torstai 24. syyskuuta 2020

Kun Salmisen Roope MeToo:hon törmäsi

Tätä voidaan pitää eräänlaisena kohtalon ivana, nyt kun vihervasemmiston ja Virallisen Totuuden(TM) viihteellinen broileripoikanen joutui kohtaamaan kannattamansa yhteiskuntamallin omissa nahoissaan. 

Edellisestä voi jo päätellä, että allekirjoittanut ei liiemmin pidä tuosta tyypistä, ja on selvää että hän saa tässä juuri sen mitä on ansainnut: tällainen käytös on sitä, kun kaadetaan ne tikkaat jotka ovat vieneet kiipijän ylös, ja kusta lorotellaan alhaalle jääneiden silmille. 

Näet, Virallinen Totuus(TM) ja sen takapiru ovat ominaan toimimaan kuten pimeyden prinsseille on ominaista toimia: ne heittävät hyväksikäytetyn työkalunsa ja puhetorvensa pois, kun se on täyttänyt tarkoituksensa ja takapiru ei koskaan epäröi järkkäillä vastakkainasettelua lelujensa ja massojen välillä. 

"Mies" joka kannattaa feministiä, menettää oikeutensa käyttää miehen nimeä. Kun Salmisen Roope esimerkiksi julisti synnytystalkoisiin, että naisten ei pitäisi synnyttää, vaan tehdä mitä huvittaa, hän asetti feministisen ja gynosentrisen ideaalin yli Suomen kansan jatkumon ja edun, ja täten teki itsensä globalistisen takapirun hyödylliseksi idiootiksi, ja koko kansan veriviholliseksi, luopioksi ja mädättäjäksi. 

Hänen syyllisyytensä on ilmeistä. 

Mitä myöskin tulee tähän tapaukseen, hän myös maistoi oman asenteensa osumista itseensä:

Roope Salminen Lauri Törhösen ahdistelutapauksesta: "On käsittämätöntä, että puolustavia puheenvuoroja on tullut"

No Roope, miltä se oma feministin kusen aromilla varustettu lääke maistuu? Onko hyvää? 

Joten, on siis selvää että Roope on sen mittaluokan tapaus, ettei häntä voi puolustaa hänen pidettävyytensä perusteella. Hänen selkärangaton julkisuushuoraaminen ja takapirun renkinä toimiminen saa puistatuksen nousemaan, ja tämä on kyllä tapaus jossa oma lääke maistuu. 

Mutta tästäkin huolimatta häntä on puolustettava. Ei siksi, että hän olisi mitenkään sen arvoinen, päinvastoin, sillä mies joka puolustaa metoota, on mies joka ansaitsee saada sen tuottaman kohtalon myöskin omalle kohdalleen - sellainen on opportunisti, joka uskoo soveltavansa äärimmäistä versiota valkoritarien pariutumisstrategiasta. 


Mutta kun kerran oikeusmurha on kyseessä, on tämä tapaus sellainen, jossa kyseessä on kulttuurillinen valitan siitä, että minkälainen huominen tulee olemaan, ei meille jää muuta vaihtoehtoa kuin rakastaa vihamiestämme. 

Salmisen tapaus on siis ilmeinen MeToo-tapaus, jossa mies heitetään bussin alle oman edun saavuttamiseksi. 

Mitä allekirjoittanut tietää todennäköisestä syytteen nostajasta, menee se sarjaan "kaikki stereotypiat perustuvat todellisuudelle", vai miltä kuulostaa: naistutkimuksen opiskelija, joka 5 vuotta tapahtuneen jutun jälkeen päätti nostaa pitkälti omasta hölmöilystään, ja siitä seuranneesta morkkiksesta syytteen?

Sattuma on melkoinen: ennen tapausta tämä nainen ei vielä tiennyt, että feministisestä näkökulmasta katsoen mikä tahansa kontakti miehen kanssa voidaan raamittaa seksuaaliseksi ahdisteluksi, eikä myöskän - sattumalta - tuon tapauksen tapahtuma-aikana Salminen ei ollut vielä ihan niin julkkis kuin mitä on nyt. (Kello myöskin tikitti: "rikos" oli vanhenemassa - nyt tai ei koskaan!)

Ja koska feministiseen maailmankuvaan kuuluu patologinen uhriutuminen ja syntipukin tekeminen aina miehestä, oli naisen raportoimat kärsimykset myöskin tätä samaa sarjaa: kaikki opiskelujen epäonnistumisesta alkaen on nyt Salmisen syytä. 

Nainen itse on totta kai aina 100% vastuusta vapautettu - se, että hän juo itsensä änkyräkänniin, jonka ansiosta hän ei samaan aikaan muista, vaikka siltikin muistaa (mieti, tämä ristiriita on otettu vakavissaan) ei ole ongelma näemmä lainkaan. Se, että hän tietoisesti ja vapaasta tahdostaan myöskin lähti Salmisen matkaan ei ollut myöskään ongelma, sillä ei kai nyt itsenäiseltä ja vahvalta naiselta voi odottaa mitään ulkoista todistetta siitä, että hän sellainen olisi, eihän? 

"Niin mutkun suostumus 2018!!!!" 

Teko on suostumus. On perifeminiininen tapa yrittää tehdä maan tapaa ja käytäntöä tästä naisten "tekee eri tavoin kuin sanoo" -tavasta. Sellaista tekevän paikka on hullujenhuoneella, ei normaalien ihmisten keskuudessa.

Lisäksi tätä on myös syytä verrata seuraavaan tapaukseen, ja esittää kysymys: kummassa tapauksessa siis tapahtuikaan se oikea rikos? 

10-vuotias tyttö ei vastustellut aikuista miestä, joten syyte raiskauksesta hylättiin – ei näyttöä avuttomuudesta tai pelkotilasta


Joten, miten siis aikuisen naisen lähteminen miehen kanssa vapaaehtoisesti jatkoille ei ole suostumusta,  jos kerran 10-vuotias tyttö joka joutuu "rikastamisen" uhriksi on virallisesti antanut suostumuksensa, eikä tekoa voida laskea raiskaukseksi?

Allekirjoittanut tietää hyvin, ettei tässä maassa ole oikeutta, vaan tuplastandardit, mutta jos me hetkeksi luovumme kyseisestä sosiaalisesta ja poliittisesta teatterista, me joudumme myöntämään että tämä kaikki on naurettavaa pelleilyä, ja täten Salminen on syytön. 

Entä sitten itse teko?

Ilman housuja nukkuminen lusikassa. 

Oikeastiko? 

Miksi juuri mies on tässä se joka pitää sellaisesta tuomita, jos kumpikin kerran teki niin? 

Aivan. Koska kahdet standardit, ja feminismi, sekä naisen sana.

Anekdoottina mainittakoon, että tässä taannoin eräs nainen laittoi allekirjoittaneelle viestin, jossa uhkasi murtautuvan allekirjoittaneen kotiin, tuovansa mukanaan viiniä ja ruokaa. Hän liitti siihen myös hirveän uhkauksen, jossa sanoi tulevansa myös allekirjoittaneen sänkyyn lusikoimaan hänen kanssaan!

Eli on tässä kuulkaa vaikeaa itse kullakin! 

Allekirjoittanut vieläpä oli mielissään kyseisestä uhkauksesta! Pakko kai olla jokin rakenteista johtuva juttu mikä saa ajattelemaan tuolla tavalla kahden aikuisen, miehen ja naisen välisestä läheisyydestä, ilman että miettii oikeustoimia. 

Vai voisiko olla, että myös asianomistajalla oli samanlaiset aatokset mielessään lusikointihommiin päätyessään, mutta koska MeToo pyrkii lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli 1. makaa julkkismiehen kanssa ja 2. kyni se sen jälkeen puhtaaksi, hän muutti mielensä 5 vuotta tapahtuneesta?


Ei kommentteja: