tiistai 8. syyskuuta 2020

Tutkimus: Nuuska EI aiheuta suusyöpää (päinvastoin) ja on avuksi koronakriisissä

Tässä olisi tiedossa hyviä uutisia, etenkin allekirjoittaneen mielestä, sillä allekirjoittanut on tunnettu nuuskan ystävä, ynnä nuuskan advokaatti sekä laillistuksen kannattaja - tätä kirjoittaessa huulessa on jääkaappikylmä Rödä Lacket, nuuskaklassikko vuodelta 1897, joka on tunnettu erinomaisesta koostumuksestaan. 

Vaan, nyt itse asiaan. 

Ny jättestudie: Snus ger inte muncancer

Karolinska Institutetin tuoreessa tutkimuksessa siis selvisi, ettei nuuskalla ole yhteyttä suusyöpään.

Päinvastoin, nuuskaajilla on 20% pienempi mahdollisuus saada suusyöpä. 

Ny studie: Snus minskar riskerna för muncancer


Mielenkiintoista tosin, että tämän tutkimuksen mukaan haimasyövän riskiä se voi lisätä, mutta mitään yhteyttä suusyöpään ei olla löydetty siltikään - haimasyöpä puolestaan lienee sen verran harvinainen, ettei sitä olla muutenkaan osattu yhdistää nuuskaamiseen.

Use of Swedish snus should be added to the list of tentative risk factors for pancreatic cancer. We were unable to confirm any excess of oral or lung cancer in snus users.

Tällöin siis jos kyseinen syöpä esiintyy 1:100 000, olisi se nuuskatessa - tämän tutkimuksen mukaan - 3:100 000. 

Eräs olennaisimpia syitä tälle on ainakin se, että ruotsalainen nuuska pastoröidaan, jolloin siitä eliminoidaan potentiaaliset karsinogeenit. (Eli, jos itse teet nuuskaa, älä tee sitä sätkäpuruista, ne on täynnä kemikaaleja, vaan luomutupakka ja pastoröinti tuottaa parhaan tuloksen.)

Myöskin näinä koronan aikoina nuuska on hyvä valinta, sillä se ei vahingoita hengityselimiä, sen sijaan nikotiinilla on suotuisia vaikutuksia koronavirusta vastaan. 


Eli, syyt nuuskan kieltämiseen ovat olemattomat, etenkin kun tupakkaa silti voidaan pitää laillisena. Nuuska on huomattavasti vähemmän haitallinen vaihtoehto. Lisäksi kuten tuossa viikonloppuna juuri allekirjoittanut nautiskeli palkittua skottiviskiä ja MacMyra Generalin viskinuuskaa, voi sen sanoa olevan myöskin suoranainen fiilistelytarvike. 

Nikotiini myöskin toimii nootropicina, eli "älylääkkeenä". Esim. allekirjoittaneen suosittelema ja käyttämä kaava on seuraava: kahvia + l-teaniinia + nuuskaa. Siinä kirjoittaessa/musisoidessa, saavuttaa miellyttävän kohonneen kognitiivisen suoritustason, keskittymisen ynnä flow-tilan. (Tämä tuli huomattua jo vuosia sitten, kun allekirjoittanut oli saanut silloin pitämänsä nettiradion haastatteluvieraalta sähkötupakkavehkeet, ja myöhemmin otti aina perjantaiseksi tavaksi "bänditreenit", eli jamittelut kitaralla ja vapettamisen, jonka huomasi vaikuttavan positiivisesti soitantoon.)

Mikä mielenkiintoista, holhoamisvimmastaan suosittu vasemmistokin näyttää tälle vihreää valoa, jopa suhteellisen korkean profiilin edustajansa toimesta:


Tämä on siten siitä harvinainen tilanne, että tämän suhteen voidaan löytää yhteisymmärrys niin oikealta kuin vasemmaltakin - nuuska, tuo kolmannen tien symboli?

Lopuksi vielä pieni mainos tästä erinomaisesta nuuskakanavasta, kyseisellä jenkillä on erinomainen tyyli ja melko vastaava nuuskamaku kuin allekirjoittaneella. Miehen nimi on lisäksi Chad, mikä on saa jokaisen meemituntijan kysymään itseltään: - Sattumaako? Ja heittämään knöllin yläpeltiin. 

Tässä videossa hän arvostelee allekirjoittaneenkin mainitseman Rödä Lacketin:


PS. Allekirjoittaneen eräs lempinuuska, ellei jopa lempinuuska on General Onyx Silver. Erinomainen uusklassinen nuuska, jossa komea elegantti ulkoasu purkista aina mustiin portioneihin. Sitä pitäisi löytyä jokaisen ylähuulesta ja jääkaapista. (Sitä on enää yksi allekirjoittaneen varastossa, ja voi olla että kun se on käytetty, hän rynnäkkömäisesti lähtee metsästämään sitä itselleen tornin tahikka kaksi.)

Ei kommentteja: