torstai 28. lokakuuta 2021

Afrikan tähti ja kansan kärsivällisyyden loppusuora

Mieti jos sinun tehtäväsi olisi ajaa toivottaman (sisäisen) ristiriitaista, pääasiassa uhriutumiseen ja käänteiseen rasismiin sekä seksismiin perustuvaa aatetta, maailmassa jossa sille ei ole enää oikeaa tarvetta.

Mitä tekisit?

Kiihottaisit hulluja ajamaan asiaasi ja keksisit keinoja tehdä itsesi relevantiksi.

Lopulta nämä hullut pitäisivät huutoäänestystä asiasi tärkeydestä öyhöttämällä ongelmista joita ei ole oikeasti olemassakaan.

Ja näin kävi Afrikan tähdenkin kanssa. Kilipäät sekoavat sukkiinsa, ja vetävät ensimmäisen maailman ongelmista kitisemisen uudet pohjat. Samalla heidän handlerit hierovat yhteen taustalla limaisia käpäliään.

Virhe mikä sattui, oli se, että annoimme liikaa tilaa ja otimme tällaiset sekoboltsit liian tosissaan.

Siksi tämä nyt tuntuu siltä, kuin eläisimme jossain omituisessa, bizaarissa maailmassa.

Mutta, maailma ei aina muutu mielipuolisen ideologian mukaiseksi, ei vaikka siihen kuuluisi ajatus, että massakontrolloimisella niin voitaisikin tehdä. Kulissit ovat kaatuneet ja naamiot pudonneet. Kansa tietää ja vastareaktio alkaa olemaan tosiasiallinen:

Afrikan tähti -kohu on näkynyt kaupoissa – Prisma: Myynti on kolminkertaistunut

Ja lunta on tullut degeneraattien tupaan muutenkin, kun selvisi, ettei sosiaalinen paine saanut lapsia kiinnostumaan vastakkaisen sukupuolen leluista ja leikeistä:

Despite social pressure, boys and girls still prefer gender-typical toys


PS. On tietysti myöskin suuri mahdollisuus, että tässä on tapahtunut "keijotus by proxy", voisiko olla?

tiistai 26. lokakuuta 2021

Sanna "cool viinitäti" Marin bailaa - get over it

Sanna "cool viinitäti" Marin on pääministeri jota kansa ei äänestänyt asemaansa. SDP:n kannattajista valtaosa on boomereita, ja he äänestivät boomer-Rinteen boomer-demarit valtaan. Mutta Sanna ei pidä boomereista. Sellainen olisi siksikin väärin, sillä hän itse kokee vahvasti olevansa nuori ja voimaantunut nainen, jonka imagoon kuuluu ylpeys ja kopeus, etenkin itseään vanhempia kohtaan - sen avulla voidaan korvata myöskin kaikkinainen vastuullisuus. Siksi häntä ei haittaa se pikkuseikka, että hän vittuili heleästi ns. peesimies-Ilmarin viereltä tälle puolueensa pää-äänestäjäkunnalle. 

Sanna on täten modernin naisen eräänlainen ruumiillistuma, jossa voimaantuminen on käytännössä aina sitä, että perseillään ja uhriudutaan jos siitä joutuu vastuuseen. Se on suoraan sorretun sukupuolen työkalupakista. Tämän option ansiosta sitä sopii irroitella, sillä aina pääsee kuin koira veräjästä. Tätä edesauttaa myöskin hyvien siskojen ja simpssien kuoro, joka määkii kuin Orwellin Eläinten vallankumouksen lampaat - ne ovat varmistamassa selustaa, tapahtui mitä tahansa. 

Voisikin sanoa, että seuraava kohta kuvaa täten hyvin myöskin sitä, kun kaupankassasta tulee ohituskaistaa pitkin pääministeri - sellainen kilahtaa hattuun:

"30:21 Kolmen alla järkkyy maa, ja neljän alla ei se jaksa kestää:

30:22 orjan alla, kun hän kuninkaaksi pääsee, houkan, kun hän saa kyllälti leipää,

30:23 hyljityn alla, kun hän miehen saa, ja palvelijattaren, kun hän emäntänsä syrjäyttää"

Feminismin aivopesemät naiset uskovat, että heidän on suoranainen oikeus saada aina kaikki haluamansa; jos moderni nainen haluaa jotain, on hän silloin myös ansainnut sen. Ja jos Sanna haluaa asemastaan huolimatta toteuttaa modernin, keski-ikäistymisen kriisiä potevan naisen bucketlistiä, johon perinteisesti kuuluu biletys ja optiona miehen vaihto tai jättö lisääntymisen jälkeen (? - Sannan sormuksettomuus ja peesimiehen vieminen joka paikkaan on herättänyt kansan ja median epäilykset), ei ammattivalinta ja sen velvollisuudet saa olla sellaisen esteenä. Jos se on ajattelematonta - jo PR-mielessäkin - ylimielisyyttä äänestäjää kohtaan, niin se on aina jonkun toisen syy. Jos sitten tästä syntynyt "tuote" lähtee lentoon ja osuu potkuriin, on se se kohta kun turvaudutaan selkärangattomiin ja manipulatiivisiin sananhelinöihin; kaasuvalottamisella todetaan vian olevan sen havaitsijassa, ja jos pyydetään anteeksi, siinä ei pyydetä tekoa anteeksi, vaan ollaan pahoillaan siitä, että toinen tulkitsee asian siten. (Tällainen vihervasemmistolainen toksisuus pitäisi tulla varoituskyltin kera.)

Mutta kansa kyllä muistaa, ja jos ei muista, on se silloin osansa ansainnut. 

Koska kehitys ja meno on päästetty tällaiseksi, on ollut vain ajankysymys, milloin tällainen personoituma astuu esiin ja alkaa toteuttamaan itseään. 

Seuraava kappale jostain syystä työntyi allekirjoittaneen mieleen tätä tapausta pohtiessa, joten pistetään se lopetukseksi. 

"Äijä lensi pihalle ja lapset maailmalle.

Nyt on tilaa vihalle ja siitä nauttivalle.

Mimmi liksaa tiskiin lyö kuin voittanut ois loton.

Takana on päivän työ on aika irtioton. 

 

Katso Ailaa, kun Aila bailaa.

Viinilekaa heiluttaa kuin pesäpallomailaa.

Katso Ailaa, kun Aila bailaa.

Pöydälle hän kiipeää ja hoilaa baila baila.

 

Virka pitää viinassa ja kundit kapakassa.

Tahrat pöytäliinassa on siitä kertomassa.

Istuu luona tiskin hän ja iskee silmät prinssiin.

Kaljan juo tai viskin hän ja hitsaa miestä linssiin."

PS. Voihan toki olla, että tämä on huippuovelaa taktikointia, jolloin hän siirtää huomion todellisista ongelmista näihin keltaisen lehdistön kiihokkeisiin.

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Uutiskatsaus: Pelastakaa lapset Viralliselta Totuudelta

Pieniä korjauksia, ja seuraava "raportti" on heti paljon järkevämpi.

Ääriliikkeet houkuttelevat nuoria netissä mielistellen ja huumorin varjolla – Uteliaisuus voi viedä huijausten ja disinformaation syövereihin (seura.fi)

Raportin mukaan ääriliikkeet houkuttelevat netissä nuoria samaan tapaan kuin seksuaaliset hyväksikäyttäjät. Tarkoitusta varten liikkeillä on usein erilaisia menetelmiä ja jopa toimintasuunnitelmia, joiden avulla sopivia ehdokkaita pyritään ensin löytämään ja sitten rekrytoimaan.

Verkkorekrytointi on toisaalta vain osa prosessia. Esimerkiksi äärivasemmistolla musiikki on tärkeä osa alakulttuuria, tutkijat toteavat. Musiikki saattaa johdattaa nuoren nettiin hakemaan lisätietoja.

Tutkijoiden mukaan se tiedetään, että korona-aikana esimerkiksi elokapinalaiset ovat Suomessa pyrkineet rekrytoimaan uusia jäseniä verkon lisäksi myös levittämällä mainoksiaan sähkökaappeihin ja valotolppiin, ja jopa jakamalla materiaaliaan postilaatikoihin. Toiminta on ollut näkyvää.

Ensisijaisesti nuoria houkutellaan raportin mukaan ääriliikkeiden toimintaan kuitenkin toiminnassa jo mukana olevien kavereiden ja sukulaisten kautta. Näin ovat toimineet tutkijoiden mukaan niin Antifa kuin esimerkiksi Syyriaan ja Irakiin sotimaan lähteneet vierastaistelijatkin, houkutellessaan sukulaisia ja kavereitaan mukaan.

maanantai 11. lokakuuta 2021

Vihervasemmisto köyhän niskassa

Bensan hinnasta 80% on veroa, joten vaikka maailmanmarkkinoille ei voidakaan mitään, voi veroja aina laskea. Mutta ei. Koskan vihervasemmisto edustaa ns.uusvasemmistoa, se tarkoittaa silloin sitä, että sen ensimmäinen rakkaus ei enää ole voimassa, vaan sen painopiste on siirtynyt uusiin ihastuksiin, jotka tässä tapauksessa ovat asioita kuten ympäristö.

Yleensä se on oikeisto jota on syytetty keskiluokan häivyttämisestä, mutta vihervasemmisto osoittaa, että he ovat siinä ihan yhtä päteviä. Jos kapitalistinen oikeisto ei pidä työläisen eduista, kuten palkan maksamisesta, niin vihervasemmisto saa aikaan samaan verottomalla yli kaiken kipukynnyksen.

Sitten työttömyyskysymykseen. Eikö se ollut juurikin vihervasemmisto joka arvosteli - ihan aiheellisestikin - Sipilän porvarihallituksen aktiivimalliraippaa? No kyllä, ja nyt ne itse sitten laittoivat pystyyn vastaavanlaisen raipan. Tätä alkaa olla jo mahdotonta perustella edes vihervasemmiston verukkein, mutta niin se vain onnistui. Todellinen syy lienee tässäkin valta - voidaan sanoa tehneensä niitä työllisyystoimia, eikä haittaa lainkaan tehtiinkö ne kuten arkkivihollinen.

Mutta kyllähän tuo tietysti työllisyyttä lisää, se että se on julkisen puolen täysin turha menoerä, ei tosin saa haitata hyvää narratiivia: 

"Tiheimmillään työnhakijoille alettaisiin järjestää haastatteluja joka toinen viikko. Uudistus kasvattaisi työvoimapalvelujen henkilöstöä TE-toimistoissa lähes puolella."

Työttömän haettava vähintään neljää työpaikkaa kuukaudessa, tai tukia voidaan leikata: Lakiesitys annettiin eduskunnalle tänään

Jos aluksi kyseltiin Iirikseltä, niin kysytään nyt Sannalta seuraavaksi - äh, eipäs kysytäkään. Sanna lienee krapulassa - kuin Kummelin normipäiväsketsissä konsanaan - eikä täten ehdi vastaamaan. Mutta kuvaavaa tilanne tämäkin, sillä vihervasemmisto saa äänensä köyhiltä ja työläisiltä - yhä enemmän sama asia - he kuitenkin palauttavat palveluksen omalla tavallaan äänestäjilleen takaisin, aivan kuten Sannalla on ravintoloiden kurittamisen jälkeen otsaa näyttää siellä naamaansa.


Sanna Marin viihtyi jälleen iltaelämässä: viinitteli nuoren miehen kanssa uudessa tukassaan - kuvat!

Näin kolmannen position näkökulmasta tätä ei nyt niin ihmeellisenä silti voida pitää, sillä nykyisellään moderni vasen ja oikea eivät ole muuta kuin globalistisen takapirun siivet - oikea ja vasen. Niiden primääri tavoite on vain ajaa globalistista agentuuria, jolloin niiden aiemmat pääteemat jäävät sekundäärisiksi. Näin ollen ideana on, että ne ovat pikemminkin yhden ison globalistipuolueen oikea ja vasen siipi, joten ei ihme kun näiden yhdenmukaisuus kasvaa siksikin.

Hyvänä esimerkkinä on tarveharkinnan poisto, jossa toisaalta oikeisto saa polkumyydä työvoimaa ja vasemmisto hyvesignaloida maailmanparantamisella.

Kansa siinä vain jää heitteleille, mutta mitäs pienistä!  

Summa summarum:

Se ei ole empatiakone minkä nämä ovat valmistelleet kanselle, vaan heidän saavutuksenaa on tuhon tuliahjo, jossa poltetaan orjia energiaksi. Sellaista se on globalistisen takapirun liekassa, jolloin lohtua ei löydä enää sen enempää oikealta kuin vasemmaltakaan. 

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

RIP Aarno "Loka" Laitinen

Koska allekirjoittanut ei ollut Laitisen kalakaveri, ei tästä tule mitenkään läheinen muistokirjoitus. Pikemminkin introspektiivinen ja jopa henkilökohtainen. Laitisen kirjalliset työt ovat tulleet tutuiksi lähinnä Iltalehden kolumnein pohjalta - aiemmilla alustoilla ilmestyneet allekirjoittanut on turhan nuori  tuntemaan, eikä ne myöskään ole turhan ajankohtaisiakaan.

Entä Laitinen itse? Todistajalausunnot sanovat seuraavaa: Terävä tyyppi, itseensä tyytyväisyyttä, älykkyyttä ja huumoria. Tiesi paljon, kirjoitti rohkeasti ja johti edestä päin. Ristiriitainen hahmo. Kulinaristi.

Allekirjoittanut ei ollut hänen kanssaan 1:1 samaa mieltä kaikesta, kun taas joiltakin osin paljonkin. Jopa siinä määrin, että häntä saattoi jonkinlaisena esikuvanaan pitää. (Ehkä suurin erotus oli suhtautumisessa maahanmuuttoon, sen suhteen Laitinen ei ehkä ihan tiedostanut sitä, ettei se monikulttuurinen unelma sittenkään ollut unelma muuta kuin globalistisen eliitin masinoimassa propagandassa - mutta siitä ei nyt sen enempää).

Tämän blogin perspektiivistä Laitista saattoi myöskin pitää proto-kolmannen tien kirjoittajana, joka antoi runtua oikealta vasemmalle. Tämä edellyttää vapautumista oikea-vasen-jaosta, jolle on välttämätöntä, että nähdään oman suuntauksensa ideat aina hyvinä, ja vastapuolen aina huonoina. (Voidaksesi arvostella kommunismia, ei se edellytä sinun olevan kokoomuslainen, sen enempää kuin kapitalismin arvostelun edellyttävän kommunistien puoluekirjaa).

Toinen yhtäläisyys oli nimeämisessä. Allekirjoittanut keksi nimitysen suvakki ja Loka sinipaitaset ja taistolaiset. Voisi sanoa, että molemmat toimittivat aikaansa sopivat nimitykset, jotka elävät yhä tänäkin päivänä.

Julkaisipa Fundamentti Laitinen vs. kiukkufeministi -debaatinkin, joka on kaikin puolin erinomainen ja sopi Fundamentin anti-feminismin teemaan. Laitinen muutenkin tunnettiin miehenä, joka oli edelläkävijänä kriittisessä suhtautumisessa feministien ja ylipäänsä hölmöilyihin. AIkana jolloin nämä töhöilyt alkavat yhä enemmän tuottamaan onnettomuutta maamme massain elämään, voimme vain todeta, että olisi kannattanut kuunnella Lokaa. 

Laitinen oli mies aikaansa muutenkin, sillä juuri nyt jos koskaan eliitti pyrkii siihen samaan tilaan, jonka Laitinen (& co) aikoinaan rikkoivat. Se oli Virallisen Totuuden™ -aikakauden ensimmäinen murtuminen. Niinpä myös hänen kipparoima Tamminiemen Pesänjakajat oli aikaansa edellä. Aikansa Fundamentti - ja monta muuta vastaavaa. Se löi anonyymina ylöspäin. Se sai aikanaan tästä syystä aikaan kohun, ja olikin uuden ajan airut. Nykyisinhän internet ajaa saman asian kuin kyseinen kirja, ja cancel-kulttuuri puolestaan on sen vastareaktio - elitistinen pohjimmiltaan, sillä se kenkii vain alaspäin. Todellakin, siinä missä Pesänjakajat sai aikaan kohun, närkästyksen, kunnon kansan paheksunnan ja sen seurauksena Laitinen joutui canceloitavaksi - laittomasti, ja sitähän cancelointikin pohjimmiltaan on. Samalla tavalla vihapuhelait hakevat sensuuria tälle nykyiselle vapaudelle. 

Voidaan siis sanoa, että tässä on historia taas jollain tavalla toistamassa itseään. Tamminiemen pesänjakajat oli populismia, sillä kansa piti siitä että sai tietää mitä todella tapahtui - suomettumisen Suomessa. Yleinen tyrmäys tälle oli taas populismin vastakohta: elitismiä.

Siitä puheenollen! Tässä olisi dokumentti kyseisestä kirjasta:

Pesänlikaajat - erään kirjakohun anatomia