keskiviikko 30. maaliskuuta 2022

Massakontrollin aseet: Venäjän virallinen totuus ja massojen psykologia (video)

Tässä on sen verran hyvä luento tuosta meidän naapuristamme ja sen massakontrollin aseista, että on suoranainen velvoite jakaa se kanssasi, arvollinen lukija. 


Erinomainen luento myös venäläisen, tai jopa koko slaavilaisen kansanluonteen* sekä venäläisen Virallisen Totuuden ™ ymmärtämisen kannalta. Esim. Siinä missä suomalaisissa nähdään omanlainen kollektiivinen trauma (Ruotsin ja Venäjän vallan vuodet), on se myös venäläisissä nähtävissä. Mutta keinot sen käsittelyyn heillä on aika erilaiset. 

(*Slaavi viittaa orjaan, ja orjaa ei voi olla ilman isäntää. Tämä osaltaan selittää johtajaprinsiipin käytön venäläisessä politiikassa. Kovien arvojen paradoksi on siinä, että yksilöt korvataan tottelevaisilla massoilla, jossa ollaan mukana kuin villanpehmyet lampaat.)

Ja nyt kun katsoo naapureitamme ja tarkemmin ajattelee asiaa, on heillä molemmilla taipumus tällaiseen johtajaprinsiipin noudattamiseen. Esim. Ruotsi edelleenkin on monarkia, eli siellä on edes symbolinen kansan päämies, kun taas pakanallisessa Ruotsissa aikoinaan Odin päätyi lopulta heidän pääjumalakseen, vietyään ensin heidän - ehkä aavistuksen naiivin - kuninkaan valtaistuimen. (Kuten tässä tekstissä asia paremmin selitetään. Odinhan oli alunperin ihminen, joskin hyvin vahva soturikuningas, joka sitten sai siksi koko kansan suosion.) 

Suomen kannalta tämä tarkoittaa sitä, että naapuriemme kanssa toimeentulemisen kannalta olisi pragmaattisinta jos meilläkin olisi vahva johtaja. Tämä nykyinen suunta, jossa meillä on täysin hukassa olevia naisia hääräämässä on täysin väärä suunta - meitä ota kukaan tosissaan. Vähiten ne, jotka noudattavat vahvaa johtajaprinsiipiä. 

2 kommenttia:

Olavi Koskela kirjoitti...

Joopa joo. Parlamentaarisen demokratian keskeinen heikkous ilmenee ihan esimerkillisesti siitä, kuinka viime ek-vaalien jälkeinen kähmintä mahdollisti toiseksi ja kolmanneksi suurimman äänimäärän saaneiden puolueiden jättämisen oppositioon. Erityisen härskiä oli katastrofaalisen huonon vaalituloksen saaneen kepulipuolueen puliveivaus hallitukseen. Niinpä meillä on asiat tunne- eikä järkipohjalta käsittelevien akkojen hallitus, jolle tärkeitä ovat kunnianhimoinen ilmastopolitiikka, kehitysapu, elvytyspaketit, matujen kaikenpuolinen hyysääminen, todella kalliiksi tuleva soteratkaisu, jne jne. Yhdentekeviä asioita ovat esimerkiksi polttonesteiden hinnan vaikutus tavallisten suomalaisten elämään, ja vaikkapa infran (teiden) kunnosta huolehtiminen. Vahva johtaja? Onko blogisti sitä mieltä, että sellaisia olisi näköpiirissä?

XeimA kirjoitti...

Asiaa puhut. Asiat ovat rempallaan.

"Vahva johtaja? Onko blogisti sitä mieltä, että sellaisia olisi näköpiirissä?"

Ei ole ei. Meno kuin oltaisi kanalassa, eikä kukkoa missään.