tiistai 7. marraskuuta 2023

Pohjoismainen malli ja sen suomalainen, pervertoitu versio

Tiesitkö? Kokoomuksen strategia on alentaa hetkellisesti ylentämällä. Niinpä se pisti jo entuudestaan "lehdistön suosikkina" olevan perussuomalaisten pomon, eli Riikka Purran, valtionvarainministeriksi. Näin hän puolueineen assosioituu leikkaajiksi.

Ja kun Purra oli viime viikolla telkkarissa haasteltavana, todisti hän tätä erinomaisesti, siinä tuolissa kieriskellessään. Ei tarvinnut kokoomuslaisen olla selittelemässä, että miksi näin on tehty. 

Vaan, otetaan nyt aiheeksemme yksi poiminto hänen vastauksistaan, eli tämä hänen vertauksensa muihin maihin, mitä tulee tähän heidän nyt ajamaan kokoomuslaiseen politiikkaan. (Sehän nyt oli eräänlainen whataboutismi, joka tarkoita oikeasti mitään, sillä maailmassa on nyt vaikka millä mitalla maita, joista ei pidä ottaa mallia. Mutta leikitään nyt mukana.)

Joten otetaan seuraavaksi vertailua ulkomaiden ja Suomen välillä, mitä tulee niiden tapaan hoitaa nämä asiat.

Aloitetaan Saksasta ja Tanskasta, sillä ne kun aika usein tulevat jonkinlaisiksi mallimaiksi näissä keskusteluissa.

Vastoin kokoomuksen toiveita, niistä opimme sen, että kehittyneissä valtioissa toimii neuvotteleminen ja kolmikantaisuus, kun taas valitettavasti Suomella on vielä pitkä matka sellaisen edistyksen tasolle. 

Mutta se voitaisiin aloittaa vaikkapa lisäämällä työntekijöiden edustajisto yritysten hallituksiin.

Että mitä, voiko niin tehdä vai?

Kyllä.

Saksassa ja Tanskassa yrityksen koko ja liiketuotto sanelee myöskin työntekijöiden edustajien määrää sen hallituksessa.

Mutta Suomessa sen sijaan rummutetaan "työmarkkinauudistuksista" ja "paikallisesta sopimisesta", ja heti kun ehdotetaan, että työntekijät saisi oman edustuksensa, niin eikös EK ja Yrittäjäliitot ala välittömästi parkumaan kuin kiljuhanhet kommunismista ja sosialismista (apuaa!). (Aivan kuten Saksassa AY-liike IG Metall hakee 32h viikkotyöaikaa nykyisen 35h tilalle, siinä missä täällä yrittää jo röyhkeimmät kapitalistit muuttaa työviikkoa kuusipäiväiseksi.) 

Sitten on kanssa paljon puhuttu työllistämisen ja työttömyyskorvauksienkin suhteen Tanskan mallista. 

Siinäkin tapauksessa on olemassa siis se oikea Tanskan malli ja on myöskin olemassa se ns. kokoomuslainen Tanskan malli.  Oikean Tanskan mallin  2000e/kk sijasta "työllistetty" suomalainen saisi siinä käteen pelkän toimeentulotuen, johon muuten sitten vaikuttaa kaikki säästöt ja tulot, vaikka kävisikin niissä pakkotöissä. Eli et voi nostaa sen avulla itseäsi köyhyydestä, vaan pysyt kokoomuksen ihannekansalaisena, eli köyhänä työläisenää. Todellakin, tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että näin tämä "työllistetty" on tuomittu tuohon toimeentulotuen tulotasoon. 

Tämä siksi, koska kokoomus haluaa, että kyseinen malli korvaa matalapalkkatason työsopimuksen alaisen TES-minimipalkkatyön pakkotyönä toimeentulotukipalkalla. Kun taas oikeassa Tanskan mallissa on todellisuudessa myös sitä porkkanaa työttömille, koska siellä maksetaan paremmin jos osallistuu, ja myös jos ei osallistu, niin siltikin maksetaan paremmin kuin täällä.

(Maamme hallitukset ovat vuodesta 2015 eteenpäin olleet muuten täysin tietoisia siitä, ettei työkkäristä saa oikeita töitä ja siksi kehitettiin tämä meidän oma "pohjoismainen työnhakumalli". Sen ideana on, että valtio pesee kätensä työpaikkapulasta, ja pakottaa työttömät etsimään töitä joita ei ole. Käytännössä kyseessä on karenssiautomaatti, jolla saadaan tukia pienemmiksi.)

Entä mikä on se alkuperäinen pohjoismainen malli? 

Se oli kansallissosiaalidemokratia eli prototyyppinen kolmannen tien malli, jossa yksityisomistus oli kyllä sallittu, mutta vapaan kapitalismin sijaan orjuuttaminen ja koronkiskonta sekä muu kapitalistinen loisiminen kansan kustannuksella oli kielletty. Suomessa sen sijaan keppi ja orjapiiskurin ruoska viuhuu, ja kansasta puristetaan viimeisetkin veripisarat irti - täällä pohjoismaista on alamaisuuden ja orjuuden mentaliteetti, joka jäi meille Ruotsin pakkovallasta. 

Vaan, kuten jo todettua, ei ulkomaillakaan aina ole täysin ideaaleja nämä ratkaisut, mutta eivät kyllä ihan sellaisiakaan kuin mitä meidän annetaan ymmärtää niiden olevan. Se on se pointti tässä. 

Eikä se Suomikaan ole ehkä ihan sellainen, millainen kokoomus pelottelee sen olevan. 

Esim. Nordea siirsi pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen, tähän maahan jossa ei kuulemma yrittäminen eikä mikään kannata.  Suomessa on Islannin jälkeen matalin kokonaisveroaste pohjoismaista, eikä suinkaan se "maailman korkein veroaste" mistä kokoomus julistaa poru kurkussa kaikelle kansalle. (Islannista voisi muuten ottaa mallia siinä kuinka hoidetaan kriisit - siellä ei paljoa pankkeja pelastella! Täällä taas pelastetaan kaikki EU-alueen pulassa olevat, oli kyseessä sitten maa tai pankki, ja jos ei muuta, niin vähintäänkin luigeille ostetaan uudet keittiöt.)

Jos taas puhutaan firmoista, joilla on edustus Ruotsista ja Suomessa, on Suomi näistä se maa, jonka työpaikkoihin iskevät aina YT-neuvottelut. Täällä, "kommunistisessa helvetissä", kun on niin paljon helpompaa antaa porukalle kenkää. 

Pitää jo oppia erottamaan vääryys ja valhe. 

Pitää ymmärtää, ettei kokoomuksen kaltaisella liskonäyttelyllä ole yksiselitteisesti minkäänlaista intensiiviä ajaa etuamme - katso vaikka sen tekoja.

Ja joka haluaa sitä äänestää vain, jotta voi sanoa olevansa oikeistolainen, on ehkä korkea aika kasvaa siitä jo yli. On paljon coolimpiakin tapoja rakentaa identiteettinsä, kuten olemassa suomalainen. 

PS. Näin anekdoottina voisi vielä mainita, että allekirjoittanut oli tuossa kesän lopulla kotimatkalla erään tanskalaisen politiikkaa opiskelevan naisen kanssa, oli siinä hyvin mielenkiintoiset keskustelut. Hän itse asiassa oli allekirjoittaneen kolmannen tien näkemyksistä "totaalisen samaa mieltä" ja totesi, ettei köyhät vain täällä tule köyhtymään, vaan rikkaat myös rikastuvat sen vuoksi. 

Siinä sitä Tanskan mallia! 

Ei kommentteja: