tiistai 30. lokakuuta 2018

Touko Aalto täppäsi

Täppäys (engl. "tap out") on allekirjoittaneen termi, joka liittyy kamppailulajien maailmaan, johon myös allekirjoittanutkin on omakohtaisesti tutustunut. Hän muistaa vieläkin sen kivuliaan käsilukon, jossa oli, samalla kun ohjaaja opasti allekirjoittaneen avulla kuinka kyseinen liike tehdään. Sen seurauksena ohjaaja myös opasti, että pitää täpätä (taputtaa molskia tai mitä pintaa nyt sattuu olemaan lähempänä) kun sattuu liikaa, sillä se on universaali symboli kyseiselle toimelle näissä piireissä. Mainittakoon, että tässä on olennaista tietää, ettei allekirjoittanut sitä tätä ennen tiennyt, vaan luultavasti ohjaaja päätteli sen allekirjoittaneen hädin tuskin pysyneestä pokerinaamasta ja käsivarren natisevista luista. No, tuosta allekirjoittanut oppi muistamaan sen. Samoin, koska Aalto omatoimisesti poistui, ja täppäsi, ei häntä ole enää syytä kurmoottaa sen suurempia.

Kuitenkin pienimuotoinen loppuanalyysi ja tilinpäätös on syytä ottaa tähän väliin.

Näet, allekirjoittanut epäili vahvasti itsekin, että Touko Aalto on trolli, joka on saanut ujutettua itsensä harvinaisen oivalliseen trollaamisasetelmaan. Mutta sitten tulikin uusi havainto: Touko Aalto ei ole trolli, vaan modernin, cityvihreän ruumiillistuma. Hän ei tehnyt mitään, mitä perusvihreä ei olisi tehnyt, vaan hänen ongelmanaan oli se, että hän nimenomaan oli vilpitön, moderni vihreä. Nyt kun pysähdyt ja mietit, tajuat sen olevan totta, eikä valhetta.



Kelataan nyt tätä tapausta, ja puoluetta, sekä sen kaikkinaista tolkuttomuutta:
  • Vihreiden korkeankin profiilin jäsenet lentävät saastuttavilla lentokoneilla ympäri maailman
  • City-vihreä elää korkean kulutuksen kaupunkielämää, eikä tiedä mitään luonnonläheisyydestätai siihen liittyvästä elämäntavasta, jonka pitäisi tapahtua luonnon helmassa tai maalla - sieltä nämä muuttavat ensimmäisten joukossa pois!
  • Vihreiden pitäisi olla feministipuolue, mutta Aaltoa mainostettiin "alfauroksena" joka johtaa tätä pääosin naisten (ja soijapoikien) puoluetta, mikä on 100% anti-feministinen ajatus periaatteessa (joskaan ei käytännössä, se on nähty - naisen biologiset stereotypiat sivuuttavat aina feministiset periaatteet) 
  • Touko Aallon jalkavaimon hän ylensi päävaimoksi, jolloin yaas kerran sininen pilleri ja feminismi mitätöitiin, ja punaisen pillerin oppi siitä, että miehet suosivat nuoria naisia, ja naiset miestä jolla on korkea status ja rahaa, toteutui kuin suoraan oppikirjan esimerkissä! Puhumattakaan siitä, että Toukon pitäisi olla näin ollen miesfeministi, ja jokaisen naisen paras ystävä, joka ei missään olosuhteissa puukota ketään naista selkään.
Teot ja sanat ovat täydellisessä epäharmoniassa keskenään. Ei siis ihme että tuo puolue kerää moderneja fariseuksia ja muita kuplaeliöitä puoleensa, kuin tuore paska kärpäsiä. Mutta hyvänä puolena on siinä se, että näin saadaan tavan kansa pidettyä ulolla heidän aatteista ja piireistä.


Mitä taas tulee Toukoon, on hänen kohdallaan maksettu runsaita oppirahoja. Tällöin parhaimmassa tapauksessa itse tapahtumat punapilleröivät hänet, tai sitten hän omaksi onnettomuudekseen on mies, joka ei opi koskaan.

Esim. mitä tulee hänen väsymykseensä ja masennukseensa, allekirjoittanut ei vähättele kyseisiä tiloja, tai pidä niitä mielikuvitussairauksina, vaan oikeina sairauksina. Voiko niitä feikata? No totta kai voi, mutta ihan samalla tavalla fyysisiä sairauksia tai tiloja voi feikata, oli se sitten kipeä pää vaimolla kun pitäisi ryhtyä täytttämään aviovelvollisuuksiaan, tai kipeä selkä kun pitäisi lumityöt tehdä, nämä eivät kuitenkaan tee migreenistä tai välilevynpullistumista mielikuvitustauteja. Capiché? No hyvä. Pääsemme viimeistelemään tämän tekstin todeten, että kuten tämän tekstin lopussa on mainittu, on masennustila hyvin todennäköinen miehelle silloin, kun hän joutuu elämään tukahdutettua (erityisesti maskuliinisuuden osalta) elämää, mikä on erityisen tyypillistä silloin etenki jos mies on feministi. Silloin hän ei vain elä tukahdutettua elämää, vaan alitajuisesti huonon ja kakkosluokan kansalaisen elämää, jota hän ei voi sovittaa millään tapaa. Vain psykopaatti ja narsisti voi selvitä siitä vailla minkäänlaisia seurauksia, sillä heille patologinen valehtelu ja roolipelaaminen on arkipäivää (ihan kuten toisaalta miesfeministeille on arkea esittää olevansa naisten puolella, kuin saalistussuojavärissä, jotta saisi naisilta seksiä). Miehen kotelo ei kestä tuollaisessa hullujen lehmien vappukulkueessa kestä.

Vaan, päättäkäämme tämä nyt kepeisiin tunnelmiin (alkuperäinen esitys tässä), tällä ohjelmanumerolla, jolla on ennustettu city-vihreys jo vuosikausia sitten:

Ei kommentteja: