tiistai 26. lokakuuta 2021

Sanna "cool viinitäti" Marin bailaa - get over it

Sanna "cool viinitäti" Marin on pääministeri jota kansa ei äänestänyt asemaansa. SDP:n kannattajista valtaosa on boomereita, ja he äänestivät boomer-Rinteen boomer-demarit valtaan. Mutta Sanna ei pidä boomereista. Sellainen olisi siksikin väärin, sillä hän itse kokee vahvasti olevansa nuori ja voimaantunut nainen, jonka imagoon kuuluu ylpeys ja kopeus, etenkin itseään vanhempia kohtaan - sen avulla voidaan korvata myöskin kaikkinainen vastuullisuus. Siksi häntä ei haittaa se pikkuseikka, että hän vittuili heleästi ns. peesimies-Ilmarin viereltä tälle puolueensa pää-äänestäjäkunnalle. 

Sanna on täten modernin naisen eräänlainen ruumiillistuma, jossa voimaantuminen on käytännössä aina sitä, että perseillään ja uhriudutaan jos siitä joutuu vastuuseen. Se on suoraan sorretun sukupuolen työkalupakista. Tämän option ansiosta sitä sopii irroitella, sillä aina pääsee kuin koira veräjästä. Tätä edesauttaa myöskin hyvien siskojen ja simpssien kuoro, joka määkii kuin Orwellin Eläinten vallankumouksen lampaat - ne ovat varmistamassa selustaa, tapahtui mitä tahansa. 

Voisikin sanoa, että seuraava kohta kuvaa täten hyvin myöskin sitä, kun kaupankassasta tulee ohituskaistaa pitkin pääministeri - sellainen kilahtaa hattuun:

"30:21 Kolmen alla järkkyy maa, ja neljän alla ei se jaksa kestää:

30:22 orjan alla, kun hän kuninkaaksi pääsee, houkan, kun hän saa kyllälti leipää,

30:23 hyljityn alla, kun hän miehen saa, ja palvelijattaren, kun hän emäntänsä syrjäyttää"

Feminismin aivopesemät naiset uskovat, että heidän on suoranainen oikeus saada aina kaikki haluamansa; jos moderni nainen haluaa jotain, on hän silloin myös ansainnut sen. Ja jos Sanna haluaa asemastaan huolimatta toteuttaa modernin, keski-ikäistymisen kriisiä potevan naisen bucketlistiä, johon perinteisesti kuuluu biletys ja optiona miehen vaihto tai jättö lisääntymisen jälkeen (? - Sannan sormuksettomuus ja peesimiehen vieminen joka paikkaan on herättänyt kansan ja median epäilykset), ei ammattivalinta ja sen velvollisuudet saa olla sellaisen esteenä. Jos se on ajattelematonta - jo PR-mielessäkin - ylimielisyyttä äänestäjää kohtaan, niin se on aina jonkun toisen syy. Jos sitten tästä syntynyt "tuote" lähtee lentoon ja osuu potkuriin, on se se kohta kun turvaudutaan selkärangattomiin ja manipulatiivisiin sananhelinöihin; kaasuvalottamisella todetaan vian olevan sen havaitsijassa, ja jos pyydetään anteeksi, siinä ei pyydetä tekoa anteeksi, vaan ollaan pahoillaan siitä, että toinen tulkitsee asian siten. (Tällainen vihervasemmistolainen toksisuus pitäisi tulla varoituskyltin kera.)

Mutta kansa kyllä muistaa, ja jos ei muista, on se silloin osansa ansainnut. 

Koska kehitys ja meno on päästetty tällaiseksi, on ollut vain ajankysymys, milloin tällainen personoituma astuu esiin ja alkaa toteuttamaan itseään. 

Seuraava kappale jostain syystä työntyi allekirjoittaneen mieleen tätä tapausta pohtiessa, joten pistetään se lopetukseksi. 

"Äijä lensi pihalle ja lapset maailmalle.

Nyt on tilaa vihalle ja siitä nauttivalle.

Mimmi liksaa tiskiin lyö kuin voittanut ois loton.

Takana on päivän työ on aika irtioton. 

 

Katso Ailaa, kun Aila bailaa.

Viinilekaa heiluttaa kuin pesäpallomailaa.

Katso Ailaa, kun Aila bailaa.

Pöydälle hän kiipeää ja hoilaa baila baila.

 

Virka pitää viinassa ja kundit kapakassa.

Tahrat pöytäliinassa on siitä kertomassa.

Istuu luona tiskin hän ja iskee silmät prinssiin.

Kaljan juo tai viskin hän ja hitsaa miestä linssiin."

PS. Voihan toki olla, että tämä on huippuovelaa taktikointia, jolloin hän siirtää huomion todellisista ongelmista näihin keltaisen lehdistön kiihokkeisiin.

Ei kommentteja: