonkinasteisen traumaattisen kokemuksen välillä. Allekirjoittanut tietää kolme tapausta, joilla tämä on näkynyt ja ilmennyt jollain tapaa. Eräs heistä on aikoinaan rajusti koulukiusattu mies, joka ollessaan hakattavana ja potkittavana ikäänkuin "siirtyi mielessään pois" kyseisestä kokemuksesta. Toinen on allekirjoittaneen jo edesmennyt kaveri, joka joskus kännissä paljasti monia eri sivupersooniaan joihin samaistui, ja jotka erinomaisesti selittivät hänen joskus ristiriitaisenkin käytöksensä (tällainen hahmo otti aina aika ajoin vallan). Kolmas tapaus on myös koulukiusaamisen uhri(hän kärsi myös derealisaatiosta) , joka alkoi myöhemmällä iällään luomaan erilaisia henkilöhahmoja, joita sittemmin vielä toi eloon roolipelaamalla heidän avullaan. Miten tämä liittyy sukupuolidysforikoihin? Kuten jo edeltä tiedämme, ei heidän ongelmansa ole sukupuolisdysforia, vaan se on enempikin jäävuoren huippu. Pohjaongelma, ja alkuperäinen dysforia on siinä, kun sukupuolidysforikot yksinkertaisesti kokevat omissa nahoissaan olemisen niin vastenmieliseksi, että he myös luovat näitä pelastavia hahmoja joiden avulla hypätä pois - dissosioitua - omasta itsestään. Joskus tällainen samaistumishahmo on itse vastakkaisen sukupuolen versiona - tällaisiksi sukupuolidysforikot myös oikealla manipulaatiolla saadaan muuntautumaan. (On perustavanlaatuista syvyyspsykologiaa, että tämä ns. eskapismi-ego, pakohahmo on juurikin vastakkaista sukupuolta, sillä kuten itse Jung sen sanoi: jokaisessa meissä on vastakkaisen sukupuolemme versio. Tähän johtaa erityisesti se, jos kokee vaikeuksia indentifioitua omaan sukupuoleensa, sillä ei pidä sen edustajista - mikä voi vaikkapa johtua huonosta suhteesta jompaan kumpaan vanhempaansa, tai johonkin muuhun vastaavaan läheiseen.)
  • Massakontrolli ja Virallinen Totuus (TM) ovat totta, niiden hedelmät ilmeisiä. Liittyen edelliseen pointtin, elämme aikaa jolloin toisaalta naisille tolkutetaan sitä, miten miehenä on niin hirveän helppoa, ja toisaalta miehet voivat nähdä miten näin naispuolisten IG-mallien aikakautena sinut korotetaan jalustalle, ja haetaan kotoa, jos huomiohuoraat somessa. Niinpä syvissä ongelmissa piehtaroivat, eksyneet sielut, on helppo manipuloida vetämään liipasimesta, vaikka piippu osoittaa heidän omaa päätä; se on sama kuin sanoisit, että "tämän kaiken saat ja vielä enemmänkin, kun muuntaudut luomaksesi eskapismi-egoksi ja pakohahmoksi - yhteiskunta hyväksyy ja tukee sinua varmasti! Tarjoamme jopa leikkaukset sekä muut hoidot!" Ennen tähän ei rohkaistu, ja ennen painopiste oli näiden oikeassa ja oikenlaisessa auttamisessa, ei taudille vallan antamisessa kuten näinä kaikkinaisen mädätyksen ja degenaarion kulta-aikana.

HUOM: Se, että tässä yhteydessä kyseisestä tilasta puhutaan mielisairautena, ei ole halventavassa, vaan psykologisessa mielessä sanottu - se ei ole kehollinen, vaan korvien välinen tila. Siitä et pääse ylitse etkä ympäri, mutta sitä se on.  (Jos joku käsittää tämän sanavalinnan pahalla, on hänet tällöin sinipilleröity ja aivopesty, sanalla sanoen demoralisoitu)

Sukupuolidysforia on siis yksinkertaisesti mielisairaus, joka kukoistaa uhreissaan sille sopivissa olosuhteissa, ja tämä orwellilainen aikamme on erityisen otollinen tälle kaikelle. 

Sukupuolisdysforia menee  "mieli on kääntynyt itseään vastaan, tiettyyn teemaan nojaten" -mielisairauksien sarjaan, johon kuuluvat esim. OCD eri teemoineen, anokreksia, kehodysmorfia, jopa skitsofrenia (luultavasti kyseessä on molempiin liittyvä harhaisuus - toinen kuulee ääniä, luulee vainoa, voi luulla olevansa joku joka ei ole, siinä missä toinen luulee olevansa vangittuna väärän sukupuolen kehoon - kumpaakaan näistä ei tule ottaa vakavissaan, mutta näitä sairastava tulee ottaa vakavissaan samoin hänen ongelmasna). Esim. Anokreksiassa et ole koskaan tarpeeksi laiha. Bulimiassa pakkomielle on syömiseen (obsessio) ja oksentamiseen (kompulsio). Kehodysmorfia saa sikaniskaisen bodarin tuntemaan itsensä pieneksi ja syömään steroideja, tai sitten se saa ihmisen muuttamaan itsensä Barbien tai Kenin näköliseksi. Huomaatko? Kaava näissä on kaikissa on se sama: ensiksi on ahdistus, jota tämä hullu käytös seuraa - se kaikki on yksinkertaisesti sijaistoimintoa, jolla tuota pohja-ahdistusta helpotetaan.  Puhtaimpia muotoja tästä näemme OCD:ssa, jossa obsessiota seuraa kompulsio: sukupuolidysmorfiassa on täsmälleen sama kaava: potilaalla on obsessio sukupuolesta, jota hoidetaan kompulsioilla (heidän tapauksessaan larpataan vastakkaista sukupuolta). 




Esim. Tällä videolla on mies, joka kärsii niin OCD:sta kuin kehodysmorfiasta. Se on käytännössä sama, kuin sukupuolidysmorfia, mutta teema vain on eri.

Vai voiko oikeasti joku sanoa, että sukupuolidysforialla ja tämän miehen ongelmilla olisi ylipäänsä mitään eroa?

Ainoa ero on siinä, ettei poliittisesti korrektien mädättäjien agenda salli sitä, että sukupuolidysforiapotilaat saisivat oikeasti apua ja hoitoa, vaan heidän on kuultava hyytävät ja äärimmäisen vastenmielisen defeatistiset sanat: "Hyväksy vain itsesi ja tilasi. :)"

HUOM!  Emme voi myöskään unohtaa puolustuskyvyttömien lasten kohdalla sitä, että he ovat  vanhempiensa (mieli)vallankäytön uhreja:

Kun lapsi on fiksumpi kuin aivopesty äitinsä? Tällaista on elo pellemaailmassa.



Ratkaisu?

Pysytään vertauksessa, ja otetaan esimerkiksi sukupuolidysforian sukulaissairauden, eli OCD:n hoito. OCD:n vastainen taistelu lähtee siitä, ettei sitä totella, vaan olla huomioimatta sitä, tai tehdään jopa sen tahdon vastaisesti. HUOM! Tämä aiheuttaa ahdistuksen nousemisen lähes sietämättömäksi (sanalla sanoen dysforiaksi - mikä ei siis ole transusanastoa, vaan ihan oma sanansa, joka tarkoittaa siitä euforian vastakohtaa, kuten jo mainittiikin) ja se kuuluu kuvaan.  Tämä on myös se, moderni hoito menee pieleen, sillä taudille alistutaan juuri silloin, kun se aloittaa eloonjäämiskamppailustaan johtuvan vastaanpotkimisen (jota saa ja pitääkin lääkitä allekirjoittanut ei ole sadisti, mutta kannattaa kestäviä ratkaisuja). Tämä kuitenkin on se perkeleellinen moka: esim. OCD:ssa tutkitusti juurikin nämä kompulsiot - tarpeet tehdä sairauden sanelemalla tavalla -  ovat juurikin niitä pahimpia ongelman ylläpitäjiä, ja se mikä pätee OCD:hen, pätee myös sukupuolidysforiaan, kuin myös muihin vastaaviin tiloihin esim. anoreksiaa ei paranneta lopettamalla syömistä.


Mitä tämä siis tarkoittaa sukupuolisdysforian kohdalla? Sitä, että lopetetaan sen ruokkiminen kompulsioilla, kuten vastakkaisen sukupuolen larpaamisella. OCD jatkuu loputtomiin, jos sille antaa periksi, aivan kuten sukupuolidysforialle periksiantanut päätyy sukupuolidysforiasta nyt kautumusdysforiaan, tai jopa itsemurhaan, kun vihdoinkin tajuaa ettei hänen ongelman ratkaisu ollutkaan se, minkä sen sanottiin hänelle olevan. Fundamentti vapauttaa jälleen yhden massakontrollin aseiden uhrin - se ei ole sinun syysi ja parantuminen alkaa tästä ja tänään; sinä tulet selviämään kyllä!

Entä tapaukset joissa sairaat vanhemmat tekevät lapsista uhrejaan?

Kaikki tapaukset, joissa vanhempi tuo "lapsensa puolesta" ilmi, että tämä haluaa vaihtaa sukupuoltaan, tai jos alle täysi-ikäinen lapsi vanhempanasa kanssa tulee tällaista "hoitoa" kinuamaan, on yksinkertaisesti lapsi otettava huostaan ja vanhempi pistettävä hoitoon.  He eivät rakasta lapsiaan, vaan pikemminkin vihaavat - tai sitten omaa vastuuttomuuttaan tai tietämättömyyttään, tekevät lopullisia ratkaisuja lapsensa kustannuksella. (Tilanne on pitkälti sama, jos insestipedofiili tulisi neuvottelemaan ehkäisystä lapsensa hyväksikäytössä.)Tämä asia ei edes ole mitenkään uusi. Jo kauan aikaa sitten on ollut vanhempia, jotka ovat halunneet lapsensa olevan jotain muuta sukupuolta, kuin mitä nämä ovat. Erona on se, että jos he silloin opettivat näille haluamansa sukupuolten tapoja, niin nyt ne voivat tehdä lapsilleen näiden itsensä puolesta peruuttamattomia muutoksia, niin hormonihoidoin kuin leikkauksin. Siksi tälle kaikelle pitää nyt tulla loppu. Vastuussa olevat aikuiset on laitettava aisoihin ja vastuuseen. 

Mikä taas ei ole ratkaisu?

Modernissa psykologiassa on menty aivan liian pitkälle hyväksymisessä, sillä siinä ei vain hyväksytä potilaan sairautta, vaan sairaudesta tehdään hoidon ylin auktoriteetti.

Esim. tässä on nainen jolla tähän sukupuolidysforian kanssa samaan sairauskategoriaan menevä BIID.  On suorastaan järkyttävä havainto, kun tajuat, miten hänet hoidettiin "kuntoon":



Naisen terapeutti sokeutti hänet. No, ei se ole sen kummempaa, kuin se että sukupuolidysforiapotilailta amputoidaan heidän sukupuolielimet, mutta punapilleröi sen miten psykologia on ajautunut rappiolle.

Tämä kuulostaa järkyttävältä, mutta jos sinä pidät täysin normaalina ihmisen silpomista hänen sukupuolidysforian parantamiseksi, on sinipilleröiminen kohdallasi tehnyt jo tehtävänsä, ja sinut on demoralisoitu: todellakin, on yksi ja sama asia, että terapeutti kaataa happoa naisen silmiin sokeuttaakseen hänet, kuin että lääkäri määrää jonkun leikkauspöydälle poistamaan tältä tervettä kudosta, vain koska hänen mielisairautensa moista sanelee.

Sellainen kuitenkin on tämän hetkinen "parannus ja hoito" sukupuolisdysforikoille, ja se on yksiselitteisesti väärin.


 Summa summarum

 Sukupuolidysforiassa, ei ole mitään tekemistä minkään sukupuolisen identiteetin kanssa, vaan se on 100% mielisairaus, jossaa vika ei ole vääränlaisessa kehossa, vaan korvien välissä. Se on mielisairaus, jonka ilmenemismuoto on vain pakkomielle "väärästä sukupuolesta", ja samaan mekanismiin, mutta eri teemaan perustuvia vastaavan mielisairausperheen ilmenemismuotoja hoidetaan oikein ja kunnolla, sillä niiden normalisoiminen ei hyödynnä poliittista agendaa. Sukupuolidysforian sairastajat, ovat massakontrollin aseiden tykin ruokaa.

Fundamentti ei ole lääkäri, mutta rohkenee sen sanoa: Sukupuolidysforia on hoidettavissa niin lääkkeillä kuin myös uudelleen ehdollistamisella. Ensiksi mainittuja on vaikea saada, sillä taikasienet ovat laittomia ja lääkkeitä voi määrätä vain lääkäri, joka ei saa määrätä sukupuolidysforiaan lääkitystä joka parantaa kyseisen ongelman, vaan pikemminkin päinvastoin! Mitä taas tulee terapiaan ja uudelleenehdollistamiseen, niin peruslähtökohtana on se, ettei totella sairautta. Esim. koska kyseessä on sukulaisilmiö OCD:lle, niin seuraava video antaa suuntaa sille miten hoidon pitää mennä - se, mikä pätee sukupuolidysforian sukulaisilmiölle, kuten OCD:hen, se pätee myös sukupuolidysforiaan:



HUOM! Relapsi, eli retkahdus on mahdollinen, ja kuten ylläolevalla videolla sanotaan, kyseessä on "kilpajuoksu itseään vastaan". Mutta se on täysin mahdollista voittaa, joten älä ryhdy tykinruuaksi degeneraattien vallankumoukselle, jossa sinun tilaasi hoidon sijaan pahennetaan, vain jotta sairaimmat agendat saadaan ajettua läpi. Tämä relapsi käsitetään joko tahallaan tai tietämättömyyttään väärin, mitä tulee sukupuolidysforiaan. Niin se, kuin OCD ja mikä muu tämän kategorian sairaus kaikki tyyni ovat kroonisia, joiden hoidon tarkoituksena on, saattaa ne pois aktiivi-tilasta. OCD:ta ei paranna se, että potilaan kädet poistetaan, anokreaksia ei parannu sillä kun potilasta lakkaa syömästä ja me totisesti jo tässä kohtaa tiedämme, miten sukupuolidysforia nyt ei ainakaan parane! Yleensä näillä kaikilla manifestoitumismuodoilla, on jokin mikä laukaisee ne, herättää ne unestaan, mutta on myös keinot saada ne uneen - jopa pysyvästi. Siksi vastaantaistelu on ainoa vaihtoehto. Ja ainoa vastaantaistelun muoto, on olla antamatta periksi tuumaakaan. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, vaan kaikki luovuttaminen kostautuu vastustajan vahvistamisena - kyllä, se ei vahvistu jos sitä ei vahvista. (Ne totisesti nämä ovat ne kaksi sutta jotka taistelevat, ja vain se susi jota ruokitaan voittaa!)

Tärkeintä on, ettei kukaan ota vakavissaan (Virallisen Totuuden mukaisella tavalla) sukupuolidysforiaa, vaan tärkeää on että vain potilas otetaan vakavissaan, mutta hänen ongelmiensa oikea syy tiedostetaan ja tehdään siltä pohjalta se, mikä on oikein- asia mitä ei tehdä nyt, vaan lääkärikunta ikäänkuin menee sairauden puolelle, ja lopulta tuhoaa - vastoin Hippokrateen valaa - potilaansa. 


Sitten lopuksi vielä aiheeseen liittyvä laulu, jonka teksti itse asiassa "psykoanalysoi" yllättävän hyvin sitä, miten koko transilmiössä on kyseessä hämmennys ja niiden sijaistoiminnot:
Olin poika nimeltä Päivi
Enkä tiennyt oonko Romeo vai Juulia
Olin poika nimeltä Päivi
Tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Entiset punkkarit vs. pikku runkkarit (Eput, Räsänen, Härkönen, Ohisalo, ja Pride)

Kummallista aikaa, kun yhden viikonlopun aikana sattuu ja tapahtuu niin paljon kaikkea, että siitä kaikesta voisi kirjoittaa tulevan viikon jokaisena päivänä.

No, sen sijaan että tekisimme niin, laittakaamme kompaktimpana tekstikokonaisuutena ulos katsaus siitä, mihin on taas kerran tultu. (Muutenkin tarkoitus olisi siirtyä - kuten tavallista tähän aikaan vuodesta - ns. ekonomiseen kesäaikaan - mitä se on, ei allekirjoittanut ihan itsekään vielä tiedä).

Liian Normaali Eppu

(HUOM: Huomaatko, miten sanoituksissa viitataan tahattomasti kolmanteen tiehen, jonka kävijöille, on ominaista todellakin tulla syytetyksi niin äärivasemmistolaisuudesta, kuin myös äärioikeistolaisuudesta?).

Eli Eput entisenä punk-bändinä, toivat esiin sen autoritaarisen epäkohtaisuuden, mikä tässä Virallisen Totuuden (TM) maassa on vialla.

Ennen punkkarit protestoivatkin vastaavista epäkohdista, kunnes heistä tuli se, mitä vastaan taistelivat; eput eivät ole enää punkkareita, mutta entinen pointti heille jäi.

No, tästä heidän ulostulostaan nyt ei seurannut muuta kuin se tuttu ja tahattoman koominen reaktio, joss siis vastapuoli todisti heidän pointinsa 100%  relevantiksi.

Demoralisoidut NPC:t kun eivät kykene itsenäiseen ajatteluun, vaan totuuden ja logiikan edessäkin - vaikka se tarkoittaisi vastapuolelle todistuksen antamista- he vain toistavat ohjelmointiaan kuin jotkut saatanalliset kyborgit - he ovat ne niitä Orwellin lampaita, joka hokevat: "NELJÄ JALKAA HYVÄ, KAKSI JALKAA PAHA!".

Heti, perään alkavalla viikolla Anna-Leena Härkönen komppasi tätä, ja myös irtisanoutui rappioagendandasta ja "lässytyksestä" jollaiseksi hän tätä hulluutta kuvaili. Se oli rohkea, ja hieno teko.

Lisäksi, hän toi esille kaksi kiintoisaa pointtia:
  1. Hän sanoi, ettei lue netistä vihaista kirjoittelua itsestään, joten hänen ei siksi myöskään tarvitse pahoittaa mieltänsä. Tässä hyvä esimerkki suvakeillekin: he suorastaan hakeutuvat eri mieltä olevien pariin, ja sitten pahoittavat mielensä &/ blokkaavat.
  2. Hän otti esimerkiksi termin kääpiö. Se oli osuva esimerkki, sillä jos tarkkoja ollaan, on se vähemmän loukkaava termi kuin "lyhytkasvuinen", joka siis viittaa todellakin siihen, että ihminen lyhyt ihminen on jotenkin vajaa ominaisuuksiltaan.  Vaan ymmärtävätkö suvakit tämän? EI, sillä suvakismi periaatteessa on dysfunktionaalinen ja totaalisen sairas dynamiikka, joka vallitsee psykopaattien (johtajat, eli siat) ja NPC-lampaiden (rivisuvakit) kesken. Näistä kummallakaan taholla, ei ole aitoa moraalista ymmärrystä ja tuomiokykyä, vaan oma sairas dynamiikkaansa, joten, he viimeisiä joiden pitäisi päättää ylipäänsä mistään. Itse asiassa, olisi hyvä jos heitä holhottaisi, aivan kuten he haluavat holhota muita. Mutta tämä tokikaan ei ole ensimmäinen instassi, jossa he kääntävät kaiken päälaelleen. jolloin ratkaisu löytyy siitä, että tekee juurikin päinvastoin kuinka he haluaisivat muiden tekevän. (He ovat onnettomuutemme, eivätkö muka ole?)
Esim. edellistä:



Puuteripyllyt ja naislapset paiseessa (jääprinsessa sulamispisteessä)

Edellisessä tekstissä käsiteltiin vihreiden puuteripyllyjä ja naislapsia. Tilanteeseen sopivalla tavalla, seuraava mitä tässä tapahtumasarjassa tapahtui, oli sen jatko-osa, jossa jääprinsessa oli kuin olikin blokannut Ulla Appelsinin joka ei kirjoittanut jääprinsessan prinsessa-arvolle mukaista, pelkästään ylistävää kirjoitusta hänestä.


Onhan tämä koomista, mutta tämä muuttuu silloin traagiseksi, kun tällaisella mentaliteetilla varustettu ihminen pääsee valtaan, ei siinä juuri hyvä heilu.

Miksi näin?

Tämä käytös osoittaa halukkuuden olla keskustelematta, tietämättä ja ottama vastaan rakentavaa kritiikkiä. Samalla kun henkilö sulkee tämän kritiikin tuojan ja toisinajattelijan suun. Nämä kaksi  yhdessä johtavat väkisinkin orwellilaisiin ratkaisuihin. Kun nämä herkät puuteripyllyt ja kiukuttelevat naislapset päästetään vapaaksi, tulevat ne isossa mittakaavassa ohjaamaan tämän koko laivan harhojensa, eikä totuuden ja järjen kompassin mukaan. Tällöin vaikka koko maa voi palaa heidän ympärillään, ja kansa huutaa sorron yössä, mutta he eivät tee mitään muuta, kuin korkeintaan yrittävät etsiä ja vaientaa heidät jotka jo kärsivät heidän politiikastaan - tällaiset ihmiset kun ovat heidän sairaan fantasiansa, ja kulttimaisen poliittisen ideologiansa kauneusvirheitä, todisteita siitä ettei se toimi, joten siksi heidät pitää vaientaa (tavalla tai toisella).





Oikeasti itsenäinen ja vahva nainen vs. laumoissa määkivät ylpeilijät



Sitten vielä tapaus nimeltä Päivi Räsänen.

On aika uskomatonta, että Raamatun siteeraaminen, kirkon kysymyksissä, on joidenkin mielestä väärin ja asiaan kuulumatonta.

Faktahan on, että nämä ihmiset eivät perusta kirkosta, vaan kyseessä on tyypillinen subversiokysymys: Kirkko halutaan valloittaa ja mädättää, ja näitä aivopestyjä öyhöjä käytetään siinä eräänlaisina termiitteinä.

Jos kirkko tekee millään muualla kuin Räsäsen tavalla, se kieltää oman olemassaolonsa oikeutuksen, jota ilman se on kuin valtio, ilman omaa maatansa.


Tässä ei nyt siinä mielessä ollut mitään sen kummempaa uutta, tämä vain oli taas todiste siitä pellemaailmasta, jossa elämme.

Mutta Mikko on siisti ja turvallinen
Mikko on yhteiskuntakelpoinen
Systeemin vartija se Mikon on työ
Lapset oman vallankumouksensa syö
 
Pioneeri-idolit ne MTV: ssä
Esiintyvät Marionin vanaveessä
Ja ihmettelee, miksei lapset tahdo kuunnella
Vaikka ne on eliittiä sekä taidetta
 
Mitä enemmän nostatte kohua
Sitä enemmän lapsenne rakastaa mua

Summa summarum

Lopputulema oli arvattavissa: Virallisen Totuuden (TM) viholliset ja kultin ulkopuoliset, taas kerran olivat ne pahikset, jotka tuomitaan ilman mitään sääliä tai armoa, puhumattakaan nyt edes syytetynpenkillä istuvien kuulemisesta. Sairauden ja pahan voimat ovat valtoimenaan, ja se lähes näkyy kaikessa mitä ne tekevät ja ohjaavat. Vastassamme on pahat voimat ja sairaat ihmiset, eikä fariseukset ole kadonneet mihinkään, vaan kuin liskot ne ovat vain vaihtaneet väriään - näiden alla maa voi pahoin, kuin myös sen kantama kansa.

Sitä sanotaan, että jos ei ole muita standardeja, niin silti voi olla tuplastandardit - Päivi Räsäsellä on standardit, niinpä hän herättää näissä opportunistissa lieroissa suunnatonta vihaa.

Mutta jos Eput olivat oikeassa laulussaan, jota jo edellä siteerattiin, tulevat he olemaan oikeassa myös sen lopuissa kohdissa - siksi juuri nyt värkätään paniikissa vihapuhelakeja.

Allekirjoittanut on kertonut, että populismin vastakohtana on elitismi, ja niiden fundamentaalinen erotus on siinä, että populismin agenda tulee kansalta, elitismissä se annetaan ylhäältä - tämä on nyt molempien puolten kilpavarustelua ja joukkojen keräämistä sotaan - ja tässä kaikessa näemme miten eliitin puoli varmistelee selustaansa.

Mihin sotaan, voi kysyä lukija. 

Sotaan, jossa maa puhdistetaan näistä pikku runkkareista - sillä kuten Fundamentti on ilmoittanut, ei kolmas maailmansota suinkaan ole sellainen, jossa maat taisteleisivat toisiaan vastaan, vaan sellainen jossa maissa taistellaan samaan aikaan ja ympäri maailman. 

Olisi vain mukava näin rauhan ystävän mielestä, ettei siihen tarvitsisi mennä.

Jos siis suvaitsevaisuus (ja apatia) ovat tuhotuvan yhteiskunnan viimeiset "hyveet", niin mitä muuta sekään suvaitsevaisuus on, kuin tahto tehdä pahaa ja antaa muidenkin tehtä?
 ”vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.”
Suvaitsevaisuus ei ole hyve. 

Noin, nyt se on sanottu.

Ja jos joku suvaitsevaisena itseään pitämä nyt on eri mieltä, niin hän voi katsoa peiliin, sillä juuri hän pitää sitä oikeutettuna, jopa yleisenä velvollisuutena, että on suvaitsematon esim. Räsästä kohtaan.

Kuka tässä siis on tekopyhä omaa vakaumustaan kohtaan?

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Tutkimukset: Asiat eivät näytä kovin hyvältä keskivertomiehelle

Tällä kertaa on ikävä sanoa olleensa oikeassa, mutta jos tätä ongelmaa pidetään pimenossa, ei sille voikaan tehdä mitään - ja sen aiheuttajathan olisivat siitä niin maan mielissään.

Eli, kuten jo aiemmin Fundamentissa on sanottu, on naisilla seksuaalinen valta, sen lisäksi että he ovat hypergamisia. Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että sukupuoli joka valitsee, on samalla sukupuoli joka nirsoilee oman tasoistensa miesten kohdalla, pyrkiessään aina vehreämmälle ja korkeammalle oksalle - eli pariutumaan ylöspäin.

Nyt kun seksi on ihmisoikeus, on tässä sekin ongelma, että hypergamiassa se jolla on valta riistää muilta tasapuolisen oikeuden.

Lisäksi, mitä tulee erääseen toiseen, joskin hypergamiaan kuuluvaan ilmiöön, eli ns. korkeamman oksan tavoitteluun (nainen, kuten apina, ei päästä irti edellisestä oksasta, ennen kun se on turvallisesti sillä korkeammalla ja vehreämmällä oksalla), siinä petollisuuden lisäksi myöskin riistää ja varastaa toisen aikaa mieheltä, joka sijoittaa niitä hyväuskoisena naiseen (ja yhteiseen lapseen sekä talouteen).  Vaikka kuinka liberaaleilla "arvoilla" tämän oikeuttaisi, niin vaikka sinulla olisi oikeus etsiä onnea, ei sinulla ole oikeutta riistää siinä toisia ja varastaa heiltä korvaamattomia resursseja, kuten aikaa.

Nyt, kun pohjustus perusteiden myötä on tehty, katsotaanpa tutkimuksia.

Tässä seuraavassa tutkimuksessa paljastuu, miten pariutumisen ja seksin "keskiluokka" on miesten kohdalla poistunut:

Tässä vielä kyseinen tutkimus kuvana:

Klikkaa isommaksi
Tuloksien yhteenveto:

Naisia ja miehiä lähestyi "keskivertoviehättävä" vastakkaisen sukupuolen edustaja, joka ehdotti seksiä heille:

Sinkkumiehistä 59% suostui.
Sinkkunaisista 0% suostui.

Varatuista miehistä: 18% suostui
Varatuista naisista: 4%

Tässä taas toinen tutkimus, joka myös kertoo tuttua tarinaa: naiset eivät liiemmin muuta pariutumistottumuksiaan, vaan menevät aina sen tietyn tyyppisen miehen tykö.

(Tässä linkki kyseiseen juttuun).

Fundamentti on ollut tässäkin asiassa oikeassa, sillä lisäyksellä, että jos naiset suosivat "sitä tiettyä tyyppiä", on myös naisissa tyyppejä.  Esim. Tässä naisten testeihin liittyvässä tekstissä, ilmenee, että on olemassa naistyyppejä, kuten "testeri". Esim. Eräskin testerityypin edustaja jopa kehui allekirjoittanutta siitä, miten hän "tylyttää" kyseistä naista (tarkoitti juurikin näitä testaamistilanteita ja valtataisteluita joissa allekirjoittanut osoitti naiselle rajat). Eräs toinen taas kehui kuinka allekirjoittanut on niin "seksikäs suuttuessaan ja ladellessaan faktoja" yms.

Missä siis on ongelma?

Tällaisten naisten kanssa ei täysijärkisellä miehellä kestä hermo (siksi ne ovat myös allekirjoittaneen entisiä heiloja). Kun taas se ei-punapilleröity osa miehistä ei tiedä näiden naisten tyyppiä, ei sitä, mikä nainen on tyyppiään, eikä sitä, minkä tyyppistä miestä nämä naiset haluavat.

Opettavainen anekdootti: Tissieläinten villi luonto

Allekirjoittanut kutsuu muuten näitä naisia myöskin nimellä "luonnevikainen rottweiler" - nimitys tulee oikeasta elämästä, missä eräällä lihapäällä oli juurikin tällainen koira, jota se kuritti auliisti ja jatkuvasti, mutta mikä ei vain tullut muiden kuin kyseisen lihapään kanssa toimeen hetkeäkään. Testeterien kanssa elämä, olisi täsmälleen samanlaista. Se voi hyökätä kurkkuusi, jolloin sinun pitää pistää se matalaksi.- Eräs tällainen nainen sanoi joskus allekirjoittaneelle, että vaikka allekirjoittanut onkin niin maan alfaa, niin eipä silti pysty kesyttämään kyseistä naista. (Kyseessä oli testi, jossa allekirjoittanut ei suostunut alistumaan naisen käskyyn). Allekirjoittanut kysyi, että onko kyseinen nainen joku sirkuksen villieläin, joka pitää kesyttää? Allekirjoittanut kun ei ole mikään sirkuksen eläinvastaava.

Missä siis on ongelma?

Siinä, että turhan iso osa naisista, on niitä, joiden tyyppiä on se steteotyyppinen, ristiriitaiset vaatimuslistat täyttävä, rahaa, statusta ja ulkonäköä omaava, juristibodarilentokapteenipresidentti. Tai kuten naiset sanovat: "mies jota voi katsoa ylöspäin" (totta kai, kun mies on omaa tasoaan korkeammalla). - Tällaisia miehiä ei yksinkertaisesti riitä jokaiselle.

Sitten siihen päälle vielä nämä kriminaalibändärit, jotka vastaavat parhaiten jännämiestyyliseen mieheen, joka mieluiten on arvaamaton ja väkivaltainen - mitä rikollisempi, sen jännempi! Ne eivät voi sietää miestä, jolla ei ole rikosrekisteriä. On kai sanomattakin selvää, ettei elämäntaparikollisuus ole kovinkaan pitkän tähtäimen strategia sen enempää elämässä, kuin pariutumisessakaan!

Tällaisten naisten kohdalla on hyvin vähän mitä keskivertomies voi tehdä.

Mutta hyvänä puolena on se, että se yksisarviseen rinnastettavissa oleva nainen, joka ei ole edellisen kaltainen, vaan jonka tyyppiä on kiltti ja kunnollinen mies, tai vaikkapa ihan se normaali, keskivertomies, on edelleenkin oman tyyppinsä edustaja.

Onko siis jokin ihme, että meillä on syntyvyyspula, ellei jopa syntyvyyskatastrofi?

Siitä, ja tutkimuksista puheenollen, ollaan pohja saavutettu tutkimusten mukaan tässäkin kysymyksessä:



Feminismi on opettanut naisille, että heillä ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia yhteiskuntaa, saati sitten miestä kohtaan. Massakontrollina se on mm. edesauttanut sitä, että ensiksi jokainen nainen houkutellaan kullikarusellin ja uraelämän tielle, luvaten että se on paras mahdollinen asia tehdä, sillä ihmisiäkin on liikaa tällä planeetalla. Kun se vaihe on saatu loppuun, julistavat täsmälleen samat tahot, että nyt kuulkaa ihmiset loppuvat maastanne, joten on avattava rajat.


Tästähän on ollut aiemminkin juttua, mutta kertauksena: populismin vastakohta on elitismi. Näiden vastapoolien toiminta eroaa mm. siinä, että toisessa agenda tulee kansalta, toisessa eliitiltä - nyt, kun pysähdyt ja mietit, sinä ymmärrät missä on sylttytehdas:


Tässä sitten korjataan kyseisen yhteiskunnallisen rikkaruohon - feminismin - "hedelmää" ihan porukalla.


Summa summarum

Tilastot, faktat ja analyysit ovat todistavat sen, että sinussa ei ole vikaa - jos olet keskivertomies, niin keskivertonainen hylkii sinua, koska hän tavoittelee itseään tasokkaampaa mies. Se ei ole sinun vikasi, joten sinun ei tule välittää näistä jotka syyttävät uhria, eli sinua. Feministien parkuminen siitä, miten miesten pitäisi vain miehistyä, ja perustaa perhe on täyttä paskaa - se on kahden kauppa. Samoin, vinkuminen siitä, miten pitäisi lopettaa valittaminen ja "nostaa tasoaan", on ihan puhtaasti todiste hypergamiasta, jossa vastapuoli myöntää että omaa tasoa vastaava mies ei prinsessoille kelpaa, vaan pitää kilpailla siitä, kuka vastaa hypergamiaan parhaiten - mikä parasta, naisen itse ei tarvitse tehdä silloin mitään parannuksia.

Esim. miten on mahdollista, että miehet jotka eivät kelpaa suomalaisille palkintonaudoille, kelpaavat sitten ihan omana itsenään ulkomaalaisille naisille:

47-vuotias mies ihmettelee: Saa Tinder-osumia ulkomailla, muttei Suomessa – naiset kertovat nyt, mikä suomalaismiesten Tinder-käytöksessä on vikana

Massakontrolli on tehnyt tehtävänsä, ja suomalainen mies ja nainen on revitty erilleen, ja suomalainen nainen on saatu rakastamaan (lihallisesti) maahanmuuttoa, ja syrjimään omaa maamiestään.

Massakontrollista puheen ollen, tuossakin lehtitekstissä esitetty Virallinen Totuus (TM) on tyypillistä feministisen narratiivin ylläpitoa, jossa syypää on aina mies, ja viaton uhri nainen - tällä kertaa suomalaiset miehet eivät vain  "osaa puhua" naisille. No se ei todellakaan pidä paikkaansa. Sillä ei ole mitään tekemistä puhumisen kanssa, jos nainen ei valitse esim. tinderin kaltaisessa sovelluksessa miestä, mutta siinä on kyseessä naisen oma pinnallisuus ja hypergamia. Lisäksi, eiköhän se puhe- ja kielimuuri ole vastassa todennäköisemmin ulkomaalaisten, kuin kotimaisten naisten kohdalla, joten naiset nyt vähäsen itseään niskasta kiinni!

(Taas yksi asia, missä Fundamentti oli oikeassa: ulkomaalainen nainen voi olla ratkaisu, vaikka ihanne onkin totta kai se, että kansa pariutuu ja lisääntyy keskinäisesti vahvistuen.)

Mutta nyt, kaiken tuollaisen valheellisuuden ja Virallisen Totuuden (TM) narrattiivin aika on ohitse, sillä sinä tiedät paremmin.

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kevennys: Naisen logiikka (kokoillan elokuva ja opettavainen anekdootti)

On sanomattakin selvää, ettei Hyysärin Sanomat  järin ilahtuneet tästä elokuvasta. No, nyt se on näemmä vielä ainakin toistaiseksi internetin ihmemaassa katsottavissa, joten katso elokuva, josta feministitoimittajat eivät yhtään tykänneet.

Mutta, koska tällä viikolla naislapset ja puuteripyllyt ovat tehneet näyttäviä ulostuloja, tuskin tätä parempaa kevennystä voisikaan laittaa esittäen.


Myös tämä "illan elokuva" on tositapahtumiin perustuva siinä mielessä, että se on saanut ideansa Speden ja Riitta Väisäsen suhteesta. Myös allekirojittanut voinee jakaa tässä opettavaisen anekdootin jokaiselle lukijalle, joka liittyy täysin kiistatta aiheeseen.

Kyseessä on eräs nainen, jota allekirjoittanut tapaili muutaman kuukauden aikoinaan.

Opettavainen anekdootti: Naisen logiikka IRL

Makoillaan siinä sen sohvalla. Puheenaiheeksi tulee keskustan baarit. Se kommenttoi erästä niistä, sitä, jota olin aiemmin haukkunut, sanoen: "Niin, ja siellä sitä paitsi kaikki niin lyhyitäkin! Olen niitä miehiäkin päätä pidempi."
Minä:"?!"
Mietin, että mitä helvettiä se on taas keksinyt oikein. Tuo nyt ei voi mitenkään olla totta. Ei edes liioitteluna. Sitten hokasin, ja kysyin: "Oliko sinulla korkokengät jalassa, kun kävit siellä?"
Se vastaa: "Oli" *ylpeään äänensävyyn".
Minä: "No niin. Naisen logiikkaa..."
Se: "Naisen logiikkaa..?" *Puolipöyristyneeseen äänensävyyn*
Minä: "Kai nyt sitä onkin pidempi, jos on korkokengät. Sama jos menisit keikkumaan sinne niillä sirkuksen puujaloilla."
 

Tässä kohtaa muija alkoi itsekin nauramaan. Mutta kyllä tuo oli kuin suoraan Speden ko.sketsistä. Eikä ollut myöskään mikään yksittäistapaus.

torstai 13. kesäkuuta 2019

Setämiehen vastine on naislapsi - sekä sitä parempaa hypergamiaa ja piparipisteitä

Juuri kun päästiin kritisoimasta feministihallituksen totaalista, lähestulkoon karikatyyrimaista tekopyhyyttä, jatkuu sama tahti:

Ruskeiston naisjohtajien teot vs. sanat

Viimeisin uutinen on, että Maria "jääprinsessa" Ohisalon mies on vaatimattomasti öljyalalla.

Siis, kyllä, vihreiden kansanedustajan mies on samalla alalla, joka vastaa maapallon saastuttamisesta, fossiilisista polttoaineista ja öljyvarojen hupenemisesta. 

Muistin virkistykseksi, otetaan vihreiden omasta julistuksesta pieni muistutus:

Korvataan öljy, kivihiili ja turve auringolla, tuulella, maalämmöllä ja biokaasulla. Ei tueta yrityksiä fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä vaan puhtaiden keksintöjen tekemisestä. Käytetään metsiämme vastuullisesti: tehdään metsähakkuita maltilla ja käytetään puuta nykyistä enemmän rakentamiseen, suojellaan soita ja vanhoja metsiämme.
Toistetaanpas se:

Korvataan öljy,

Eli, vihreä tekopyhyys ei rajoitu vain lentokonematkailuun, se menee paaaaljon syvemmälle!



Sen lisäksi, että Ohisalon pitäisi olla feministi, ja feministithän myyvät aatettaan miehille makoisalla lupauksella: sinun ei tarvitse huolehtia siitä, että oletko tarpeeksi rikas, komea, maskuliininen, omaatko statusta - kiitos feminismin nyt naiset voivat rakastaa sinua sellaisena kuin olet! Sinun tarvitsee vain 1. myydä sielusi 2. kääntyä sukupuoltasi vastaan 3. auttaa feministejä valtaan.

Jos siis ohisalo edustaa ruskeiston (punavihreät) vihreää siipeä, niin tätä täsmälleen samaaharjoitetaan sen punaisessa siivessä. Li Andersson ei liiemmin eroa Ohisalosta. Myös Li puheissaan kyllä mainostaa feminismin mainoslausein itseään ja aatettaan miehille, jolloin epätoivoiset ja epämaskuliiniset soijapojat nyt uskovat heidän pelastajansa on tullut, on jako myös erittäin ilmeinen tässä: soijapojat sun muut "numalet", eli "uusmiehet", feminismin mieskuvan mukaiset miehet, ovat nitä "muiden naisten miehiä", Li itse nai kuten ne "ei-herännäiset, itseään esineellistävät missit ja mallit", jotka suosivat pääsääntöisesti jääkiekkoilijoita. Niinpä, jos kaverialuemiehen palvelukset ja yksipuolinen ystävyys kelpaa naiselle, niin Anderssonin Li ottaa kernaasti vastaan näiden miesten äänet ja luottamuksen. Siihen se sitten jääkin.
Piparipisteistä

Esitetään nyt tähän samaan syssyyn, tuon edellä mainitun naisten tuplapariutumisstrategiaan perustuvan käytösmallin miesvastine.

Mitä miesfeministit tekevät, kun he hyvin koulutettujen koirien tavoin hyppäävät narua feministien pillin tahtiin?

He hyvesignaloivat.

Miksi?

Kun piski tekee tempun, se saa silityksiä ja kehuja.

Nämä ovat miesfeministien - kuten Fundamentti ne on nimennyt - piparipisteitä.

Miesfeminismihän on vonkaamista, ja vonkaamisen menestystä mitataa näillä pisteillä. 

Amerikassa on termi "brownie points", joka määritellään seuraavalla tavalla - ensimmäinen googlen hakutuloksissa: an imaginary award given to someone who does good deeds or attempts to please. 

Saanko nyt piparipisteeni, oi valtiatar?

Fundamentin käännös tuosta termistä sisältää sanaleikin, joka liittyy naisen sukupuolielimen slanginimitykseen ("pipari") - viihdyttävänä anekdoottina kerrottakoon, että allekirjoittaneen kaveri joskus valitti sitä, miten hänen feministinaisensa pihtaa. Kyseinen kaveri tykkäsi käyttää sanaa "pipari", jota hänen siis teki sangen usein mieli. Allekirjoittanut osti kyseiselle kaverille pikkujoululahjaksi rasiallisen piparkakkuja - kyseisen rasian kyljessä luki vain teksti "pipari". Kaveri nauroi tätä sydämellisesti, mutta sanoi että hänen naisensa ei oikein tiennyt kuinka päin pitää naamaansa.

Kun taas opettavaisena puolena on sanottava, että tämä ruskeiston naisten ulostulo ei vain opeta meille sitä, että naisten sanoista ei pidä koskaan piitata niin paljoa kuin teoista. Vasta teot todistavat sanat. Niinpä jos olet tyyppiä, joka saat naisilta piparipisteitä, ja vielä tietoisesti tai tiedostamattasi tykkäät niitä keräillä, mutta se on kaikki mitä saat, on diagnoosi ilmeinen: teet jotain väärin. Tai sitten olet miesfeministi, mutta sehän on myös väärintekemistä (ja glorifioitua vonkaamista). 




Setämies vs. naislapsi

Sitten vielä lopuksi. Ihmiset ovat jo kyselleet vastinetta termille "setämies". Fundamentin vastine sille "naislapsi." Edellä olevaan kuvaukseen voisi vielä lisätä sen, että nämä tosiaan ovat itsenäisiksi vahvoiksi naisiksi, melko herkkänahkaisia puuteripyllyjä, jotka itkevät kuin lapset toinen toistaan mitättömämpää juttua.
Lisäksi, pitää muistaa, että myös tässä tapauksessa on kyseessä myöskin taistelu vallasta ja massojen kontrolloimisesta:





Summa summarum

Mistä näiden naislapsien kohdalla on kyse, on samanlaisesta performanssista, kuin mitä esimeriksi leipäpappeus on. Sitähän he ovat, ilmastokultti on eräänlainen moderni uskonto, ja nämä ovat sen profeettoja ja pappeja - leipapappeja, jotka eivät usko edes itse siihen mitä saarnaavat. Vaihtoehtoisesti he ovat fariseuksia. Yhtälaisyydet on ilmeiset: pääasiassa maallikoita, jotka kärkkyvät eliittiin ja istuvat kutsujen ensimmäisillä riveillä. He asettelevat toisille toinen toistaan raskaampia taakkoja, joihin eivät koske pikkurillilläkään. He ovat yrittävät luoda imagon että ovat hyviä ihmisiä sen uskonnon mukaan, mikä nyt on vallalla. Ja nyt on vallalla ilmastouskonto - tai ilmastovakaumus, kuten nämä jossain rehellisyyden puuskassaan uskontonsa uskonnoksi tunnustavatkin.

Tekstissä esitetyt termit on jokaisen käytettävissä. Meemisodassa primaarein taso on sanoissa ja nimityksissä.  Esim. Fundamentista on lähtöisin termi suvakki, ja sen suosio ei valehtele. Setämies on ruskeiston, ja tarkalleen ottaen femakkojen tapa yrittää meemittää. Takaisin tulee iskeä täydellä voimalla.

Lisäksi mistä tässä on kyse, on tuplastandardeista ja siitä miten niillä hallitaan massoja. Jos annamme näiden normalisoida tämän nämä ovat tekemässä, me tällöin laitamme päämme heidän valjaisiinsa. 

tiistai 11. kesäkuuta 2019

Feministihallitus on tuplastandardien ja epäonnistumisen riemukulkue

Kiitos ruskeistolaisuuden (punavihreys), on sen siivellä feminismi päässyt soluttautumaan politiikkaamme. Tokihan feminismi on ollut mukana jo pitkään, ja sen vastuulla onkin moni yhteiskunnassamme väärin oleva asia, sekä miesten kärsimys - femismi kun vastaa sukupuolikysymyksestä Virallisessa Totuudessa (TM).



Mikä tässä traagisessa farssissa on kuitenkin hyvä puoli, on se, että nyt pääsemme näkemään kuinka feminismi näyttää todellisen luontonsa, feministien itsensä toimesta. Feministit ovat ne, jotka potkivat omat kulissinsa kumoon - sinä tiedät mitä vampyyreille tapahtuu, kun ne menevät valoon, ja nyt nämä vampyyrit ovat parrasvaloissa. Nyt kun nämä päästetään mielipuolisesta kuplastaan ulos, he eivät tule sopeutumaan päivänvaloon. Alku on ollut erittäin lupaava!

Fundamentissa on kerrottu tuplastandardien olevan massakontrollin ase. Se on periaate, joka on sukua ajatukselle, jonka mukaan "se jota et saa arvostella, on se joka sinua hallitsee".

Nyt tämä kaikki osoitetaan todeksi loistavilla käytännön esimerkeillä.




Tämä koko jupakka siitä, miten setämiehittelevät nokkavat nuoret naiset, joiden ainoa anti on ollut pelkkä ikärasismi ja seksimi, eivät kestä sitä jos joku kutsuu heitä millään kutsumanimellä ylipäänsä osoittaa feminismin kaksinaismoralistisen, epätasa-arvoisen ja ilmeisen epäreilun luonteen. Sen, miten koko aate on pelkkää valheellista itsekkäiden agendojen pukemista yleviin tarkoitusperiin. Heillä ei pitäisi olla mitään valtaa, sillä he ovat niitä maailman tuhoavia ja syöpäisiä toimijoita, joiden vuoksi kaikki menee pieleen.



Feministit ovat kuin jonkinlaisia myrkkysieniä, jotka myrkyttävät kaikki ympärillään johon he juurtuvat. Tämä patologinen miesviha, joka näkyy miesten maineen myrkyttämisenä, oikein toksisen feminiinisyyden sääntöjen mukaisesti, johtaa kuitenkin siihen, etteivät nämä löydä pian yhtäkään miestä ympäriltään, sillä jokaisesta miehestä joka on heidän kanssaan tulee potentiaalinen raiskaaja - sillä vaikka he jättäisivät homman ns. kevyt-metoo:hon, jossa ei nimetä nimiä, tarkoittaa se vain sitä, että nyt jokainen on epäilty. Feministin kosketus on käänteinen midaksen kosketus - tämä johtaa heidät tappioon, jonka he ovat ansainneet. (Feminismi on sairaus). He epäonnistuvat siinä, mitä he sanovat ajavansa. Heidän piti vastustaa sukupuolten stereotypioita, mutta he todistivat ne (huumorintajuttomat ja helposti loukkaantuvat naiset), he tuplastandardien osalta osoittivat, etteivät he halua sitä mitä sanovat haluavansa, he päinvastoin haluavat (naisten yli)valtaa, aivan kuten heitä on kritisoitu.





Summa summarum

torstai 6. kesäkuuta 2019

Elistisen ruskea hallitusohjelma


Hallitusohjelma ei ole yksinomaan paha, muttei hyväkään.

Miksi?

Otetaan esimerkiksi muutama sen hyvä ja huono seikka.


Hyviä seikkoja:
  • Puuttuminen sisäilmaongelmiin
  • Aktiivinmalli lakkautetaan. Tässä opetus oikeistolle - idioottimaiset ideat tuovat teille kansan vastauksen, ja se vastaus ei ole se jota toivoitte. 
  •  Pienyritysten tukeminen
  • Vuokralaisen aseman parantaminen
Huonoja seikkoja:
  • Feministihallitus ja sen mukainen miesvihamielinen totalitaristinen politiikka (vrt. Suostumus), jossa jopa heidän oman puolueen miesvähemmistön edustaja, joutuu toivomaan ettei hänen sukupuolensa olisi este virkavalinnoille. Tämä näkyy mm. hallituksen 11 vs. 8 erotuksena, naisten hyväksi. Se siitä tasa-arvosta. Jo Rinteen "komissaariksi pitää saada nainen koska nainen", osoitti, ettei kyseessä ole tasa-arvo, vaan
  • Yleisen holhoamisen ja turhan rajoittamisen lisääminen
  • Maahanmuuton lisääminen (rikolliset mamut voivat jäädä maahan)
  • Pakkoruotsin ja oppivelvollisuuden lisääminen
  • Tupakan, alkoholin ynnä muun verottaminen
  • Yksityisautoilun ja bensan hintojen korottaminen 
  • Paikallisen sopimisen lisääminen
  • Tietullit ja ruuhkamaksut

Mikä siis on ruskeistohallituksen se perustuvanlaatuinen ongelma?

Se lähtee koko ruskeiston määritelmästä. Ruskeisto, eli punavihreät (punainen ja vihreä sekoitettuna on ruskea), on globalistinen ja elitistinen vasemmistopuolue.

Miksi?

Ne ajavat eliitin ajamaa, globalistista, alunperin oikeistosta lähtenyttä agendaa. Elitistinen agenda ei ole kansasta nousutta, vaan ylhäältä alaspäin, eliitiltä kansalle annettua. Sen asenne on elitistinen - kaikki jotka ovat eri mieltä ovat "populisteja", eli "rahvasta". Elististinen ylimielisyys.




Miten se näkyy tämän hallituksen päätöksissä?

Esim. yksityisautoilun kieltäminen/hinnoitteleminen, ruuan hintojen korottaminen - tämä sisältää "haittaverot" ("me tiedämme paremmin, joten holhoamme sinua") sekä hyökkäyksen "private label - tuottteita" (pirkat &rainbow:t) vastaan jotka ovat monien köyhien ainoa vaihtoehto jne.

Tämä mikään ei aja sosialismin ja työväen asiaa, niiden periaatteiden mukaisesti - päinvastoin!

Tällöin - ironista kyllä - jopa kokoomus on näiltä osin parempi vaihtoehto kansan suurimmalle yhteiskuntaluokalle ja sen reserville!

(Allekirjoittanut ei koskaan olisi uskonut voivansa sanoa näin!)

Miksi näin?

Koska se laskee veroja, myös niiltä osin kuin se koskee autoilua ja ruuan hintoja. Se pitää kaupat pidempään auki ja yrittää tuoda viinit ruokakauppoihin. - Kaikki sellainen helpottaa kansan elämää, ja on sille hyväksi.

Tämä helpottaa ja parantaa kansan suurimman yhteiskuntaluokan (duunarit) elämää, kun taas ruskeisto repii elististiselle ja täysin turhalle agendalleen resursseja kansan selkänahasta - ilmastokultti ja maahanmuutto - kumpikin niistä ovat fantasioita, ja pohjattomia kaivoja täyttää.

Miksi?

Ilmastokultin kohdalla kyseessä on 100% uususkonnollinen liike, joka on naamioitu tieteeksi. Esim. Tässä kultissa uskotaan maailnanlopun tulevan 10 vuoden päästä, ja sen johtohahmona - on erittäin kuvaavasti - esi-teinityttö, joka "näkee hiilidioksidin ilmassa". Se kuvaa täysin koko typerän ideologian lapsellisuuden. Nyt siitä yritetään tehdä todellisuutta veronmaksajien rahoilla, tai paremminkin: yritetään tehdä politiikkaa, joka perustuu sille, että se olisi todellisuutta. Todellisuus kuitenkin on, että vaikka suomalaiset lopettaisivat hengittämisen, ei maailma pelastuisi. Se on muiden kuin meidän kädessä.

Sama pätee jo kauan sitten epäonnistuneeksi ympäri maailmaa todetussa monikulttuurisuusfantasiassa. Kuten ilmaston kohdalla, se ei myöskään paranna millään tavalla asioita isossa - ja ratkaisevassa - mittakaavassa vaikka Suomi ryhtyisi lähi-idän ja Afrikan siirtomaaksi.

Nämä molemmat ovat 100% kansan vastaisia, sillä molemmat tuovat ongelmia kansalle, eikä edistä sen yhtenäisyyttä ja asiaa.  Niin sen politiikan kautta, joka näistä tavoitteista seuraa, kuin myös niiden toteutumisen kannalta; haittamaahanmuutto ei tuo sen enempää hyvää, kuin ilmastotietoinen yhteiskunta, jossa pääasiassa vain rajoitetaan ja verotetaan, mutta samalla taistellaan tuulimyllyjä vastaan, jonkun ylikansallisen itsemurhakultin opin kiihottamana.

Elistimille tyypillistä on myös - kuten Fundamentin termi sen ilmaisee - ns. vähemmistöterrorismi. Se on sitä, että vähemmistö terrorisoi enemmistöä. Juuri se on ruskeiston ylin tavoite. Siksi onkin 100% orwellilaisen harhaanjohtavaa, kutsua tätä hallitusta nimityksellä "kansanrintama". Mutta onhan se toisaalta samalla orwellilaisuuteen sopivan ironinen nimitys, sillä nythän meillä on anti-demokratinen hallitus, joka koostuu puolueista, joita valtaosa kansasta ei edes kannata.

(Silloin kun hallitusohjelmassa mainitaan 108 ilmasto, päästö 80 kertaa ja ympäristö 91 kertaa, mutta köyhyys kolme ja taantuma kerran, on tämän kirjoituksen otsikko kokolailla selitetty - kuin myös hallitusohjelman synopsis.)