perjantai 24. huhtikuuta 2020

Kevennys: Vasuri

Kun kerran on ollut maskikauppoja sun muuta "yleishyödyllistä", ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hieman keventää tilannetta.

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Suuri herääminen on alkanut?! - Kohta Lopullista Voittoa!

Ennen kun menemme itse tekstiin, niin ihan näin johdannoksi, vilkaisehan seuraavia videoita (ei tarvitse katsoa yksi kerrallaan alusta loppuun - riittää että katsot otsikon):


Jokaista näitä yhdistää se, että niissä ounaustellaan suuren ja hyvän heräämisen tapahtuvan nyt Herran vuonna 2020.

Tämä kaikki on hyvin mielenkiintoista siksikin, koska Fundamentti jo aiemmin on kerrannut mitä tarvitaan Suomen uudestisyntymiseen - kerrataan ne kolme askelta:

  1. Herääminen
  2. Yhdistyminen
  3. Lopullinen Voitto

Nämä kaikki puhuvat kahdesta ensimmäisestä askeleesta, joskaan eivät tiedä, ettei se tapahdu varsinaisesti globaalisti - kuten globalisti, se takapiru tässä kaikessa, haluaisi - vaan kansakuntakohtaisesti. Aivan kuten kolmas maailmansota on Fundamentin arvion mukaan joukko sisällissotia jakautuneiden kansakuntien sisällä, ja näiden takapiruna on globalisti.

Näet, kuten on sanottu: Kuinka saatana voisi ajaa ulos saatanan? Kuinka valtakunta voisi pysyä pystyssä, jos se on kääntynyt itseään vastaan? Näin ollen, tämä herääminen ei ole globalistinen, vaan sen globalistin vastainen, hyvä, raikas.

Se näkyy myöskin Suuren Heräämisen etiikkaluettolon kohdassa 4. - Me olemme patriootteja:



Mutta, jos herääminen on kollektiivinen punapilleröityminen, niin mitä on yhdistyminen?

Se on kolmanen tien synty - sen mikä Fundamentin Täydellinen Järjestelmän on määrä olla -ja se tapahtuu seuraavasti:

  1. Vasemmistosta tulee Suomen armon pilari.
  2. Oikeistosta tulee Suomen ankaruuden pilari.
  3. Kansallismielisyys on keskimmäinen pilari - kaiken perusta.


Myöskin koronan merkityksen tämän katalystina on moni havainnut - kun ihmiset on ahdettu koteihinsa, käy helposti niin, että siinä tulee tehtyä orwellilaisuuden suurin synti: ajateltua itse. Mitä siitäkin tulee?

Lopuksi vielä tämän suuren heräämisen airuena pidetty dokumentti - ja vaikkei allekirjoittanut hirveämmin usko salaliittoteorioihin, niin on sanottava että tässä on erinomainen katsaus siihen mitä on eräs Fundamentin ydinaiheista - massakontrolli:


PS. Mikä mielenkiintoisena, ehkäpä kollektiivisen piilotajunnan ja synkronisiteetin osoituksena, oli allekirjoittanut kirjoittaessaan bändinsä tiedotetta, käyttänyt kyseisen tiedotteen otsikossa termiä "out of the shadows" - ennen kun tiesi tästä dokkarista edes.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Pääsiäinen2020: Totuus Toorasta

Eräs suosituista väännöistä sarjassamme humanistisuvakkiateistiomanelämänsäricharddawkinsit vs. konservatiiviset tolkun ihmiset ynnä kristityt on Raamatun lain, eli Vanhan Testamenti 5 ensimmäisen kirjan muodostaman Tooran merkitys.

Jos ensiksi mainittu ryhmä saisi päättää, sitä tulkittaisi mahdollisimman paljon sen kuolemantuomioita toteuttaen, mutta jos jälkimmäinen, keskityttäisi käytännössä kymmeneen käskyyn.

Katsotaan mistä oikeasti on kyse:







Joten, mikä on homman nimi ja kysymyksen vastaus?



Lisähuomioita, jotka liittyvät aiempaan Sodoman ja Gomorran syntiä käsittelevään tekstiin, sekä siihen miten nämä kristilliset arvovalinnat toimivat (ns. amerikkalaistyylinen, enemmän satanismia kuin vaikkapa Tooran määräämää sosiaalista järjestystä kannattava kristillisyys ei sitä juurikaan ole) yhteiskunnallisella tasolla (koti, uskonto ja isänmaa).

Vielä Jesajan kirjasta selkeä todistus aiemmasta:
Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi. 1:10 Kuulkaa Herran sana, te Sodoman päämiehet, ota korviisi meidän Jumalamme opetus, sinä Gomorran kansa. 1:11 Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty. 1:12 Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii - minun esikartanoitteni tallaamista? 1:13 Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. 1:14 Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt. 1:15 Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. 1:16 Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. 1:17 Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. 1:18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. 1:19 Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä; 1:20 mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut
Catch me, heal me, lift me back up to the sun

I choose to live

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Pääsiäinen 2020: Kristillisyyden (harha)käsityksistä

On jo suoranainen perinne, että Fundamentti käsittelee erinäisiä kristinuskon ilmiöitä, oppeja sekä käsityksiä, niitä parhaansa mukaan oikoen.

Otetaan siis tänäkin pääsiäisenä pieni tietoiskukimara!




tiistai 7. huhtikuuta 2020

Vihdoinkin täällä: Koronaviruksen tehokas kotihoito!

Seuraavassa on akupainantaa sekä herbaliikkaa hyödyntävä koronaviruksen hoito-ohjelma, jolla voi hoitaa myöskin muita influenssan muotoja. Sen toimivuus on todettu menestykseksi Kiinassa, jossa sillä on hoidettu koronapotilaita. Herbaliikan lisäksi mukana on vitamiinisuosituksia. Esim. C-vitamiiniterapian on todettu olevan tehokasta koronaa vastaan.

Koska allekirjoittanut on opiskellut ed. mainittua alaa, on oikein ja hyvin, että hän myöskin jakaa tietämystään näinä raskaina aikoina, jokaisen parhaaksi - lojaalit lukijat saavat tämän hinnoittelemattoman lahjan ensiksi, luontaisena etuna, koska hehän ovat täällä ensimmäisinä.

Ensiksi muutama peruste.

Riskiryhmät:
  • Vanhukset
  • Tupakoitsijat
  • Muut heikkokuntoiset
Oli havaittu, että tupakoitsevilla miehillä jotka oli yli 70 vuotiaita, oli kuolleisuus luokkaa 7-10%
Vastaavan ikäisillä, tupakoimattomilla naisilla huomattavasti vähäisempi.  Eli tässäkin tapauksessa kyseessä voi olla ns. miesflunssa-ilmiö tai sitten tupakoimisella on noin suuri merkitys (tautihan on kova keuhkoille)l

Lopussa lisää tietoa linkeissä. 

Havainto: Ongelma tulee, kun vahvan resisenssin omaavat lapset pistetään samaan tilaan aikuisten, puhumattakaan vanhusten kanssa.

Tämä on siis käytännössä vanhuksille haitallinen influenssan muoto - kuten kausi-influenssakin.

Tämän erikoisuutana on helppo tarttuvuus, sillä se tarttuu ilmateitse ja jo itämisaikana.

Hoito-ohjelmat - sisältö


  • Akupainanta 
  • Herbaliikka
  • Henkinen
  • Hengellinen
  • Bonus

Akupainantaterapia

Tässä akupainantakappaleessa on siis kartta, jota seuraavat hoidossa käytettävät pisteet. 
HUOM! Pisteiden lyhennökset ovat englanniksi, kuten karttakin on, näin maallikon on helpompi löytää ne.


Klikkaa isommaksi

Yleisesti auttavat pisteet:


  • LI4* (sitä ei näy kartassa, mutta se löytyy täältä selityksineen)
  • LU7
  • LI20
  • GB12
  • ren12
  • ren17
  • (Pc6*)
  • St36, St40)
  • Te5
  • LU1 (erityisen hyvä piste, sillä se stimuloi Keuhkoja, ja auttaa ahdistukseen, mikä masennuksen ohella lisääntyy koronan sivutuotteena).


* Ei raskaana oleville

Räätälöidyt ohjelmat taudin tason mukaan:

Jos epäilet että olet saanut tartunnan/on itämisvaiheessa:

  1. BL12, BL13, BL20
  2. LI43, LI11, LU5, Lu10
  3. CV6, SP/ST36, SP6
Valitse kustakin ryhmästä 2-3 pistettä per sessio.


Taudissa:

  1. Li4, LR3, CV22, LV5, LV6, ST36, SP6
  2. BL11, BL12, BL13, BL15, BL17
  3. LU1, CV17, CV6, CV4, CV12

Luokat 1 ja 2 lievemmissä tapauksissa.
Luokka 3. vakavissa - valitse 2-3 pistettä tästä ryhmästä.

HUOM: On suositeltavaa että näitä painetaan useita minuutteja, mikä tosin voi todistautua erityisen haastavaksi itsehoidossa, etenkin jos voimat ovat poissa.

Toipilaana:

  • Pc6
  • ST36
  • CV12
  • ST25
  • CV6


Herbaliikka, vitamiinit ja ruoka-ainekset
  • C-vitamiini 
  • Sinkki
  • D-vitamiini
  • Minttu
  • Schizandra (ylipäänsä adaptogeenit - lue alta lisää ginsengistä)
  • Kurkuma + inkiv ääri + mustapippuri
  • Vältä makeaa ja ns. Limaa kerääviä tuotteita
  • Sipulit (etenkin valko, hyvä kevätsipulin kanssa)
  • 60% alkoholia sisältävä auringonhattu-uute - jopa pelkkä 60% alkoholi on todettu auttavan koronaan, sillä se huuhtelee suuta ja nielua
  • Sinkkiasetaatti - se on todistetusti auttanut flunssaa vastaan, mutta sen mekanismin pitäisi olla tässä tapauksessa sama, eli se toisinsanoen nostaa vastustuskykyä ja puhdistaa suuta ja nielua

Potentiaaliset yrtit
  • Ginseng (lisää nesteitä, mutta tukee keuhkoja ja yleistä kuntoa)
  • Lakritsin juuri

Henkinen puoli

Vältä nocebo-efektiä, jota niin media kuin somekin suoltaa tauotta. Nocebo on placebon vastakohta, jos siis placebo parantaa, nocebo sairastuttaa. Tämän koronahysterian johdosta meillä on pian teho-osastot täynnä nuhaa sairastavia, ja terveyskeskukset myös, "ihan vain tarkistamassa olevia". Tämä vie resursseja heiltä, jotka ovat oikeasti riskiryhmään kuuluvia. Lisäksi, nocebo-efekti myöskin vetää vessanpytystä alas kaiken vaivannäkösi mitä tulee parantumiseen. Suhtaudu siis sopivalla vakavuudella. Pysy erossa katastrofointia sekä pelkomarkkinointia harjoittavista medioista ja muista vastaavista lähteistä - sinä et paranna murehtimalla itsesi, päinvastoin.


Hengellinen puoli

Monelle voi olla hengellisesti kova pala esim. akupunktion noudattaminen, lue silloin tämä (klikkaa tekstiä).

Tai lue ja rullaa allaolevaa syötettä:

BONUS: Seuraavassa on todellinen terapeuttinen hemmottelu - valitettavasti usea yrtti on pitänyt jättää pois, koska niitä ei saa Suomesta, mutta jonkinlainen apu on tästäkin.

Resepti:
  • Kurkuma
  • Neilikka
  • Minttu
Laita jokaista yrttiä kiehuvan kuumaan veteen 15gr/yrtti. 

Anna jäähtyä 38-42 asteeseen.

Liota jalkojasi siinä noin puoli tuntia.

Lisäys: Tässä vielä aiheeseen liittyvä katsaus qigongiin, ja sen käyttämiseen immuniteetin parantamisessa:


perjantai 3. huhtikuuta 2020

Kevennys: Naisten mielenosoitukset ennen ja nyt

torstai 2. huhtikuuta 2020

Koronakriisistä ja sen alkuperästä

Tässä jokunen uusi havainto koronakriisistä



Summa summarum

Kuten jo aiemmin on kirjoitettu tästä aiheesta, on koronavirus vitsaus, joka näyttää meille valoa sokeisiin pisteisiin. Se osoittaa sen, että globalistinen, oikeistoon tai vasemmiston vaihtoehtoon nojaava yhteiskuntajärjestelmä on tuhoontuomittu - vaihtoehtoisesti sen ihmiset ovat. Sen sijaan ratkaisut koronakriisin suitsemisessa lepäävät kansallismielisen kolmannen tien, sekä T&P:n (testaaminen ja priorisointi) varassa, mikä eliminoi sen tuhopotentiaalin niin ihmisten terveydelle kuin myöskin talouden terveydelle.



Koronavirus puolestaan on selvästi massakontrollin ase, ja on vielä pimeän peitossa, että mikä sen loppupelinä oikein on. Fakta kuitenkin on, ettei se ole vaarallisin uhka, kun sen suhteuttaa muihin vastaaviin, mutta silti se pidetään sitkeästi pinnalla, ja kansalaiset kontrollissa sekä varpaillaan.

Tässä vielä video koronan alkuperästä. Se on Fundamentin linjaan sopiva avoliittoteoria (ei siis salaliittoteoria, vaan avoliittoteoria tarkoittaa sitä, että sen voi todentaa jokainen joka viitsii ottaa selvän).