torstai 14. huhtikuuta 2022

Peto ja sen merkki (takuulla yllätyt!)

Eräs melko erikoisen tulkinnan saanut Ilmestyskirjan kohta käsittelee Petoa. Ja jos tarkkoja ollaan, on niitä kaksi. 

Perinteinen ns. churchianity-tulkinta on, että Peto on sama kuin Antikristus, mutta kun kerran antikristuksiakaan ei ole vain yhtä, ja ne ovat jo täällä (tuleeko lisää?), meidän on katsottava tätä kohtaa Raamatusta uusin silmin. 

Selviää, ettei ole myöskään yhtä petoa, vaan niitä on kaksi. 

On se joka tulee maasta, ja se joka tulee vedestä. Huomaa, miten niin merta ja maata varoitettiin kun saatana pudotettiin, ja niin niistä nousi molemmat pedot!

13:4 Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"

13:5 Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.

13:6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat

Jälkimmäinen, meri, tarkoittaa siis Ilmestyskirjassa massoja, kansanpaljoutta, eli tässä tapauksessa kyseinen otus on se joka tulee kansasta. 

13:1 Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.

13:2 Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan

Kun sitten katsomme asiaa vieläkin tarkemmin, selviää että sen kohdalla kyseessä ei ole lainkaan mikään yksittäinen ihminen, vaan hallitsijoiden tai hallitusvaltojen jatkumo.

Myöskin alluusio Danielin kirjaan on nähtävissä:

Tällöin merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen, mutta tut kymmenen sarvea on tässäkin tapauksessa läsnä. 

7:4 Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.

7:5 Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa."

7:6 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.

7:7 Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea.

Joten, kyseessä on valtiot, niiden päämiehet, järjestelmät tai kaikki näistä. Myöskin symboliikka massojen sekä pedon yhteyteen on mahdollinen, sillä kaikki ne johtajat, joita massat aikakaudesta toiseen seuraavat, yhdessä voivat muodostaa lopputuloksen, jonka seurauksena on usein ollut sota - tai katastrofi.  

Entä maan peto? 

Tämän kohdalla olemme lähempänä tätä valtavirtatulkintaa, sillä se näyttäisi olevan ihminen. Se myöskin sopii hyvin siihen profiiliin mitä Antikristuksella tarkoitetaan valtavirtatulkinnassa. On vain kuin joku haluaisi vääristellä Ilmestyskirjaa, sillä miksei tätä inhotusta voida kutsua sen oikealla nimellä, joka on siis Väärä profeetta - tuo kosmisen tason paskanjauhaja? (Tähän käsitykseen päästään kun seurataan miten se ilmaantuu toisen pedon myötä, ja esiintyy tällä sen toisella nimellä loppua kohden - on näin ollen mahdollista, että nämä olisivat vielä erilliset, mutta siihen allekirjoittanut ei usko - Ilmestyskirjalle on tyypillistä jatkaa edellisestä teemasta ja paljastaa sen toinen nimitys sekä taso). 

On huomioitavaa, että maan peto on se, joka puhaltaa pedon kuvaan elämän, näin jäljitellen luomista (vrt. Jumala puhalsi ihmiseen - omaan kuvaansa - elämän hengen). Näin ollen sen elävöitetty kuva voi olla lopunajan pahis nimeltään synnin ihminen. Ei hirveän montaa muuta tapaa tule mieleen, miten kuva voisi alkaa puhua ja hallita, päättäen ihmisten elämästä ja kuolemasta. 

3:11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
13:12 Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13:13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
13:14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
13:15 Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

Entä pedon merkki?

Myöskin siitä löytyy raamatullinen alluusio vanhaan testamenttiin:

Se näyttäisi viittaavan Jumalan muistamiseen esim. tässä kolmannen Mooseksen kohdassa:

13:8 Ja kerro pojallesi sinä päivänä ja sano: 'Näin tehdään sen johdosta, mitä Herra minulle teki, kun minä lähdin Egyptistä.'

13:9 Ja se olkoon merkkinä sinun kädessäsi ja muistutuksena sinun otsallasi, että Herran laki olisi sinun suussasi; sillä Herra vei sinut väkevällä kädellä pois Egyptistä.

13:10 Sentähden noudata tätä säädöstä määräaikanansa vuodesta vuoteen.

 5.Mooseksen kirja, esittää ne mm. käskyinä, säädöksinä ja oikeuksina:

6:8 Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.

11:18 Painakaa siis nämä minun sanani sydämeenne ja mieleenne ja sitokaa ne merkiksi käteenne, ja ne olkoot muistolauseena otsallanne;

Onko kyseessä siis vain kielikuva, vai jokin kirjaimellinen?

Ainakin juutalaiset tulkitsevat tuon hyvin kirjaimellisesti, kuten kuvasta näkee:

 Summa summarum

Kuten todistusaineisto näyttää, on kristillisyydessä monia ei-raamatullisia oppeja mitä tulee Ilmestyskirjaan, ja ne ovat omiaan johtamaan seurakunnan harhaan, odottamaan jotain mikä ei tule, olemaan yllätettyjä. Mutta ei enää, nyt korjaava tieto on annettu. 

Ei kommentteja: