torstai 4. heinäkuuta 2019

Kuumentunut debaatti UNICEF:in terroristivalkopesun johdosta

Kaikki alkoi siitä, kun allekirjoittanut re-twiittasi Unicefin twiitin, ja sisällytti siihen kritiikkiä massakontrollin aseesta, joka tunnetaan "termin valkopesuna", jota puolestaan käytetään periaatteella: "hallitse kieltä, jotta voisit hallita mieltä".

Tästä seurasi kiivas sananvaihto, sillä allekirjoittanutta ei noin vain ns.nusauteta silmään - ja juuri se on se, mitä nämä kansainvälisen kapitalistin ja globalistin lonkerot yrittävät tehdä.

Unicef vastasi seuraavalla tavalla:





Että sellainen tapaus!

Globalismihan oli kansainvälisen kapitalismin synonyymi, mutta nykyisin sen jo voidaan sanoa olevan ideologia, ja elitistinen poliittinen liike.

Fundamentti on kertonut kolmannesta tiestä, ja siitä, miten se jakautuu kansalliseen ja globalistiseen kolmanteen tiehen, jossa vasemmisto ja oikeisto sulautuvat keskenään ajamaan pääagendaa.

Mitkä ovat näiden kahden tien pääagendat?

Joko kansan agenda (nationalismi), tai eliitin (globalismi).




Summa summarum:

On jo vanha uutinen, että $PR on joukko moraalittomia verikapitalisteja, nyt siihen seuraan on liittynyt myös toinen suuri eli Unicef  (lisäksi näiden kokoontumisajot, kuten Nenäpäivä ei myöskään sen parempaa lupaa).

Tässä tapauksessa on hyvin ilmeistä, ketkä tässä tapauksessa vetävät yhtä köyttä, vaihtaessaan termin "terroristi" termiin "vierastaistelija" - UNICEF:in edustaja ei suoraan myöntänyt, että heitä olisi siihen kukaan pakottanut, mutta ilmeistä on, että jostain tämä termi annettiin niin tälle hyväntekeväisyysfirmalle, kuin myös Suomen viranomaisille. ("Asiantuntijoiden" toimesta kuulemma)

Suomen kansan on ilmeisesti hylättävä globalistin myymä hyväntekeväisyyskin, ja löydettävä se keskuudestaan.

Tällöin esim. globalistin pikku apurien kynsiin joutunut Hurstin apu, on hyvin suositeltava tuettava.
PS. Nyt jos joku sanoo, että ei kai ne kaikki silti ole terroristeja, on vastauksena että jo se riittää, että ylipäänsä terroristia kutsutaan jollain harhaanjohtavalla nimellä. Kyse on käytännöstä ja periaatteesta.

2 kommenttia:

Suomen UNICEF kirjoitti...

Vielä kerran: Suomen UNICEF valitsee itse käyttämänsä termit.

Vierastaistelija-nimitystä käytimme, koska se on yleisessä käytössä mm. viranomaisilla, poliitikoilla ja mediassa.

https://www.google.com/search?q=vierastaistelijat

Bonuksena se myös erottelee nyt kyseiset henkilöt paljon tarkemmin kuin vain yleiskielen "terroristi" nimitys, joka kattaa paljon laajemman ja siten epäselvemmän joukon ihmisiä.

Kiitos keskustelusta, tämä on ollut mielenkiintoista ja monin tavoin antoisaa.

XeimA kirjoitti...

Vierastaistelija on vähintään informaatioltaan epämääräisen neutraali termi, mutta pahimmillaan valkopesevä termi - kuten jo mainittua.

Terroristi termin käyttö taas on sitä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Ihmisillä on oikeus tietää, mihin ne antaa rahaa - aivan kuten valtiotasolla, jolloin heidän on oikeus tietää mihin verovaroja törsätään.

Näin ollen tietoisesti moisen termin käyttäminen terroristeista, on harhaanjohtavaa ja täysin epäeettistä. Teoreettisesti täysin sama olisi, jos nyt joku maa nyt alkaisi karkottamaan tuomittuja pedofiileja, tai jos ne olisivat tuomiota paossa, ja hyysäisitte niitä pistäen pystyyn "lapsirakkaat"-keräyksen, ja mainostaisitte sitä "rakkaus kuuluu jokaiselle"-sloganein.