sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Sodom ja Gomorra

Tämän kertaisessa Raamattua ja kristillisyyttä, sekä siihen liittyviä myyttejä murtavassa sarjassa käsittelemme vielä pikaisesti jokaiselle tutun Sodoman ja Gomorran.

Edellisessä osassa teimme havainnon siitä, miten Bileam oli ensimmäinen mädättjä, ja miten hänen strategiaansa käytetään yhä tänäkin päivänä, vieläpä suurella menestyksellä! (Jos petturuus ja mädätys oli Bileamin synti, on tietämättömän kansan synti toistaa historiaa).

Nyt, moni voi ajatella että "juu juu tiedetään, Sodomassa vedeltiin porukkaa kakkoseen siihen malliin, että se piti tuhota, ei mitään uutta".

Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. On kylläkin totta, että Sodoma oli edistyksellinen seksuaalivähemmistömyönteinen kaupunki, ja siellä otettiin miestä enemmän kuin lätkäpelissä. 

Täten se on moniarvoisesta näkökulmasta katsoen suoranaisen edistyksellinen kaupunki, josta meidän jokaisen tulisi ottaa mallia, ja eheytyä heteroseksuaalisuudesta, kuten SETA ja suvakit haluavat.

Kyseessä ei ollut kuitenkaan sen ainoa synti, vaan jos perverssit irstailut ovat modernin vasemmiston lahja ihmiskunnalle, oli S&G tunnettu myöskin oikeistolaisen arvomaailman mukaisista, sekä kapitalistisen ihanteen mukaisesta tavasta elää - se nimittäin oli hyvänä esimerkkinä  siitä, mistä Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoria puhuu "vähemmistöterrorismina", näet S&G kannatti seksuaalivähemmistöjen lisäksi myöskin rikasta eliittiä, vähemmistöä sekin, ja se teki tämän vielä vähäosaisten kustannuksella:

16:49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. 16:50 He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni, ja minä, kun sen näin, toimitin heidät pois -  Hesekiel

Näin ollen, Sodoma ja Gomorra on eräänlainen antiteesi kolmannelle tielle, mitä Fundamentti promotoi ja pitää ihanteellisena. Se kannattaa oikeistoliberalistista elämäntapaa, ääri-individualismia, missä jokainen saa tehdä mitä lystää ja missä jokainen on oman onnensa seppä. Se, mikä on myös meidän aikamme raskas vitsaus. Oliko siis ihme, että itse Jeesus käytti näiden tuhoa vertauksena siitä tuhosta joka on tiedossa kun maailmallisen järjestelmän aika loppuu?

Kukapa ei olisi nähnyt, miten moderni fariseus eli suvakki aivan kuten moderni saddukealainen (kokoomuslainen/muu porvarillinen kapitalistien lobbari tai muu kansainvälinen hyeena) nostavat iPhone-pakolaisen jalustalle, palvovat tätä ja kilpailevat kuka voi osoittaa suurinta suvaitsevaisuutta tätä kohtaan hyväntekeväisyyskeräyksillä tai verovaroilla, samalla kun suomalainen vähäosainen vastaavassa tilanteessa saa kuulla, miten kaikki on hänen omaa syytänsä, miten hänen pitäisi mennä töihin (joita ei ole) ja kuinka hän ei ole muuta kuin juoppo nahjus ja juntti, jonka pitäisi suvaita ja ymmärtää, saadakseen lunastettu ihmisarvonsa. 


Eli mikä on ongelmana kaksipuoluejärjestelmässä, on se, että jos seksuaaliset synnit ovat ihan yhtä pahoja, kuin anti-hyvinvointivaltioagendan ajaminen, ei kumpikaan näistä siivistä voi täysin ehkäistä niitä. 


Ei-uskonnollisesta näkökulmasta, molemmat näistä synneistä edustavat degeneratiivisia rikoksia kansaa kohtaan. Hyvinvointivaltio on kansallisvaltion ehto, ja on selvää että se on helppoa tuhota jos Suomesta tehdään maailman sossu - miten on mahdollista, että meillä on kodittomia, samalla kun asuntokapitalistit pitävät asuntoja tyhjillään koska eivät ole saaneet niihin kyllin rikkaita vuokralaisia, samalla kun kuitenkin kämpät löytyvät heti yksityiseltä tai julkiselta puolelta, jos olet matu?! Samoin, mitä tulee työväen asiaan, niin kuinka voidaan ehkäistä työttömyyttä jos tänne raahataan luokkasotamateriaalia halpatyövoiman muodossa?  


Ja jotta ympyrä sulkeutuu, kun yleensä tälläinen peitetään ihan helvetillisellä homorummutuksella. Miten oikeisto onkaan ollut ovela! Heti kun ensimmäisen rakkautensa unohtaneet vasemmistolaiset alkavat kiinnittää huomiota suomalaisen työläisen ja vähäosaisen osaan, aloitetaan homorummutus, mikä on kuin tutti vauvan suuhun vasemmistolaiselle.


to the old fallen ones and the forbidden thing they all have done
(the) sun enter the capricorn (and) the star of sin will shine
the king of sodom drink again
lady babylon's wine
rise of sodom and gomorrah
reveal the gnosis of borora
hear the king bera
cry out in the land of cannan
and the daughters of lot
cry for their father and their god.
("the cry of complaint of sodom and gomorrah
yes, it's loud and their sins are heavy")

Ei kommentteja: