tiistai 4. kesäkuuta 2019

Kaksi vakavaa syytä, miksi ahdistava oppivelvollisuutemme on nyt vieläkin epäkäytännöllisempi

Oppivelvollisuutta on pidennetty, ja siihen lyöty vielä pakkoruåtsikin päälle - ihan vain vähemmistöterroristisena RKP:n miellyttämisen merkkinä.

Todella huono idea, joka syö hermoja ja resursseja.

Koko tasapäistämiseen perustuva yhteiskunta on nyt on muutenkin huono idea, ja oppimisessa se periaate on vielä huonompi.

Ensinäkin, syy miksi tämä on huono idea, on jo mielenterveyden ylikuormittamisessa - se jo nyt nitisee liitoksissaan nuorilla(kin), eikä tämä todellakaan auta asiaa, päinvastoin, sulakkeita palaa jatkossa sarjoissa.

Tutkitusti nykypäivän keskivertolukiolaisella on ahdistus samalla tasolla, kuin 50-luvulla oli psykiatrisen potilaalla. Terve reaktio sairaassa yhteiskunnassa,

Mutta sen sijaan että mitään reformeja tehtäisi, porukalle tyrkytetään nappia toisensa perään.  Miksi se ei toimi? Jotkut mielialalääkkeet ovat neuroplastisuutta lisääviä, eli ne palauttavat aivoja siihen tilaan, missä ne olivat ennen kun muovautuivat kokemaan masennusta tai ahdistusta kroomistuneesti (täysin luonnollisia tunteita, reaktioita, mutta jos ne ovat koko ajan päällä, niin se ei ole ok). Mutta jos potilas ei saa mitään terapiaa yms. joka ohjaisi tuotamuovausta oikeaan suuntaan, ovat ne napit ihan hyödyttömiä. (Niiden onnistumisprosentti on n. 50%, sisältäen helvetilliset sivu- sekä vieroitusoireet).Vaan siitähän se lääketeollisuus saa tasaisen virran rahaa, kun hoitaa oiretta eikä varsinaista ongelmaa. Nyt jo lapsille syötetään kaikenlaisia mömmöjä. Jopa psykoosilääkkeitä, joiden pitkäaikaisen käytön seurauksista ei ole tietoa edes aikuisilla. 

Samoin nämä kouluissa puhkeavat tarkkaavaisuus- ja vilkkausongelmat herättävät myös hieman skeptisyyttä. Voisiko olla, että energiset lapset käyvät vähäsen levottomaksi, kun niiden pitää istua tuntikausia paikallaan kuuntelemassa sössötystä, jostain mikä ei niitä kiinnosta? Onko se oikeasti niin epäluonnollinen reaktio, että siitä pitää lääkitä pois?

Toiseksi miksi tämä on huono idea, on siinä, että se on päätös joka on tehty ottaen huomioon vain yhden ryhmän taipumukset, ei muiden.

Ihmisillä on erilaisia oppimisstrategioita, joita ei olla lainkaan otettu huomioon. Vasta sitten kun ne otettu huomioon, voidaan miettiä tällaisen tarvetta. Itse asiassa, silloin tällainen totalitarismi ei ole enää tarpeen.

Itse asiassa pitäisi olla ennemmin pakollinen 1-3 vuoden pänttäystauko peruskoulun jälkeen, joka käytetään sen oikean polun etsimiseen. On muutenkin täysin kohtuutonta, että pitäisi lähes 10 vuoden urakan jälkeen jatkaa parhaimmillaan melkein yhtä pitkä putki heti perään (jos siis aikoo korkealle), ja tietää jo teininä miksi tulee isona.

Etenkin kun elämme aikaa jolloin robotit ja tekoäly laittavat systemaattisesti matalaksi alan toisensa jälkeen - niin sini- kuin valkokaulushommissa. Ns. Viherkaulushommat yllättäen jäävät. Silloin alle täysi-ikäisenä tehty päätös sijoittaa ammattiin, jota ei välttämättä edes muutaman vuoden päästä ole, ei ole hyväksi kenellekään. Resursseja palaa turhaan.

Ainoat, keitä tämä uudistus palvelee, on heitä jotka ovat ns. pitkän matkan juoksijoita. Niille sopii tuo, että kun kerran on päästy vauhtiin, niin mennään vaikka maratoni. Usein nämä ovat juuri niitä kympin tyttöjä, jotka ovat totaalisen ulkoapäinohjautuvia ja menevät kuin liukuhihnalla elämässään eteenpäin - sinne minne käsketään. Nyt sitten niiden orientoitumisen mukaan päätetään kaikkien oppi- ja urapolku. Jopa niiden antiteesien eli "amisböyssien".


Lukiohan on yleensä vain sellainen tie muualle ja aika pohtia mihin ryhtyy sitten isona. Se on toisin sanoen glorifioitu ja pidennetty kymppiluokka. Joten jos on taipumusta olla pitkän matkan juoksija, niin silloin oppivelvollisuuden pidentäminen on lukion suhteen jotain, mitä hädin tuskin edes huomaa. Mutta koko ajatus "opiskele ammatti, ei väliä mikä, pääasia että sinulla sinulla on jotkut pahvit" on typerä. Etenkin kun luulen että ne vähemmän motivoituneet totta kai marssitetaan juurikin amikseen.

Summa summarum

Yhteenvetona voisi vielä sanoa, että eräs mikä lisää ahdistusta, on tuo pakon mentaliteetti. Se on sukua ahdistuksen primaarille tuntemukselle, jossa kokee ettei pääse pakoon (vrt. Suljetun ja ahtaan paikan kammot - molemmat perustuvat tälle primäärille tunteella). Kirjaimellisesti se on ahdistava yhteiskunta, joka luo näitä ahtaita muotteja. Ihminen reagoi stressiin taistelemalla, pakenemalla tai jäätymällä. Siispä aika moni on ajettu niin piippuun, ettei jää kuin tuo jäätyminen. Kaikki aktivismi edustaa tuota taistelureaktiota. Niinpä tämä oppivelvollisuuden jatkaminen, ei tule auttamaan mitään oppimisen suhteen, niin kauan kun ei tehdä fundamentaalisia muutoksia koulujärjestelmään. Sen sijaan tämä loppuunpalamisen kiihdytin tulee aiheuttamaan vain lisää mentaalipuolen ongelmia nuorissa - kuin myöskin turhautuneissa opettajissa, jotka tulevat huomaamaan miten toivotonta epämotivoituneiden ja väärillä metodeilla opetettujen nuorten pakkosyöttäminen. Todellakin pakkosyöttäminen, sillä mihin muuhun koulujärjestelmämme perustuu kuin informaatiobulimialle? 

How School Trains Us To Fail In The Real World

In the future, will we acquire skills, not degrees?


No, valitettavasti vasemmistolaiseen ajatusmaailmaan kuuluu ajatus siitä, että pakottamalla ja toivomalla jonkun asian olevan totta, se onnistuu, joten tämä oli siinä mielessä odotettavissa. Oikeisto on tässä asiassa enemmän oikeassa (no pun intended), mutta oikeisto ei osaa korjata vasemmiston jälkiä, kun porukat ovat palaneet loppuun - päinvastoin. Siksi me olemme nyt "kiven ja kovan paikan välissä" - kuten täällä meillä amerikoissa sanotaan - näiden kahden kanssa, sillä nyt meillä on ´punavihreähallitus ja pahimmassa tapauksessa seuraavaksi taas oikeistojallitus.

Lisäksi, tämän pakottamisen taustalla on myöskin ihan puhdas massakontrolli: koulujärjestelmä tunnetusti on mitä tärkein massakontrollin ase. Esim. ilmastokultin synkän maailmanlopun sanoman levittämiseen ja uusien kulttilaisten värväämiseen, koulu on ollut kovassa käytössä. Tällä uudistuksella halutaan myös varmistaa, että nämä juuri äänioikeuden saaneet nuoret jatkossakin äänestävät nämä heidät alistaneet valtaan, sillä "se on ainoa tapa välttää maailmanloppu".Vasemmisto rakastaa tällaisia tilaisuuksia ja käyttää ne aina.


PS. Punaisen pillerin valistuneissa porukoissa on se heikkous, että ne 1. etsivät ongelman syyn ja 2. pakenevat sitä tai tekevät kaikkensa mukautuakseen siihen. He toistavat sen saman virheen, mistä tässä on kerrottu: Se on ojasta allikkoon menoa, vaikkei tietenkään aina ole viisasta taistella - eihän se karhukaam koko ajan riehu, vaan se relaa ja syö vattuja.

PPS. Mitä tulee pakkoruotsiin, ja sen yksikötason torjumiseen, niin tässä erinomainen vinkki luettavaksi:

Ei kommentteja: