torstai 11. kesäkuuta 2020

Lue nyt pöyristystä herättänyt "Totuus kiihottaa" ja sen osakommentaari tästä


Allekirjoittanut omistaa kyseisen teoksen, joskaan ei ole lukenut sitä vielä kokonaan - tästä syystä ihan täysin yhtä mieltä ei voi uskaltaa sanoa olevansa, mutta kirjan katkelmat ovat vaikuttaneet erityisen lupaavilta.

Kommentaari on jaettu kahteen osaan, joiden välissä on kirjan latauslinkki (twiitissä, otsikon alla).

Ensimmäinen osa

Seuraavassa on erinomainen kriittisen naistutkimuksen piiriin kuuluva huomio kirjasta, johon allekirjoittanut myöskin antaa kommentaarinsa:


Lataa Totuus kiihottaa tästä: 
Toinen osa 

Loppujen lopuksi naiset on targetoitu takapirun toimesta, sillä he ovat joukkosieluinen ja huomionkipeä sukupuoli, ja täten heitä on helpompi kontrolloida. Nimittäin joukkosieluiseen ja konformistiseen sukupuoleen kuuluu se, että se tottelee hyvin ennalta-arvattavilla tavoilla joukkopsykologian lakeja, joihin kuuluu mm. irrationaalisuus, regressiivisuus, aatteen tai johtajan tekeminen superegokseen ja se, että se on itse itseään ryhmäpaineen avulla säätelevä (ja se jos jokin on keskivertonaisen heikkous). Näin ollen naiset edustavat hyvin näkyvää ongelman oiretta, joka leviää kulovalkean tavoin - etenkin kun sen palkkiot ovat naisen psykologian kannalta kutkuttavia, suorastaan vastustamattoma:





Niinpä tämän asian kritisoimista ei tietenkään haluta, koska se voisi herättää ne naiset - lähinnä ne - joiden demoralisaatiota ei ole vielä saatettu yli kriittisen rajan tai jotka eivät vain tiedä paremmasta. Sekä tietysti on vaarana, että myös miehet heräävät, kun ymmärtävät olevansa näitä naisia mielistellessään hyödyllisiä idiootteja ja pelkästään maksumiehiä. (Kommentaarissa mainittu vässykkämies on valkoinen mies, joka on demoralisoitu, tai paremminkin feminisoitu, jolloin hän yrittää olla "yksi tytöistä")

Mutta kuten Fundamenti opetus on, tulee ottaa sisään hereillä olevat ja poikkeukselliset naiset, sillä kun lopullinen voitto on saatu, myöskin keskivertonaiset seuraavat voittajaa. Lisäksi kuten MGTOW:n herättämä paniikki kertoo, jo se fakta, että pompotteluun ja paskoihin diileihin kyllästyneet miehet lähtevät omille teilleen, saa naiset primitiivireaktioiden valtaan.

1 kommentti:

Olavi Koskela kirjoitti...

Vaikea ymmärtää tuota pöyristymistä Hankamäen väitetystä naisvihasta. Vaikka sitä jonkin verran olisikin, niin mitä siitä? Vai eivätkö naiset, varsinkin feministit, vihaa sitten ketään? Mitäpä muuta heidän ulostulonsa yleensä ovat, kuin kaunaista ja katkeraa valkoiseen lihaa syövään heteromiehen kohdistuvaa vihaa? Vaikka varmaan se vain on jotenkin parempaa vihaa. Kuvaavaa näille persuvastaisille ritaloille ja hyvärisille on, että laajasta teoksesta poimitaan vain yksityiskohta - joka ei edes ole mitenkään keskeinen argumentoinnissa - ja sen kimppuun käydään apinan raivolla. No, sehän kertoo tietysti siitä, että varsinaiseen ja keskeiseen sisältöön ei pystytä sanomaan yhtään mitään.