perjantai 19. heinäkuuta 2019

Adressit ja aloitteet vol 27 - Pro Finlandia edition

On  tullut aika ottaa taas pitkästä aikaa tämä "aloitetarjotin" esille. Tällä kertaa teemana on erityisesti kansallismieliset aiheet, jossa autetaan ja suojellaan Suomea ja suomalaisia, kuin myös Suomeen kuuluvia, korvaamattomia resursseja.

Esim. Saimaannorpan suojelu, ei ole sen kummempaa kuin Suomen ja sen kansan suojelu. Jos olisit ruskeistolainen (punavihreä) tai muuten vain globalisti, antaisit sen kuolla, ja korvaisit sen millä tahansa norpalla, sillä "norppanakin oleminen on ns. sosiaalinen konstruktio".

Mistä puheen ollen, niin norppa- kuin myös kaivoslakikin lienee tällä hetkellä täynnä nimien vähittäismäärän suhteen, mutta ne otetaan mukaan tälle tarjottimelle, jotta niihin saisi lisää painoarvoa "allekirjoituksista".  

Terapiatakuu mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamiseksi

Maanpinnan alapuoliset luonnonvarat kansalliseen omistukseen

EU:n vapaakauppasäännösten noudattaminen alkoholituotteiden jälleenmyynnistä suomessa.

Jääkiekon MM-finaalin jälkeinen päivä kansalliseksi pyhäpäiväksi

Kaivoslaki Nyt – Lakialoite kaivoslain muuttamiseksi'

Verkkokalastus kiellettävä saimaannorpan levinneisyysalueella



Ei kommentteja: