torstai 22. kesäkuuta 2023

Kansa kokoomuksen saartorenkaassa

Mistä jo Kekkonen varoitti aikanaan, oli se sama mistä Fundamenttikin on varoittanut.  

Mutta kuten Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoria sanoo, on oikeisto-vasemmisto-systeemissä tämä tyypillinen vuorottelusysteemi, jossa oppositio tehdään parannus ja sikailu alkaa heti kun päästään valtaan. Aivan kuten saimme lusia nelivuotisen vihervasemmiston alla, menimme odotetusti ojasta allikkoon ja nyt on kokoomus ruorissa. Ja on jotenkin ironista, että syyttämällä muita siitä mihin se itse on erikoistunut, oli sen ykkösmyyntivaltti vaaleissa. 

Samalla tämä on syöttö vasemmiston lapaan, joka ihan aiheellisestikin repii tästä kaiken ilon irti. Sitten taas se sama piiri pieni pyörii -leikki voi jatkua. Neljän vuoden päästä vihervasemmisto jatkaa taas siitä mihin jäivät, jonka jälkeen tästä ottaa jälleen kopin kokoomus. Näin globalistinen takapiru pysyy ilmassa - siipiensä avulla. SE on se joka hyötyy tästä äärimmäisen jakautuneesta oikeistoblokki vs. vasemmistoblokista. (Ja kyllä, kokoomuksen voitto on vihervasemmiston syytä. Ne käyttivät niin käsittämättömän typerästi diivaillen tuon oman aikansa, ettei mikään ihme että heidät syrjäytettiin. Ei se ole tässä mikään uutinen.)

Näin myös ainoa tähän astinen varteenotettava vastavoima, eli perussuomalaiset neutraloidaan, ellei jopa eliminoida. Kokoomuksella on sellainen käänteinen midaksen kosketus, että kaikki sen miasmalle altistuneet muuttuvat paskaksi. Mutta kuten liskot, ne itse kyllä tapaavat luikerrella tästä pois. Juuri nyt persujen pitkä työ työväen sydänten voittamiseksi on mitätöity. Toivotaan kuitenkin ettei näin käy. Perussuomalaisten luotettavuus on ollut heidän periaatteellisuudessa, joka on vastavoima seteliselkärankaisuudelle ja jonka avulla myös hillotolpan kutsu voidaan sivuuttaa.

Merkit eivät siis näytä hyviltä, ne näyttävät ennustetuilta. 

Kaikkia selkärangattomuuden ja raukkamaisuuden periaatteita noudattaen, liskot iskevät totta kai hampaansa köyhimpiin ja heikompiin kansamme jäseniin - he kun eivät pysty oikein laittamaan vastaan, ja nyt vielä se vähäinenkin apu pyritään viemään. Se on ryöstö.

Mutta tämäkin tehdään globalistista suunnitelmaa noudattaen. Esim. Ulkomaan kehitysapu oli 1,3 miljardia viime vuonna ja kasvaa, toimeentulotuen vuosibudjetti yhteensä koko vuodelta 0,6 miljardia - toimeentulotukea nostavat käyttävät rahat Suomessa, joten se sama raha pysyy Suomessa, mutta kehitysapurahat katoavat ulkomaille, eivätkä tule koskaan takaisin.

Kokoomuksen hallitushistoriassa, alkaen vuodesta 1987 (pl. Vaalikaudet 2003-2007 ja 2019-2023) ei se  ole onnistunut vähentämään velanottoa (päinvastoin! se on ollut aina mukana silloin!), tai hankkimaan valtiolle merkittävää lisäomistusta. Mutta valtionyhtiöiden myyntiin ja leikkauksiin on kyllä riittänyt tahtotila! Se on kerta toisensa jälkeen perusteltu talouden kohentamisella ja aina sama veruke on mennyt läpi/unohtunut. Valtionomaisuutta aiotaan nytkin myydä 4–5 miljardilla eurolla.

Katkeraa ja demoralisoitua duunaria ehkä naurattaa tämä työväen reserviin kohdistuva kuritus, mutta vain niin kauan kunnes tajuaa, että työnantajat voivat kierrättää tämän mekanismin avulla nyt jokaisen tällaisen perusduunarin matalille palkoille ja/tai tukityöllisyyteen - koskee tämä nimittäin jokaista palkansaajaa. Pitäisi jo ymmärtää, että he molemmat kuuluvat samaan yhteiskunnalliseen luokkaan, ja toisen etu on toisenkin etu. Eikö työllisen ole kiittäminen työtöntä työpaikastaan? 

Toki, joillekin on alkanut valjeta tämä tilanne, eikä suinkaan kaikki ole koskaan olleetkaan "annan satasen, jotta naapuri ei saa viittäkymppiä" -porukkaa. Osa on ollut siinä määrin fiksuja, ettei treenattujen mielien suoltama retoriikka ole heitä onnistunut hämäämään. Mutta osaa on, ja tälle osalle on alkanut valjeta se oma asemansa, johon paska valuu kuin inttiaikoina konsanaan - se valuu sinne korkeilta paikoilta, joilla olevat ovat siellä kansan ansiosta, mutta kuten se kuuluisa skorppioni, joka siltikin päätyi pistämään häntä auttanutta sammakkoa. 

He ovat alkaneet ymmärtää olevansa saartorenkaassa, ja nyt siitä ei niin vain pääsekään. 

Miten tähän on sitten päädytty?

Massakontrollin ja yhteiskuntateoriamme lakien mukaisella tavalla. 

Nyt, otetaan pari muistutusta terminologiasta: palkka ei ole tuki, eikä tuki ole palkka. Työstä maksetaan palkkaa, ja työ ilman palkkaa on orjuutta. Miksi siis kukaan palkkaisi, kun ilmainen orjakin on nyt mahdollista saada?


Nyt kun perusteet tulivat selviksi, peratkaamme vielä lisää tätä massakontrollille ja Viralliselle Totuudelle(TM) ominaista kielipeliä.

Termi kuten toimeentulotuen vastikeellistaminen ei ole mitään muuta kuin orwellusta;  kiertoilmaisuilla kusettamista. Se tarkoittaa siis suomeksi orjatyötä. 

Myöskin se Fundamentin opetus, jonka mukaan maamme oikeisto ja vasemmisto ovat vain saman takapirun molemmat siivet sopii tähän. Nämä oikean ja vasemman nimilaput merkitsevät yhä vähemmän, mutta ne joilta osin nämä vielä merkitsevät alkuperäisiä tarkoituksiaan - se, että kapitalismi ja kommunismihan ovat aina olleet vain kolikon kääntöpuolet näkyy nyt entistä paremmin. 

Todellakin, tämä kokoomuslainen, eli kapitalistien johtama, mutta luonteeltaan hyvinkin neuvostoliitolainen pakkotyökehitys on kieltämättä melkoinen paradoksi - ja senhän seurauksena Neuvostoliiton talouskin stagnatisoitui täysin, 100% työllisyydestä huolimatta tai oikeastaan juuri sen vuoksi. Talous kun ei hirveästi kasva sillä, että tehdään merkityksetöntä työtä, joka vielä lisää kuluja enemmän kuin sosiaalituet. Täystyöllisyys tarkoitti silloin - kuten nytkin - käytännössä siis sitä, että puolet porukasta tekee töitä itseisarvoisesti työnteon takia ilman taloudellista päämäärää, ja toinen puoli pyörittää byrokratiaa joka valvoo sitä. 
Eikä suomessa edes ole mitään työvoimapulaa. Mutta se on ongelmana, että työnantajat eivät ole valmiita maksamaan järkeviä palkkoja, vaikka osaamista kyllä vaaditaan.

Työvoimapula kun tarkoittaa sitä, että työnantajat nostaa palkkoja ja kilpailee tekijöistä, koska muuten hommat seisovat. Tällöin myös otettaisiin avokäsin töihin, myös jopa niitä jotka eivät osaa, heidät kyllä koulutettaisiin niihin hommiin. Mutta tätä ei ole tapahtunut hetkeen, eikä tapahdu kyllä jatkossakaan. 

Työvoimapulan aikana opimme korvaamattoman ohjeen: "senkus kävelet työpaikalle ja saat paikan", mutta nythän sinun pitää mennä sinne CV:n, pätevyyksien ja hitto vie tilaisuutta varten suunnitellun tiktok-tanssisi kanssa. 

Eli silmänkääntötempuilla taas ohjastettiin lampaat teuraalle. 

Kapitalistien tulojenhan tässä on tarkoitus ampaista nousuun. Ensiksi kansan palkkatasoa alennetaan yleisesti, sillä jos kokoomus onnistuu, on tarkoituksena että työtön ottaa työläisen paikan ja tekee tämän työn ilmaiseksi, tai sitten duunari itse tulee tekemään työnsä ilmaiseksi, mutta toki käy ensin muodollisesti TE-toimistossa. Seuraavaksi alkavat vakituiset työpaikat kadota, kunnes poistuvat lopulta kokonaan - työnantajat kun alkavat ketjuttamaan määräaikaisia työsopimuksia, ns. taloudellisista syistä.

Tästä motista onkin sitten ikävämpi päästä pois. Se on pahimmassa tapauksessa rahat tai henki, eli voit ostaa sieltä itsesi ulos, mutta rahaa et kyllä siihen saa tienattua. Tuota toista vaihtoehtoa ei liene syytä selittää. 

Ideana ei ole siis nostaa ketään ylemmäksi alemmista luokista, vaan laskea entisestään. 
Unohtakaa myöskin nämä julistukset siitä, miten tässä rehellinen ahkeruus palkitaan!

Sitä ei palkita, sitä riistetään!

Sillä jos yrittäjä ei saa firmaansa pyörimään ilman, että maksaa palkkaa jolla elää ihmisarvoista elämää tai edes tulee toimeen, on se yrittäjä samanlainen kuin kuka tahansa yrittäjä joka tarvitsee esim. yritystukia. Tai vain ahne paskiainen jolle ei mikään riitä ja jolla ei ole moraalia. (Kokoomuslainen).



Tämä totta kai kokee lopultakin myös itse kokee ahneen lopun. Vai kuinka tuottavaa työvoimaa tt-tuella elelevät ovat? Ne, joita kelan vakuutuslääkärit estävät esim. sairauseläkkeelle pääsyssä? Puhumattakaan siitä, että jos työstä ei voi maksaa palkkaa, niin miksi kukaan tekisi sitä työtä kunnolla ja ilmaiseksi? Kyllä valtaosa työstä on ihan vain rahan vuoksi tehtyä. Ei kukaan synny tänne suutelemaan ruoskaa. Se sama rahalle perso pomo voisi edes noin teoriatasolla yrittää asettua alaisensa asemaan, ja miettiä josko he haluavat samaa asiaa. Ehkä tällä olisi myöskin tuottavuuden kanssa kummallisen tervehdyttävä vaikutus, kun työ ei enää olisi prosessi työläistä itseään vastaan?

Mutta näin se massakontrolli ja takapiru operoi. Siinä missä Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoriassa duunarit (johon lukeutuu keskiluokkakin), pienyrittäjät, taitelijat ja työttömät kuuluvat kaikki samaan kansalliseen yhteiskuntaluokkaan, takapiru ajaa näitä keskenään konfliktiin, hyötyen siitä itse eniten. Sillä jos nämä opetuksemme mukaan yhdistyisivät, olisi silloin eliitti kansan armoilla.  Mutta juurikin siksi näiden välille revitään kuilua, jotta tätä liittolaisuutta ei pääse syntymään. Hajota ja hallitse. 

Allekirjoittaneelle tulee mieleen se Raamatun kohta, jossa Jeesus kehotti kulkemaan vielä toisenkin virstan sen kanssa, joka pakottaa sinua kulkemaan yhden. Tuolloin nimittäin roomalainen sotilas sai pakottaa valloitetun kansan jäsenen kuljettamaan virstan verran varusteitaan, mutta jos hän teki siten kahden virstan verran, hän sai itse rangaistuksen lain rikkomisesta. Näin sortajaa hyödyttävä laki käännettiin siitä hyötyvää vastaan. 

Lisäksi tämä on syytä muistaa - dystopian mustilla pilvilläkin voi olla hopeareunukset.

Tosin, Suomi on siitä kummallinen masokistien maa, että täällä suorastaan tapellaan itsensä irti kaikesta siitä hyvästä, mitä EU voisi antaa, vain jotta voidaan olla sille jokin ryöstöviljetävä pohjoinen maakunta.  

Kaikki tämä jää nähtäväksi. 

 

Ei kommentteja: