tiistai 18. toukokuuta 2021

YLE mitätöimässä majesteetillista historiaamme

Kulttuurimarxistinen ja globalistinen YLE on röyhkeyden huipentuma, sillä samalla kun se pyöri verovaroillamme, sen palkkalistoilla on poliittisia aktivisteja, jotka kusevat hehtopaineella silmiimme ja ajavat sairasta ja katkeraa viha-agendaansa Suomea ja sen kansaa vastaan. 

Kulttuurimarxistinen idea kansan historian "päällekirjoittamisesta" (vähän kuten kovalevykin toimii), on käytössä tässäkin. ( Pitkä marssi instituutioiden läpi on se nimi, jolla vihervasemmisto tuota kutsuu - tai paremminkin, historian väärentäminen on seurausta siitä, kun instituutio on tullut tällaisten saastuttamaksi).

Nyt, mielenkiintoisena sattumuksena kun allekirjoittanut jakoi hieman helmiä kansamme historiasta, oli YLE sitten taas tehnyt sen minkä se tekee parhaiten: levittänyt Virallisia Totuuksia(TM), eli valheita ja puolitotuuksia kansastamme seuraavassa artikkelissa, joka on kuin suoraan RKP:n propagandapuolelta:

Kajaanin linnassa virunut vanki sepitti 1600-luvulla Suomelle mahtavan menneisyyden kuninkaineen ja ne tarinat kiertävät verkossa edelleen

Mutta miten asianlaita siis on?

Tämä yhteys ei vain Norjaan, vaan myöskin läpi kaikkien pohjoismaiden, on nähtävissä myöskin kuppikivissä. (Tässä mainittu norski on sattumoisin historioitsija - joten yleläiset korvavahansyöjät voivat olla hiljaa ja imeä soijaatuotettaan).

Entä ne "fiktiitiviset muinaiskuninkaat"? Niistä voisi kirjoittaa ja paljon. Mutta annetaan nyt kuitenkin tällainen pintaraapaisu, joka kumoaa ajatuksen siitä, että kyseessä oli yhden rehellisyydeltään epäilyttävän miehen kirjoittama fiktio.  

Suomen, Kvenlandin ja Gotlannin kuningas, jonka sukulainen löysi Norjan Suomesta käsin, tulikin jo käsiteltyä, on syytä vielä mainita DNA-todisteesta jonka mukaan käytännössä Kvenlandin, Gotlannin ja Suomen kansalaiset olivat yksi ja sama asia. 

Kyseinen saagahan taas on islantilaista alkuperää, eli se ei ole suinkaan minkään - kuten jo sanottu - linnaveikon kirjoittama fantasianovelli, vaan puolueettoman historioitsijan rekisteri tapahtumista.

Kuninkaiden läsnäolo ei ole siksikään mikään uusi juttu Suomessa, koska vuonna 1340 kirkkokiroukseen joutui Rapolan kunigas (Cuningas de Rapalum kuten se mainitaan kirjoituksissa), joka kieltäytyi maksamasta viljaveroa paaville - asia mikä löytyy katolilaisen kirkon dokumenteista.

Jos taas mennään yhä pidemmälle ajassa, on muinaisenglantilaisessa runossa nimeltä Widsith pätkä joka menee: "Casere hallitsee kreikkalaisia ja Cælic suomalaisia" ("Casere weold Creacum ond Cælic Finnum"). Caelic on tuntematon termi, mutta on ilmeistä, että siinä puhutaan hallitsijasta - jopa sellaisesta joka on kyllin tunnettu pääsemään runoon, jossa näemmä on ideana ainakin osoittaa, että mitä  hallitsijoita on tunnetussa maailmassa etelästä pohjoiseen. 

Tässä puolestaan Suomi oli merkittynä täysin normaalisti kuningaskunnaksi karttaan - vieläpä ruotsalaiseen karttaan, mikä on hyvin anteliasta, sillä Ruotsilla on pitkä historia Suomen kaasuvalottamisessa:

Olaus Magnuksen vuonna 1539 laatima Carta marina mainitsee Lounais-Suomen kohdalla latinaksi Finlandia vel Finningia olim regnum eli "Suomen eli Finningian muinainen kuningaskunta".




We are ancient

As ancient as the sun

We came from the ocean

Once our ancestral home


So that one day

We could all return

To our birthright

The great celestial dome


We are the children of the sun

Our journey's just begun

Sunflowers in our hair


We are the children of the sun

There is room for everyone

Sunflowers in our hair


Throughout the ages

Of iron, bronze, and stone

We marvelled at the night sky

And what may lie beyond

We burned our frames

To the elemental ones

Made sacrifices

For beauty, peace and love


We are the children of the sun

Our kingdom will come

Sunflowers in our hair


We are the children of the sun

Our carnival's began

Our songs will fill the air


And you know it's time

To look for reasons why

Just reach up and touch the sky

To the heavens we will sing


Summa summarum

Yle on globalistipetturien propagandatykki, joka yrittää pyyhkiä pois majesteetillisen historiamme levittelemällä katkeria valheita kansalle, sen omin verovaroin vieläpä. Näitä samoja RKP:n (ns.hurrikokoomuksen) valheita, joilla suomalaisille yritettiin uskotella, että he ovat aina mitättömiä ja saastaa. Mutta ne kaikki saastaiset ja myrkylliset valheet, jotka ovat noiden katkerien vihollistemme myrkkysormien kirjoittamat, kyllä loppuvat, sillä totuus puolustaa itseään kunhan sen vain päästää vapaaksi. 

Me pohjoismaalaiset tulemme yhdestä ja meidän mitä suurin kansallinen velvollisuutemme ja onnellisin oikeutemme onkin tehdä menneestä tulevaisuutemme. Tulevassa meille kuuluva maine ja kunnia on jälleen kerran palautettu. On jo tiedettävä, että ainoa syy miksi tämä kaikki salataan, on se samainen syy miksi aina kansamme ulkopuolinen vihollinen on sitä salannut: kyseessä on massakontrolli ja sen levittämä sekä ylläpitävä Virallinen Totuus(TM). Subversioprosessissa informaatiosodankäynti on välttämättömyys, ja demoralisoidun kansan nousustahan ei ole koskaan pelkoa, sillä se on ajettu lunastuskuntoon. Mutta me tiedämme kyllä, ja ainoa mitä meillä on niille antaa, on täydellinen kapina ja totaalinen sota vapaudestamme. Olkaamme kuin Rapolan kuningas!

And even soulless

Great hunger in their eyes

Unaware of the beauty

That sleeps tonight

And all the queen's horses

And all the king's men

Will never put these children back

Together again

Faith, hope, our charities

Breathe slow, our enemies

Ei kommentteja: