keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

ETSINTÄKUULUTUS: Oletko nähnyt tätä suvaitsevaista?

Allekirjoittanut sai haltuunsa seuraavat kuvat, ja niiden taustatarinan. Niinpä ne onkin nyt hyvä jakaa kanssasi, hyvä lukija.



Kuten näkyy, ollaan kuvissa par'aikaa suvaitsemassa Perussuomalaisten vaalimainosta.

Jopa siinä määrin, että ko. urotyö on ansaitusti herättänyt huomiota niin kaupungin poliisivoimissa, kuin myös Perussuomalaisten kaupunkijaostossa.

Jos siis tiedät tapauksen, niin ilmoita se heti poliisille tai Tampereen Perussuomalaisille. Parempi vaihtoehto lienee kuitenkin poliisi, joka ainakin allekirjoittaneen käsityksen mukaan tästä jo tietää (ennen tämänkin jutun julkaisua).

Mitä tästä opimme?

Sen sijaan että potkiskelisimme vaalimainoksia, "potkiskellaan ennemmin hilloja ulos" kuten tässä erinomaisessa coverissa tehdään


PS. Näyttäisi nyt siltä, että kyseessä on todennäköisesti keskusjohtoisesti organisoitu sabotaasikampanja, sillä näitä iskuja on kohdistunut Perussuomalaisten vaalimainoksiin pitkin Suomea. Kaikki samoihin aikoihin:



 Näiden kohdalla ei valitettavasti tekijä jäänyt kiinni rysän päältä, mutta ilmiön - ei yksittäistapauksen - puolesta nämä kuitenkin todistavat.

 (Ilmiöstä puheenollen, se merkittävin sabotaasi-isku tosin tapahtui YLE:n tiloissa; kaikkea ne "tekniset virheet" teettävätkin!)

Se primääri asia, mitä tämä kaikki varmistelee, on tulevaa voittoa, uusittua jytkyä. Ne vaistoavat sen jo, ja ovat kuten keinonsa: epätoivoisia.




Ei kommentteja: