perjantai 9. elokuuta 2019

OA: Kun voimaantuneen (kännisen) ämmän sössötystä ei liiemmin taaskaan kuunneltu

Hyvä lukija, on jälleen opettavaisen anekdootin aika- yleensä perjantaisin on julkaistu kevennys, mutta nyt laitetaan sen sijaan opettavainen anekdootti, joka on lähellä kevennystä, koska sillä on onnellinen loppu.

Nyt, jostain syystä näyttää siltä, että tämän kesän teemana on ollut, että allekirjoittaneen on täytynyt tylyttää naisia jotka eivät ns. ole kartalla (tosin, niin on tullut tehtyä myöskin miehille, mutta ne eivät ole liittyneet mihinkään blogin käsittelemään teemaan, joten niistä ei ole ollut syytä kertoa). Niitä on jostain syystä piisannut, niin netissä kuin sen ulkopuolellakin esim. tässä tekstissä on tuoreehko feministin "rakentava palaute".

Myöskin mukavia asioita on tapahtunut. Esim. allekirjoittanut on törmännyt myöskin täysin vastakohtaisiin naisiin, ja olikin esim. hiljattain treffeillä 23 vuotiaan venäläisen mallin kanssa - joka vielä oli se, joka pyysi allekirjoittanutta ulos - treffien ollessa molempien mielestä uskomattoman hyvät. Onkin  mahdollista, että allekirjoittanut kirjoittaa tästä opettavaisen anekdootin. Se tulee olemaan erittäin hyödyllinen heille, jotka ovat harkinneet katsomista itään! Esim. on hyvä tietää mihin varautua, ja sen kyseinen opettavainen anekdootti tulee kertomaan juurta jaksain.

Yrittääkö universumi näyttää jotain allekirjoittaneelle?

Palkinnon ollessa nainen vailla vertaa, tylytyksen kohteeksi joutuessa niiden naisten jotka ovat pahoja ja tämän maailman lapsia?

Vaan, ilman sen pidempiä pohdintoja, ja pohjustuksia, menemme suoraan aiheeseen ja teemme jälkipohdinnan normaaliin tapaan, itse aiheen jälkeen.

Minkä feminismi korruptoi, sen allekirjoittanut korjaa

Allekirjoittanut oli liikenteessä hyvien kaveriensa kanssa - kaikki  terveitä ihmisiä. Iltamme oli mennyt yksiselitteisen hyvin, sillä tyttöjä oli vikitelty, yhdessä oli naurettu ja muutenkin kesäinen yö tuskin olisi voinut tarjota enempää juuri tuona ajankohtana.

Illan jälkeen, kun olimme porukalla vielä baarin pihassa ja heitimme totuttuun tapaan ns. hyvää läppää, tuli eräskin nalkuttava häiriötekijä esiin.

Lähistöllä oli nimittäin nuorehko muija, joka hieman yllättäen sanoi, allekirjoittanutta osoittaen, ettei pidä erityisesti allekirjoittaneen kaltaisista, ja että olisi parempi että allekirjoittanut pitää turpansa kiinni.

Koska se norkoili portsarin välittömässä läheisyydessä, oli todennäköistä että se yritti myös tätä portsaria iskeä. Se, miksi juuri allekirjoittaneelle heitettiin moinen haaste on oma kysymyksensä. Oliko se:
  • Jotain mitä allekirjoittanut oli sanonut vitsaillessaan kaveriensa kanssa?
  • Paskatesti - nainen oli siis hieman narttu, ja yritti näin saada allekirjoittaneen huomion ja testatuksi samalla?
  • Pelkkä ennakkoluulo?
Mutta me emme lainkaan ottaneet sitä tosissamme. Allekirjoittanut kavereineen ns. repesi, ja eräs meistä sanoikin: "Jaa, soitetanko jo valmiiksi poliisi tänne, jos jutut alkavat mennä vaikeiksi?" Ja: "Onneksi tässä on sentään portsari lähettyvillä, ettei ehdi kovinkaan huonosti käymään."

Meistähän jokainen tietää, miten helvetin rasittavia ja useimmiten vielä tyhmiäkin känniset ämmät ovat. Tämä tapaus oli ehkä sellainen 25v, mutta se kuvitteli komentavansa koko maailmaa, vaikka todellisuudessa hänen valtansa on ollut vain alistuvien miesten antamaa - ei muuta, ei ole koskaan ollutkaan, eikä tule koskaan olemaankaan.

Mutta hänen epäonnekseen, meistä yksikään ei ollut, eikä ole sellainen.

Voit arvon lukija vain ajatella, että mitä allekirjoittanut mahtoi ajatella ja tuntea, kun seuraavaksi tämä känniääliömäinen muija tulee eteemme todistamaan pointtejaan. Samalla portsari repeilee muijan uhoamisille, ja tälle amerikkalaisen show-painin kaltaiselle teatraalisuudelle. Sekä tietenkin meidän servailuillemme. (Lisäksi tässä kohtaa oli 100% selvää, ettei tämä muija pääsisi uimaan tämän portsarin liiveihin - portsarin, joka oli selvästi tätä muijaa urheilullisempi ja treenanneempi, ja luonteeltaan ns. hyvä jätkä - joten hypergamia ei toteutunut).

Allekirjoittanut kuuntelee hymyillen, hieman silmiään pyöritellen, samalla kun tuohtunut kännikalamuija saarnaa hänelle.

Kaverit sanovat: "Miksi sinä olet noin vihainen? Älä ole noin vihainen."
Allekirjoittanut sanoo: "Niin, jos olet noin vihainen ja etkä kestä ihmisiä, niin miksi tulet meidän keskuuteen uhoamaan, pysy kotonasi, sillä näin ongelma ratkeaa kuin itsestään."

Seuraavaksi muija ryhtyy antamaan meistä yhdelle paskaa siitä, että tämä on kotoisin Lapista - samainen kaveri oli jutellut täälle aiemminkin. Toiselle sanoen: "Sä taas olet varmaan jotainkahdeksantoista". Allekirjoittaneelta tämä puolestaan tivaa, että onko allekirjoittanut asunut monta vuotta tässä kapungissa jossa tämä kaikki tuona yönä tapahtui.
Allekirjoittanut kysyi, että mikä ihme logiikka tuon kaiken takana on? Mitä oikein meinaat sillä? Muija ei ihan osannut vastata.

Sitten kun ns. täysi kierros oli käyty, oli jälleen allekirjoittaneen vuoro kuulla kunniansa tältä sekopäältä, joka kritisoiden sanoo: "Siis mä en tykkää tuosta sinun asenteestasi ja jutuistasi."
Allekirjoittanut vastaa ylimieliseen sävyyn: "Minä en anna vittuakaan jos et tykkää, minulla ei ole pienintäkään kiinnostusta olla mielikseksi."

HUOM! Seuraava video kuvaa tätä melko hyvin, allekirjoittaneen ilmeet ja kehonkieli oli hyvin pitkälle samat kuin Trumpilla, joskin hän lasketteli suorat sanansa katsoen naista suoraan silmiin, ja sanoen ne hyvin selkeästi tälle. 


Jauhoituksesta selvittyään tämä lähtee uuteen hyökkäykseen, sillä känniset naiset ovat kuin uhmaikäiset lapset: ne eivät osaa lopettaa, vaikka kuinka tekisi kipiää.

Niinpä se seuraavaksi haukkuu allekirjoittanutta jo kommunistiksikin, ja sanoo polarisoivaan sävyyn olevansa perussuomalainen ja kokoomuslainen.

Tämä oli jo suora syöttö allekirjoittaneen lapaan, sillä sattuneesta syystä allekirjoittanut on hyvin perillä aihepiiristä, joten vastalauseeksi muodostuu lause: "Et voi olla kokkari ja persu, sillä kokkarit ovat globalisteja ja perussuomalaiset nationalisteja. Toinen aukoo rajoja, toinen sulkee". 
Syyttäjän vastaus? Ulinaa seurasi, mutta ei lainkaan vasta-argumentteja.

Seuraavaksi allekirjoittanut päätti vielä hieman selventää kantojaan, sillä saihan hän nyt erinomaisen mahdollisuuden "evankeloida" täydellisestä järjestelmästä! Allekirjoittanut kertoi, että ei usko oikeistoon eikä sen enempää vasemmistoon, vaan yksinomaan kolmanteen tiehen - sisältäen erinäisiä perusteluja, myös niitä, miksi kukaan ei voi olla samaan aikaan internationalistisen kapitalismin myönteinen mutta silti isänmaallinen.  Muija yritti parhaansa nollata niitä, mutta ei argumentein, mihin allekirjoittanut puuttui 9000 autistin filosofisella terävyydellä.




Lopuksi se tonttu kysyy, paheksuvaan sävyyn, että onko allekirjoittanut joku oikeaoppinen?

Allekirjoittanut vastaa, että itse asiassa on, ja vieläpä todella tarkka ja puhdasoppinen sellainen, mutta ei kommunisti. Sen sijaan kyseinen vinkuja on tyypillinen, mistään mitään tietämätön leluoikeistolainen. Tämä ns. osui, ja kysyinen itkijä inisi loukkaantuneena allekirjoittaneen majesteetin edessä: "No ehkä mä sitten oon susta vain lelu.."

Leluoikeistolainen känniääliöinyt ottaa käyttöönsä viimeisen oljenkortensa, ja se on sitten aiempi kilpailu siitä, kuka on eniten suomalainen.

Jälleen SUURI VIRHE.

Etenkin kun kyseinen riidanhaastaja itse on karjalalainen - ja kuten tiedämme, olivat länsi-suomalaiset (allekirjoittanut kuuluu tähän taustaan, samoin hänen toinen kaverinsa ja lappalainen nyt ei kyllä näyttänyt saamelaiselta) olivat täällä ennen itäisiä, jotka ikään kuin tulivat tänne "sieltä täältä".

Koska allekirjoittanut kerran tuolla tapaa haastettiin, hän päätti näyttää että polarisoida osataan myöskin tällä puolella debaattia.

Näet, hänen tuoreessa muistissaan oli miten hänen eräs etnonationalistikaverinsa sanoi, etteivät itäsuomalaiset edes voi olla täysin puhdasrotuisia suomalaisia. (Allekirjoittaneen jako ei ole suinkaan näin raju - allekirjoittanut hyväksyy itäsuomalaiset kyllä osaksi suomalaisia, mutta tietää hyvin että keskimäärin lännestä päin löytyy se puhtain aines).

"No sen sun kaverin pitäisi vähäsen opetella lisää" vastasi karjalalainen leluoikeistolainen.

Allekirjoittanut vastasi, että hänen kannattaa koittaa samaa - murskaten euforisen autistisella tiedon, analyysien ja faktojen sotavasaralla.

HUOM! Allekirjoittanut huomasi siirtyneensä Trump-moodista Jesse Ventura -moodiin tuon edellisen väittelyosion aikana (eräs allekirjoittaneen kaveri kuvaili allekirjoittanutta Suomen Jesse Venturaksi - kieltämättä hauskasti sanottu, mutta kohteliaisuutena se on otettava).

Alla Mr. Ventura heille, jotka eivät tiedä kehen tässä viitattiin:


Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Lopulta pääsimme jonkinlaiseen kompromissiin, kun tämä karjalalainen uhoaja sanoi että Helsinki on täynnä junantuomia, jotka pitävät itseään jonain. Tähän allekirjoittanut vastasi hyväksyvään sävyyn, että no tuossa asiassa olet kyllä oikeassa. Tilanne rauhoittui, ja löysimme kompromissin. Sovinonksi allekirjoittaneen kaveri ehdottaa, että tämä leluoikeistolainen kännipiru lähtisi kanssamme syömään - hän vieläpä tarjoaisi (kyseessä on hyvin varakas, mutta mukava mies, reiluudestaan tunnettu, mutta joka suuttuessaan repii pään irti). Sössöttäjä epäröi alkuun, ja sitten vastaa: "No en mää taida viittiä..". Poistuen silmistämme, ensimmäistä kertaa koko aikana jonkinlaista inhimillistä nöyryyttä osoittaen. Jopa hieman häpeilevän oloisena, alasammuttuna, mutta jo rauhoittuneena.

Kova rakkaus parantaa narttuilun ja toksisen feminiinisyyden

Saatoimme juuri pelastaa yhden nuoren naisen sielun, emmekö muka? Näet naiset harrastavat tätä antisosiaalista käytöstä, koska feministinen massakontrolli on heitä siihen rohkaissut, ja miehen on kannustettava heitä siitä pois - aina sopivan tilaisuuden koittaessa.

Niin kävi nyt.

(Se nuori nainen sanoi käyvänsä salilla - ehkä kävikin, sillä oli ns. persehousut - mutta ei ollut mitenkään erityisen erottuvainen, vaan pikemminkin pirkko suominen, joka on sopeutunut kantamaan maitotonkkkia korkeahkossa lumihangessa. Mutta eikö sielu ja sydän tule hoitaa ihan yhtälailla?)

Sivuilmiöt.

 Tämä ehti poikimaan sivuilmiöitä, jotka myös ovat maininnan arvoisia.

Illan pakollinen valkoritarikiintiön täyttäjä.

Näitä persekärpäsiä ei ollutkaan hetkeen näkynyt. Noh, kesken kaiken tällainen tupsahtaa jostain - se aistii tilaisuutensa koittaneen, kun näki että allekirjoittanut riitelee siinä naisen kanssa.

Se tapahtui oli kohdassa, kun kyseinen karjalalainen oli juuri pätemässä allekirjoittaneen edessä, ja allekirjoittanut oli jossain Trumpin ja Venturan välimaastossa moodiltaan.

Väliin tullut valkoritaroinnin veteraani meni melko helposti setämieskuvaukseen - allekirjoittanut ei mielellään tuota termiä käytä, mutta tässä tapauksessa oli jo jotain niin stereotyyppistä, ettei voi muutakaan.

Valkoritari heitti allekirjoittaneelle heiton, joka voidaan tulkita monella tavalla - mahdollisesti myöskin kevyenä loukkauksena. Allekirjoittanut aikailematta heitti vastaavan takaisin. Se ns. kilahti kuin kolikko kuppiin, sillä allekirjoittanut on suustaan hyvä tai paha.

Seuraavaksi mennäänkin sössöttämään allekirjoittaneelle avautuneelle karjalalaiselle, jota ei voisi vähempää kiinnostaa. Allekirjoittanut toteaa: "Juu, sano nyt vain se sinun myyntipuheesi ja vie tuo pois, en jaksa enää sitä."

Seuraus: Valkoritari onkin se joka poistuu, sillä nainen sanoo ettei häntä nyt kiinnosta jutella, vaan että on  juttu kesken.

- Aika jännä valinta naisen osalta, vai mitä lukija? Feministinen propaganda siitä, että naisten puolustaminen silloinkin kun jokainen tietää sen olevan väärässä, tai ihan vain kusipää, ei näemmä pitänytkään kutiaan. Sen sijaan mies josta nainen ei tykkää, veikin kaiken mielenkiinnon. Onko allekirjoittanut muka punapilleriä vailla, vaiko sen jakaja? Sinä tiedät kyllä.

Heidän silmänsä tuijottivat, pystymättä irtautumaan meistä

Samalla kun "keskustelua" käytiin, meitä tuijotti läheinen porukka, josta oli puolet naisia. Todennäköisesti alunperin kyseessä oli naisporukka, jota sitten tuli iskemään miesporukka.

Mikä mielenkiintoisinta, oli se, että ne eivät vain saaneet silmiään meistä irti.

Aluksi näytti siltä, että he vain ihmettelivät tuota välikohtausta, jossa saatettiin välillä käyttää ns. ulkoilmavolyymia puhuttaessa ja karkeanpuoleisia äänensävyjä.

Mutta kun tilanteen jälkeen kävelimme kohti uusia haasteita, eräs pisti merkille, että ne edelleenkin kyttäävät meitä, kuin eivät pystyisi katsomaan mitään muuta - ei vain meidän kävellessä ohitse kuin reklamaatiot, vaan myös heidät ohittaessamme he jäivät katsomaan meidän peräämme. Naiset etenkin. 

Kyttääjien porukka hajoaa, ja myöskin me jatkamme matkaamme. Eräs meistä huomaa, erään muija tulevan perässämme, mutta se ei edelleenkään saa meistä silmiään irti. Niinpä eräs meistä päättää lähteä kysymään, että miksi se tuijottaa meitä. Meistä eräs sanoo: "Menen kyllä kysymään sitä siltä!" Loput meistä jää odottamaan.

Seuraus: Lopultakin kaveri tulee takaisin, ja toteaa että nainen ei kuulemma itsekään tiennyt miksi tuijotti meitä, mutta sanoi että kai sitä nyt katsoa saa. Se oli matkalla kaveriensa luona käymään hotellissa, ja sanoi että voi sen jälkeen liittyä hänen seuraansa. 

Lukija voi muodostaa omat arvioinsa siitä, mistä moinen reaktio johtui.

Summa summarum

Voitto oli meidän! 

Feminismin ja muun Virallisen Totuuden (TM) ollessa kasa paskaa, jossa niiden kannattajat uiskentelevat kuin madot paskassa - oman rappionsa loputtomassa saastassa.

Elämme kyllä mielenkiintoisia aikoja. Nämä opettavaiset anekdootit ovat osoittaneet, että se mitä sanotaan  näin narsistisista, täysin yhteiskuntakelvottomuuden rajamaille hemmoteluista, feminismin naislapsiluomuksista on totta.

Samaten Fundamentin opetukset - reklamaatiot - ovat myöskin totta, mitä tulee näiden lieveilmiöiden hallintaan. Sillä, mitä mies voittaa sillä, että antaa jonkun kusipäisen naisen hyppiä silmille, ja kävellä ylitseen? Mitä yhteiskunta voittaa sillä? 

Ei mitään.

Annahan sen marinoitua hetken.

Sen lopputulema, on aina minuusmerkkinen, jopa naisille itselleen, jotka eivät selvästikään ole tyytyväisiä tähän kaikkeen.

Gains in women’s rights haven't made women happier. Why is that?


Samalla toinen Virallisen Totuuden (TM) eturyhmä - tiedät kyllä keistä puhutaan - on nyt viimeisimpänä repäisynään riehunut Vuosaaressa.

Molemmat Virallisen Totuuden (TM) eturyhmät ovat - kuten näkyy - käyneet entistä röyhkeämmiksi, mutta molemmille niille on kansan itsekunnioituksen ja kansallisen henkensä menettänyt kansa antanut voimansa, ja ilman tätä sallimusta, ne eivät riehuisi. Voisivat ne sitä yrittää, mutta ne laitettaisi ruotuun.

(Tiedä kuitenkin: tätä vastustusta yritetään estellä sanomalla, että "naisviha ja rasismi ovat kasvussa", tai että ne kulkevat käsi kädessä. Tiedä, että se kaikki on vain häpäisykieltä ja paskatesti, johon lankeamalla tuomitaan oma kansa ja sivilisaatio varmaan tuhoon, vähän kuin päästettäisi (nais)lapset valtaan, jotka ovat tehtävässä johon heillä ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä.)

Aina ei ole ollut näin, vaan allekirjoittanut myös todisti näinä erään vanhemman pariskunnan jutustelua kadulla, kävellessään näiden takana. Siinä nainen sanoi ilmeisesti jotain loukkaavaa miehelle, joka sitten sanoi jotain mitä ei voinut kuulla. Nainen nauraa ja sanoo, että kai vaimo voi noin sanoa miehelleen. Mies lisää vauhtia, nainen käskee odottamaan, mutta mies toteaa: Minä en kännisten ämmien sössötyksiä kuuntele. 

Se oli wanhan koulun mies, on mies, eikä mikään soijapoika. (Lisäksi hänen naisensa oli häntä n. 15 vuotta nuorempi ainakin!) Niinpä meidän on oltava katsomatta näiden "modernien ja edistyksellisten" soijapoikien mallia, ja katsottava menneisyyteen, huomattava mikä meiltä on sinne jäänyt.

HUOM; Allekirjoittanut pitää hyvänä sitä, että mies on integroitu yksilö - eli kosketuksissa sydämeensä ja tunteisiinsa, mutta sen ei tule tapahtua maskuliinisuudesta luopumisen muodossa. Se on soijapoikien ja muiden kuohilaiden ongelma.

Vaan, otetaanpa vielä näin lopuksi illan kulku viihdyttävänä piirrettynä, jossa myöskin on happy end:


Ei kommentteja: