torstai 17. joulukuuta 2020

Kokoomuslainen teki toisen miehen kanssa lapsen, ja rahastaa sillä nyt ex-miestään

On aika käsitellä tämäkin tapaus, joka osoittaa miten surkeassa tilassa yhteiskuntamme on - etenkin miehen kannalta.  Etenkin kun tämä juttu on taas hiljan "liikkunut":

155 kuukautta ja 47 667 euroa – toisen miehen lasta elättämään tuomittu Jani valitti korkeimpaan oikeuteen

Olipa kerran kokoomuslainen nainen, joka päätti kokoomuksen hengessä kilpailuttaa lapsensa isyyden. Tässä oli sellainen pieni ongelma, ettei hänen aviomiehensä Jani Kylä-Harakka ollut tietoinen tästä järjestelystä. Mutta se ei estänyt hänen maksumieheksi päätymistään. - Hänelle ei vain kerrottaisi, ja pistettäisi kaikessa rauhassa elättämään kyseenalaista naistaan ja toisen miehen lasta! 

”Vaimon suunnitelmallisuus ja katumattomuus ylitti käsityskykyni ihan täysin – - Minulle selvisi, että hän oli tavallaan kilpailuttanut isyyden. Olin hänen varajärjestelmänsä. Kun hän ei saanutkaan toista miestä itselleen ja lapsen huoltajaksi, hän yritti pitää minut juridisesti kiinni lapsessa elatusmaksujen toivossa,”

Liekö tällä naisella ollut ennenkään ongelmia moraalisessa mielessä joustavien ja kilpaetua tuovien ratkaisujen kanssa - onko siis ihmekään, että kokoomuksen Jan Vapaavuori suositteli tätä itsenäistä ja vahvaa naista virkaansa? Todellakin, se on kokoomuksen arvojen mukaista, että haetaan hyötyä, vaikka se tarkoittaisi törkeää muiden riistämistä. Emme siten ylläty tällaisestä siinä mielessä ollenkaan. - Kokoomuksessahan tietysti alussa nähtiin tämä tilanne ongelmallisena, mutta koska paljastui että kyseessä oli yksi omista, vaiettiin asiasta siitä eteenpäin porvarillisella "arvokkuudella".


Nimittäin, tämä vuoden ex-vaimo oli tuomittu tätä ennen - ironisesti - hänen helmasynnikseen todistautuneesta rikoksesta, eli petoksesta. Kavalluksesta tarkalleen ottaen (epäiltynä tämä toimelias nainen on ollut myöskin identiteettivarkaudesta ja salassapitorikoksesta). Ilmeisesti tämä nainen oli vahvasti kokenut olevansa oikeutettu Kokoomuksen paikallisyhdistyksen rahoihin ja niiden vapaaseen käyttöön - miksikös ei? Liekö niillä jopa rahoitettu laatuaikaa suhteen ulkopuolisen miehen kanssa? Sepäs vasta sattuisikin!

Törkeästä kavalluksesta ehdolliseen vankeuteen tuomittu kokoomuksen ex-piirijohtaja saa jatkaa Tuusulassa viestintäpäällikkönä – määräaikainen pesti katkolla ensi keväänä


Ja koska olemme post-feministisessä Suomessa, ei tämäkään nainen joutunut aiemmasta petoksestaan sen kummempiin seurauksiin. Mutta mitä tulee taas hänen petettyyn ex-miehensä, saa hän tältäkin 500€.

Kyllä, mies joutuu maksamaan 500€ toisen miehen lapsen elatuksesta, oikeiden syyllisten porskuttaessa kohti uusia jekkujaan!

Allekirjoittaneelle ei meinaa mahtua päähän kaksi asiaa:
  1. Miten joku ihminen voi tehdä toiselle tuollaista?
  2. Miten epäoikeudenmukainen tämä maa oikein voi olla!





Jo aiemminkin Fundamentti on tuonut esiin naisille ominaisen tavan syödä kakku ja pitää se, aivan kuten oli tässäkin tapauksessa käynyt.  

On myös havaittu, että jotkut naiset ovat keksineet käyttää lasta pelinappulanaan, jolloin käytännössä naisen perseeseen menevät rahat valehdellaan menevän lapsen hyväksi. Vähemmän yllättäen myöskin tätä tapausta on sen enemmän tai vähemmän sosiopaattiset puolustelijat puolustelleet lässyttämällä lapsen edusta. Mutta tällaisessa tapauksessa on kyllä lapsen etu  kaukana - on vaikea usko, että lapsi  olisi muuta kuin kilpi jonka taakse piiloudutaan, ja pelinappula jota siirtelemällä tehdään itse rahaa.


Niinpä, silloin kun lait ovat väärät ja pikemminkin rikkinäiset epäoikeudenmukaisuudessaan, ei ne palvele tarkoitustaan, mikä tekee niiden kunnioittamisenkin kyseenalaiseksi. Esim. tässä tapauksessa lain kirjainta - ei henkeä - viilaten ollaan päädytty siihen johtopäätökseen, että on parempi kun miesparka maksaa, sillä onhan se valitusaikakin on mennyt umpeen. 

No, kuka tahansa voi miettiä minkälaisen shokin tuollainen uutinen aiheuttaa ja kuinka pihalla maamme byrokratiahelvetissä ihminen nyt muutenkin on -saati sitten tässä tilanteessa! 

Toiseksi, asia ei ole ihan noin yksioikoinen:

Ensinäkin, tuo koko laki noine valitusaikoineen on täysin perusteeton - jos se on toisen miehen lapsi, on se silloin sen toisen miehen. Samoin tässä tapauksessa korvauksen maksajanan olisi oltava nainen, sillä hänhän tässä aiheuttaa kärsimystä muille, Nainen on myöskin se, joka tekee petoksen, 

Muutenkin on mieletöntä, että tässä tapauksessa lapsen isyyden peruminen on mahdotonta. Tuollainen laki millä tätä nyt oikeutetaan, on täysin ilmaan ripustettu. (Kaikissa maissa ei edes tuota valitusaikaa ole, eli mikä on sen perustelu täällä meillä?).

Lain mukaan: Kanne voidaan tutkia, vaikka se olisi pantu vireille määräajan päättymisen jälkeen, jos kantajalla, jota 1 momentissa tarkoitetaan, oli laillinen este tai hän näyttää muun erittäin painavan syyn, jonka vuoksi kannetta ei ole aikaisemmin nostettu

Jos tämän tapauksen uhrilla ei ole ko. painavaa syytä, niin kenellä sitten?

Tuplastandarditarkistus tähän väliin:

Naisen rikollisina tekoina tässä tapauksessa voidaan sanoa olleen:
  • Julkinen nöyryytys miehelleen
  • Kavallus ja petos
  • Henkinen pahoinpitely
  • (Mahdollisesti myöskin lapsen kaltoinkohtelu, sillä tällä pelleilyllä sille saadaan vain kaksi vastahakoista isäehdokasta, josta toinen on se aito).
Mutta mikä on tuomio?

Mies maksaa 500€/kk/18v ajan +  perintö menee totta kai käenpoikaselle.

Verrataan tätä sitten naisten oikeuksiin. Esim. jos jotain tapahtuu naiselle, kuten vaikkapa feministien lempiaihe eli seksuaalinen ahdistelu, ellei jopa raiskaus?

Kiitos MeToo:n tällöin nainen voi ilmoittaa asiasta vaikka 30 vuotta tapahtuneen jälkeen, ja mies päätyy käytännössä jo pelkästä epäilyksestä tuomituksi - mainehaitan myötä.

Viimeistään siinä vaiheessa tämä "lapsen etu" -argumentti kaatuu, kun otetaan huomioon, että naiset saavat keinohedelmöityksiä. Tällöin isää ei enää tarvitakaan lapsen eduksi. 

Joten seuraavaksi varmaan voimme ryhtyä ihan vain keräilemään kaikilta miehiltä verojen lisäksi automaattisesti myöskin elatusmaksut, sillä ne kuuluvat naisille, koska naisten oikeus on riistää muita?

Loppulausunto

Ei pidä ihmetellä, miksi niin moni mies erokiistoissa tappaa itsensä, tai mahdollisesti jopa perheensä. Mies joka on ajettu piippuun, ja jolta on viety rahojen lisäksi järki, sekä ylipäänsä kaikki mitä hänellä on, on mies jolla ei ole juurikaan mitään hävittävää. Etenkin kun tilanne on se, että nainen voi näissä tilanteissa pelkästään voittaa, ei väliä minkälainen hän itse olisi ollut tai mitä hän olisi tehnyt (tai jättänyt tekemättä, kuten tässä tapauksessa kaiken muun mukavan ohessa "pääsi käymään"). 

Tälle post-feministiselle dystopialle tulisi nyt viimeistään lyödä loppu. On täysin selvää, ettei patriarkaatiksi kutsuttu salaliittoteoria omaa minkäänlaista pohjaa, ja siksikin sen pitäisi lakata olemasta Virallinen Totuus (TM). Feminismi on aina naisen puolella ja miestä vastaan, ja mitä enemmän yhteiskunta muuttuu feministiseksi, sen enemmän tämä tulee todellisuudeksi. Nyt jo pahimmassa tapauksessa elinkautinenkin lienee kevyempi rangaistus, kuin naisen uhriksi joutuminen. 

Nyt kun naisilla on käytännössä aina eron sattuessa huoltajuus taattu - ellei sitten yrittämällä yritä siitä päästä eroon - ja tiedossa kaupan päälle vielä prinssin puoli valtakuntaakin, tämä pahenee vain. Nyt jos mies valikoituu naisen työorjaksi, jatkuu tämä samainen halveksittava kuppaaminen vielä eronkin jälkeen. Nyt on vain löydetty sille uusi aste: mies on velvollinen työllään elättämään lapsen - vaikkei se olisi edes hänen omansa. 



Lisäksi ihmetellään miksi MGTOW-liike kasvaa ja miehet kirjautuvat joukolla ulos tästä hulluudesta, samalla kun naiset ovat täysin ymmällään, että mistä oikein johtuu kun tällainen naimakauppa ei oikein enää innosta miehiä -  ja miksi on niin paljon naisvihaa.

Tässä tämän jutun tapauksessa on monta tällaista tämän maan epäkohtaa samassa paketissa, esim.
  • Byrokratinen jäykkyys yli oikeuden
  • Lain kirjain yli lain hengen
  • Naisen suosiminen yli miehen
  • Gynosentrismi yli tasa-arvon
Niin joo, ja sitten vielä tämä: kyseinen ex-miestään ryöväävä nainen saa elatusmaksua, vaikka tienaa enemmän kuin ei-lapsensa-isä! Lisäksi hänen alkuperäinen vaatimuksensa oli 700€/KK toisen miehen lapsesta, eli viedään tuhkatkin pesästä, vaikka selvästikään ei niitä tarvita! Vaan, ajatushan se on tärkein.



4 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Ihan tutuntuntuinen juttu. Siis se osa missä nainen käyttää lasta pelinappulana.

XeimA kirjoitti...

Jep, milloin se on koston väline, milloin tapa tehdä rahaa.

Ester Vilar kirjoittikin osuvasti, ettei nainen tee suinkaan lasta rakkaudesta, vaan sitoakseen miehen itseensä (tuomine resursseine ynnä muine etuineen), entistä tiukempaan.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Näin se usein käy. Muttei aina, minulle sattui niin että olin kolarissa vähällä päästä hengestäni, jonka jälkeen vaimollani oli kiire saada lapsi kanssani ennenkuin tapan itseni...

Seuraavan naisen kanssa kävi kuten kerrot, kysymys oli vallasta lapsen kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Kamalaa ajatella näin, mutta toivon tämän lapsen kuolemaa niin mies ei joutuisi maksamaan tästä enää elatusapua.