tiistai 17. joulukuuta 2019

Troijanhevonen nimeltä Al-hol ja totuus "pakottavista pykälistä"

On tullut aika ottaa kantaa tähän viime aikoina velloneeseen kysymykseen.

Ensinäkin, lähtökohta, ja ainoa lähtökohta mikä tässä ja vastaavissa kysymyksissä on: Suomen kansalaisuus on lahja, jonka voit torjua vain kerran - se on paikka, jonka menetät kun perseesi nostat.

Punaviheät, globalistipetturit sekä harhaanjohdetut massat yrittävät vedota oljenkorsiin, jotka katkeavat kun ne koettelee - Tanskalla kesti viikon saada aikaan laki, jossa kansalaisuutensa menettää, jos liittyy ulkomaalaisen terroristijärjestöön, jonka jälkeen oli globalistisen takapirun enää turha ulista. Se fakta murskaa tämänkin piipityksen kansainvälisistä sopimuksista sekä ihmisoikeuksista. Mitä ihmisoikeuksia ne ovat, jos sinä olet valmis vaarantamaan oman kansasi jäsenet, heillä jotka ovat eivät vain heitä kohtaan luopioita, vaan jopa vannoutuneita verivihollisia?

On näet nyt tiedettävä mikä pieni ns. takaportti tässä on tässä tämän hetkisessä järjestelyssä: Saksa esimerkiksi yritti ottaa alkuun vain lapsia, mutta päätyi näiden globalistipetturien pykäläkiristyksen vuoksi ottamaan myöskin aikuiset. Allekirjoittaneella on hyvin, hyvin voimakas tunne nyt siitä, että täsmälleen sitä meidän punaviherhallituksemmekin yrittää. Näin se koko juttu saadaan näyttämään "onnettomuudelta".



Katsotaanpa seuraavaksi sitten niitä paljon puhuttuja pykäliä.

Troijalaiset pykälät

Seuraavat pykälät ovat nimittäin ne, johon tässä punaviheriden juonessa tullaan vielä törmäämään, "kuin vahingossa", ja kohta ollaankin jo Saksan tiellä:

 1 artikla: Jokainen alle 18-vuotias on lapsi, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin

 5 artikla: Valtion on kunnioitettava vanhempien tai muiden lapsen huoltajien vastuuta, oikeuksia ja velvollisuuksia lapsen kasvatuksessa

 9 artikla: Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on oikeus tavata ja pitää säännöllisesti yhteyttä kumpaankin vanhempaansa. Tapaaminen voidaan estää, jos se on lapsen edun vastaista

 10 artikla: Jos lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat eri valtioihin, on valtion velvollisuus käsitellä hakemus perheen jälleen yhdistämiseksi myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti. Valtiot takaavat lisäksi, että tällaisen hakemuksen esittämisestä ei ole epäedullisia seurauksia hakijoille eikä heidän perheenjäsenilleen

 6 artikla: Jokaisella lapsella on oikeus elämään. Valtiot takaavat lapselle henkiinjäämisen ja kehittymisen edellytykset mahdollisimman täysimääräisesti

Jälkimmäiseen vedotaan, jotta saadaan tänne koko konkkaronkka. Muilla meitä kuljetetaan Saksan tielle.


Vaikka kuulostaakin kompromissilta, että tänne tuotaisiin vain lapset, on tässä tapauksessa kyseessä - kuten sanottua - troijalainen, joka tuo myöskin terroristimammat mukana.

Mutta pykälät voivat olla myös puolellamme:
7 artikla: Jokainen lapsi on rekisteröitävä heti syntymän jälkeen. Syntyneellä lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan

Tältä osin emme ole velvollisia, sillä lapsista läheskään jokaista ei olla tänne rekisteröity.

Lisäksi, vuonna 2016 tuli laittomaksi matkustaa terroristisessa tarkoituksessa. Nämä ovat teknisesti siis rikollisia. Ja nämä todellakin ovat terroristeja. 

Lisää pykälistä ja niiden tulkinnoista.

Pykälistä ja niiden (vääristä) tulkinnoista
  • Kun konsulilakipalvelussa käytetään termejä "voi" ja sen johdannaisia, ei tällöin ole pakottavaa velvollisuutta toimia niiden mukaan. 
  • Evakuointisäädös ei toimi, sillä alholin pesue on jo poissa kriisialueelta
  • Väittämät että lapsenoikeudet yms. menisivät "kaiken muun edelle", on pelkkä punavihreä iskulause, jolla ei ole lainvoimaa. Päinvastoin, laissa kaikki ovat yhdenveroisia, joten näiltä osin edellä mainittua etuoikeutusta ei ole. 
  • Suomen ei tarvitse myöskään turvata lasten elämää muualla kuin Suomessa. Terroristisessa mielessä maastamme pois matkustaneet naiset ovat tehneet valintansa ja he ovat rikollisia.
Summa summarum

On globalistipetturien valehtelua, että meidän lakimme olisi jokin ylirajojen velvoittava laki. Se on osana heidän internationalistista haavemaailmaansa, jota ne yrittävät elää vaikka väkisin.

Samoin, olemme astumassa miinaan, jos menemme nyt Saksan tietä. Vain Tanskan tie, jossa muunnamme lakiamme voi pelastaa meidät siltä.



Your enemy seems to be within
These are strange days for you, me, and Germany
But we struggle, and together we'll win

These are strange days for you, me, and Germany
The storm clouds are gathered and gray
These are strange days for you, me, and Germany
So we find ourselves here today

Snakes and devils surround us
Friends are few and rare indeed
Pig upon pig-dog will hound us
But we get stronger as they inbreed

Ei kommentteja: