maanantai 23. heinäkuuta 2018

Orwellusta: #MeToo, YLE ja "vähemmistöenemmistö"

Allekirjoittanut on jo pitkään epäillyt, että näiden mopo on jo niin karannut hanskasta, ja fasadit kaatuneet, että enää tykitellään trollaukseen verrattavia, täysin päättömiä massakontrolliyrityksiä.

Ja niin on laita tälläkin kerralla.

Jokainen muistanee Orwellin tunnetut sanat, joiden mukaan sota on rauhaa, vapaus orjuutta ja kuten nyt: vähemmistö edustaa enemmistöä.

Ylen kysely: #metoo oli enemmistölle käänne parempaan – "Tärkeä keskustelu", "ylilyöntejä", "syyttömille kohtuutonta kärsimystä"

Seksuaalista hyväksikäyttöä ja häirintää vastustava #metoo-kampanja on ollut näkyvästi esillä maailmalla ja Suomessa viime syksystä lähtien.
Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä suomalaisilta kysyttiin, ovatko sen vaikutukset ihmisten väliseen kanssakäymiseen olleet positiivisia vai negatiivisia?
Puolet suomalaisista on sitä mieltä, että vaikutukset ovat olleet myönteisiä.
Erittäin positiivisina niitä pitää harva (4 %) , mutta melko positiivisina enemmistö (44 %).
Jo peruskoulupohjalta, jokainen uskaltanee sen kuitenkin sanoa, ettei 44% ole enemmistö. Ei sitten millään. No, YLE luottaa harmaiden massojen ulkoapäinohjautuvuuteen, tai sitten vain pitää näitä tyhminä. 

Unohtamatta sitä, että mikä tahansa onkaan eturyhmien eduksi, oli kyseessä sitten kultamunakansa tai naiset, tai vaikka taisteluhelikopterit, on se hyväksi kaikillle. Tuplastandardeja pidetään hampaat irvessä yllä, vaikka se olisi matemaattisesti mahdotonta, puhumattakaan (aidosta) tasa-arvosta.

Vaan, kuten on jo aiemmin asia kerrottu, ovat tuplastandardit massakontrollin ase, jolla eturyhmä hallitsee ja terrorisoi ruokamaakseen muuttunutta enemmistöä, joka saadaan sisäistämään nämä orwellilaiset hierkarkiat ja "kaikki on oikeasti päinvastoin" -bizarromaailman säännöt, joilla heitä sitten hallitaan. Ja hallitseminenhan on hyvä sana, esim, kun katsoo näitä liittolaisuuden sääntöjä, on selvä että nokkimisjärjestys ei perustu tasa-arvoon, vaan kirjaimellisesti epätasa-arvoon ja tiukkaan hierkarkisuuteen (ilmeisesti homoslangin termeistä top ja bottom, jälkimmäinen tarkoiottaa näitä "liittolaisia").

Elämme kyllä sairaita aikoja.


Tässä vielä aiheeseen sopien "täysin agendattoman ja puolueettoman" YLE:n haastattelukimara, jossa kysellään "täysin puolueettomilta ja satunnaisilta kansalaisilta" mielipiteitä, jotka eivät punapilleröitynyttä lukijaa juuri yllätä:


Mutta, "sattumat" eivät lopu vielä tähän:



On näillä kyllä pokkaa!

Lue myös: "Valkoista kohtaan ei voi olla rasisti!" - Eikö todellakaan?

Ei kommentteja: