torstai 6. joulukuuta 2018

10 varmaa ratkaisua syntyvyyspulaan

Jälleen ongelma nimeltä syntyvyyspula on ollut tapetilla. Tai jos tarkkoja ollaan, niin onhan tämä ollut läpi kuluneen vuoden esillä.

Eikä ihme, nyt ihmiset ovat havahtuneet ns. suureen dippiin: vuonna 2010 lapsia syntyi 60 980, viime vuonna enää 50 321. Tahtoo sanoa, että nälkävuosinakin on mennyt paremmin kuin nyt.

Mutta ongelma on paljon isompi kuin yhden vuoden asia, se on pitkän degeneraation tulosta.

On siis tullut aika antaa ratkaisuja, nyt kun ongelma on osoitettu monella eri tavalla.

Ratkaisut ovat puhtaasti valtiollisia, joskin niihin liittyy myöskin yksilön valveutunut toiminta. Niinpä nämä ratkaisut tapahtuvat erilaisten ohjelmien kautta, joista jokainen tähtää eri kulmasta tähän ongelmaan, mutta kyseessä on silti kokonaisuus. Ihan kuten ongelmakin on kokonaisuus, eräänlainen degeneraation verkosto.

Joten näin itsenäisyyspäivän kunniaksi, julkaistakoot ne ratkaisut!

1. Koulujärjestelmä on uusittava tasa-arvoisempaan suuntaan.

Koululaitos on nykyisin pelkästään naisille suunnattu ja nettomaksajamiesten maksama laitos, jossa koulutetaan naisia hypergamisiksi, ylimielisiksi ja seksuaalisesti syrjiviksi nirsoilijoiksi, käsien heiluttelu -tieteiden parissa. Niin ja mikä pahinta: feministeiksi. Tästä(kin) syystä, sen on muututtava, sillä nyt se on kansallista etua vastaan. Tästä koulun ideologisesta rappiosta edellä lisää.

Koulujärjestelmässä on oltava kiintiöt pojille ja miehille. Koulujärjestelmää ei myöskään pidä enää uusia ("parantaa") feministisellä "kun tytöille koulu helppoa, se on hyväksi jokaiselle" -ajatuksella, vaan nyt on keskityttävä myös siihen sukupuoleen, jonka pariutuminenkin on kiinni hänen statuksestaan ja oppiarvostaan. (Oppimisstrategiat ovat erilaiset, ihan kuten sukupuoletkin ovat erilaiset. Tytöille kun keskimäärin sopii paremmin tottelevainen "hauki on kala" -ulkoaopettelu, pojat vaativat jotain vähemmän NPC-tyylistä.)

Kouluissa on myöskin opettettava sukupuolivalistuksen lisäksi pariutumista (johon kuuluu naisten aloitteellisuuden kannustaminen ja oikeat miesstandardit), ja sukupuolieroja, jotta sukupuolet ymmärtäisivät paremmin toisiaan. Feministinen "kaikki sukupuolet ovat samanlaisia, ja jos joku on eri mieltä tai ei sopeudu tähän sairaaseen ja todellisuudenvastaiseen malliin, saa jälki-istuntoa" -malli taas kerran leikattakoot pois kuin syöpäkasvain, joka se on.

Myös kiusaamiseen tulee puuttua, sillä monen tulevan syrjäytyneen ja mielenterveysongelmista kärsivän miehen syrjäytyminen alkaa kiusaamisesta - esim. kiusatun ei tule vaihtaa koulua, vaan kiusaajan. On täysin kohtuutonta vaatia, että araksi ja pelokkaaksi ihmisraunioksi ehdollistettu mies lähestyy "itsevarman alfan" elkein naurettavia kriteerejä ylläpitäviä "oman elämänsä prinsessoja.

Koululaitos on myös palautettava täysin neutraaliksi ja sivistäväksi, rappioarvojen ja propagandan levittämisen sijaan. Degeneraatiota ja mädätystä ajava poliittinen aktivisti ei voi olla sen enempää toimittaja, kuin myöskään opettaja.

Jos taas koulujärjestelmälle on annettava jokin arvolataus, on sen oltava 100% kansallisen edun mukainen.

2. Ihmisoikeudet ulotettava myös koskemaan miehiä.

Nyt massakontrollin aseet käyttävät niitä pikemminkin miestä vastaan, laittamalla niihin vedoten miehet toimimaan kansaa ja itseään vastaan. Mutta koska seksi ja pariutuminen ovat ihmisoikeuksia, jotka eivät todellakaan koske jokaista miestä, sillä 90% miehistä ei edes lisäänny, on tämä näin ollen jo ihmiskysymyskin.

Hyvänä esimerkkinä tästä se, että vasta nyt 2018 vuonna on tullut harkintaan että miesviha on viharikos.

Mutta sitäkin feministit vastustivat, sillä ne vastustavat miesten ihmisoikeuksia, eivätkä aja niitä:



Niin kauan kun feministit ovat "tasa-arvovastaavina" ja heidän narratiivinsa osana Virallista Totuutta (TM), niin kauan miehet ovat tässä yhteiskunnassa antajina, eivät saajina. Tämä on muutettava perustavanlaatuisesti.


3. Kielto anti-syntyvyyspropagadalle, oli se sitten antikansallismielistä, antimiespitoista, profeminististä tai mitä tahansa vastaavaa

"Miten sä voit synnyttää tänne lapsen tai useamman, etsä tajuu että ilmasto menee pilalle ja siksi vaan kehitysmaalaiset saavat lisääntyä moninkertaisesti meihin nähden ja heidät pitää tuoda tänne saastuttamaan enemmän kuin pystyisivät saastuttamaan kotimaissaan?"
No, tuo selittää itse itsensä, mutta pahinta on se, että liian moni uskoo sen. Meidän pitäisi propagoida sen sijaan sitä, että kondomit tulevat pakolliseksi osaksi kehitysapua. Ei kehitysapua, ilman ilmaista ehkäisyä. Se olisi kannattava sijoitus.

Lisäksi mitä tulee ilmastoon, niin suomalaisen on yhtä tyhjän kanssa taistella sen suhteen tuulimyllyjä (nykyään parempi ilmaus lienee: tuulivoimaloita) vastaan, jos todelliset syylliset eivät ryhdistäydy (kuten Kiina ja Intia). Mutta ympäristökysymykseen vetoaminen on kuitenkin on yksi monista tekosyistä, joita kansallisvaltioita vastaan hyökkäävät globalistit käyttävät propagandassaan, ja tässä esimerkkinä, sillä se kuuluu suosituimpiin.

Nykyisin sananvastuulla ja vihapuhelakien avulla yritetään tuhota kaikki kritiikki Virallista Totuutta (TM) vastaan, on iskettävä takaisin ja tuhottava Virallinen Totuus (TM) tai me kirjaimellisesti kuollaan kaikki.

On käännettävä vihollisen aseet, sitä itseään vastaan: on promotoitava hyviä arvoja, ja halveksuttava rappioarvoja.

(Voit katsoa syntyvyyslukuja, ja todeta: hyvä idea.)

MeToo -kampanja on myös yksi hyvä esimerkki hyökkäyksestä miehiä vastaan, jonka seuraukset ovat äärimmäisen tuhoisia pariutumisen kannalta. Näin käytännössä naisten lähestymisestä tehdään jos ei rikollista, niin siihedn "syyllistynyt"  mies on  aina ottaessaan kohtaktia naisiin, täysin hypergamisen naisen armoilla, niinpä jos ennen piti keräillä itsetunnon rippeitä sarjapakeista johtuen, niin nyt joutuu tilaamaan lakimiehen.

Tämän koko MeToo:n tarkoituksena on - globalistin näkökulmasta - vain ja ainoastaan lopettaa kantaväestön lisääntyminen. Todisteena mm. se, että sille immuuneja ovat maahanmuuttajamiehet - ei väliä, kuinka nuori on heidän ahdistelemansa nainen. Niinpä MeToo myöskin on suomivihamielistä ja sen ideana on edistää Suomen miehittämistä kaukomaiden miesaineksella.



Ovatko naiset ovat yhä talouden häviäjiä?

Myöskin muut feminismin valheet on hävitettävä ja oikaistava. Ne kun osaltaan estävät oikeiden ongelmien ratkaisua.



4. Hypergamian murskaaminen.

Tämä on merkittävin yksilötason, yksittäinen ongelma, kaikista tätä syntyvyysongelmaa ylläpitämistä ongelmista,  Tähän lääkkeiksi sopii se, että laki ja yhteiskunta sekä sen erinäiset kannustavat keinot suosivat ei-hypergamista naimista. Lisäksi, kun massakontrollin aseet ja Virallinen Totuus (TM) eliminoidaan, voidaan massoille antaa niiden tilalle uudet arvot, minkä seurauksena naiset seuraavat joukkosieluisena sukupuolena automaattisesti tätä uutta "trendiä". Kun tämä saadaan alulle, niin naisen joukkosieluisuus alkaa vyörymään hänen hypergamiansa ylitse. Hypergamian on näin paha siksi, että sille on raivattu tie, ja annettu suotuisat kasvuolosuhteet. Ne kumoamalla, alkaa hypergamia parantumaan kansankokonaisuudesta, ja lopulta kansakuntakin alkaa tervehtyä, kuin potilas joka alkaa toipumaan rutosta.

Tästä kyseisestä hypergamiaepidemiasta ei voi syyttää miehiä, vaan naisia, jotka ovat valinneet olla hypergamisia. Joten naisten vastuulla on myöskin sen lopettaminen. Muutoin he ovat hyödytöntä, itsekästä, ahnetta ja hedonistista painolastia kansakunnan selässä, ja uhka maamme tulevaisuuden kannalta. Siten he myös vetävät vessanpytystä alas esiäitiensä kaikki uhraukset.

Tutkimus: 90% miehistä ei pääse lisääntymään - arvaa kenen syy?
Kyseessä ei ole mielipide, vaan matematiikka, sillä hypergamiassa on kyseessä mahdoton yhtälö.
Feminismin poistuessa, yhtälö palaa takaisin mahdolliseksi.

Valinta on sinun.

5. Abortin uudelleenmääritteleminen.

Abortti on nykyisin huolimattomien naisten ehkäisykeino, ja osoitus siitä, miten veristä ja kansallisessa mielessä kohtalokasta jälkeä massakontrollin aseet saavat aikaan - tässä tapauksessa on uskoteltu, että kyse on naisen oikeudesta omaan kehoonsa, vaikka kyseessä on sikiön keho, ja naisen ylivalta sen yli. Sikiö on valtion omaisuutta, ei naisen joka ei tätä halua hoitaa. Vain niissä tapauksissa, kun naisen henki on varmasti vaarassa, voidaan abortti sallia. Sarja-aborttitapauksissa on harkittava rikosoikeudellisia seurauksia ja/tai sterilisointia.


 
6. Armeija naisille tai sen vastine - joka edistää kodinperustamista.

Naiset armeijaan, on egalistarista tasa-arvoa, jälkimmäinen puolestaan komplimentaristista tasa-arvoa. Jälkimmäinen on win-win-sukupuolten enemmistön edustajistolle. 

Nyt vain miehillä on velvollisuus olla vamis kuolemaan naisen hyväksi, ja jurnuttaa metsiköissä puolesta vuodesta alkaen, samalla kun nainen saa lähteä "austarialiaan poimimaan mangoja, ja rakastumaan", se on täysin epätasa-arvoista. Olkoon naisilla täten perheen erustamiseen tähtäävä koulutus, joka myös poisopettaa degenaaraattien tavoista, ja näin orastava sinkkuelämää- ja kullikarusellielämäntapaa ylläpitävä huorautuminen poistetaan ja lähtöviivoille.

7. Kapitalismin korrektointi ja talousjärjestelmäreformi. 

Fundamentti on aiemminkin osoittanut suuret ja yhteenkietoutuneet kokonaisuudet. Tässä on yksi kokonaisuuden osa: ne olivat kapitalistit jotka hyötyivät siitä, että nainen lähti kilpailemaan miehen kanssa, pois kotoa lasten luota. Naisten "vapautumisen" ja palkkaorjaksi tulemisen jälkeen, perheinstituutio on hitaasti murentunut.

Kapitalismi ei tarkoita 1:1 markkinataloutta, vaan se kirjaimellisesti tarkoittaa pääoma(varallisuus)-aatetta (vrt. liberalismi = vapausaate, feminismi = naisaate), ja se on aate jolla ei täten ole isänmaata missään, eikä kotia, vaan se on siellä missä on rahakin. Niinpä se tekee ihmisen elämästä pelkkää kapitalistin voiton maksimointia, ja näin saa kansalaiset (luokka)sotaan keskenään, vaikka olisi rauha. Tämä näkyy mm. siinä, että kansainvälisen kapitalistin monikulttuurisuussuhmurointi on rikkauden sijaan, kansan köyhdyttämisenä, ja luokkasodan edistämisenä. Perhe taas on kansalaisyhteiskunnan perrussolu, ja täten kansallisessa prioriteeteissa  korkeamalla kuin kansainvälisen kapitalistin rikastaminen. Mies ei ole kapitalistin palkkaorja, eikä naisen työorja. Siispä kapitalismin tilalle on vaadittava kapitalistitonta markkinataloutta, yhdistettynä sosialismiin, mikä vastaa kolmannen tien talousjärjestelmää.

Lisäksi, kapitalismi kuin myöskin feminismi, molemmat ajavat sitä, että mies ja nainen joutuvat kilpailemaan työpaikoista ja asemista - naisen jokainen nousu urallaan meinaa syntyvyyden vähentymistä, sillä nainen on hypergaminen. Tälle on tultava loppu. Toisaalta hypergamian lopettamiseen tähtäävä ohjelma auttaa tässä, mutta yhdessä näillä on synenerginen efekti, joka pelastaa koko kansakunnan.

8. Perhetuki

Yksi ongelma on siinä, että perheen perustaminen on kannattamatonta. Myös taloudellisesti, lisäksi naisten epäluotettavuuden vuoksi, miehelle se on sijoitus jota voi verrata laskuvarjohyppyyn, jossa vain joka kolmas laskuvarjo aukeaa. Naisesta johtuvat ongelmat on ratkottu edellä, tämä puolestaan iskee taloudellisiin syihin.

Perheitä ja niiden perustamista on tuettava  verohelpotuksin,  ja perhelainan avulla
Avioeron vaikeuttaminen, poistamalla ns. no fault divorce, joka oli ongelmien äiti, joka synnytti maailmaan pahan. Tämä myös lisää sitä, ettei avioliittoja perustella enää huvin vuoksi, sillä voihan siitä aina erota. Kun tämä ns. ei syystä avioero tuli, se sai aikaan räjähdymäisen ravioerojen kasvun, ja sitä täsmälleen samaa kaavaa ovat naiset noudattaneet, ekspotentiaalisella tavalla, kun puolet liitoista päättyy eroon ja niistä joka 70-80% on naisten hakemia.

9. Kansallisuusmielisyyden uusi nousu, ja nationalismin avoin promootio.

Tämä auttaa suoraan, ja epäsuoraan. Suomen, ja suomalaisten, perintönä on ollut olla alamaisia meitä alistainelle maille, puhumattakaan siitä että suomalaisia myös orjuutettiin ja myytiin orjiksi - että se siitä valkoisesta syyllisyydestä ja "orjalaivojen tervasta". Me emme ole mitään velkaa piste. Jos jotain, ollaan meille velkaa. Tietäkää se!

Niinpä, itsekunnioituksen kansan ja yksilön tasolla saanut kansakunta on valmis panostamaan siihen mikä merkitsee. Eli myöskin yhteiskunnan peruspilarin eli perheen perustamiseen, etenkin kun edellä annetut uudistukset astuvat voimaan, mikä tekee siitä myös käytännön tasolla mahdollisempaa kuin nyt.

Nythän globalistit ryöstöviljelevät meidän kollektiivista, heikkoa kansallista itsetuntoamme ja suvakkien itseinho on jo suoraan masokistisen fetissin luokkaa - 100% sairasta, ei esimerkillistä.
 On surullista ja traagista miten tuollaisia mielipiteitä joillakin on, mutta se kertoo vain kansakuntamme alennustilan syistä ja seurauksista. Tuollaiset puheet eivät tulisi mieleenkään terveessä kansallismielisessä, ja yhteinäisessä sekä toinen toistaan tukevan kansalaisen valtiossa.  Nyt emme arvosta itseämme sen vertaa, että haluaisimme pitää kansakuntamme elossa. Toisaalta, massakontrolli pitää siitä parhaansa mukaan huolta.

(Tähän voisi vielä lisätä: kaiken muunkin myönteisen ja aattellisen propagointi ja vastapropagointi. Nyt vihollinen on ainoa, joka propagoi ylipäänsä mitään. Se lisäksi riisuu meitä aseista esim. antivihapuhekampanjoin, joissa siis kaikki väärät mielipiteet ovat orwellilaisittain "vihapuhetta". Hyökkäykseen ovat ryhtyneet myös yksityiset tahot, yleensä kapitalistit, kuten esim. Fazer. Tämä osoittaa miten vaarallinen on valehtelijoiden mielestä totuus, kun sen päästää vapaaksi. He itse rakentavat valheista ja mielikuvista korttitaloa, ja siksi sitä pitää niin tarkkaan vahtia; se sortuu kun totuuden tuulet hieman puhaltavat).

10. Maahanmuutton reformi

Perusperiaatteena on, että Suomi on vain ja ainoastaan suomalaisten kotimaa. Ja syntyvyyttä pitää parantaa yksinomaan suomalaisten kesken.

Mutta, niin kauan kun on maahanmuuttoa "oltava", niin optimoidaan se, sillä nykyisellään se on kansankokonaisuuden myrkyttämistä.

Maahanmuutossa on näin ollen suosittava miesten sijaan naisia. Kun taas nämä feministien tänne tilaamat partavauvat jätetään iphojejensa kanssa muiden maisden huoliksi - olisihan hirmu itsekästä omia näitä korvaamattomia kultamunia vain itselleen, heh heh! Tämä jo siksikin, koska Suomessa on liian vähän joka tapauksessa naisia verrattuna miehiin. Lisäksi se, että nainen siirtyy esim. muslimisukuun ja antaa muslimien näin lisääntyä (mikä on ns. passiivista jihadia, kun muslimikanta syrjäyttää kantakansalaiset), on aina se haitallisempi vaihtoehto, kuin se jos mies ottaisi naisen suomalaiseen sukuun ja täten veisi pisteitä pois vierailta kansoilta, lisäten Suomen sukua.

Tämä kuitenkin on kaiken kaikkiaan olosuhteisiin sovitettava tilapäisratkaisu. Naisina on aina parempi tällöin suosia mahdollisimman läheltä tulevia. Mutta jos kysytään kumpi on parempi vaihtoehto: suomalainen nainen ja savanniastuja tai panosulttaani, kuin suomalainen ja mies ja aasialainen vaimo, on vastaus täysin selvä.

Tämä lisäksi osaltaan murskaa hypergamiaa, joka on syvin yksilötason ongelma, sillä on matemaattisesti mahdotonta lisääntyä, jos se osapuoli jolla on valta, valitsee vain tasoaan parempia, joita ei voi itsekään isolta osin saada. Lisäksi tutkimukset tukee tätä: jos ryhmässä on enemmän naisia, ovat naiset tällöin vähemmän ronkeleita ja enemmän aloitteellisia. 

Annahan sen marinoitua hetken!

Kyseessä on näin ollen 100% tieteellinen, tutkimusien tukema ja looginen malli.

Siksi fiilispohjalta (tunne se on suomivihakin) menevä ns. Unelma-porukka ei tätä tue.

Jos siis Suomi saadaan globalistien ja näiden pikkuapurien toimesta tuhottua, niin ainakin allekirjoittanut on antanut avaimet ratkaisuun.

Olisi tarvinnut vain kuunnella.

Summa summarum

"Vaikka suku sammuu, ei sisu lopu"

Ratkaisu syntyvyyskysymykseen on kokonaisvaltainen.

Ideana on poistaa pariutumisen, lisääntymisen ja ylipäänsä perheen perustamisen esteet.

Syy-yhteys-suhde on ilmeinen, sillä edellä mainittujen ongelman aiheuttajien tultua näyttämölle, alkoi degeneraatio. Niinpä Suomi-neito paranee, kunhan vain poistamme syövän joka sitä heikentää.

Tosin, tämä myös merkitsee Virallisen Totuuden (TM) ja massakontrollin taltuttamista, ja esim. monilta osin tuplastandardien (näiden ase) poistamista.

Muista, jos me emme lisäänny, he lisääntyvät kyllä ja heillä apureita keskuudessamme, jotka kyllä aukovat heille ovemme:


Annahan sen marinoitua.

2 kommenttia:

J. Jörgensen kirjoitti...

Täyttä asiaa, joskin kovin monisanaisesti esitettynä. Vierastan jonkin verran sitä ajattelutapaa, että naiset ovat hypergaamisia pelkkien hormoniensa vietävissä olevaa homogeenista massaa. Itse olen ainakin tuntenut tosi monia ihan täysjauhoisia naisia, koko lailla lätkässäkin yhteen niistä. Mutta ongelma on kieltämättä kyllä todellinen. Kai asia on niin, että jos laajamittaisempaa järkiintymistä ei ala ilmaantua, niin olemme kohtalomme ansainneet. Good riddance, niinkuin enkelsmanni sanoisi.

Imulippo kirjoitti...

Kun ihmiset ovat vapaita ulkoisesta pakotuksesta, todellisuus ajaa naiset miesten suojeluksen luo, koska naiset eivät selviä maailmassa yksin, miehet selviävät. Vapaassa maailmassa mikään ei pakota miehiä luovuttamaan omaisuuttaa naisten käyttöön, joten ongelma on täten se, että (erityisesti) miesten ei anneta pitää omia rahojaan (verotus).