keskiviikko 21. marraskuuta 2018

"Jos et ole kanssamme samaa mieltä, tuhoamme sinut ja firmasi. :)"

Otsikko kuvaa suvakkien, ja heidän kansoittaman valemedian toimintaperiaatetta, esim. Kärkkäisen tapauksessa, joka näemmä ei vain näytä menevän ohitse - se on myös tämän kertaisen aiheemme silta vastaaviin yhteiskuntamme ilmiöihin, ja niiden perimmäisiin syihin:

Tunnetut ketjut toimivat yhä Kärkkäisen vuokralaisina – "Yrittäjällä pitää olla paikka, jossa voi menestyä kaupallisesti"

Normaali ihminen sanoisi otsikon havaintoon: No entäs sitten?

Mutta suvakki ei.

Kuten lähes jokainen tietää, osasyy sille miksi media ei ole enää luotettava, vaan valemedia, on siinä ettei se ole enää totuudenmukainen ja puolueeton uutisten välittäjä. Tämä taas siksi, koska se on poliittisten aktivistien kansoittama, tai paremminkin: miehittämä. Nämä taas käyttävät tätä työnantajansa antamaa alustaa surutta omien mielipiteidensä levittämiseen, ja näemmä myös vastutajiensa vainoamiseen (HUOM: Vaikkakin tarkalleen ottaen, pääosa näistä poliittisista aktivisteista onkin ruskeistoa, niin eipä siinä mokutuksessa ja "natsinmetsästyksessä" olisi mitään eroa, vaikka siellä olisi joku ylikansallisesta kokoomuksesta - joka moista luulee, on yksinkertaisesti tietämätön tai naiivi).


Ihmiset eivät halua lukea mielipidekirjoituksia uutisina.



Aika hyytävää kun miettii.

Mutta toisaalta, jotain mikä ei yksinkertaisesti voi kestää loputtomiin.

Nyt, otetaan kuitenkin tähän alkuun pohjustukseksi MV-lehden tapaus.

Tuleepahan tässä samalla annettua myöskin näkemys koko MV-lehti-jupakasta ylipäänsä.

Tapaus MV-lehti vs. Isoveli (ja sen pikku apurit)

Kärkkäisellä ja MV-lehdellä nyt ei ole niin tolkuttomasti yhteistä, paitsi se, että Virallisen Totuuden (TM) opissa molemmat ovat "rasisminatsifasismeja" (tämä hyvin alkeellinen "hyvä vs. paha" -jaottelu tukee harmaiden NPC-massojen, suvakkiklooniarmeijoiden, "orange man bad" - tyylistä "ajattelua"), ja hyvin, hyvin pahoja nimenomaisesti tästä syystä.

Siksi molemmat myös on nostettu tikun nokkaan.

Kärkkäistä yritetään saada viralta ja vararikkoon, viemällä hänen elinkeino ja elämäntyö - "kohtuullisena rangaistuksena" vääristä mielipiteistä, se on sitä "sananvastuuta".

Myöskin MV-lehden rahahanoja yritettiin aikoinaan sulkea, ja lopulta sitten sen päätoimittaja, Ilja Janitskin, päätyi näytösoikeudenkäyntiin, runtua vastaanottavaksi osapuoleksi.

Näin siis käy jos ei tunnusta Virallista Totuutta (TM) ainoaksi oikeaksi uskonnokseen (tämän kohdalla poikkeus sallitaan vain jos olet muslimi ja tunnustat islamia, joka on näet "Rauhan Uskonto" - joka kyseenalaistaa sen faktoilla, saa tuomion), ja ainoaksi tavaksi nähdä asioita. Esim. Jos Virallinen Totuus (TM) on, että musta on valkoista, niin sinun on parempi olla samaa mieltä ja sanoa mustaa valkoiseksi. Se kun on sitä "sananvastuuta".

MV-lehti on myös hyvä esimerkki siitä, miten sitä vastaan journalistiseen sotaan lähtenyt toimittelija, päätyikin lopulta korvaustensaajaksi, vaikka tiettävästi oli se, joka sen sodan aloitti. Voittajien kirjoittama historia.

MV-lehtihän oli vain tehnyt modernin journalismin linjasta suunnilleen poikkeamattoman vastahyökkäyksen, lähtiessään "journalistiseen sotaan" - ei voi sanoa, etteikö Virallisen Totuuden (TM) Totuusmedia (TM) olisi tehnyt vastaavanlaisia hyökkäyksiä vaihtoehtoisia medioita, kuten MV-lehteä vastaan, puhumattakaan henkilöistä (kysy vaikka persuilta!). MV-lehden vastaisku oli siis sama, mitä lehdet tekevät itse, kun ne maalittavat kohdettaan. MV-lehti kuitenkin tuomittiin kuin kyseessä olisi yksityishenkilö vs. yksityishenkilö -kärhämä, ei suinkaan siten, että kyseessä olisi ollut media vs. media, toimituskuntineen.

Tämä oli näin siksi, koska Isoveli suojelee omiaan. Tosin, Suomessakin tämä asetelma on alkanut jo murtua. Mutta vielä on paljon tehtävää, ja lopulta sen takaa vain Virallisen Totuuten (TM) täydellinen murskaaminen, ja sen korvaaminen oikealla totuudella.

(Yksi selitys pöytien kääntymiselle on se, etteivät kaikki asioita käsittelevät viranomaistahot ole poliittisia aktivisteja, joten he eivät myöskään ole puolueellisia. Muuten taas tässä on muna vs. kana -tason kysymys siitä, että kumpi oli ensin: Isoveli joka laittoi aktivistinsa eri elimiin, vai tapahtuiko kasaantuminen melkein kuin sattumalta, ajan myötä? Siitä lisää sitten joku toinen kerta.)

Puhumattakaan sitten näistä tapauksista, joissa toimittajat itse ovat rikkoneet lakia. Tällöinhän ei ole toivoakaan että niihin syyllistyneet toimittelijat tai muut vastaavat koskaan päätyisivät lehtien otsikoihin tai kansiin! Korkeintaan anonyymimaininta jossain sivunkulmassa.

Järjestelmä siis suojelee itseään, joskus myös omiaan. Ja toimittajan vastuu on samanlainen kuin virkamiehen: mokaat, niin se on "sori vaan" uhrille.

Tahtoo siis sanoa: kyllä näitä "hyviä sisaruksia" kerhoineen piisaa, ja niiden läheisyysaste on tasoa ruotsalainen tappituntuma.

Nythän Kärkkäistä vainotaan tavalla, jonka voidaan sanoa melkein täyttävän henkilövainon ehdot.
Millä perusteella muka Juha Kärkkäistä saadaan vainota ja usuttaa ihmisiä boikotoimaan häntä, kun taas esim. ihmisiä nimittelevä Johanna Vehkoo ja  MV-lehden tapauksen Jessikka Aro molemmat ovat pikemminkin virallisesti uhreja? Miten vaikkapa Kärkkäisen nimitteleminen käytännössä natsisksi, eroaa siitä, kun Vehkoo haukkui Junes Lokkaa rasistiksi? Miten taas häneen liittyvien henkilökohtaisuuksien esiinnostaminen kaikelle kansalle, eroaa siitä, kuinka MV-lehti toi niitä esiin Arosta?

Hmm! Äkkiseltään kaikki nyt ei ihan täsmääkään!

Onko tässä toiset tasa-arvoisempia kuin toiset?!

Miksi siis näin?

Kaksi vastausta:

1. Vastaus: Väärät mielipiteet - Isoveikka suojelee omiaan.

Kyseessä on Orwellin oppi, jota toteutaan 100% uskonnollisella hartaudella.

Ja tietenkin se tuttu:

2. Vastaus: Tuplastandardit on massakontrollin ase.

(Wanha Fundamentin oppi, jota yhä todistetaan viikottain, ellei jopa päivittäin.)



Jos siis oikeudenmukaisuus ja suhteellisuudentaju puuttuvat tästä tapauksesta lähtökohtaisestikin, niin on tässä vielä sekin surullinen seikka, että näiden poliittisten aktivistien mielestä, on kai sitten parempi, että satoja viattomia päätyy kortistoon, kunhan vain yksi "iso paha natsi" saadaan sinne myös? Unelman eteen kun täytyy tehdä uhrauksia, ja sanoihan se Lenin-setäkin osuvasti, ettei munakasta voi valmistaa, jos ei hajota munia.

Mitä Kärkkäiseltä halutaan? Ja Miksi?

Entä mitä tarkalleen ottaen Kärkkäisen pitäisi tehdä nyt?

Lahjoittaa uudet iPhonet ihqpalleroille, joilla taitaa olla jo vanhentuneet mallit?

Kääntyä islamin uskoon tai juutalaisuuteen?

Pyytää anteeksi toimittajiksi naamioituneilta poliittisilta aktivisteilta?

Tappaa itsensä ja elämän työnsä?

Eräs mikä on tyypillistä kommunismin perillisille, ja ruskeistoista lähtevälle vainolle, on nimenomaan se, että se on aina henkilökohtaista.

Jos he siis näkevät asioiden riitelevän, he kiiren vilkkaan menevät pitämään huolen siitä, että ihmiset riitelevät. On kuin se olisi heidän "moraalinsa" vastaista, pitää asiat asioina ja henkilöt henkilöinä.

On ihan klassinen kommunististen valtioidenkin rangaistustapa, tehdä riidasta henkilökohtaista ja näyttää vielä jokaiselle että kuka on se "hyvin, hyvin paha henkilö".

Vaan, jos isä perkeleenkin lapset puhuivat vaan isänsä kieltä, eli valhetta, niin on asianlaita tässäkin tapauksessa.

 


Kansa saa tarpeekseen - suuri herääminen ja vallankumous on jo täällä

Vaan hyvänä puolena tässä onkin se, että kansa lopulta alkaa heräämään.

Pari juttua todisteena:
  1. He eivät halua lukea mielipiteitä uutisina. Näin luotto mediaan laskee ja sen talous kärsii.
  2. He eivät ole vähentäneet Kärkkäisellä käyntiä. Päinvastoin!
Todellakin! Hyökkäyksistä huolimatta ihmiset toivat ja tuovat tukensa Kärkkäiselle:

Näinhän on myöskin käymässä mokuttamisen kanssa. Se näkyy euroopassa "äärioikeiston", eli kansallistenmielisten nousuna. Alaspäin on myös feminismin ja #metoo:n suunta.

Näin se poeettinen oikeus tapahtuu: Sama media, joka yritti varastaa leivän vihollisensa suusta, humahtaakin kuin sika kaivamaansa kuoppaan. 

Kahvaa voi kiskoa vain sen verran, kunnes se jääkin repivän kätöseen.

Silloin voi, vahingoniloisena, tokaista hölmistyneelle suvakille: olisitpa nähnyt ilmeesi!

HAH!


Vaan, tämän kertainen juttu alkaa olla jo loppusuoralla.

Otetaan siis vielä toivekkaaksi lopuksi -  opettavainen anekdootti -  joka liittyy tiivistii aiheeseen, mutta tuo myös ihmisten sydämiin toivoa ja rakkautta:

Opettavainen anekdootti

Allekirjoittaneen eräs ex tapaa käydä Kärkkäisellä. Hän tosin ei käy siellä poliittisten syiden vuoksi, mutta ei jätä myöskään käymättä.

Mutta, hän tuskin jättää siellä käymättä etenkään suvakkien toiveiden vuoksi.

Miksi näin?

Hän inhoaa feministejä, eikä ole suvakki. Siinä on jo syytä kerrakseen, mutta se ei ole ainoa syy.

Hän lisäksi itse on hyvinkin naisellinen, mutta osaa olla tarvittaessa myös itsenäinen vahva nainen (ilman lainausmerkkejä).  Sekin liittyy tähän seikkaan, ja siitä myöskin todiste edempänä. Se näet samalla kertoo myöskin siitä, miksi hän tuskin koskaan tulee kannattamaan suvakkien ja feministien toiveita "keppostelijoiden" tänne haalimisesta. Niiden, jotka voivat tilastollisesti katsoen, yllättävän usein, yrittää harrastaa seksiä kanssasi, suostumuksellasi tai ilman. Etenkin jos olet nainen.

Kyseistä nuorta naista kummasti näet punapilleröi se, kun hän joskus joutui tilanteeseen, jossa tällainen ihqpallero alkoi ottamaan häneen, kielloista huolimatta, fyysistä kontaktia. Tilanne ratkesi vasta sillä, kun tämä tylleröinen kenkäisi kyseistä yllätyslempijää sinne, missä tämän pippurit kasvavat - tai kasvoivat. 

Pieni, mutta liikuntaa pienen ikänsä harrastanut, ja pakkorikastuksesta sisuuntunut tirriäinen, voi saada yllättävänkin paljon voimaa potkuunsa. Eikä tämän usein käyttämät teräväkärkiset kengät ainakaan vaimentaneet sitä. Kyseinen lähetysmistapa saattaa myöskin olla tehokaampi, kuin vaikkapa YLE:n opettama "itsepuolustusmetodi", mikä voi herättää hilpeyttä etenkin aggresoijassa (tähän piti linkata se heidän artikkelinsa, mutta liekö poistaneet sen, sillä moisten esittäminen muussa kuin parodiamielessä on edesvastuutonta). Lisäksi tässä myös on myös mallia niille feministeille, joiden jatkova vinkuminen milloin mistäkin mikroaggressiosta, ei oikein kulje käsi kädessä niiden "itsenäinen vahva nainen" -voimafantasioiden kanssa (siksi yhteiskunnan pitääkin tehdä juuri mitä he haluavat).



Niinpä allekirjoittanut kutsuikin häntä, kuin hellitellen, pieneksi natsikseen. Vähän kuin olisi sanonut ranskaksi "pieni kissanpentuseni".

(Hän ymmärsi tämän, koska on huumorintajuinen.)

Nyt, ajattele miten täydellisen irrelevantti on silloin suvakki joka tulee kirkumaan autistisesti: "Et sä voi mennä kärkkäiselle, se on hullu natsi!!1!!!Maahanmuutto!!! Unelma! Rikkaus!"
Samalla, kun katselet tuon kalansuisen, hullunkiilto silmissään olevan kuolaleukaisen NPC:n performanssia kuin liikenneonnettomuutta.

(Sinä ymmärrät tämän täydellisesti.)

Summa summarum:

Muista että me voitamme. Lopulta.
Muista käydä Kärkkäisellä. Myös jatkossa.
Muista myös, ettet voi olla kyllin kriittinen valemedian suhteen. Koskaan.

Näin pelastuu maa ja sen ainoa kansa.
Se riittää hyvin, maailmaa kun ei voi yksi ihminen tai edes kokonainen kansa pelastaa.

Mutta jos taas yrität kaataa jonkun elämäntyön tämän eriävien mielipiteiden johdosta, sinä et ole hyvä ihminen, vaan paha. Sanalla sanoen kusipää, joka tietää sen itsekin, mutta joka yrittäessään kompensoida sitä moraalisäteilyllä, tulee siltikin aina näyttäneeksi mikä oikeasti on. Piste.


Well I
Wrote this for criminals
But they the ones who wrote the laws
They ain't on TV getting arrested a; up in their draws
They stick their hands up politicians
Make em move their jaws
And they be starving folks for bread
Until their breath pause

(Kävele myös keikarikävelyä parkuvien suvakkien ohi, tämän lopetuskappaleen tahtiin; näin dominoit automaattisesti!  HAH!)

PS. Kärkkäinen muuten tarjoaa kokoaikaisia työsuhteita alaisilleen, eikä tiettävästi kikkaile vuokratyön, orjatyön tai edes osa-aikaisuuden kanssa. Eikä hän kierrättänyt rahojaan pääomatulojen kautta, kuten "verosuunnittelevat" kapitalistit, vaan otti ne rehdisti ansiotuloina ja maksoi täten enemmän veroa. Näin me anti-kapitalistiset, ja kansallismieliset voimme tietää, että nekin rahat menevät hyvään.

Suvakkienkin olisi syytä olla siihen tyytyväisiä, sillä näillä Kärkkäisen maksamilla verovaroilla voidaan myös kustantaa esim. eräänkin verovaroin pyöritetyn, ruskeistotoimittelijoiden suojatyöpaikan ja propagandanlevitysalustan kulut, ja täten myöskin heidän aivan saatanallisen mokutuspropagandansa jatkuvan ulostamisen myös jatkossa.  Vaan eihän suvakilla ole mitään ongelmaa pettää omaa isänmaatansakaan, ja tuhota omaa tulevaisuuttaan, joten miksi se ajattelisi yhtään luontonsa vastaisesti tässäkään tapauksessa? 

Annahan sen marinoitua hetken.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Luen sun blogii säännöllisesti Yrjöperskeleiden ja noin 20 muun muassa.Vaihtoehtomedia on päivittäinen ravintoannokseni!

Lisäksi päivittäin katsastan päivittäiset ilta- ja aamupaskat, plus Pravda -oksennuksen. Ja, miten vitun väärällään "vastuullisen" median uutisointi onkaan.

On hyvä tietää, mitä tässäkin vittumaisessa ja viheliäisessä maassa tapahtuu.
Asiat ovat menneet niiiiiin vitulleen viimeiset kymmenen vuotta.

Teet hyvää, havainnoivaa työtä. Esim. just parisuhdejutuista, mitä olen kans huomioinut.

Teet arvokasta työtä. Jatka ihmeessä. Yhä useammalla avautuvat suomut silmiltä.

XeimA kirjoitti...

Kiitos paljon! :)