torstai 12. huhtikuuta 2012

"Tappakaa Kaikki Valkoiset Ihmiset"

"Kill all the white people
Then we'll be free"

Näitä sanoja käyttää lempibändini protestilaulussaan Kill All The White People.

Laulun alkuperä juontuu siihen, kun he ensimmäisen levynsä kiertueella saivat ongelmia mitä tuleen Hollantiin, jossa kukkahattuvasemmisto oli maalannut heistä kuvan, että he olisivat "natsibändi".

Ironia on siinä, että vihasta sokea suvaitsevaisto on juuri kuten ne primitiivisimmät ihmislajin edustajat, jotka antautuvat raivonsa valtaan ja ajattelevat vasta sitten.

Todellakin, solisti Peter Steele otti taitelijanimensä siitä että hän oli sukua Josif Stalinille, ja tämän lisäksi bändin kosketinsoittaja oli juutalainen.

Kokemusta rikkaampana Steele tokaisi, että oli hienoa nähdä väkivaltaisia uhkauksia jakelevat rauhanrakastajavasurit toteuttavat "luontaista pasifismiaan".

Seuraavalle albumille, heidän läpimurto sellaiselle, hän kirjoitti yllä olevan kappaleen.

Sarkasmi meni läpi; he eivät joutuneet vaikeuksiin kyseisen biisin tekemisestä.

Sen sijaan perusteettomat mustamaalaamiset heidän poliittisista kannoistaan saivat heidät pulaan.

Nyt, onko mitään uutta auringon alla?

Luin hiljattain miten mediapeli Perussuomalaisia vastaan on saanut täysin uuden käänteen.

Siinä James Hirvisaaren avustaja oli kirjoittanut "pläjäyksen", ja tämä kyseinen pakina oli jokaisen sen lukeneen mielestä - myös opposiotion jos vähääkään on nettikommentteihin uskominen - mukaan huumoria.

Josta kuitenkin seurauksena oli se, että eräs lehti otsikoi PerusS:ien avustajjan kannattavan ulkomaalaisille hihamerkkien käyttämistä. Ja tämä arvatenkin sai aikaan reaktion nimeltä: kaapissa on vaarallinen natsi.

Mutta täytyy nyt sanoa, että olen tässä hieman opposition linjoilla.

Tämä on sikäli ainutlaatuinen tapaus, että normaalisti tapansa mukaan paheksuva oppositiokin tunnustaa kaksi asiaa:

1. Pakina oli huumoria
2. Jos olet Perusuomalaisten eduskuntaryhmään mitenkään sidoksissa, huumoriasi ei ymmärretä, sanomaasi vääristellään ja kaikkea mitä sanot voidaan ja tullaan käyttämään surutta sinua vastaan.

Maassa nimittäin valittsee virallinen totuus, ja sen hellanduudeleina on kukkahattutädit, eli suvaitsevaiset. Ainoa, minkä he unohtavat kertoa, on se että he suvaitsevat vain kaltaisiaan ja heidän kanssaan samaa mieltä olevia. Muita ei lasketa. Tämä tuplastandardeilla toimiminen tulee niin luonnostaan, ettei he näe aiheelliseksi pysähtyä miettimään sen mielekkyyttä.

Perussuomalaiset taas on ryhmä joka on tärkeänä ja oikeastaan ainoana yhteenkokoavana ja tuntuvana vastavoimana Kokoomuslaisen Suomen nousevalle internationalistiselle elitismille - jossa nämä veijarit ehdottelevat niin Ylen kuin Finnairinkin yksityistämistä; kun massit on jaettu ensin ulkomaille, niin seuraavaksi sitten jaetaan kansallinen omaisuuskin!

Media puolestaan tietää tämän dialektisen taistelun, ja asettuu kuin koulukiusaajien seläntakanahuuteleva tukijoukko, tietysti sotaan Perussuomalaisia vastaan. Se on sallittua, sillä kuten suvaitsevaisuus, niin myöskin tämä on asia joka on sidottuna viralliseen totuuteen, jolloin pieni ja nuori puolue, on kiusaajiensa kynsissä hieman kuten niiden jotka ovat niin "rohkeita", että uskaltavat seistä suurien ja mahtavien tyrannien puolella (niin kauan kun ne ovat mitä ne ovat, mutta niiden väistyessä, he kiirehtivät jo uuden valtiaan helmaan).


“Kaikella kunnioituksella Italian kansaa kohtaan voidaan varmuudella sanoa, että niiden joukossa, jotka potkivat Mussolinin ruumista Milanon kadulla, oli sellaisia, jotka olivat innokkaasti hurranneet Mussolinille silloin, kun fasismi oli menestyksensä kukkuloilla. He eivät inhonneet sotaa ja murhaamista sinänsä, mutta he olivat hirmustuneita, kun sota ja murhaaminen päättyi heille itselleen huonosti. Ne taasen, jotka eivät olleet hyväksyneet fasismia missään vaiheessa, varmasti kärsivät myös nyt, kun fasistinen sielunlaatu riehui uusin voimasuhtein, uusin vahtivuoroin”

“Ja jokaisen ns. Suuren tyrannin mahti rakentuu pikkutyrannien orjamaisuudesta ja tyrannimaisuudesta, tämä on tosiasia, jota ne, jotka tyranneja syyttävät heidän kuolemansa jälkeen, eivät joko tajua tai rohkene tunnustaa. He itse ehkä ovat tungeksineet vallanrappusissa, potkineet kasvoihin toisia tungetsijoita, ja ilmeisen menestyksellisesti, koskapa ovat vielä hengissä?”
- Yrjö Kallinen        

Ja tähän porukkaan voidaan myös laskea ne näennäisen opposition pyrkyrit, wanna be-porvarit naamioituneena maailmojasyleileviin aatteisiinsa, nämä jotka hiukset kammattuina takkuiksi julistautuvansa suvaitsevaiksi ja avarakatseisiksi heikkompien tukijoiksi (natsikortti toisessa kädessä). Mutta joka (porukkana) päästyään suuren ja mahtavan porvaripuolueen kainaloon, muuttuu punavihreästä uhmakkaan omaehtoisesta hippitytöstä, kikattelevaksi Kokoomuksen perässäsanojaksi ja bändäriksi.


“Entä ylevään aatteeseen pukeutunut itsekkäisyys, korkeilla tunnuslauseilla ratsastava omanvoitonpyynti? Totta on, että ihminen voi asettua nöyryyden ja rakkauden apostoliksi tyydyttääkseen omaa kunnian- ja vallanhimoaan; kaikkien tyrannien tie on aina ladottu 'todellisen kansanvallan' ja yhteishyvän tunnuslauseista.." - Yrjö Kallinen

Menen vieläpä niin pitkälle, että kun olen seurannut näitä "vihapuheoikeudenkäyntejä" että on hyvinkin mahdollista, että Suomen modernit mielipidevangit tullaan saamaan juuri tämän vainotun puolueen eli Perussuomalaisten riveistä - puolueen joka uskalsi nousta virallista totuutta ja sen suurempaa suunnnitelmaa vastaan.

Siispä, on oltava kärsivälllinen ja varovainen. Ja oikeassa suhteessa taipumaton.

Ovela kuin käärme, viaton kuin kyyhkynen, aivan kuten Raamattu asian hyvin ilmaisi - tämä kohta erityisesti muistiin Perussuomalaisten kristityille!

Vaan on tässä jotain hyvääkin.

Nyt, jos tätä taistelua ei hävitä, me pääsemme tästä dialektisesta vaiheesta seuraavaan.

Se tarkoittaa sitä, että tämä mediamylly osaltaan karsii heikomman ja epäkelvon aineksen pois puolueen riveistä, ja täten puolue päivittyy entistä paremmaksi, ja tulee myöskin voimakkaammaksi.

Samoin, nyt niin media kuin myöskin muut massakontrollin aseet, kuten virallista totuutta noudattava oikeuslaitos myöskin ovat suorassa sotatilassa - jos ne hävivät, ja Perussuomalaiset voittavat on selvää että tälläinen vallitseva hulluus ei enää jatku.

Mutta entä jos puolue häviää? Tällöin sairas järjestelmä pysyy sairaana, ja kansamme syöksyy kohti rappeutumisensa uutta vaihetta, eripuraisena ja epäyhteinäisenä, kuin vapisevapolviset lampaat susien paimentamina.

Onkin siis niin puolueen, kuin myöskin kansallisen edun puolella olevien - jokaisen, osallistuttava taisteluun paremman huomisen puolesta, sillä nyt käymme erittäin ratkaisevia taisteluita!

Ja näin lopuksi mietitään sitä ujelluksen määrää, jonka rinnalla tuleensyttyneen noitapillivarastonkin äänet ovat heinäpillien pihinää, jos tämä mm. maahanmuuttokriittiseksikin nimetty blogi julkaisisi loppubiisinä kappaleen nimeltä "Kill All The Black People" ?

Vaan ei hätää sillä rasismia on mahdollista vain jos sen tekee valkoiset, mutta ei valkoisia vastaan.(Ja tämä oli sitä kuuluisaa sarkasmia).


"Ooh power
Black power
Destroy white boy.
Yo violence ain't necessary
Word."

Ei kommentteja: