tiistai 5. huhtikuuta 2022

Päivi Räsäsen tapaus meni kuten piti - kaikki päänäkökulmat tarkastelussa (ja orwellilaisten koukut)

Päivi Räsäsen kohdalla asiat kääntyivät parhain päin - ja myöskin oikeuden kannalta.  Sekin hyvä puoli tässä on, ettei vihervasemmistolainen soluttautuminen instituutioihin ole ihan vielä totaalinen. 

Katsokaamme tätä tilannetta nyt hieman tarkemmin, ja tehdään johtopäätöksiä.

Syytös

Lähtökohtaisesti voit siteerata Raamattua aivan vapaasti julkisesti, jos kyse on siteerauksesta. Jos esität omia mielipiteitäsi, niin silloin et siteeraa Raamattua.

Päivi teki jälkimmäisen. 

Joku tekee tästä rinnastuksen rasismiin. Mutta Raamatusta ei kukaan siteerannut kohtaa - koska siellä ei sellaista ole - että jokin tietty ihon väri olisi syntiä (kyseessä olisi ihmisen ominaispiirre), mutta jos tarkkoja ollaan niin tässä tapauksessa kyseessä oli siteeraus, joka kritisoi ihmisen käytöstä. (Edes ne, joiden mukaan homouden kanssa synnytään, eivät voi väittää, että homoksi syntynyt olisi tehnyt siinä synnin, vaan kritiikki kohdistui pikemminkin ihmisen tekoihin ja valintoihin).

Ja kyllä: Homoseksuaalisuus on psykologinen, ei geneettinen taipumus. Mitään "homogeneeniä" ei olla löydetty. Eikä löydetä. 

Miksi?

Koko evoluution ideana on, että geenien kopioitumisessa tapahtuu virheitä jotka saavat ilmiasun uudessa yksilössä ja mikäli tämä virhe auttaa yksilöä selviytymään entistä paremmin, toisin sanoen (yksilö saa kilpailuetua muihin verrattuna ja paremman lissääntymispotentiaalin, jolloin tämä muuttunut ominaisuus on OK). Kun tämä periytyy ja siten monistuu, tulee tästä ominaisuudesta lajityypillinen piirre.

Mutta homoseksuaalinen yksiö ei valitettavasti siirrä geenejään, joten tämän yksilön kohdalla se on geneettinen game over.

Uskonto vs. uskonto, ideologia vs. ideologia

Tässä samalla näimme, ettei vihervasemmistolaisuus ole uskontoa kummempia.  On selvästi ideoita ja asioita, joita sen kannattaja ei suvaitse ja ne löytyvät tämän ideologiasta. Vihervasemmistolaisuus on kultti, uususkonnollinen ideologia, jossa on selvät "syntinsä". Se vain on hyvin epärehellinen asian suhteen, tosin kuin muut uskonnot.

Samalla on kiistatonta, että Raamattu on kirkon oppiperusta.

On kiistatonta, että Raamattu pitää homoutta syntinä ja häpeänä.

Tällöin kysymys, kuinka kirkko voi tukea oppiperustansa vastaista toimintaa on aiheellinen kysymys.

Miksi siis yhden uskonnon ja ideologian oppi olisi suosiossa ja sen perusteella toinen kumottaisi?

Tällöin ollaan jo tilanteessa, jossa on ns, yksi yli muiden, uskonto joka on muiden yläpuolella.

Ei toki Virallisen Totuuden(TM) mukaan, mutta sehän ei olekaan totuus. 

Jos siis krisitty ei saa kirjoittaa mitä Raamatun mukaan homoista lukee, ei ole uskonvapautta ja joutuu olemaan piilossa omien uskomusten kanssa.

Räsänen perustaa mielipiteensä homoista Raamattuun ja siteerasi Raamattua perusteluna mielipiteelleen. Räsäsen mielipide on kristinuskoa, ja jos tällaisten mielipiteiden esittäminen kielletään, kyseessä on uskonnonvapauden rajoittaminen.

Jos ei saa sanoa julkisuudessa uskovansa johonkin uskonkappaleeseen niin uskonnonvapautta on rajoitettu

Orwellilainen meno ja taktikointi oli ilmeistä myös oikeudessa.

Valtakunnansyyttäjä Anu Mantilan mukaan ei ole rikos sanoa esimerkiksi, että Raamatun mukaan homous on syntiä ja häpeää

Mutta!

Kun esitetään "oma syrjivä mielipide, jota perustetaan Raamatulla", kyseessä onkin hänen mukaansa rikos!

Se on joko ristiriita tai sitten taktikointi, jonka tarkoituksena on, että  Raamattua saa siteerata vain ei-kristityt.

HUOM! Sama syyttelijä, Anu Mantila, verbaaliakrobatioi muuten Al-Taeen laittomuudet laillisiksi.

Hussein al- Taee vs. Räsänen

Orwellilaisittain asioita katsovien harmiksi nostetaan Hussein niminen kissa pöydälle, ja katsotaan toteutuuko yhdenvertaisuusperiaate.

"osa kirjoituksista olisi voinut tulla arvioitavaksi kunnianloukkauksina. Se on kuitenkin asianomistajarikos, eivätkä asianomistajat ole vaatineet al-Taeelle rangaistusta. Lisäksi rikos olisi kunnianloukkauksena ehtinyt jo vanhentua"

Jos olet sitä mieltä että Räsänen on solvannut tai herjannut yhtään ketään, on se kohteen vastuulla tulla solvatuksi. Jos al-Taee päästettiin kuin koira veräjästä tällä perusteella, niin miksi Päiviä edes syytettiin?

Eikö seksuaalisuudesta saa sanoa mielipidettään?

Tässä on taustalla aie saada kontrolloitua kieliä ja mieliä, puhetta ja ajatuksia. 

Joko on sitä mieltä, etteivät muut saa sanoa itselle epämiellyttäviä asioita ja mielipiteitä, tai sitten suo vapauden siihen. 

Kun näissä käytännöissä käytetään tulkintoja kuten "mitä syytetty mahdollisesti ajatteli sanoessaan nämä asiat" menee sellainen jo ajatusrikoksen puolelle.

Entä onko tämä sitten kuinka johdonmukaista muutenkaan?

Eikö todellakaan muut kuin Räsänen ja muut "ärsyttävät jästit" arvostele muiden seksuaalisuutta?

Fakta on, että demoralisoidut lampaat pitävät jotakin asiaa merkityksettömänä, jos Virallinen Totuus(TM) sen sanoo. 

Esim. mitä jos nyt  Jammu Siltavuoren kritisoiminen kriminalisoitaisi, koska hän ei voinut mitään seksuaaliselle suuntautumiselleen? 

Aivan. 

Ei tule tapahtumaan. 

Seksuaalisuutta näin ollen saa arvostella, mutta ensiksi on kysyttävä Isoveljeltä että mitä!

(Ja ei, tässä ei rinnasteta näitä seksuaalisuuden muotoja, vaan ainoastaan pohditaan, että onko seksuaalisuuden arvostelu aina OK vaiko ei koskaan. Toisaalta, kun miettii mitä Pride tekee, tulee väkisinkin mieleen että edellä mainittuun halutaan muutos. Sen piirissä kun todellakin trendinä on, että kaikki seksuaalisuus tasa-arvoista. Ihan kaikki.)

Kristinopillinen näkökulma

Tässä on Räsäsenkin tapauksessa jälleen tullut ajankohtaiseksi muistaa kysymys: "Jos kerran kristinusko ei ole lakiusko, niin miksi vaaditte asiaa X?" 

Totta, se ei ole lakiusko, vaan kyseessä on kristilliset arvot. Myös pragmaattinen puoli, henkinen kasvu. Sille ei tämä arvojen vastainen toiminta ole suotuisaa. 

Pitäisikö siis uskon harjoittaminen kieltää?

Kristittyjen pitää noudattaa maan lakia. Mutta he saavat osallistua maan asioihin, jopa pyrkiä muuttamaan lain arvojensa mukaiseksi. Lisäksi, Jumala tulee silti ensimmäisenä ristiriitakysymyksissä.

Se olisi outoa jos joku ottaa nokkiinsa kun häntä sanotaan syntiseksi. Kaikki kristitytkin ovat sellaisia, ja ne taas jotka eivät ole, eivät voi loukkaantua juuri tästä syystä asiasta. Miten sitten ei-kristityt voivat potea mielipahaa jos he ovat syntisiä uskonnossa, jota he eivät edes tunnusta?

Ei kommentteja: