maanantai 18. maaliskuuta 2019

Poliittisesti epäkorrekti katsaus Uuden-seelannin iskuun


Edellisen viikonlopun pääuutinen oli Uuden-Seelannin terrori-isku, johon me nyt palaamme, kun pahimmat tunnekuohut ovat ohitse ja katsomme asiaa vähemmän tunteellisesta, mutta sitäkin realistisemmasta näkökulmasta.

Virallinen Narrattiivi on tuttuun tapaan, että tämä on "ääri-oikeiston tekemä terroristi-isku, ja islamofobian seuraus ja eikä todellakaan yksittäistapaus vaan kaikki valkoiset ovat juuri tällaisia!!!".

Mutta oliko asia kumminkaan näin?

"Ei ihan."

Taustaa

Tekijä, Brenton Tarrant, ei ollut äärioikeistolainen, vaan manifestinsa mukaan "eko-fasisti", eli median standardein mitattuna "ääri-vihreä". Hän kertoi taustansa olleen alunperin anarko-kommunismissa, sitten hänestä tuli libertanisti (mikä on se kirjaimellinen ääri-oikeistolainen - joskaan ei se median "ääri-oikeistolainen", mutta poliittisen kartan mukainen, jonka mukaan myös).

Kyseessä ei myöskään ollut terrori-isku, joka olisi johtunut islamofobiasta, vaikka se toki voidaan saivarrella sellaiseksi. Kyseessä oli pohjimmiltaan kostoisku tai paremminkin: vastahyökkäys. Tästä edempänä lisää.

Kostajan aseeseen oli kirjoitettu esim. sen 11 vuotiaan Ruotsin terrori-iskussa kuolleen tytön nimi (ja myös muiden uhrien nimiä, sekä "kebab remover"). Se oli vastaus terrorismiin ja sille sotaan johon meidät on vedetty mukaan naiivin vieraanvaraisuutemme ansiosta. Lisäksi kuten kostaja itse sanoi, oli Ebban kuoleman todistaminen hänelle viimeinen pisara, joten siksikin hän lumosi ja omisti aseensa myös kyseiselle, haittamaahanmuuton tapattamalle tytölle, jonka veri on jokaisen mahdollistajan käsissä.


(Klikkaa ylläolevia tekstejä - ne ovat linkkejä). 

Onko tämä sitten sitä parempaa terrorismia, sotaa yms?

Allekirjoittanut on varautunut siihen, että suvakit ovat valmiita nimittämään tätä ilmiöksi yksittäistapauksen sijaan (mikä tämä on, älkää tulko sanomaan että länsimaissa olisi tapana laittaa hanttiin), samoin on odotettavissa että tässäkin mennään orwellilaisille linjoille, ja Virallinen Totuus (TM) tulee olemaan, että muslimiterroristit ovat niitä paremman terrorismin edustajia. (Eikä ihme, mitä muuta suvakismi on, muuta kuin puolustusasianajajana toimimista terroristeille ja omiensa riisumista aseista heitä vastaan?)



Niinpä meidän on katkaistava moisten valheiden siivet alkuunsa.

Näet ensinkin on tiedettävä, että terrorismi on muslimiterroristien aloittama ja valitsema tapa sotia meistä jokaista ("suurta saatanaa") vääräuskoista vastaan. Terrorismi on sitä, kun sota tuodaan siviilien keskelle, pois sotakentiltä. Se on raukkamaisin sodankäymisen muoto, sillä jos oikeassa sodassa vältellään siviili-iskuja, terrorismissa ne ovat kokon jutun juoni ja tarkoitus. Siinä lisäksi ei todellakaan taistella kunnialla, vaan likaisesti, puukko selkään -periaatteella.

Niinpä tämä oli kosto, vastaisku jollaisia normaalisti näkisimme vain sotatantereilla, mutta nyt ne tantereet on tuotu terroristien mukana keskuuteemme. Ketkä avasivat portin tälle troijalaiselle?  

Sen lisäksi, että ammuskelija sovelsi vain muslimiterroristien omaa sodankäynnin metodia heihin itseensä, hän myös teki siistimmin näistä kahdesta osapuolesta. Jihandinkostaja meni sinne missä on pelkkiä muslimeita, paikkaan, jossa he rukoilevat ja palvovat jumalaansa - eikö allahin mitä tärkein käsky (ei pyyntö!) ole alistaa ja tuhota jokainen vääräuskoinen? Eikö sitä tiedä jokainen, joka on koraania lukenut? Entä sitten muslimin osa tässä asetelmassa? Miten hän voi olla muslimi, jos hän ei tätä allahin tahtoa hyväksy ja noudata, tavalla tai toisella? Näin ollen voidaan todeta, että iskussa kuoli vain sodan vastapuolen edustajia - heitä jotka tämän aloittivat - eikä suinkaan sivullisia (muslimiterroristit yleensä tappavat ns. kaikki kun sille päälle sattuvat, viimekädessä itsensäkin) - jos siis tätä asiaa katsotaan terroristisodankäymisen näkökulmasta. Totta kai siviiliuhrit on aina siviiliuhreja. Sitä tuskin kukaan kieltää, ja niitä tuskin kukaan haluaa lisää.

Vai haluaako? 5 pisteen vihje: nämä sitä haluavat tahot eivät millään tapaa peittele agendaansa, vaan suvakit, jotka hääräävät heidän puolustusasianajajoinaan, yrittävät peitellä sitä faktaa, että muslimiterroristeja on olemassa. Tai he jopa oikeuttavat muslimiterrorismin perinteisellä "kyllähän valkoisetkin" -kortilla, samalla jättäen tuomitsematta muslimiterroristit. (Kaksi yhden iskulla, sanoi terroristi.) Mutta näiden suvakkien kädet ovat yhtälailla veressä, kuin keiden tahansa, terrori-iskuissa avustaneiden.



Se mainittakoon, että kyseinen jihadinkostaja myös lopetti uhrinsa "humaanisti", eli ei kiduttanut, sahannut päitä irti tai suolistanut elävältä (kuten Ranskassa kävi Eagles of Death Metallin keikan "monikulttuurillisessa sivunumerossa, josta ei tarvinnut erikseen maksaa) kuten voimme nähdä muslimiterroristien - peittelemättä - tekevän uhreilleen. (Myönnettäköön, että tuo sanavalinta "peittelemättä" on kyllä lievä ilmaus, sillä muslimiterroristit kuvaavat ne ammattikameroilla ja pistävät julkiseen jakoon - heidän terroristinen pointtinsa, on näyttää oma raakalaismaisuutensa ja viattomien tappamisen into, se mihin kauheuksiin he pystyvät).

Mitä tulee tämän (ei-niin-kylmän) uskonsodan aloittajiin ja syihin, voidaan siinä kaikessa sanoa olevan menneisyyden kaikuja, sillä ne olivat muslimit jotka aloittivat ristiretket. Ristiretkien aikaiset kahnaukset johtuivat siis heistä, sillä heillä oli mm. tapana tappaa kristittyjä pyhiinvaeltajia - terrorisoida vääräuskoisia toisinsanoen - mille katolilainen kirkko halusi pistää lopun. Jo silloin tässä oli kaksi puolta: joko tappajien puoli tai heidän puoli jotka halusivat laittaa sille pisteen, vaikka se edellyttäisi verenvuodatusta (sitä olisi ollut joka tapauksessa ja yksipuolisesti).

Fundamentti on neuvonut ottamaan oppia historiasta, sillä muuten on tuomittu toistamaan sitä. Eikä suotta: Me olemme uusien ristiretkien ajan kynnyksellä. Tällä kertaa se vain tapahtuu sissi- ja kaupunkisotana. Tai ainakin alkaa niin.




Suvakit eivät malttaneet ottaa irti tapahtuman antaman tilaisuuden propaganda-arvoa.

Mistä siinä taas on kyse?

Sankarillinen maahanmuuttaja -myytti

Valemediassa levitellään kahta valhetta/kyseenalaista ja todisteetonta juttua tämän aiheen tiimoilta.

Kyseessä on eräs variaatio templaattista: "Avulias sankarimuslimi esti valkoisen rasisminatsifasimihyökkääjän aikeet, samalla kun rasistiset pelkurit, eli kantakansalaiset vain tiirailivat puhelimiaan". 

Edellä mainitussa esimerkissä, variaatiossa, sitä propagoitiin välittömästi Suomen Turussa sattuneen terrori-isku jälkeen. 

Mutta lopultakjin jäljet johtivat sylttytehtaalle, siinäkin asiassa - narratiivin takana on agenda, mutta agendan takana on sylttytehdas.

Näet, näin modernina aikana valheiden ja agendajournalismin elinajan ennuste on hyvin lyhyt. 

Niin kävi nytkin kun paljastui, että kyseinen anti-suomalainen uutisointi, olikin tunnetun toimittajaksi naamioituneena poliittisen aktivistin kynästä peräisin. Se oli mauton mutta erittäin ilmeinen osoitus siitä, miten toimittajiksi ryhtyneet poliittiset aktivistit ryöstöviljelevat koko tiedotusmedian uskottavuutta, käyttämällä työpaikkaansa propagandanlevitysalustoina. 

Niin makaa kuin petaa. Paha saa lopulta palkkansa, tai paremminkin lopputilinsä

Samaa templaatia käytetään nytkin, kun levitellään kahta väittämää:
1. Aseistautunut muslimi ajoi hyökkääjän pois ja pelasti kaikki
2. Moskeijan työntekijä tarttui hyökkääjän aseeseen ja ajoi tämän pois.

Ilmeisesti ensiksi levitykseen on tullut tuo sepitelmä numero 1. joka on nyt muutettu sepitelmän numero 2. muotoon, koska ne tajusivat että "rasisminatsifasismit" olivatkin oikeassa, jos moskeijassa on ollut aseita ja aseistautuneita muslimeita. Tämä asetelma myös asettaisi ne moskeijassa kuolleet siviiliuhrit hieman uuteen valoon.

Huomattavaa onkin, ettei mitään todisteita ole kyseisestä muslimipyssysankarista. Näet, kostaja kuvasi hyökkäyksensä, ja koska allekirjoittanut on nähnyt kyseisiä videoita, voi sen pohjalta todeta, että mitään pyssysankaria ei niissä esiinny. Lisäksi, jos sellainen olisi, olisi sen naama jokaisen valemedian julkaisun etusivulla (vrt. Turun sankarimuslimit,). Vaan näin ei ole, koska kyseessä on valhe.
 
Mutta propagandaväittämän mukainen, ampujan kimppuun yrittänyt muslimi kyllä esiintyi videolla. 

Miten siinä sitten kävi? Kuten valemedia asian esittää?

Kyseinen muslimi todellakin hyökkää videolla ampujan kimppuun, taklaten tätä vasten, mutta ampuja otettuaan taka-askeleita, ampuu kyseisen sankarin siihen paikkaan. Että se siitä "valkoisen äärioikeistoylivaltaterrorismin torjuneesta sankarimuslimista." Sellaista ei 98,1% todennäköisyydellä ole olemassakaan.

Vaikka voihan siinä unelmat murtua ja todellisuus olla vaikea hyväksyä, kun muslimilemmikit ovat kaivaneet verta nenästään ja nyt vihdoinkin saavat sitä, nyt kun valkoiset soveltavat ensimmäistä kertaa muslimien omia käytäntöjä heihin itseensä - silmä silmästä ja hammas hampaasta, unohtamatta tietenkään verikostoa! Voidaanko jopa sanoa, että monikulttuurinen yhteiskunta on jo täällä ja olemme alkaneet sopeutua siihen ja sen tapoihin?


"Rage and anger tearing through me. Whose God will pay?
Made me fight for you. Made me die for you
You and your sick God. You hope to be loved

We're all swept away, so you can have your day
On blooded knees for you.
Heaven calls to you

But I won't die without

Without your heart

In my hand"
(Kumma jos kostaja ei ollut kuunnellut edellistä kappaletta, joka tulee tästä tapauksesta mieleen).

2 kommenttia:

J. Jörgensen kirjoitti...

Niin, helppohan se olisi heittää tavanomaisia argumentteja siitä, että väkivaltaan ei kannata vastata väkivallalla, sillä tiellä ei ole loppua; tai että osoitetaan länsimaiden moraalinen ylivoima sillä, että yritetään ratkaista erimielisyydet sovinnollisesti - eli siis, ettemme kaikesta huolimatta alennu heidän tasolleen. Mutta jos väkivalta on ainoa kieli, jota terroristit ymmärtävät, niin paljonko oikeasti jää vaihtoehtoja? Niin juu, onhan sitä herjana heitetty sekin ratkaisu muslimien fundamentalistiseen kiihkoon, että "lisää bebaa rättipäille!", mutta milläs sen järjestät?

XeimA kirjoitti...

Erittäin hyvin sanottu! Juuri noinhan se menee. Halusimme tai emme, mutta me olemme jo sodassa, ja meno on sen mukaista.

Esim. nyt tullut Hollanin isku oli kosto. Kosto mistä? Siitä, että joku heidän hyökkäyksensä alaisista meikäläisistä, iski täysin heidän omia keinojaan käyttäen takaisin? Ei tuollaisen porukan kanssa voi neuvotella, sillä tuo menee jo siitäkin ylitse, että pitää sovinnollisuutta heikkoutena.

Lisäksi ei pidä unohtaa miten näiden omat somet täyttyvät "maltillisten muslimien" riemuitsemisesta, kun me olemme vastaanottaneet onnistuneen terrori-iskun heidän taholtaan.

Mutta ei, tämä ei siltikään avaa kaikkien silmiä. Ilmeisesti puheet siitä, ettei mikään määrä faktoja avaa demoralisoitujen silmiä, on täten todistettu käytännön tasolla.