tiistai 21. marraskuuta 2023

Venäjän uudet suurlähettiläät saapuvat Suomeen trendikkäästi pyöräillen

Välillä vähän mietityttää, että yrittääkö tämä hallitus toistaa kaikkien aiempien oikeistohallitusten tekemät virheet, aina ysärin lamasta vuoden 2015 vyörymään. 

Tilanne on taas kerran vähintäänkin hämmentävä. 

Välillä tänne kävellään sisälle, täysin muina matuina, sitten taas välillä ollaan niin tarkkoja rajoista että.

Tässä tapauksessa se tuntuisi olevan kumpaakin. 

"Näin vain täytyy tehdä", kuten Orpo sen sanoisi. 

Mutta on yksi ja sama, mitä Orpo sanoo, sen sijaan kannattaa keskittyä vain siihen mitä Orpo tekee - tai tekemättä jättää. Sama pätee koko hallitukseen, joka nyt tuntuu keskittyvän ainoastaan huonojen uudistusten tekemiseen. 

Poliittista teatteriahan tämä kaikki on, mikä on tietenkin kokoomukselle tuttua, mutta sitä ei vieläkään ymmärrä, että miksi persut lähtivät siihen mukaan. Näin he sulautuivat globalistisen takapirupuolueen oikeistosiiveksi, ja näin se mokoma voi jatkaa lentoaan. 

Kaiken tämän kikkailun tarkoituksena onkin vain ajaa kaksilla rattailla ja tehdä silmänkääntötemppu: Esitetään kansalle kuinka tämä "vastuullinen" oikeistohallitus ottaa Suomen kohtalonkysymykset vakavasti, sekä tekee merkittäviä ja joskus kipeitäkin ratkaisuja. Mutta lopulta hyötyjiksi jäävät aina vain ne omat eturyhmät. Niinpä nytkin jätetään agendan edellyttämille tulokkaille takaportti auki, jota pitkin pääsevät maahamme. Toisin sanoen, käytännössä ei tehdä mitään, mutta yritetään esittää niin kuin tehtäisi paljonkin. (Vihervasemmistonhan lempitekosyy on ne kuuluisat "kansainväliset sopimukset" ja melkein allekirjoittanut voisi lyödä vetoa, että kun oikeiston selitykset on selitelty, ne vetoavat täsmälleen samaan).

Mitä siis tämä rajojen sulkeminen oikeasti tarkoittaa?

Todellisuudessa suljetaan vain osa rajanylityspaikoista, jolloin "turvapaikanhaku" on mahdollista aivan niin kuin ennenkin, mutta nyt vain niitä ylityspaikkoja on vähemmän. Hidaste, ei este.

Miksi kaikkia rajanylityspaikkoja ei suljettu heti, jotta varmistuttaisi laittoman maahantulon lopusta? 

Niinpä!

Hallitus voisi  määrätä, ettei vain yhtäkään itärajalta tulevaa turvapaikkahakemusta käsitellä, mutta kun ei niin ei. Se voisi jopa toteuttaa väliaikaisen, mutta totaalisen rajojen sulkemisen, joka ilmoitetaan näille trendikkäästi pyöräileville Venäjän suurlähettiläille; mielellään jo hyvissä ajoin, niin eivät lähde turhan päiten tulemaan. 

Kokoomuksessa oli muuten varmasti vaikeuksia pitää pokkansa, kun esittelivät tätä pettämätöntä suunnitelmaansa persuille. Laskelmoivat, että kunhan suunnitelmasta löytyvät vain sanat "rajat kiinni", ei tällöin jo entuudestaankin demoralisoitunut hallituskumppani muuta tarvitse, ei etenkään asian miettimistä sen pidemmälle, tai pienen präntin lukemista ennen nimensä kirjoittamista alle.

Pitäisi opetella jo sanomaan "ei". 

Se ei ole niin vaikeaa tässä tilanteessa, sillä jos se ei mene perille, niin aina voi muistuttaa siitä mahdollisuudesta, että hallitus kaatuu muussa tapauksessa. Tällaiset tähän mennessä tulleet "kompromissit" kun vain osoittavat kerta toisensa jälkeen, kuinka vähän persuilla on oikeasti valtaa tai tahtotilaa. 


Joko tämä naisvaltainen - uusi ja ajanmukainen - perussuomalaiset kärsii hakatun vaimon syndroomasta, tai sitten vain hillotolpan vastustamattomuudesta. Miksi muuten he antaa tällaisen paskan liukua kerta toisensa jälkeen?

Siksi(kin) tämä sketsi kuvaa täydellisesti perussuomalaisten kokoomuksen matkaan lähtemistä:

Ei kommentteja: