keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Elvytyspaketti oitis käyttöön (ja ilmoitusluontoinen asia)

Varmasti lämmittää tietää, että rahoillemme löydettiin maailmalla käyttöä - ja me, pohjoinen EU:n maakunta, vältimme mainehaitan. 

Ja vielä tällaisenä ilmoitusluontoisena asiana nyt kerrottakoon, että Fundamentti lähtee tästä kesälomalle. Eli palataan astioille myöhemmin. 



tiistai 29. kesäkuuta 2021

Koronarajoitteisesta elämästä ollaan tekemästä uutta normaalia

Tiedätkö mitä yhteistä on koronarajoituksilla ja autoverolla? Molempien piti olla tilapäisiä, mutta jäivät uudeksi normaaliksi. 

Niinpä myöskin nyt valtioneuvoston tiedotteen mukaan sulkutilapelleily jatkuu 1.7. aina 31.12. asti. Eli kohta uutta normaalia mennään, niin että posket tutisevat.

Asiaan lisää oman painonsa se fakta, että koronasta pukkaa uutta variaatiota toinen toisensa perään, joten jo entuudestaan tehottomat ja sivuvaikutuksiltaan runsaat rokotteet ovat hyödyttömiä/niitä pitää ottaa ja odottaa jatkuvasti.

Ja koska karkeasti kuvaillen korona on yhtä yleinen kuin flunssa ja yhtä vaarallinen kuin kausi-influenssa, on näillä asetuksilla tämä asiantila uusi normaali.

Kuten kuvaan kuuluu, on myöskin korona pahimmillaan talvikaudella, ja heikoimmillaan kesäaikaan - tämä on ilmiönä kuin ilmastovouhotus, eli aivan kuten ilmasto menee sykleittäin, menee koronakin. Tätä ei massoille kerrota, vaan sumutetaan niitä ns. olan takaa - lammaskatras saa keppiä ja porkkanaa kuin aasilauma. 

Myöskin tämä suunnitelma on ilmoitettu selkeästi valtionneuvoston toimesta:

Näyttöä olisi puolestaan sille, että ihmiset, jotka ovat äärimmäisen sopeutuvia eläimiä, tottuvat uusiin käytänteisiin eli ns. uuteen normaaliin. Uuteen normaaliin sopeutuminen vaikeutuu, jos välillä annetaan mahdollisuus kuvitella paluusta vanhaan normaaliin, puhumattakaan mahdollisuudesta toimia jälleen vanhan normaalin tavoin

Ilmeisesti suoraan ei viitsitty käyttää termiä lammas, vaan käytettiin kiertoilmausta "sopeutuva eläin". Vaan tämähän on muutoin täysin suora ilmaus siitä, miten meitä massakontrolloidaan Virallisen Totuuden alaisina - ja alaisiksi. 

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Mitä minä sanoin: Tinder on naisille dopamiinikoukku, miehille loukku

Midas muutti kullaksi sen mihin koski, hänen naisversionsa paskaksi

Tämä aiempi Fundamentin kirjoitus on nyt todistettu osaltaan seuraavassa kolumnissa.

Sisko Savonlahden kolumni: Tinder-limbo sai minut vihaamaan itseäni – ja muita

"Itse vietin vuosia Tinder-limbossa. Haalin matcheja dopamiinipäissäni ja ajattelin: Tällä kertaa minä onnistun! Maksimoin tapaamieni ihmisten määrän. Laajensin Tinderin ikähaarukkaa. Venytin kilometrejä, joiden säteeltä ihmisiä hain"

Jos siis miehet saavat dopamiinikiksinsä pelaamalla videopelejä (tai pornosta), tekevät naiset sen pelaamalla ihmisiä. Se on antisosiaalista, jopa sosiopaattimaista käytöstä.

Tästä syystä hommat menevätkin pieleen, sillä seksuaalinen vapautuminen johti hypergamiaan, ja pariutumisen kapitalismiin. Tällöin kullikaruselli on yleinen, ja siihen ei ole asiaa kuin vain top 10% miehillä - tarkalleen ottaen, hypergamiakulttuuri ei ole muuttanut naisista huoria, vaan pihtarihuoria (eli huoraaminen tapahtuu huomion saralla jokaiselle miehelle, mutta seksin saralla vain itseään tasokkaammille - "koska olen sen arvoinen"). 

Tämän narsistisen pelleilyn johdosta sitten ihmetellään, miksi syntyvyys laskee ja miehiä.ei enää kiinnosta. Miksi kiinnostaisi? Tyhjän saa pyytämättäkin.

Kapitalismi on aina etuoikeutettujen juhla - muodossa kuin muodossa

Vallankumous syö lapsensa


Lisäksi, myöskin naiset kärsivät tästä - kuten kolumnissa sanotaan. Tämä on osana isompaa ilmiötä, jolloin aikana kun nainen on "tasa-arvoisempi" (lue: etuoikeutetumpi) kuin mies, ovat naiset samalla onnettomampia, lihavampia ja nirsompia kuin koskaan. Tämä ahneuteen ja narsismiin perustuva naisten vapautuminen on todellinen lose-lose-diili. 

Mainittakoon vielä se, että yhä enemmän pariutuminen on siirtynyt verkkosovelluksiin, jolloin naisten tapaaminen ja niiden kanssa pariutuminen spontaanisti tavanomaisessa sosiaalisessa tilanteessa (tuttavapiirissä, töissä yms.) on yhä harvinaisempaa - se on se paikka, jossa valtaosa pariutumisesta on tapahtunut tähänkin mennessä, ja toki tapahtuu yhä, mutta harvenevissa määrin. Ero nykyisin vakiintuneisiin pariutumismenetelmiin näissä nykyisissä on siinä, että nykypäivänä pariutuminen korostaa sekunnin aikana syntyvää lihallista reaktiota (tinder ja baarikohtaaminen), sen sijaan että kaksi ihmistä tutustuttuaan alkaisivat vähitellen tykkäämään toisistaan. Ainoa toivo onkin, että mies löytää jonkun kunnollisen naisen, jonka aivoja megakorporaatioiden algoritmit eivät ole mädättäneet.

Haastavaa se kyllä on. Naiset ovat aikuisia lapsia, ja naisten vapautuminen tarkoittaa silloin sitä, että ne ovat lapsia joilla ei ole rajoja - tällöin opitaan vasta kun tulee pipi, jos silloinkaan. Mies kun on luonnollisesti joka on nämä naiselle osoittanut. 

Lue myös: Tinder-efekti - Lue Syy Miksi Pariutuminen On Yhä Vaikempaa

torstai 24. kesäkuuta 2021

Feministien kesäriehassa kaikki sukupuolet voivat osallistua sikailuun

MeToo-junassahan ideana on jo aiemmin mainittu pimeän triadin naisten strategia sosiaalisten pisteiden saamisessa - sama pätee hyvesignalointiin.  (Asiasta on tehty tutkimus ja se on esitelty tässä.) Tähän vielä voisi lisätä, että ekstraa saa siitä tulleesta julkisuudesta, etenkin jos itse on julkisuuden henkilö. (Hypergamian lakeja noudattaen, pitää tällaisen MeToo:n uhriksi joutuneen miehen mielellään olla naista itseään ansioituneempi). 

Siitä puheenollen, ehkä maamme huomionkipein feministi, Miisa Nuorgam, on kunnostautunut MeToo-maalittamisessa - tulta munille, kuten miesvihaaja asian ilmaisisi ja sen tasa-arvolla perustelisi:

Miisa Nuorgamilta kovia ahdistelusyytöksiä koomikkoja vastaan – Sami Hedberg kiistää kaiken, Zaani ei muista tapahtuneen

No hän ei ole ennenkään alastomuutta häpeillyt, ainakin mitä on nähtävissä hänen someissaan. Päinvastoin, jos alastomuudelle toisen altistaminen on väärin, on hän tässä kova likka projisoimaan, sillä sitä hän suoranaisesti hieroo muiden naamaan omien somekanaviensa välityksellä - nyt sitten hän kertoo sellojen soidessa kuinka joutui näkemään alastoman miehen, tosin itse ensin ängettyään itse itsensä tämän miehen taukotilaan.  

Lisäksi hänen keinojen kaihtamattomuutensa nähtiin Diilin eräässä jaksossa, jossa hän teki temput kilpailevalle diilille - mitä tällainen kertoo henkilön integriteetistä? Niinpä tämäkin metoo-uhriutuminen on hataralla pohjalla oleva, oletetusti vuosia vanha juttu, jota ei nähty niin akuutin suureksi rikokseksi ihmiskuntaa kohtaan kuin vasta nyt.

Sitten ns.miesten sarja.

Alkaa olemaan jo jonkinlainen sääntö, että suvakit, femakot yms. itsensä hyviksiksi brändänneet ovat erityisen kovia projisoimaan - eli muita syytetään siitä mitä tehdään itse. 

Miesfeministit puolestaan ovat äkkiseltään yhtä outo ilmiö, kuin juutalaiset jotka liittyisivät natseihin Onko kyseessä itseinhoa tihkuva masokismi, vai onko end game jossain muualla?

Niinpä jälleen kerran yksi miesfeministi päätyi myöntämään, että onhan niitä naisia tullut ahdisteltua. 

Onko siis miesfeministien end game räyskyttää naisten helmoissa muille miehille, ja luikerella itsensä naisten suojausten ohitse tällaisellä "avulias reppana" -taktiikalla ja iskeä heti kun tilaisuus koittaa? (Tämä johtaa noidankehään, kun jo entuudestaan sekaisin olevat feministit saavat vahvistusharhaansa lisää kokoa, kun heitä ympäröi tällaiset miehet.)

Ai niin, etenkin mediassa tämä Juho Pylvänäisen tapaus voi helposti näyttää siltä, että miesasiamies olisi tehnyt jotain tällaista, sillä onhan kyseessä Miehet Ry:nkin jäsen. Mutta se ei poista sitä faktaa, että kyseessä on miesfeministi. Päinvastoin, sillä Miehet Ry on feministinen järjestö, eräänlainen valeoppositio feminismille, jonka tarkoituksena ei ole miesten asioiden parantaminen lainkaan. (Tämän "mitättömän pikku seikan" Fundamentti paljasti heti kun kyseinen vappukulkue tuli julkisuuteen.) 

Niin joo, ja sitten vielä ns. muunsukupuolisten sarja - feministi taas kerran kyseessä:

Summa summarum

Ei sillä, että tässä olisi ollut mitään uutta ja odottamatonta. Näiden naamiot ja kulissit ovat tulleet yhä enenevissä määrin alas, mutta he silti jatkavat tätä sosiaalista teatteriaan. 

Mutta ironista tässä on se, että jos he saisivat sen mitä sanovat haluavansa - oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa - se olisi heidän loppunsa. 

Miksi?

Kaksoisstandardit eivät suojelisi heitä silloin enää.  

Vaan, eiväthän ne nyt oikeasti tee muuta kuin paketoivat sairaat tavoitteensa nätisti, jotta he voisivat jymäyttää ihmiset auttamaan heitä niiden saavuttamisessa. 

torstai 17. kesäkuuta 2021

Uuspuhe on globalistipetturin puhetta

Kun ajankohtaisia poliitiikan kiemuroita seuraa, voi vain todeta sen, että uuspuheesta on tullut globalistien tapa kommunikoida.

Raamatun mukaan valehtelijoita kuuntelevan kuninkaan osana, on olla tilanteessa jossa kaikki hänen palvelijansa ovat pahoja. 

No, jos periaatteessa demokratiassa kansa on kuningas, joka päättää palvelijansa, on näiden valehtelijoiden ja kieroilijoiden kuuntelemisen seurauksena se, että palvelijamme ovat pilalla kaikki tyyni. 

Mutta niinhän se on pakko tehdä, sillä demokratian heikkoutena on massakontrolli, jossa massat tekevät valinnan, mutta tähän valintaan voi vaikuttaa kieroillakin tavoilla - tämä oli ehkä allekirjoittaneen ensimmäinen oivallus, kun aikoinaan mietti, että mikä tässä touhussa on vialla. Orwell ja Huxley puolestaan työssään toivat ilmi, että mitkä ovat kaksi näennäisen vastakohtaista tapaa ohjata massoja ja käyttää niitä hyväkseen, ja toinen niistä on ominainen vasemmiston totalitaristeille ja toinen oikeiston liberaaleille. Nyt - kuten näemme - on globalistisen takapirun liekassa oleva oikeisto ja vasemmisto kumpainenkin omaksuneet jo saman puheenparrenkin. Eikä tämä tule jäämään tähän, vaan kuten Fundamentti on asian ilmaissut, on päämääränä näiden kahden sulauttaminen globalistisen takapirun yhden puoleen kahdeksi siiveksi. Mikä katala illuusio valinnasta!

Ja siksi kansan tulisi löytää oma, kolmas tiensä, jossa se on yksi ja voimakas tuota katalinta vihollistaan vastaan ja neutralisoida se ja sen tuottama loputon mädätys, koska muuten kansalta loppuvat huomiset. (Eikö valehtelijat sakota totuudesta, sillä se on heidän loppunsa?)

If we don’t neutralize decay

We may run out of tomorrows

Time tryeth truth

And truth was found and fined

Let’s break bread together

Our honesty moves more than lies

tiistai 15. kesäkuuta 2021

Kuntavaalit 2021 - tuolileikin loppuanalyysi

Vaalitulos yllätti samaan aikaan, ja ei yllättänyt.

Mikä yllätti?

Kokoomuksen äänimäärä yllätti, vaikka ne teki temput elvytyspaketin muodossa - ilmeisesti äänestäjät eivät tajua sen seurausten vakavuutta, ennen kun ne kokee ne. Lisäksi sama vanha luulo rikkaaksi muuttumisesta kokoomusta - joka on aina ollut vallassa velkaantuessamme - äänestäessä, elää vahvana. Esim. Jos on hyvätuloinen duunari, ja siksi äänestää kokoomusta, ei näe nenäänsä pidemmälle. Miksi? Koska vaikka verotus vähenisi, heikentää kokoomus samalla aktiivisesti työläisen oikeuksia, jotka sen korkean palkan takasivat. Ei kapitalismi perustu altruismiin. Tämä on 100% fakta, johon ei tule muutosta.

Myöskin Perussuomalaiset vs. muut -asetelmassa oli osin tästä samassa syystä yllätystä - tosin, persut nousivat eniten edelliseen tulokseensa nähden (14,6%/+5,7%) - vaikka tätä faktaa yritetään kääntää päälaelleen parhaansa mukaan. 


Mikä sitten ei yllätänyt?

Ns.vaalilampaat jurnuttavat tässä samassa vanhassa paradigmassaan, jossa käytännössä vuorotellaan oikeiston ja vasemmiston välillä. Globalistinen takapiru pitää nämä molemmat liekassaan, joten se hyötyy tästä järjestelystä joka tapauksessa, koska kumpikin näistä toteuttaa sen agendaa. Samalla kun kumpikin - oikea ja vasen - luopuu pala palalta alkuperäisestä agendastaan, globalismin eduksi.

Joten, nyt kun vallassa on ollut vasemmisto, on luonnollisesti seuraavaksi vuorossa oikeisto. SDP sai kun saikin huonoimman tuloksensa aikoihin - aivan kuten kaikki muutkin vihervasemmistolaiset saivat runtua kannatuksensa sulamisen muodossa. 

Tämä kierre jatkuu niin kauan, kunnes siitä herätään tai kunnes takapiru voittaa. Mutta siitä herääminen muuttaa vaalilampaista kansalaisia, jotka tiedostavat sen mikä on homman jujuna - kyseessä on eräänlainen tuolileikki. 



torstai 10. kesäkuuta 2021

Ohituskaista asuntojonossa - totta vai tarua?

Perussuomalaiset saivat taas kerran aikaan suvakkikilarit, koska heidän vaalimainoksensa oli vähän turhan realistinen orwellilaisen puheenparren omaavien makuun.

Vai oliko sittenkin niin, että suvakit puhuivat tässä asiassa totta ja persut eivät?

Esim. seuraava lehtijuttu antaa ymmärtää, että jälkimmäinen skenaario pitäisi paikkansa:

Asiantuntijat: PS:n vaalikampanjan vihjaukset eivät pidä paikkaansa – ”Virheellistä, jopa loukkaavaa”

Mutta totuus on toisenlainen, sillä on totta, että jo muutenkin ylikuormitetuissa asuntojonoissa ollaan kohta vielä enemmän jumissa: 

Oleskeluluvan saaneista heti asunnottomia – Helsingin vuokrajonoon tulossa suuri piikki

Kuten edellä olevassa jutussa kerrotaan, niitä on tulossa ja taistelevat samoista resursseista kuin kantasuomalaiset. Jutun perusteella emmitään ohituskaistan suhteen, mutta ei tarveharkinnan - mikähän tämä ero sitten käytännössä päätyy olemaan? 

Lisäksi nämä tulokkaat tietävät arvonsa ja kaupunkikuva esim. pääkaupunkiseudulla paljastaa sen mitä artikkelissa sanotaankin - he haluavat (ja saavat) Helsingistä kämpän. Kaupungista, jossa on tuskaisen pitkät asuntojonot. Maahanmuutto on nollasummapeliä, ja siitä ei rajallisten resurssien maailmassa päästä yli eikä ympäri - vihervasemmisto on kova puhumaan rajallisista resursseista ja loputtoman kasvun mahdottomuudesta, miksi ne eivät halua ymmärtää sitä tässä kysymyksessä?

Tässä(kin) jupakassa nähdään Fundamentin esiintuoma globalistipetturien tapa toimia. Anti-kansallisen kokoomuksen oikeistomulkerot pilkkaavat suomalaista asunnotonta asuntojonottajaa "ämpärin jonottajaksi", vihervasemmisto leikkii taas vaivaisten toivoa ja Robin Hoodia, mutta on joko haluton tai kyvytön ratkaisemaan ideologisen umpisolmunsa, ja vain pahentaa suomalaisen asuntojonottajan tilaa - sekä totta kai päästää eturyhmänsä eli mamut näiden ohitse, jos vain silmä välttää. Se, että näet suomalaisia kodittomia, muttet koskaan näe kadulla mamuja, ei ole sattumaa vaan tilanne on poliittinen päätös. 

Niinpä tämän globalistisen takapirun kumpikaan siipi, ei välitä meistä muuta kuin resurssipankkeina, ja siksi meidän tulisi tunnistaa vihollisemme tulevan molemmilta laidoilta. 

Ne molemmat kiistävät sen faktan, että - annetaan YLE:n sanoa se:

"Helsinkiin saapuneiden turvapaikanhakijoiden odotetaan lähitulevaisuudessa ruuhkauttavan pahasti kaupungin jo ennestään pullistelevan vuokra-asuntojonon.

Asunnottomina oleskeluluvan saaneet menevät asuntojonossa suoraan kärkeen."


tiistai 8. kesäkuuta 2021

Jussi Halla-aho paljasti kokoomuksen bluffin!

Varmastikin jokainen Fundamentin lukija on immuuni kokoomuksen loputtomille valheille, eikä pidä näitä tuplavähemmistöterroria (rikas vähemmistö + vihervasemmiston eturyhmät) kannattaville globalistipettureille juurikaan luottoa. 

Eli, mitä on tapahtunut?

Jussi Halla-aho haluaa kaikille Suomeen töihin tuleville palkkarajan 3000 €/kk – Kokoomuslainen hämmästyi: ”Täysin mahdotonta”


Ja kukapa muukaan kuin kokoomuslainen asiasta olisi älähtänyt!

Kokoomuksen kapitalistisena maalina on ajaa Suomeen halpatyövoimaa, jotta se rikastuttaisi pientä kapitalisteja, ja polkisi työvoimaa sekä työn arvoa. 

Ne myöskin ovat vastuussa siitä, että Suomen sähkönsiirto on yksityistetty ja kansainvälisen kapitalistin omistuksessa - tässäkin mukana oli vihreitä. Globalisteja kaikki tyyni, ja jos heiltä kysytään, kaikki voidaan ja pitää yksityistää, oli kyseessä sitten pohjavetemme tai heidän oman perheensä myymisestä pornoteollisuuden käyttöön. Kapitalistille voiton maksimointi on kaikessa sen nihilistisyydessä sen ainoa arvo.



Vihervasemmisto totta kai suostuu tähän, vaikkakin se tuo Suomen työläiselle kilpailua joka lopulta syrjäyttää sen, sillä näin vihervasemmistolainen maailmanparannushuttu toteutuu. - Ja voihan sitä aina perustella marxilaisella "maailman työläinen" -doktriinilla. 


Nyt, nykyinen asetelma on seuraava: horisontaalisen vasemmisto-oikeisto-jaon lisäksi on vertikaalinen nationalismi ja globalismi -asetelma. 

Siispä kun puolueesta tulee globalistipuolue, ei ole väliä onko se oikeistolainen vai vasemmistolainen (oikeistoon ja vasemmistoon on tosin tämä sisäänleivottuna - vasemmistolle se on internationalismi ja oikeistolle globalismi, ja nyt molemmat ovat omaksuneet oikeiston globalismin), sillä pääintressi on globalistisessa agendassa, jota sitten sekundäärisesti seuraa perinteisemmät vasemmiston ja oikeiston teemat.




perjantai 4. kesäkuuta 2021

Kevennys: Demarien puoluetoimistolla

Näemmä Kummelien sketsit käyvät tavalla tai toisella toteen politiikassamme, sen jälkeen kun olemme siirtyneet parodiahorisontin "tuolle puolen". 

Erityisesti tällä viikolla on demarit päässeet parrasvaloon, tavalla jolla he eivät olisi sitä toivoneet, kun valtakunnan ykköskiukkupussi on aamiaisen lisäksi myös tehnyt perheineen kaikenlaista muutakin jossa sponsoreiksi on voinut päätyä Suomen kansa. (Jolla ei sytytä mistä tässä kevennyksessä on kyse, lukekoon tämän tekstin).

torstai 3. kesäkuuta 2021

VIhervasemmiston viikkokatsaus (kuin Sannalle aamiainen)

Kieltämättä takanamme on lupaava kaksiviikkoinen ajanjakso, mitä tulee globalistipetturien tempauksiin - joko kansa vihdoinkin herää näkemään mistä on kyse? 

Ensimmäisellä viikojaksolla ahneiden nuljuilijoiden puolue kokoomus taas kerran muistutti meitä siitä mikä se todellakin on - elpymispaketin hyväksyminen ja kuhertelu muiden globalistipetturipuolueiden kanssa jos jokin muistuttaa meitä siitä, ettei kyseessä ole enää oikeisto vs. vasemmisto, vaan globalismi vs. nationalismi. Tämä tarkoittaa sitä, että globalismista on tullut pääagenda, ja muista voi joustaa sekä neuvotella (onhan kyseessä käytännössä yhden globalistisen puolueen oikeisto- ja vasemmistosiivet). 

Sitä seuraava viikkojakso olikin sitten vihervasemmiston aikaa. 

Vihreille lentely ympäri maailman ei ole iso juttu, sillä onhan se joukkoliikennettä kuten taksimatkailukin. Myös suurkulutuksellisilla vanhoilla autoilla ajeleminen on "siis niinku ihan fine", koska "auton päästöissä tulee huomioida auton koko elinkaari, ja sen aiheuttamia päästöjä voi kompensoida." (Cityvihreys on uskonto, ja anekauppa tuo anteeksiannon). 

Vihreiden vaaliauto herättää ihmetystä – kulutus 42 litraa satasella

Sanna "get over it" Marin puolestaan otti vähän liian kirjaimellisesti  "demari syö muiden pöydässä" -sanonnan.

Ja koska vihervasemmistolaisuuteen kuuluu narsistinen ylimielisyys ja uskomus, että mikään väärä ei ole väärää heidän tekemänään - ei asiaa tietenkään edes yritetä hoitaa kunniakkaasti, vaan turvaudutaan tuttuihin keinoihin, kuten huomion kiinnittämiseen johonkin toisaalle (voidaan tosin sanoa, että aamiaisgate oli jäävuoren kärki, ellei hämäysliike jo itsessään) tai tiuskimiseen kuten Marin tapaa tehdä - mutta kun totuus on päässyt häkistä karkuun, ei auta vaikka on aiemmin olisikin selvitty selitettyllä. Päinvastoin, se on sama kuin laulaisi itse itsensä suohon:

Mitä esim. Marin meinaa tehdä seuraavalla asialle? Mennä lattialle vetämään itkupotkuraivarit ja poliisi pyytää anteeksi ajattelemattomuuttaan? 

Aamiaiskohu: Nyt alkoi poliisin esiselvitys pääministerille myönnetystä edusta

Tosin, tämä - kuten kaikki muutkin vastaavat - ovat aina muiden kuin Sannan syytä. Lienee siis vain ajankysymys, milloin tämä kaikki raamitetaan patriarkaatin salaliitoksi ja naislapsihallituksen sikalu voi jatkua entiseen malliin?

Vihreissä puolestaan on paritettu. No, heidän naisten etujen ajaminen nyt muutenkin on ns. omalaatuista, sillä islamin maahantuominen on kaikkea muuta kuin naisten etujen ajamista, joten siitä näkökulmasta tätä voisi kutsua työperäiseksi maahanmuutoksi jossa vihreä sulaa ihmisrakkauttaan järjesti mahdollisuuksia:

Vihreiden kuntavaaliehdokasta epäillään romanialaisten parituksesta: kirjoitti tekaistuja työsopimuksia, vuokrasi asuntoja

Vasemmistoliitossakin on "irroteltu":
Ja sitten tietenkin tämä ihmisrakkauden ja tasa-arvon osoitus:
Summa summarum:

keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Sanna Marinin salat

Ensiksi pohjustus, ja sitten kaksi kysymystä. 

Valtioneuvoston kanslia salasi korona-asiakirjoja – Marin: ”Taustatiedot ja laskelmat tulee julkaista”

Marinin kanslia vaati eduskuntaa salaamaan Ylelle vuodetut kohutut muistiinpanot

Valtioneuvoston kanslia salaa liikkumisrajoituksia koskevat valmisteluasiakirjat – professori pitää ongelmallisena

Valtioneuvoston kanslia salasi Pöystille lähetetyn tyhjän sähköpostin, jonka liitteenä oli vanha lakiluonnos liikkumisrajoituksista

Sanna Marin maksattaa perheensä aamiaiset verovaroista – kuitit salataan yksityisasiana

Herää kaksi kysymystä:

  1. Miksi salaaminen? Eikö toimet kestä päivänvaloa?
  2. Miksi valtioneuvosto toimii Marinin eduksi, ja kansan haitaksi?
Miettiessämme näihin vastauksia, voimme ottaa pohtia myöskin seuraavaa:

Tämän lisäksi epäiltynä on myöskin häiden sponsoroimiset verovaroin - sen kiukkuperse on kieltänyt, mutta niinhän se näissä aina menee. 

Mutta jos seuraava väittämä on totta, voidaan todeta, että Marin on valjastanut valtion omaan käyttöönsä melko suruttomalla tavalla:

Elpymispakettihan nyt on yksittäiselle globalistipetturille takuu jolla saadaan hyvä virka EU:sta - jokaisella on hintansa, etenkin maanpetturilla. 

Nousu kassaneidistä pääministeriksi taisi olla liikaa?

"30:21 Kolmen alla järkkyy maa, ja neljän alla ei se jaksa kestää: 

30:22 orjan alla, kun hän kuninkaaksi pääsee, houkan, kun hän saa kyllälti leipää,

30:23 hyljityn alla, kun hän miehen saa, ja palvelijattaren, kun hän emäntänsä syrjäyttää"