lauantai 29. syyskuuta 2018

Lue tämä nyt: Facebookin tietomurto - sen ykkösepäilty ja miksi tilisi voi olla vaarassa!

Tätä kirjoitusta allekirjoittanut luonnosteli jo jokunen päivä sitten, aikeenaan varoittaa lukijoitaan erään epäilyksen perusteela,  ja nyt saatujen tietojen mukaan (tästä lisää edempänä), epäilys taisi osua oikeaan.

Eli, allekirjoittaneen Facebook-tilille yritti kirjautua taho, jonka ip-osoite löytyy tästä listauksesta.

Sen mukaan kyseinen osoite kuuluu PEG TECH INC nimiselle firmalle, joka sijaitsee Kiinassa ja Amerikassa (allekirjoittaneen tilille sisäänkirjautumista yrittänyt ip sijaitsi puolestaan Amerikassa).

Tällöin mieleen tuli, että joko siis kyseessä oli puhdas arvaus murtautujan puolelta, jonka sitten FB havaitsi ja ilmoitti siitä, tai vaihtoehtoisesti kyseinen vihulainen oli saanut allekirjoittaneen sisäänkirjautumistiedot jostain, ja oli jo menossa niillä sisään, mutta FB esti yrityksen.

Nyt viimeisimmät tiedot osoittavat, että jälkimmäinen vaihtoehto lienee kyseessä tässä tapauksessa. ja vastoin YLE:n antamaa tietoa, on syytä uskoa että myös suomalaistilit ovat vaarassa:

Facebookissa 50:tä miljoonaa käyttäjää koskeva tietomurto – Viestintävirasto: Ei tietoa suomalaistileistä, yksityisviestejä voitu päästä lukemaan

Lukijan onkin nyt syytä tietää, että tässä Facebookin tietomurrossa kyseessä ei ole vain tietomurto, vaan pikemminkin kampanja. jossa sisäänkirjautumistiedot eivät vain ole joutuneet vääriin käsiin, vaan niiden avulla myöskin yritetään ottaa tilit haltuun. Tämä tarkoittaa sitä, että silloin myös sinun FB-tili voi olla kompromentoituna, ja pahimmassa tapauksessa kohta kaapattu. Joten kannattaa vaihtaa - nyt heti - sisäänkirjautumistietojaan, sillä vaikka olet suomalainen, näillä näkymin et ole turvassa. Murto on maailmanlaajuinen, niinpä todennäköisesti jokin botti tälläkin hetkellä skannaa FB-tilejä läpi ympäri maailman, saamillaan tiedoilla.

Vielä palataksemme tähän pääepäiltyyn, niin sillä on historiaa aiemminkin ollut vastaavanlaisesta toiminnasta.  Esim. tässä on eräs foorumi jossa siitä keskutellaan, ja sen epäillään olevan peräti darknetistä peräisin. Se ei ole, vaan kuten aiemminkin on sanottu, on kyseessä julkisesti tiedossa oleva firma (tällöin toinen vaihtoehto on, että se vain tarjoaa palveluita tällaiselle).

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Taas oli YLE:n antoisaa - käden, vaiko keskisormen ojennus Sinulle?

Jo aiemmin tuli tehtyä se havainto, miten YLE kokoaa yhdistelmälähetyksiä meille kansalaisille tiistaiden ratoksi. Niille ominaista on, että ne kaikki hieman liittyvät toisiinsa. Nyt tällä kertaa oli astudion lähetyksessä kyse nuorten miesten syrjäytymisestä, ja kyseisen lähetyksen lopussa neuvottiin siirtymään toiselle YLE:n kanavalle jolta tuli radikalisoitumista käsittelevä Rick and Tonno -duon vetämä Cuckventures. Sen jälkeen taas tuli Virallisen Totuutden (TM) narratiiviin täydellisesti istuva Leijonasydän, jonka alkumetreiltä allekirjoittanut arvasi mistä on kyse: stereotyyppinen syrjäytynyt valkoroskaskini, jonka jengi on mahdollisimman vastenmielinen ja stereotypioiden täyttämä kuvaus primitiivisen väkivaltaisista skineistä, lopulta löytää suvakkina olemisen valon ja rauhan elämälleen. (Edellisenä viikkona illan elokuvana oli Vuosaari. Se on luultavasti ahdistavin ja ehkä myös paskin allekirjoittaneen näkemä elokuva, jonka pointtina ilmeisesti oli olla vain mahdollisimman ankea ja matalilla värähtelytaajuuksilla värähtelevä - missä oli katharsis?)

No, jos edellinen oli jokseenkin ennalta-arvattavaa, niin joka tapauksessa merkittävin ja positiivisesti yllättänein oli YLE astudion lähetys, joka koski miesasiaa. Äkkiseltään kun Virallisen Totuuden (TM) massakontrollin ase kuten YLE tarjoaa jotain tällaista, tulee mieleen, että  siinä on jokin koira haudattuna. Lähetys kuitenkin oli asiallinen kaikin puolin. Lisäksi siinä otettiin Ylilauta mukaan. Kyseinen kuvalauta, kuten muutkin vapaan tiedon ja Virallisesta Totuudesta (TM) vapaat alustat, ovat tuottaneet Viralliselle Totuudelle (TM) paljon päänvaivaa, sillä kyseessä on ei-maantaiteelliset alueet, joita se ei ole vielä valloittanut, ja joissa porukka on pääasiassa punapilleröitynyttä eikä suostu purematta nielemään sitä mitä heille tarjotaan - usein syötti paljastuu siniseksi pilleriksi, ja se sylkäistään takaisin hänelle joka sen on tarjonnutkin. Ja se on ihan oikein se. Tämä opposition ja kokemusasiantuntijoiden mukaan ottaminen oli hyvä asia.


Mutta sitten on myös syylliset - he jotka ovat Virallisen Totuuden (TM) hyötyjiä, propagoijia sekä puolustajia, ja jotka totalitaristeina haluavat vaientaa ja leimata vastapuolen - ja heille vastapuolta on aina he, jotka eivät ole 100% heidän aatteensa kannalla.

Oliko yllätys, että feministi ja ruskeiston edustaja kommentoivat astudion raikasta ja näkökulmia lisäävää uudistusta seuraavasti:


Ei niin. Mutta tämä paljasti sen, miten feminismin ja ruskeiston edustajat ovat osana ongelmaa, ja sen ylläpitäjiä; vain eturyhmistä saa pitää kiinni, ja puolueeton keskustelufoorumi sekä kuvalauta on alt right -foorumi, ja kaikki jotka siellä kirjoittelee ovat rasisminatsifasismieja.

Hyvä, että YLE oli tässä tapauksessa kuitenkin verovarojemme arvoinen!

Entä Cuckventures?

No ei liene syytä käsitellä koko jaksoa, vaan nähdä tämän kertainen jakso osana isompaa YLE:n lähetyskokonaisuutta.

On kuitenkin pakko sanoa, oli mielenkiintoista seurata somea, joka paljasti miten toisaalta sinipilleröidyt haluavat elää kuplassaan, jolloin Cuckventures jossa samaa mieltä olevat taputtelevat selkään ja kehuvat toisiaan sekä ajatuksiaan, on kuin suoraan tehty heille. Ei ikävä soraääniä, jotka häiritsevät kuplaantumistaan:



Eräs vieraista, Karin Creutz (näyttävän näköinen nainen, mikä oli positiivinen yllätys, sillä suvakkien naiset näyttävät yleensä pakettiautoilta - hänet täytyy ensitilassa punapilleröidä, ja käänyttää "pimeälle puolelle" - kjeh kjeh räyskis!), otti mielenkiintoisesti puheeksi suffragetit. Vihjasi, että terrorismi on suhteellista, ja nämä ovat nyt suuria sankareita - oliko tämän tarkoitus kenties olla pohjustus tulevalle Islamistiselle tasavallalle? Näet, suffragetit olivat ja ovat edelleenkin terroristeiksi laskettava ryhmä, jonka keinot eivät istu demokratiaan. Toiseksi hän kuvaili radikalisoitumista sanoin, joita voidaan käyttää valkoisista heteroseksuaalisista miehistä, jotka eivät voi hyvin tässä yhteiskunnassa.

Mutta on tärkeää muistaa se ero.

Mikä se on?

Isisin jäsenillä heidän toimintansa johtuu ideologiasta, kun taas syrjäytyvillä miehillä se johtuu siitä että heidät syrjäytetään. Näitä kahta ryhmää on täysin turha rinnastaa, paitsi jos tarkoituksena on luoda mielikuva siitä, että syrjäytetyt miehet ovat yhtä kuin isis! Moniarvoinen ja globalistinen yhteiskunta, on nihilistinen yhteiskunta, jossa kenelläkään ei ole mitään suurempaa tarkoitusta elämässään. Sitten kun tähän lisätään feminististä narratiivia käyttävä Virallinen Totuus (TM), on yhteiskunnan miesvihalla selitys - miesten syrjäyttäminen on naamioitu onnettomuudeksi ja heidän omaksi syykseen.

Siispä, Isis johtuu islamista, kun taas suomalaisen (nuoren) miehen syrjäytyminen ja nuorten miesten radikalisoituminen puolestaan siitä, että alaspäin poljetut joko tekevät sen sovussa, tai laittavat hanttiin. Yhteiskunnassa, jossa feministinen narratiivi sanoo, että mies on oman onnensa seppä ja demoni, nainen ikuinen uhri, jolta ei saa vaatia mitään panosta yhteisen hyvän eteen.

Fakta on siinä, että vanhoina hyvinä aikoina mies sai työn ja naisen, ja tämän kautta perheen. Nykyisin kummankin saaminen on ekspotentiaalisen vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Työ toi ennen tarkoitusta, ja vaikka työ ei ole pakollinen tarkoituksena miehen elämässä, oli sekin parempi kuin ei mitään. Orjatyö ei ole työtä, vaan orjuutta, joten "kuntouttavassa työtoiminnassa" olemista ei lasketa työksi. Miehen tehtävänä on siis joustaa ja maksaa eturyhmille, mutta hän itse ei saa mitään - hän ei saa myöskään vaatia mitään, vaan tällöin hänet vaiennetaan, häpäistään hiljaiseksi.

Lisäksi, ihminen ei ole täällä työtä varten, vaan työ ihmistä. Siispä, puurtaminen työelämässä ilman mitään palkkiota tai muuta sisältöä elämässä, ei ole myöskään se ratkaisu. Toki aina on näitä turboahdettuja lampaita, jotka eivät jätä työpaikkaansa vaikka voittaisivat lotossa, mikä autuus heille suotakoon (ainoa huono puoli tuossa on se, että se vie työpaikan joltain joka sitä tarvitsee), mutta normaalisti työn tulisi olla prosessi joka ei ole käännetty tekijäänsä vastaan, vaan joka tuo elämään sisältöä ja ylläpitää sitä. Tyypillinen feminismin aivopesemä uranainen ei juurikaan eroa lottovoittajasta, joka pysyy työpaikassaan, sillä kummankin robottimaisena tarkoituksena on tehdä työtä, koska sitä nyt kuuluu tehdä; kuitenkin olisi jokaiselle parempi, jos hän noudattaisi biologista kelloaan, ryhtyisi kotiäidiksi ja antaisi työpaikan täten sitä tarvitsevalle miehelle, jos se työpaikka kerran on deal breaker pariutumisessa naiselle - se on naisen keksimä vaatimus, että miehen on käytävä työssä (ok, ollaan realistisia, naisen kysymänä "missä olet töissä", on kyseessä vain korrekti tapa tiedustella onko miehellä statusta ja likviteettia olla naisen kävelevänä lompakkona). 

“No niin, nainen, jolla on likainen keittiö, onkin ihan toinen juttu – miehen katsantokannalta. Mikäli hän ei käy muualla töissä ja on lapseton, hänen keittiönsä siisteys tai likaisuus on lähes aina (poikkeukset sallitaan) suorassa suhteessa siihen, kuinka paljon hän välittää sinusta. Joillakin naisilla on teorioita siitä, kuin maailma pelastetaan. Mutta he eivät voi pestä kahvikuppia. Jos tästä mainitsee heille, he vastaavat: “kahvikuppien peseminen ei ole tärkeää”. Valitettavasti se on, etenkin miehelle,  joka on painanut 8 tuntia sorvin ääressä plus 2 ylitöitä. Maailman pelastaminen aloitetaan pelastamalla yksi mies kerrallaan; kaikki muu on yltiöromantiikkaa tai politiikkaa.” - Charles Bukowski

Tarkoitus sen tulee sijaan siitä, kun miehen elämässä on sille aihetta. Tarkoituksena mitä parhain - kollektiivisessa mielessä ja yhteiskunnallisesti - on nationalismi. Näin miehen elämän tarkoituksena on oma kansa ja maansa tulevaisuus - ei kasvoton, globalistien hallussa oleva liittovaltio EU, joka hukkuu mutavyöryyn, ja subversiiviseen mädätykseen. Lisäksi, globalistien luomassa, monikulttuurisessa yhteiskunnassa jos mies sattuu saamaan jäljikasvua, on suuri todennäköisyys ettei hänen lapsensa lapsensa enää edes näytä häneltä itseltään! Tarkoitusta tuo myös perhe, joka on työn ja naisen saamisen tulosta. Nyt se kaikki on riistetty, ja hänelle on jäänyt surullisen ja vastahakoisen osa.

Suvakit sanovat, että nämä nykyiset punapilleröityneet, syrjäytetyt, uuskonservatiiviset - miksi heitä nyt kutsutaankaan - miehet olisivat lähi-itään syntyessään nyt Isisin listoilla. Se on valhe. Kuten sanottu, Isis on seurausta islamista. Mutta mikä ei ole valhetta, vaan traagista ironiaa, on se, että nämä samaiset suvakit olisivat ottamassa nämä samat miehet vastaan ja hyysättäväkseen silloin, jos he tosiaan olisivat syntyneet kaukomaiden ihqpalleroiksi, ja terroristeiksi. (Suvakismi on yksinkertaisesti sitä, että korvataan oma nationalismi jonkun toisen kansan nationalismilla).

Ennen kun ruvetaan miettimään, miten parantaa esim. miesten koulumenestystä, on myönnettävä se fakta, että gynosentrisen yhteiskunnan kaikki instituutiot on optimoitu naisille. Miehen ei ole tarkoituskaan päräjätä siinä pelissä kuin vahingossa. Oli kyseessä sitten kansan enemmistö, valkoiset, tai valkoiset heteromiehet, on Virallinen Totuus (TM) se, että heidän on joustettava ja maksettava eturyhmien illakointi. Tämä on siksi, koska he ovat "etuoikeutettu enemmistö". Tämä on väärin, ja tuollainen ajatusmalli on asetettava kansakunnan ehdottomaksi viholliseksi. Sen mukaan kansaa ei tule ohjata, sillä se on tie (itse)tuhoon.

Suvakki ja femakko syyttää aina toisia siitä, mitä he tekevät itse - tämä on Fundamentissa todettu jo aikaa sitten. Mutta tässä tapauksessa kun etsitään ratkaisuja, on tuo asenne pudotettava ja tulisi luopua etuoikeuksistaan. Esim. miten on mahdollista että miehiä on niin paljon asuntojonoissa, kun taas naiset ja ulkomaalaiset hädin tuskin koskaan ovat kodittomia? Entä, miksi naisettomalle miehelle sanotaan latteuksia, joilla vielä vihjaillaan että se olisi miehen viha, että naisella on naurettavan korkeat ja epäreilut kriteerit? Miksi naisia ei käsketä luopumaan hypergamiasta - ennen kuin on pakko?




Naisten seksuaalinen vallankumous söi lapsensa - myös kansankunnan tulevaisuuden lapset


Niinpä jos näitä edellä mainittuja tai vastaavia parannuksia ei näy, tai jos niitä ei vaadita naisilta lainkaan, joudumme toteamaan että YLE taas kerran moraalisäteili, eikä muuta.

Tällöin meidän on jatkettava ilman heitä, ja ojentauduttava kohti Lopullista Voittoa(mme) itse!




Kyseessä ei ole enempää, eikä vähempää, kuin taistelu tulevaisuudesta. Elämästä ja kuolemasta.



Joten tiedä tämä: ongelmana ei ole viha. Vaan se, ettei olla vielä läheskään tarpeeksi vihaisia.

Pitää olla vielä paljon vihaisempi, ja vaatimalla vaatia myös itselleen jotain! Eikä vain olla se jota kupataan - on jo torjuttava ne tuplastandardit, joilla sinua alistetaan päivin ja öin!

On tarrattava kiinni siihen ruoskaan joka sinua ruoskii, kuin vihdoinkin tarpeekseen saanut koira - eikö todellakin ole parempi olla elävä koira, kuin kuollut leijona?

Lue myös:

Maskuliinisuus ei ole toksista (eikä haurasta) - varo myrkytettyä lahjaa!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Kevennys: Jälleen yksi sketsi, minkä Vihreät toteutti

Jani "Suomen järkyttynein mies" Toivola, tai paremminkin, hänen viimeisin tempauksensa, muistuttaa meitä siitä, että jos kaksinaismoralismi ja omahyväisyys voitaisi muuttaa energiaksi, olisi vihreät jo aikaa sitten ratkaisseet kaikki energiakriisit. "Omavaraisesti".  Myös se uusi tieto, jonka mukaan "taksi on joukkoliikennettä", hieman kuten tuolla samalla logiikalla yksityisautoilukin, on varsin tervetullut valistus - tosin se koskee vain harvoja ja valittuja, eli vihreitä itseään.

Myös Touko Aallon ja muiden vihreiden tapa esim. matkustaa maailmaa ympäri lentokoneella, on eräitä parhaimpia asioissa heissä.

Vaan, tämä kaikki tuo mieleen tämän sketsin vuosien takaa.


torstai 20. syyskuuta 2018

Maskuliinisuus ei ole toksista (eikä haurasta) - varo myrkytettyä lahjaa!

Tämän ei ole tarkoitus olla jatko-osa Cuckventuresille tai yhden miehen keskustelupalsta kyseiselle ohjelmalle, mutta sen viimeisintä jaksoa jonkin verran hyödynnetään tämän aiheen käsittelyssä, mikä nyt on pinnalla. (Tämä kyseinen jakso kyllä kokonaisuudessaan oli selvästi parannus edelliseen, ja yllätti positiivisesti - sen allekirjoittanut antaa).

Aiheena on siis ilmiö joka tunnetaan nimellä toksinen maskuliinisuus. Toinen samasta lähteestä peräisin oleva ilmaus on "hauras maskuliinisuus". Jälkimmäinen on täyttä feministin paskaa, mutta ensiksi mainitussa on jotain perääkin. Fundamentti MGTOW-myönteisenä blogina myöntää, että miesten pitäisi taistella heille myrkyllisiä rooliodotuksia vastaan, ja olla palvelematta heitä sortavaa gynosentristä yhteiskuntaa - "älä ole millään tasolla naisen orja" olkoon uusi laki!

Ongelman keskiössä onkin siis se, että tämä koko kysymys käsitellään feministisessä raamissa.

Mitä tämä tarkoittaa?

Sitä, että "miehet ovat helvetistä, naiset Venuksesta." Tai, vaihtoehtoisesti sitä, että naiset ovat aina viattomia uhreja, mutta miehissä on aina kaikki vika. Miehuus on tällöin oire, jota tulee hoitaa feminismillä, ja vasta täysin siitä vapaana voit olla terve. Sairas ja toksinen näkökulma.

Eli tämä koko idea kääntyy itseään vastaan, kun tarkoituksena on vain tarjoilla "myrkytetty lahja" miehille. Kyseessä on siis ansa. Naiset voivat, ja usein feminismissä omaksuvatkin toksiseen maskuliinisuuteen kuuluvia malleja, puhumattakaan siitä, että naiset ovat parisuhdeväkivallassa tasoissa miesten kanssa, ja lapselle tilastollisesti vaarallisin on oma äiti, sillä nainen on yleisin lapsensa murhaaja, ja hän tappaa lapsensa joko abortilla tai jälkiabortilla. Mutta nämä eivät ole feministeille ongelmallisia asioita, vaan maskuliinisuudesta johtuva toksisuus. Selvä.


Toksisen maskuliinisuuden oikea alkuperä

Nyt, tarkastellaanpa tätä ilmiötä nimeltä "toksinen maskuliinisuus".

Ensinäkin ne ovat naiset, joista kyseinen toksinen maskuliinisuus johtuu, sillä naiset käytännössä tappavat sinut geneetisellä tasolla jos et ole psykopaatin henkistä elämää omaava, juristibodarimurhaajavankilakundilääkäripankkiiri; he eivät lisäänny kanssasi, ja olet heille vastenmielistä biojätettä jos et omaa toksisen maskuliinisuuden piirteitä. Siispä, onko ihme, että miehet on myrkytetyssä tilassa?

Toiseksi, feministit pitävät tätä yllä täysin systemaattisesti - argumentoi feministiä vastaan, niin hän todistaa tämän väittämän käyttämällä sinuun häpäisytaktiikoita! Kyseiset häpäisytaktiikat paljastavat samalla sen, mitä naiset - mukaan lukien feministit - haluavat miehessä ja mitä he pitävät vastanmielisenä. Näitä Fundamentti on käsitellyt paljon ennenkin, mutta tässä on ihan hyvä linkki aiheesta myös:


Hauska miten se on juurikin maskuliinisuus joka on toksista, vaikka - kuten edellä mainittua -  kyseessä on ominaisuudet, joihin naisetkin pystyvät, ja joihin epänaiselliset feministit yllyttävät naisia muutenkin. Esim. Kapitalismissa on niin kauan vikaa, jos miehet hyötyvät siitä, mutta se on täysin ok jos se rikastuttaa pientä naisten vähemmistöä. Unohtamatta, että feminismin aivopesemät naiset pyrkivät osallistumaan miesten kanssa kilpailuun, jossa naiset eivät kuitenkaan itse innovoi mitään, vaan pyrkivät vain matkimaan miestä ja  voittamaan miehet "miesten maailmassa". Tämä on sitä todellista toksista maskuliinisuutta - naisen ei kuulu olla dominoivasti maskuliininen. Puhumattakaan siitä, että naisten kivitalon kokoisessa, mutta korttitalon tavoin sortuvassa egossa on haurautta kerrakseen, mutta ne ovat miehet joita lyödään hauraan maskuliinisuuden leimalla, jos he eivät osoita toksisen maskuliinisuuden piirteitä. Yllätyitkö, ettei mies voi voittaa feminismissä?

Myrkytetty lahja

Niinpä tässä koko kysymyksessä on täysin väärä tulokulma, ja taustalla on oikeasti miesten riisuminen aseista, sukupuolten sodassa jonka feministit ovat aloittaneet. Erityisesti valkoisen miehen, sillä kuten tiedämme, valkoinen heteromies on demoni, ja toksinen maskuliinisuus koskee vain häntä, ei muunmaalaisia miehiä, ja tämä johtuu rakenteista. Paskaa. (Feminismi on sitä, että miehistä tehdään naisia, ja naisista miehiä, ja sitä kutsutaan tasa-arvoksi - unohtamatta tietenkään sitä, että molempien sukupuolten on pakko omaksua myös vastakkaisen sukupuolen pimeä puoli).

Ongelmana on todellakin se, että maskuliinisuutta käsitellään feminismissä vain kriittisessä mielessä, samalla kun pidetään kiinni narratiivista, että feminiinisyys on aina täydellistä, ja ainoa ongelma on siinä, jos naisilta odotetaan jotain, kuten velvollisuuksia, koska naisilla saa olla vain ja ainoastaan oikeuksia. Kuitenkin asian laita on siten, että feminismiä on testattu, ja sen on todistettu olevan syöpää. Samalla on nähty se, miten naiset pystyvät samaan huonossa mihin miehet, mutta eivät samaan hyvässä mihin miehet. Lopputuloksena kaiken muun kärsimyksen lisäksi toisistaan vieraantuneet sukupuolet, joista feminismi on tehnyt luontaisia vihollisia, omalla myrkyllisellä ideologiallaan.

Niinpä vain feminismin tuhoaminen aloittaa paranemisprosessin, sekä tietysti punapilleröityminen, ja omille teilleen lähteminen Virallisen Totuuden (TM) tyranniasta.

Vai jäisitkö vapaaehtoisesti asumaan hometaloon?

Niinpä.

Tee siis ainoastaan se ratkaisu mikä on 100% oikein!

Feministinen vallankumous syö lapsensa

Allekirjoittanut pitääkin näistä syistä MGTOW-liikettä hyvänä ja suositeltavana miehille, koska se on luontainen vastareaktio feminismille ja gynosentriselle Viralliselle Totuudelle (TM).

On näet tiedettävä, että vaikka feminismi väittäisikin tällä näennäisellä toksisesta maskuliinisuudesta huolehtimisella pyrkivänsä hyvään, ei se kuitenkaan pysty siihen, vaan heittää vauvan pois pesuveden mukana, sillä se ei salli minkäänlaista maskuliinisuutta.

Ainoa oikea ratkaisu on sallia maskuliinisuus, mutta myöskin sen "ei-toksiset muodot". MGTOW on tästäkin syystä liike joka pelottaa feministejä, sillä siinä ei tätä vauvaa heitetä pois pesuveden mukana, vaan siinä ymmärretään 100% se totuus on, ettei feministit ole auttaneet, eikä tule attamaan miehiä paskaakaan.

Ai niin, yksi juttu vielä.

Massakontrollin aseet: teesi vs. antiteesi = synteesi

Eräs todiste siitä, miksi tässä on taustalla massakontrollin aseet ja niiden tarjoama ns. myrkytetty omena, on seuraavassa "sattumassa".

Ei tarvitse sylttytehdasta etsiä taaskaan kaukaa sillä ei mennyt aikakaan kun paljastui taustajuoni: YLE:n alainen Cuckventures laitettiin ensiksi puhumaan feminismin puolesta, ja seuraavaksi tarkoituksena oli riisua miehet aseista ja uskotella heille, että feministit lähestyvät tällä kertaa miehiä rauhan asialla.

Mutta, samoihin aikoihin julkaistiin myös seuraava feminismin kastraatiopäiväkäsky:

Eli pojista on tultava kilttejä pikkutyttöjä, samalla kun koululaitosta optimoidaan entisestään tytöille - poikien ja miesten hyväksihän ei tarvita yhteiskunnallisia muutoksia, sillä feminismi sanoo, että miesten ongelmat on aina miesten ongelmia ja naisten ongelmatkin on miehistä aiheutuvia.

Katsotko vain vieressä, kun feministit lyövät nämä leimat poikaasi?

Summa summarum

Tuplastandardit, ovat massakontrollin ase.  Edelleenkin ne ovat miehet joissa on jotain vialla, samalla kun naiset saavat olla miten lystää. Aluksi suojaus alennettiin, ja aseista riisuttiin myrkytetyllä lahjalla, ja perään tarjoiltiin klassisen teesi vs. antitessi = synteesi -mallin mukaisesti ratkaisu, joka on kuin suoraan myrkyllisen feminismin oppikirjoista.

Mutta niin totta kun kyseessä myrkytetty omena, on meidän torjuttava tämäkin feminismin lahja, aivan kuten meidän on torjuttava ja täydellisesti tuhottava feminismikin; meidän on otettava se heidän tarjoamansa omena, ja heitettävä niin lujaa sen tarjonnutta noita-akkaa vastapalloon kun lähtee.

Muista:  Pojat eivät ole sen enempää kuin miehetkään, mitään velkaa naisille, saati sitten feministeille. Piste.



Lue myös: 

TOKSINEN FEMINISMI

maanantai 17. syyskuuta 2018

Cuckventures tarkastelussa (mukana suosittu: Vastauksia -osio!)

Allekirjoittanut ei ole ollut suurin "Riku & Tonno -tuotannon" fain, siinä mielessä että hän olisi moiseen hypeen lähtenyt ainakaan silloin, kun se oli suurimmillaan. Sittemmin on tullut katsottua Madventureseja, joita eräskin allekirjoittaneen kaveri suoraan palvoi ja suositteli jo kauan aiemmin - vedoten myös allekirjoittaneen narsismiin, sanomalla, että se toinen (ilmeisesti Riku) muistuttaa allekirjoittanutta habitukseltaan, viestintätavoiltaan ynnä ynnä muuta, ynnä muuta. No, ihan hyvää settiä se on, sitä huomaa katsovansa jakso toisensa perään, eikä Rikun saarnat kapitalismista ole huonoja, sillä monesta asiasta allekirjoittanut on ihan samaa mieltä.

Toisena on sitten Madcook. Se on myös ihan katsottavaa. Ainoa huono puoli siinä on yleensä vieraat, ja se pakollinen vegaani-tourette-saarna, jonka tullessa aina alkaa vain odottamaan, että se kaikki menisi ohitse. Hieman kuin pöydässä olisi se hieman jo seniili mummo, joka saarnaa niitä samoja juttujaan, kerta toisensa jälkeen.

Ja sitten tämä Docventures, eli Cuckventures. Pitääpä sanoa, ettei alku tämän kauden katsomiselle ollut mikään paras mahdollinen, kun studio oli täynnä feministejä, joilla oli otsaa puhua tasa-arvosta (mitä he eivät kannata) ja rinkirunkata 9000 suvakkifemakon voimalla. Kyseessä oli siis jonkinasteinen feminismin ja MeToo:n mainos, joka oli tarkoitus esittää mukamas puolueettomana dokumenttina - ainakin näin, kun kyseessä on kansanvaroin rahoitettu ohjelma, valtion omalla kanavalla.



Herää kysymys, että pidetäänkö ihmisiä oikeasti näin hölmöinä? Vai pureeko tämä massakontrolli? No, tietämättömät massat on helppoja huijata, jos ollaan kuten DDR:ssä, ja sen valintatalossa, jossa kansan on paha vaatia muuta, kun eivät paremmasta tarjonnasta tiedä.

Feminismi on kultti, joka perustuu epätieteellisille totuuksille, miesvihalle ja naisten "olemme ikuinen uhrui, mutta silti miehen yläpuolella" -myytille. Se on eräänlainen korvikeuskonto, sillä siinä synnintunnon on korvannut beta-aisurimiesten alistumistarve ja masokismi naisia kohtaan, joilta he pyytelevät kaikkea anteeksi, vain siksi koska ovat valkoisia, heteroseksuaalisia miehiä.

Vetäjinä siis kaksi olemassaoloaan feministeiltä anteeksipyytelevää miesfeministiä, jotka ovat myyneet sielunsa Virallise Totuudelle (TM) vaikka vielä kultavuosinaan arvostelivat babylonia ja sen oravanpyörää. Vieraina Cruella de Villen allekirjoittaneen mieleen tuova kiihkofeministi Minja Koskela (joka joko on aina feministin tavoin nyrpeä, tai osoitti että feminismi on paskatesti ja oli tyytymätön aisapoikain alistumisiin) ja sitten tutkija, Satu Lidman joka myös saattoi olla feministi/varttifeministi, mutta jonka piti toppuutella innokkaita cuck-pärinöissään olevia juontajia esim. siitä, että se päälle puhuminen ei ole mikään miessukupuoleen liittyvä ominaisuus - tämä vastauksena Tonnolle, joka kertoi siitä kuin äidilleen, jolle mainosti että on tehnyt kakan pottaan. Ei jumalauta jätkät näin! Rikulla oli paita jossa luki "feminist as fuck" vaikka siinä olisi pitänyt lukea "cuck as fuck" olisi rimmannutkin. Hän myös meni tälle "katto mun oon feministi-paitaa :D" -linjalle, joka oli kuin sylikoira joka on tehnyt tempun, ja nyt ansaitsee silityksiä (allekirjoittanut ei ole varmavittuiliko studiossa ollut tutkija Lidman Rikulle siitä, ettei tämä pidä pinkiä paitaa, mutta jos hän olisi sitä vaatinut naisena, niin luultavasti olisimme nähneet Rikun sellaisessa, ehkä myös siveysvyössä sillä tokisen maskuliinisuuden ylin muoto, on heteroseksuaaisuus joka esiintyy ihmislajin uroksella - se on ehdottomasti kastroiva tai rajoitettava, sillä kaikki mikä tuottaa mihelle mielihyvää, on moraalisesti väärin feministin mukaan).

Joten tuo jakso oli täyttää paskaa, paitsi jos sen tarkoituksena oli verovaroin levittää feministi- ja MeToo-propagandaa.

Vaan, Rikulta on seuraavanlainen kirjoitus, joka ei ole niin huono. Ei välttämättä hyväkään.

Se kuitenkin antaa opetuksia siitä, mitä on sisäistetty miesviha, jonka feminismi massakontrollin asein meihin istuttaa. Hyvänä puolena on tässä myöskin se, että Riku jonkin verran pyrkii samaistumaan tai levittämään ymmärrystä miehen asemasta, mutta hänen tulokulma ja päämääränsä on kyseenalainen.

Otetaan muutama pointti.

Itse asiassa, ottakaamme ns. Vastauksia -osio, jollainen jo aiemminkin sai suuren suosion.

Itse vastauksena saava, Riku Rantalan kirjoitushan on luettavissa täältä.

Let´s go, kuten meillä täällä ameriikoissa sanotaan!
Minä, kuten kaikki muutkin, olen myös sattumien summa: lokeroni voisivat olla aivan toiset. Olen ujo suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen, muutimme lapsuudessa isäni työn johdosta paljon ja olin töissä miesvaltaisissa paikoissa: satamassa, armeijassa sekä isossa automarketissa.
Jollei minulle olisi sattuman kaupalla tullut vastaani muutamaa merkittävää naista, työtilaisuutta ja Tunnan kaltaista rentoa ja viisasta ymmärtäjää, voisin olla hyvin, hyvin vihainen keski-ikäinen mies. Edelleenkin miehuudestani nousee pelkoa ja jopa raivoa, mutta sattumien summasta johtuen puran sen ainakin pääsääntöisesti muita loukkaamatta.
On totta, ettei kukaan ole oman onnensa seppä, vaan asioilla on moni muuttujia. Monesti yksinkertaisesti oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen, on se juttu. Allekirjoittanut itse samaistuu tuohon muuttamiskokemukseen. Allekirjoittanut tietää miltä tuntuu olla aina se uusi poika paikoissa, joissa kaikki ovat jo tuttuja keskenään. Tästä huolimatta, allekirjoittanut onnistui nousemaan aina sosiaalisessa hierarkiassa korkealle, joskin siihen totta kai myös kuului muiden suosiollisuus. Mutta se opetti näkemään asiat niiden oikeissa mittasuhteissa. Mutta tämä on sanottava: avarakatseiset suvakkipiirit ovat ihan yhtä sisäänpäinlämpiävät kuin maalaiskunnan junttien räkälän porukalla, tai kaupungin lähiön kakaroiden kesken.

Mutta että pelkoa ja raivoa? Molemmathan ovat reaktioita johonkin ulkopuoliseen, tai mahdollisesti johonkin sinulle tapahtuneeseen. Paitsi jos kyseessä on irrationaalista miesvihaa potevat feministit. Itse asiassa allekirjoittanut voisi väittää, että nuo kyseiset termit ovat vain suvakki- ja femakko-ideologioiden omaksumisen merkki, sillä kyseinen ideologia perustuu tunteille, ja vieläpä vähemmän korkean värähtelytaajuuden tunteille - kuten pelolle ja raivolle.


Seuraavassa esimerkki suvaitsevaisista ihmisistä, jotka näkevät ympärillään pelkkää pelkoa ja vihaa:

Jotkut puhuvat suvaitsevaisuudesta, jotkut harjoittavat sitä
Aikaamme tuntuu silti edelleen riivaavan miesten epävarmuus ja tyytymättömyys.
Ajattelen, että se johtuu ainakin osin tästä: meistä tuntuu, että meiltä vaaditaan modernin ja sisäsiistin, mutta samalla maskuliinisen johtajauroksen ominaisuuksia. Jos emme täytä odotuksia, meihin lyödään häviäjän leimoja. Leimoja, kuten esimerkiksi incel, alt-right, toksinen maskuliinisuus, Soldiers of Odin, ylilautamiehisyys, valkoinen heteromies, sovinismi, MGTOW.
Jos tämä ei ole ironiaa feministien tavoista häpäistä vastapuolta ja tehdä hyökkäyksiä tämän henkilöä kohtaan, niin tämä on kyseistä häpäisyä.

Valkoinen heteromies ei ole häviäjän leima, paitsi feministien sairaassa maailmassa.

Entä MGTOW? No, se on tie oikeaan, sillä se on liike josta on nousemassa feministien "suuri saatana", sillä se on miesten vapautusliike. Ja heti kun feministit itse lopettavat ulisemisensa sortoa vastaan taistelusta, niin heti silloin he voivat tulla sanomaan, että MGTOW:t ovat luusereita, sanoutuessaan irti pelistä jossa heidät on determinoitu häviäjiksi.


Mieheksi kasvaminen on herkkää puuhaa. Olenko tarpeeksi miehinen, olenko sitä liikaa, onko sillä sittenkään mitään väliä? Hormonit, vaistot ja sosiaaliset tilanteet sanovat yhtä – ja eteenpäin puskeva maailma ympärillä huutaa toista.
Oman ikäpolveni nuoruudessa vallinneet sukupuoliasenteet oli helppo kuitata puolihumoristisesti “nälkä lähtee syömällä, akka juomalla ja homous lyömällä”. Nyt tapahtunut massaherääminen naisten, seksuaalivähemmistöjen ja muiden sorrettujen asemaan on herättänyt sukupolveni tällaisen äijäilyretoriikan myrkyllisyyteen.
Tämä havainto on täysin totta. Allekirjoittanut on valinnut olla sorretun puolella, ja se sorrettu on valkoinen heteromies. Jos allekirjoittanut voisi, hän kävisi heti lunastamasssa ne etuoikeudet joita hänellä piti olla. Totuus on kuitenkin, että mies on se jonka on lunastettava pelastuksensa ja ihmisarvonsa työllä ja osattava kaikki. Tätä kulttuuria feminismi ei vastusta, tätä kulttuuria Fundamentti vastustaa, kuin myös MGTOW ja maskulismi. Feministejä ei kiinnosta muu kuin se, paljonko he voivat kupata miehiltä etuja naisille, ihan kuiten riistokapitalistia ei kiinnosta muu kuin voitto voiton vuoksi.

Siispä, tämä massaherääminen on ääripäästä toiseen menemistä, jos sitäkään - se on vähemmistötyranniaa, eikä eroa mistään muusta tyranniasta.

Mutta sen ajajat tajusivat kutsua itseään tasa-arvon kannattajiksi. Se huijaus meni läpi, mutta nyt se todellinen herääminen - punapilleröityminen - on tapahtumassa, ja se on suurenmoinen tie kohti Lopullista Voittoa!
Suuri ristiriita miehille onkin ollut tajuta, että vaikkei miehenä oleminen ole helppoa, muilla on itse asiassa vielä vaikeampaa. Tästä on syntynyt tunteitamme blokkaava kysymys: kenellä on tässä maailmassa oikeus puhua haasteistaan?
Aah, viimeinkin feministiseen "miehillä ei ole oikeita ongelmia, ja muiden ongelmat ovat aina tärkeämpiä".

Se "suuri ristiriita" on nimeltääm kognitiivinen dissonanssi. Ei tarvitse kuin katsoa syrjäytymistilastoja, niin näemme mitä on valkoinen etuoikeus, ja kumpi sukupuoli siitä nauttii. Siispä feminismin ja todellisuuden välinen kognitiivinen dissonanssi se tuollaisen efektin luo. Ei muuta.



Kun tähän myllerrykseen yhdistetään vaikkapa poikien huonompi opintomenestys, nuoria naisia suosiva asevelvollisuuslaki, miesten yliedustus väkivaltatilanteissa ja vankiloissa, nuorten yleinen epävarmuus työmarkkinoilla ja laman jälkeinen toisen polven syrjäytyneisyys, ei ole ihme, jos havaitsemme tuhansien nuorten miesten mentävän polun kohti pelon ja vihan leiriä. Tunteiden torjunta on nimittäin paras kasvualusta niille.
Minusta on liian helppoa unohtaa nämä vihaiset miehet, joilla on isot sanat, pienet sydämet ja kädet nyrkissä. Paljon vaikeampaa on nähdä ja kuulla heitä, ja pyrkiä pitämään heidät lähellämme.
Se ei tapahdu helposti tai vaatimalla. Tätä taas naisten voi olla vaikea ymmärtää, sillä fakta on sekin, että heidän näkökulmastaan miesten ylivalta ryhmänä on päivänselvää.
No tulihan se sieltä! Hyvä!

Fakta on se, että minkä teette yhdelle näistä miehistä, se tullaan tekemään heidän toimestaan teille. Niinpä Fundamentti joka on syrjityn puolella, on näiden miesten puolella ja haluaa heille oikeuden ja laupeuden. Se on nimittäin niin, että vain etuoikeutus - se sama mikä on naisilla, joilla on hyvät edellytykset annettu elämään - voivat vain pelastaa miehet, jotka joutuvat aloittamaan pelin yleensä hard-tasolta, siinä missä naiset easy-tasolla (jolla he sitä voivat jatkaakin, aina onnellisina elämänsä loppuun saakka). Eräs allekirjoittaneen hyvä kaveri sen sanoi hyvin jo esim. pariutumisesta: On tämä brutaali peli, kun vaan yrität ylipäänsä löytää jonkun josta välittää. Samalla naiset ratsastelevat kullikarusellissa, ja heittävät rakkautta hukkaan - tietäen, että joku beta-aisuri hänetkin ottaa hoiviinsa, jos suunnitelma A ei tuottanutkaan prinssiä ja puolta valtakuntaa.

Ainoa syy tuolle naisten käsitykselle, on feministinen massakontrolli, joka on heille syöttänyt nämä miesvihamieliset valheet. Feminismi on naisluonteen huonoimpien puolten politisointia.

Ei siis ihme jos Riku on kognitiivisen dissonanssin aiheuttamissa kuumotuksissa. Hän äkkiä ymmärsi että ei voi kiistää asiain oikeaa laitaa, samalla kun hän kantaa feministikolttua päällään.

Meidän on ehkä pakko hyväksyä se, että monelle miehelle feminismi, isyysvapaa, sukupuolineutraalius tai vaimon sukunimen ottaminen ovat tähänkin maailmanaikaan kirosanoja. Monet miehet eivät usko feminismin viestiä patriarkaatin sortavasta valtarakenteesta. Eivät he nimittäin näe tuota rakennetta omassa elämässään tai koe, että he olisivat yhteiskunnassa niskan päällä – päinvastoin. He kokevat olevansa alistettuja tai väheksyttyjä.
No nyt kuumotusjäbä puhuu asiaa. Totta kai mies on se alistettu osapuoli, sillä nainen voi elää kuin kuninkaallinen, siinä missä miehet ovat maaorjia. Vain kuninkaallinen voi esim. voi päästä niin koira veräjästä kuin nainen. Esim. jo vankilatuomioiden suhteen. Vain nainen voi mennä vittuilemaan miehelle, ja oikeutetusti lyödä tätä kun jää sanallisesti alakynteen, sillä jos mies lyö takaisin hän häviää (viimeistään oikeudessa tai valkoritarilauman selkäsaunan muodossa), tai jos hän ei lyö takaisin hän häviää silloinkin. Tasavertaisessa yhteiskunnassa tuollainen ei ole mahdollista.

Mutta eihän se feminismi tee mitään maskuliinisuuden rooliodotuksille, vaan feministit pitävät niitä pystyssä tehdän kuten kaikki muutkin naiset tekevät - esim. ne ovat feministit, jotka alkavat häpäistä miestä oletetuista maskuliinisuuden rooliodotusten täyttämättä jättämisistä, kun yrittävät häpäistä miehen hiljaiseksi, jäädessään väittelyissä alakynteen. Pointtina onkin silloin, että kukaan joka oikeasti uskoo asiaansa, ei tekisi niin.
Minusta meidän kaikkien olisi hyvä oppia, että miehisyyden rakentaminen vapaammalla pensselillä lähtee ensisijaisesti itsevarmuudesta ja hyvistä kokemuksista. Ja tätä varmuutta ja hyviä kokemuksia voimme nuorille miehille tarjota. Tärkeää olisi hyväksyä sekin, että moni valitsee perinteisen miehen identiteetin, eikä siinä ole sinänsä mitään pahaa tai taantumuksellista. Kunhan yhteiskuntaa vaan ohjataan samanaikaisesti aitoon tasa-arvoon ja -vertaisuuteen.
Tässä jälleen samaa mieltä. Sillä kuten Fundamentin itsevarmuus-kirjoituksessa asia käsiteltiin, siinä todettiin pitkälti sitä samaa, että miehet eivät voi olla sen itsevarmempia kuin heidän annetaan olla, sillä itsevarmuus rakentuu vain onnistumisten pohjalta. Siispä, tilanne on sama, kuin että työnantaja vaatii 10 vuoden työkokemusta, juuri häneltä joka on valmistunut alan koulusta.

Aito tasa-arvo ja-vertaisuushan ei ole feminismiä.

Olisi tasa-arvon kannalta ok, jos feminismi korvattaisi egalitarismilla, mutta nyt kun feminismi on tekemässä tuhojaan, on se tasapainoitettava maskulismilla, ja kilpavarustelun perustein.

Ja tässä lopuksi vielä osoitus feminismitartunnasta ja sisäistetystä miesvihasta, joka kertoo todella paljon:
Kirjoitan kaiken tämän peläten ja tietäenkin, että jonkun mielestä olen tällä kirjoituksella naisia vastaan. En ole. Sukupuolten välinen taistelu on mielestäni ihmiskunnan kohtalokas väärinkäsitys. Se voidaan korjata ainoastaan vahvistamalla jokaisen varmuutta olla oma itsensä – toista loukkaamatta.
Se, että mies joutuu pelkäämään olevansa naisia vastaan, kun kirjoittaa miesten kärsimistä epäkohdista, on se silloin merkki siitä, että feminismi tulee hävittää lopullisesti.

Why object to "rewards" you know you've earned them 
Why reject all your fantasy 
You can't betray what your works have bargained for you 
No use to fear what you have in store

perjantai 14. syyskuuta 2018

Näin globalistipetturit tuhosivat internettisi ja sananvapautesi

Ja niin siinä kävi kuten pelättiin, vieläpä kaikessa hiljaisuudessa, mikä taisi olla tarkoituskin. Nimittäin, edellisen kerran kun tätä uudistusta juonittiin kaavailtiin, nosti kansakunnat niin suuren hälyn pitkin eurooppaa, että koko globalistisen eliitin suhmurointijunan eteneminen pysähtyi tyystin. Jo siksiksin, että jotkut edustajat ymmärsivät että jos eliitille kumartaa, sitä äänestäjilleen pyllistää, ja se taas ei tee heidän poliittiselle tulevaisuudelleen muuta kuin hallaa.

Mistä siis on kyse?

Kyseessä on jo aiemminkin Fundamentissakin käsitelty, vapaan internetin ja sananvapauden tappajanakin tunnettu tekijänoikeusdirektiivi (lue: internetin ennakkosensuuri ja meemintappo -direktiivi), joka nyt siis on mennyt läpi.

Loppu meemeille? - EU-parlamentti päätti kiistellystä tekijänoikeusdirektiivistä


Koska edellisellä kerralla kyseinen läpyskä käsiteltiin paremmin, niin sitä ei ole tässä yhteydessä enää syytä tässä erikseen kerrata (lue alkuperäinen esittely ja kirjoitus täältä), mutta jokusen sanan tästä voi silti vielä sanoa.

Ensinäkin, näin kolmannen tien näkökulmasta, näemme jälleen kuinka turha lopultakin oikeisto- ja vasemmisto-jako alkaa olla, sillä nämä hyväkkäät puukottavat vuoronperään kansaa selkään, jo ihan kansainväliselläkin tasolla. Tällä kertaa se oli EU:n oikeistoblokki, joka tätä alunperin halusi, ja yllättäen vasemmalta vastustettiin.


Vaan, siihenkin saimme muutoksen, etenkin Suomen kohdalla, kun mielensä muuttivat yhä useampi vasemmiston ja oikeiston edustaja; näin toteutuu Fundamentin ennuste, että eliitti löytää kyllä kolmannen tiensä (halusi kansa löytää omansa tai ei).

Tässä puolesta ja vastaan -äänestäneet ryhmittymät, kuin myös edustajat (sekä takinkääntäjät):



Lista ei nyt sinänsä yllätä, globalistipetturit äänestävät, kuten globalistipetturien kuuluukin äänestää. Mitä nyt pari takinkääntöä tapahtui matkanvarrella. Kukin on lopulta aina uskollinen omalle mestarilleen.

Jo aiemmassa tekstissä oli mainittu tämän direktiivin erinäisistä seurauksista, mutta otetaanpa vielä yksi opettavainen anekdootti, mikä myös liittyy tähän uudistukseen ja sen "hyötyihin". Nimittäin, eräs seikka mikä hämmästytti allekirjoittanutta, oli se, miten innoissaan esimerkiksi luovien alojen, ja etenkin musiikkituottajien edustajistossa oltiin tästä. Heille epäilemättä oltiin lobattu tämä läpi, ja hehän nielivät syötin koukkuineen. Allekirjoittanut ei ihan tätä osta. Näet, musiikki on tätä nykyä sellainen kapitalismin huipentuma, että siinä on vain miljonäärejä, ja loput ovat tulotasoltaan luokkaa katusoittajat (jos nyt keskivertobändien "saat bensartahat, pari kalijaa ja lihapiirakan mikrotettuna" - keikkapalkkiot joku laskee glamour-elämän takaaviksi tuloiksi, niin siitä vaan).

Miksi näin?

Koska musikkiteollisuus ja internet.

Musiikkilla voi tehdä kyllä rahaa, jos olet musiikkiteollisuuden edustaja. Näet, homma menee kapitalismin ja massakontrollin ohjeita noudattaen: levy-yhtiöt tekevät kyllin muokattavasta yksilöstä menestysartistinsa, tehden samalle tälle biisit ja antaen imagon, ja mikä tärkein: paikan roskaradioiden soittolistoilla, ja mainoksissa, jolloin lammaskansa oppii tykkäämään siitä, mistä sen käsketään tykätä (aikoinaanhan tästä aiheesta tehtiin ns.Janos Valmunen kokeilu, siinä testattiin miten voimasoitto saa ihmset fanittamaan biisistä - kyseinen testi osoitti, että niin siinä totta kai kävi). Tätä asiantilaa tämä uudistus ei muuta mitenkään.

Entä miten käy pienten ja keskisuurten bändien?

No, jos internet on ollut siunaus tähän mennessä, sillä jokainen on saanut digitaalisesti tuotoksensa jakoon, ja kirous ihan samasta syystä, sillä suuresta massasta hyvän hakeminen on kuin se kuuluisa neulan haku heinäsuovasta, niin tämä ei ainakaan paranna sitä asetelmaa; jos jo nyt on vaikea saada hittinsä kuuluville, niin on suorastaan mahdotonta nimettömän orkesterin odottaa, että kukaan on valmis maksamaan täysin nimettömän esittäjän, täysin tuntemattoman kappaleen kuulemisesta. (Puhumattakaan siitä, uskaltaako kukaan enää jakaa ylipäänsä mitään, oli se sitten meemejä, mususiikkia tai uutisia) Päinvastoin, se jää kuulematta.


Tästä pääsemmekin siihen opettavaiseen anekdoottiin. Nimittäin, allekirjoittaneen bändi hyväksyi suosiolla tosiasiat, ja pisti koko tuiotantonsa ilmaisjakoon, alusta alken. Tästä oli pelkästään hyötyä, sillä tämän ansiosta eräskin sinkku pääsi soimaan alan musiikkityyliä edustavan kansainvälisen radion soittolistalle, jossa muut olivat eivät vain signattuja, eli levy-yhtiöiden listoilla, vaan myös isoja nimiä. Tämän seurauksena oli kyseisen radion keskustelupalstalla käyty lisäksi keskustelu allekirjoittaneen bändistöä, ja siitä miten tällainen löytö on voinut mennä ohitse, ja miten tämä on ylipäänsä edes löydetty. Mikä oli vastaus? Radion vetäjä/soittolistan koostaja sanoi, että hän surffaa pitkin internettiä ja joskus onnistuu tekemään tälllaisia löytöjä, bongailessaan siellä bändejä ja biisejä. (Ai että kun siinä leijuttiin, ja kauan, allekirjoittaneen toimesta moisia lukiessa). Tämä onnenpotku  olisi jäänyt kokematta, jos tätä pelleilyä olisi harrastettu silloin.

Itse asiassa, kiitos näiden tekijänoikeusjärjestöjen ja niiden bottien, allekirjoittaneen bändin ensimmäinen levy poistui netistä tästä syystöä. Kyllä, luit oikein, allekirjoittaneen itse kirjoittama ja tuottama albumillinen musiikia, ja allekirjoittaneen omilta sivuiltaan itsejakama äänikansio, poistettiin ilman allekirjoittaneen lupaa, vedoten allekirjoittaneen tekijänoikeussien suojeluun. Kiitos vain!

Summa summarum

Joten, mitä tästä voi sanoa?

Mitä tulee musiikkiin ja viihteeseen. Ei tämä tule ainakaan parantamaan pienten tai keskisuurten orkesterien asemaa millään tavalla. Suuret taas omaavat isot jakokanavat, ja käytännössä heidän kohdallaan kyseessä olisi vain se, että maksaako heidän taustafirmansa itse itselleen korvauksia, omien artistiensa musiikin käytöstä, sillä he omistavat niin nämä suurien nimien bändit, kuin niiden yleisimmät markkinointi- ja jakokanavat - tai ainakin heillä on kytkökset niihin tavalla tai toisella. Esim. Sinkun pitäisi tai ainakin kannattaisi olla ilmainen, sillä se on mitä tärkein PR-ja käyntikorttituote bändille, nyt sitä ei voi jakaa ilmaiseksi, sillä ei kukaan uskalla ottaa riskiä sen jälleenjakamisesta. Vaan, sehän tässä on tarkoituksenakin, rikastuttaa ksanvinvälistä kapitalistia, ja samalla pelata tietysti EU:n globalistisen eliitin pussiin.

Kaikki muusikot tosin eivät osta lobbarien/tietämättömien myyntipuheita:


Entä poliittinen ja yhteiskunnallinen seuraus?

Muita funktioita tällä puolestaan on meemisodankäynnin lopettaminen, ja ei-toivotun informaation leviämisen estäminen. Sillä tämähän on käytännössä ainoastaan ennakkosensuurifiltteri, joka koskee koko EU:n aluetta. Askel kohti pahempaa orwellusta, ja esimerkki siitä, miten Virallinen Totuus (TM) suojelee ja levittää itseään.

(Vielä mitä tulee musiikkiin ja viihteeseen, on myös ne kaikki osana massakontrollia. Jo nyt esim. Tero Vaara ja Mamba ovat mustalla listalla, kiitos väärien mielipiteiden, samalla kun radio suoltaa teollista äänidegeneraatiota lammaskansalle.)

Meemit ja vapaa sana ovatkin kaikkein ongelmallisimpia eliitin kannalta, sillä se tarkoittaa sitä, että kansa pääsee yhdistämään ja analysoimaan keskenään,  mitä heille yritetään syölttää. Alkaa nousta vastakulttuuri, ja alkaa tulla vääriä äänestystuloksia, ja "valeuutisointeja", sillä kaikki mikä ei ole Virallista Totuutta (TM) on tietenkin "valeuutisia". Nyt kukaan ei kohta uskalla jakaa tai sanoa mitään, kun he huomaavat olevansa puun ja kuoren välissä -  toisaalla on vihapuhelait ja toisaalla nämä uudet internetin julkaisusäännöt.



torstai 6. syyskuuta 2018

Vai että pitäisi vielä "kasvattaa pallit" ja "suojella naisia"?

Röyhkeys, se ei kyllä tunne nykynaisen kohdalla mitään rajoja.

Ensiksi miehille haistatetaan paskat, ja kannatetaan panosulttaanien ja viidakkoastujien maahantuomista naisille, miesten verovaroin, ja miesten kilpailijoiksi.
Seuraavaksi petturuus palkitaan voimakkailla rangaistuksilla, kun naiset päätyvät ottamaan koteloon näiltä suomalaisen miehen korvaajilta, joiden tänne tuloa he puolsivat ja olivat valmiita vaikka pysäyttämään lentokoneita, jos kävisi ilmi että näitä vietäisi maastamme pois.


Seuraa kolmas käänne, se, kun "miesten pitäisi kasvattaa pallit, ja suojella naista." - Tämä silloin, kun nainen saakin näiltä suurilta rakastajiltaan lippaansa, esim. yllätysrakastelun muodossa.


No, on tietysti totta, että allekirjoittanutkin omasi pallit, ja lopulta suojeli naista. Tämä itse asiassa oli toinen kerta. Allekirjoittanut oli tehnyt näin kerran aiemmin myös eräälle tuntemattomalle naiselle. Ennen punapilleröitymistään ja MGTOW-linjalle lähtemistään. Hän sai siitä palkkioksi numeron ja jonkin aikaa kestäneen jutun. Reilu diili, kummankin kohdalla.

Mutta, tässä on ongelma, ja se on klassinen sinisen pillerin ongelma: miehet ovat naisten orjia, suojelijoita, astujia, palvelijoita, henkivartijoita yms. pyytettömiä sellaisia, muuten on ahdasmielinen sovinisti, ja oksettava, valkoinen heteromies.

Kuten on aiemmin sanottu, sellaisen on loputtava. Samoin on asianlaita tässäkin. Tuo häpäisemisellä miesten komentelu paikkaamaan naisten virheitä, on jo itsessään niin suuri osoitus röyhkeydestä, että siihen pitää vastata olemalla kuin vaiennut muuri. Sitä ei tule palkita. Ihanne on totta kai, että kaikki auttaa, suomalainen auttakoon suomalaista, mutta tämä feministien opettama "hyväksikäytä ja puukota selkään heti tilaisuuden tullen" -käytös naisilta on loputtava. Jos ainoa vaihtoehto on jättää naiset oman onnensa nojaan, niin se olkoon niin. (Tämä totta kai pitää sisällään sen, että ne naiset saavat autetuksi tulemisen etuoikeudet, joista pidät tai joihin luotat - jotka eivät ole suvakkihuoria tai miesten tallaajia).

Sitten vielä tämä seuraava asia.

Niin kauan kun seuraava lista pätee, on turha odottaa mitään apuja, sillä jos suvakit yrittävät muuttaa Suomea maailman sossuksi, on feministit muuttamassa naisia "itsenäisiksi vahvoiksi, ja etenkin seksuaalisesti vapaiksi naisiksi", eli toisin sanoen, Suomea muun maailman ilmaiseksi ilotaloksi - jonka vapaaehtoistyöntekijät lenteävät asiakkaidensa luokse omaan laskuunsa.

Katsotaanpa nyt hieman naisten rataennätyksiä, ja mietitään, että minkä helvetin takia näistä naisten suomista etuuksista nauttimattomat suomalaiset miehet ryhtyisivät näiden naisten haaremieunukkien ja henkivartijoiden sekoituksiksi - jokainen listan kohta on linkattavissa oleva uutinen/lähde:


Eli, jos edelliseen listaan ei tule muutosta, on turha odottaa liennytyksiä, miehisiä urotöitä - paitsi jos lukeudut jo luotettuihin naisiin. Muuten, pidä suvakkihuora tunkkisi - todellakin, suomalaisen naisen häpeä, on koko kansakunnan häpeä!

Muista aina, että naisten oikeudet ovat etuoikeuksia. Heillä ovat ne vain siksi, koska miehet ovat hyvää hyvyyttään päättäneet ne naisille antaa (erityisen groteskia tästä tekee se, että juuri nationalistit antoivat naisille oikeudet - ja nyt naiset puukottavat erityisesti nationalisteja selkään!). Ja nämä voidaan viedä milloin tahansa pois. Lain uomissa tietenkin. Mutta kun valkoritarointi loppuu, ja vastassa on nämä, jotka naiset ovat tuoneet tänne korvaamaan suomalaiset miehet, mutta jotka pitävät naista esineen virassa, alkaa hymy hyytyä. Siinä ei paljoa ulosteissaan pyörivät ja rääkyvät feministi-ihmisrauiniot kirkumisineen auta.

Se on kiltti niin sanoi hän lemmikistään, niin lempee ja uskollinen,
toissa vuonna sen koulutin kerjäämään, viime viikolla leikkautin sen.
Se ei kylillä kiertele laumoineen, se ei narttuja vilkaisekaan,
se ei hauku ei rähjää kuin itselleen, olen sitäkin oppinut kusettamaan.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Incel, miksi et käyttäisi heidän aseita heitä itseään vastaan?

Tämä vinkki on ehkä suunnattu ensisijaisesti inceleille, mutta miksi tätä ei hyödyntäisi muutkin.

Siitä nimittäin on hyötyä, ihan meidän jokaisen ja meidän asiammekin kannalta.

Kerrottakoon se vinkki heti, sillä nykyajan kiireinen lukija on, noh, nykyajan kiireinen lukija:
Seksi on ihmisoikeus. Niinpä vastoin feministien paskapuheita kuten "seksi ei ole ihmisoikeus" tai "naiset ei ole sulle mitään velkaa", itse asiassa he ovat ja se on.

Tästä on kirjoitettu hieman aiemminkin.

Tässä puolestaan alkuperäinen uutinen, jossa WHO julistaa seksin ihmisoikeudeksi.

(Klikaa yllä olevia tekstejä; ne ovat hyperlinkkejä)

Syy miksi tämä on niin tehokas ohje, on seuraavissa seikoissa:

  1. Nykyisin kaikki vaatimukset saa läpi vetoamalla ihmisoikeuksiin. Käsittämätöntä, miksi tätä ideaa ei ole kukaan keksinyt vielä käyttää hyväkseen!
  2. Pariutumis- ja syntyvyyspulakatastrofi on ratkaistavissa lopullisesti, yksinomaan valtiollisia teitä pitkin. Etenkin koska se johtuu naisista ja heidän hypergamiastaan - naiset ovat joukkosieluinen sukupuoli, ja he uskovat kaiken minkä auktoriteetit heille sanovat, ja he myös tekevät sen kaiken minkä muutkin tekevät, joten homma hoituisi kuin itsestään, kunhan se on vain kerran saatu käyntiin.

Toiseksi, tästä on hyötyä myöskin meille.

Miksi näin?

Ollakseen johdonmukaisia, nämä "hyvät ihmiset", joille on tärkeintä että ihmisoikeuksia noudatetaan, joutuvat nyt puun ja kuoren väliin, ja heillä on täten kaksi vaihtoehtoa:

  1. He luopuvat feminismistä, jossa ajetaan vain naisten etuoikeuksia, ja alkavat siirtyä lähemmäksi egalitarismia, jossa otetaan huomioon kaikki, jopa incelit. 
  2. He eivät luovu feminismistä, jolloin heidän kahdet standardinsa ovat entistä räikeämmät massoille. Täten he myös kokevat rankan imagotappion, sillä he nyt avoimesti kiistävät ihmisoikeudet.

Molemmat vaihtoehdot siirtävät Overtonin ikkunaa, ja siten olemme lähempänä Lopullista Voittoa.

Allekirjoittanut joskus luki jonkun anarkistitarran tekstin, ja se meni: systeemille ei pidä vittuilla, vaan se pitää tuhota.

Se on hyvä motto kieltämättä, mutta tämän tekstin ehdotuksessa saavutamme molemmat.


PS. Tässä vielä aiheeseen liittyvä, erittäin hyvä kuunnelma.


Video tekee monia hyviä havaintoja, ja se antaa myös hyvää ohjeistusta. Siispä siksi se sopii hyvin tähän teksiin, joka on itsessään myös on ohjeistus, jaettavaksi miesplantaaseille, sillä vallankumouksen aika on tullut.

Vihdoinkin!

 Syy, miksi vastapuoli horisee pelosta ja vihasta, ei ole vain projisointia. Se on myöskin sitä kun suu puhuu sydämen kyllyydestä.