perjantai 20. maaliskuuta 2015

Meitä On Varoitettu: Suomi on Seuraavana Listalla

Niin inohttavaa kun tämä on sanoa, pitää se sanoa että se mitä Fundamentti on ounastellut jo kauan tällä kehityksellä, on nyt ruvennut ottamaan esimuotoaan:

Putinille hurrattiin Moskovassa: ”Anna meille seuraavaksi Suomi!”

Krim oli vasta alkua.

Tilanne on se, mistä voidaan käyttää sanontaa: he jotka eivät opi historiasta, joutuvat toistamaan sitä. 

Mikäkö sitten on Putlerin juoni?

Se tuttu "omien alueiden ja kansojen vapautus", jossa vain yksinkertaisesti huolehditaan "omista asioista", samalla kun haukataan lisää asuintilaa, sattumoisin muista maista.

Jos "hyviä" puolia haetaan, voidaan sanoa että edellisessä postauksessa, jossa kerrottiin mahdollisen selkkauksen sattuessa heidän olevan täällä joka tapauksessa, on nyt myös asia siten, että NATO:n siipien alla emme ole ainakaan yksin tämän tapahtuessa; sillä vaihtoehtoinamme on, että kohtaamme joko koulukiusaajamaisen naapurimme yksin tai avun kanssa, mutta päivä päivältä on tullut ilmeisemmäksi: me kohtaamme sen joka tapauksessa.

Venäjä tosin pystyy vielä peruuttamaan tuosta provokaatiosta, todeten että "sehän nyt oli vain kansan tahto, mutta me rauhaa rakastavina emme sitä noudata", tai se voi tehdä "kuten kansa tahtoo" (massakontrollin aseet pätevät tässäkin; valtion omat provokaattorit tai kokonaan valtiollinen yleisö on erittäin todennäköisesti kyseessä, jolloin heidän tehtyä pohjatyön, joukkopsykoosi ottaa vallan lopuista syvistä riveistä - media lienee menetetty jo aikaa sitten).

Muistutettakoon, että todennäköisesti Venäjä ei tule tekemään tuota "laupiaan rauhan ruhtinaan" liikettä, jos se huomaa että tie on vapaa etenemiselle.

Alammekin olla tilanteessa, jossa meillä on yhä enemmän hävittävää, ja heillä yhä enemmän voitettavaa.
 Matteuksen evankeliumi:
12:29 Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.

Muista se.

Äläkä myöskään unohda seuraavaa uutista:

Vladimir Putin orders Russia's entire Northern Fleet to mobilise in huge military exercises

Venäjä on pitänyt sotilasharjoituksen, joka on sisältänyt koko pohjoisen laivaston sisältäen:
- 40 000 sotilasta
- 41 sota-alusta
- 15 Sukellusvenettä
- 110 ilma-alusta

Miksi?

Ei kommentteja: