tiistai 26. huhtikuuta 2022

OA: Koronakokemukseni

Kun koronasta on tullut kirjoitettua ns. teoriatasolla, niin raportoidaan nyt sitten ihan näin käytännön kokemuksestakin. Näet blogistinne sairasti tässä juuri koronan hiljattain, ja on tätä kirjoittaessa toipilaiden kirjoissa - elossa, ja kukoistavana. 

Vaan mitä tästä kokemuksesta voisi sitten kertoa, tällaisen opettavaisen anekdootin muodossa?

No, tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun allekirjoittanut sairasti koronaa. Mutta tämä kerta varmensi aiemman kerran, sillä ensimmäisellä kerralla mitään testiä ei tehty, mutta nyt tehtiin. Näitä kahta kokemusta vertailemalla päästään johtopäätökseen molempien luonteesta.

Lähdetään kuitenkin tämän viimeisimmän kuvailusta. 

Sairastaminen

Ensimmäisenä iskee kova kuume ja väsymys. Sitä kesti iltaan, eli alle vuorokauden mittainen kuume. Se sisälsi myöskin kurkkukipua, päänsärkyä ja niskojenkin kipua. 

Seuraavina päivinä oli yhä kurkkukipua, ja nuhaa. 

Kaiken kaikkiaan se oli nopeasti edennyt kokemus, ja flunssan mittakaavassa kepeä kokemus - miesflunssiakin on ollut kovempia. - Tässä pitää tietää, että ennen koronaa allekirjoittanut oli ollut kipeänä, eli siksi tämä varmaan tuli näinkin voimakkaana - tai se oli korona, ja tämä infektio jälkitauti kun tuli lähdettyä rehkimään liian aikaisin. Nimittäin ensimmäisellä koronakokemuksella oli kyseessä tätäkin lievempi kokemus (tämä tapahtui kun korona tuli muotiin). Oireet pitkälti samoja, ja kaava sama. 

Ainoa ns. uniikki piirre joka koronassa oli, oli hengenahdistus*, joka oli myös sen vastenmielisin  ja pahin piirre. Muut oireet meni ohi lepäämällä, särkylääkkeellä ja niistäen. 

(*Tämä oire tosin ei ilmeisesti johdu edes viruksesta, vaan vastustuskyvystä. Eli vastustuskyky on niin paljon virusta vahvempi, että se yliprovosoituu ja aiheuttaa sivuoireenaan moisen hengenahdistumisen. On tosin uutisoitu myöskin, että itse virus aiheuttaa tuon. Allekirjoittaneen ensimmäisellä koronakertana tuo hengenahdistus tuli alussa, ja tällä toisella kerralla jo kun tauti tuntui menevän ohitse.)

Ensimmäisellä kerralla kun allekirjoittanut oli korona-annoksensa - silloin kun tauti tuli muotiin - se oli tätäkin lievempi. Oli lähinnä tunne siitä. että olisi tulossa kipeäksi. Myös silloin siihen kuului hengenahdistus ominaisena piirteenä, ja se oli pahimmillaan yhtenä päivänä - ei kuitenkin kestänyt koko vuorokautta, vaan ilmaantui kohtauksenomaisena.

Hoito

Kuinka tätä sitten tuli hoidettua?

Pitkälti noudattaen seuraavaa: Vihdoinkin täällä: Koronaviruksen tehokas kotihoito!

Tosin, C-vitamiinia meni päivässä se gramma ja deetä 125 ug. Sinkkiä tuplapäiväannoksena. 

Edelliset muodostivat hoidon ytimen. Siihen lisäksi sitten yrttilääkintää ja muita vitamiineja, kuten magnesiumia ennen nukkumisaikaa. 

Esim. hengenahdistuksessa normaali nenäsumute tuntui avanneen röörejä. 

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen hoidossa taas tuli suosittua ruokavaliota, joka poisti "Limaa", eli pannaan menivät valkoiset jauhot, sokerit, rasvainen liha ja sen sellainen. Niiden sijaan suosittiin sipuleita, viljoista kauraa (myös ruis ja ohra on OK, sekä riisi hilsuista), sekä sitruunaa. 

Edelliset ovat siis ylipäänsä kaikkiin flunssiin ja influenssoihin soveltuvia hoitoja. 

Jälkisanat

Mitä sitten tästä kokemuksesta voi sanoa?

Korona ei turhaan ole taudin maineessa, jonka selviytymisprosentti on luokkaa 99%. 

Kuten Fundamentti on asian ilmaissut, on se kyllä oikea tauti, mutta pienelle - sen kannalta epäonniselle - vähemmistölle se on vaarallinen. Valtaosalle se taas kirjaimellisesti voi olla jopa täysin oireeton (allekirjoittaneen lähipiirissä myös on sairasteltu tätä, ja heidän kokemuksensa ovat pääasiassa olleet vielä lievempiä kuin allekirjoittaneella!).

Ei se toki mukava kokemus ole, eikä sitä ehdoin tahdoin kannata hankkia, ei etenkään jos et tiedä kuulutko siihen epäonniseen vähemmistöön. 

Siksi ja juuri siksi ns. testaa ja priorisointi -malli on paras koronatilanteen hoidossa. 

Tämä on siksi hyvin polarisoiva virus, koska joillekin kokemus siitä on kova, joillekin taas hyvin leuto. Kumpikin on oikeassa. Mutta kun siihen lisätään vielä massakontrollin voimat hämmentämään sitä kaikkea, on lopputulos juurikin sellainen minkä olemme todistaneet sen olevan. 

Nytkin on mediassa väläytelty neljättä rokotetta, ja esitetty huolestuneita arvioita taudin leviämisestä. Niinpä mitään testaamista ja priorisointia tuskin ollaan tekemässä, vaan entiseen tyyliin jatketaan. 

Ei kommentteja: