maanantai 4. lokakuuta 2010

Suhteellista

Luen parhaillaan kirjaa Pitkän Iän Salaisuuksia.

Sieltä paljastuu mielenkiintoisia “suhteellisuuksia” jotka liittyvät yhteiskunnallisiin seikkoihin.

Me tiedämme tahot jotka vastustavat kansallista etua, kuten hyvinvointivaltiota ja kannattavat yksinomaan ahneiden (itsensä kaltaisten!) palkitsemista ja yrittävät parhaansa mukaan uskotella että ahneimmat ja mitä vittumaisimmat yksilöt ovat jokaisen kollektiiviseksi hyödyksi, säätyyn ja arvoon katsomatta.

Ok, pidetään tämä pohjustus mielessä ja mennään asiaan.

Kirja ottaa esille erinäisiä tutkimustuloksia jotka liittyvät siis pitkän iän ja terveen elämän saavuttamiseen.

Epäitsekäs toiminta tuottaa rauhaa, rakkautta ja ymmärrystä, mutta se saa aikaan myöskin sen että kehon vastustuskyky alkaa parantua. Keho alkaa näin tuottamaan omia tappajasolujaan jotka suojelevat meitä ulkopuolisilta taudinaiheuttajilta ja muilta tunkeilijoilta. (Tätä tukevat myöskin hyvät perhe- ja naapurisuhteet).
- Miten tämä kulkee käsi kädessä “hajota ja hallitse”-politiikan kanssa joka vallitsee maassamme?

Sitten konkreettisempiin tuloksiin.

Mitkä ammattiryhmät ovat pitkäikäisimpiä?

Erään vakuutusyhtiön tutkimuksen mukaan tavallista pidempään elävät orkesterien kapellimestarit ja suurien yhtiöiden pomot.

- Mielenkiintoista, eikä suurien yhtiöiden pomojen pitänyt olla niitä todellisia työmyyriä jotka ovat ansainneet kovalla työllä kaikki ne miljoonat, optiot ja osingot joista normaali vuorotyötätekevä ei voi, eikä hänen tulisikaan haaveilla?

Kiinalaistutkimuksen mukaan puolestaan lääkärit, taitelijat, professorit ja yrttien kerääjät elävät kaikkein pisimpään.

- Mitä tämä kaikki kertoo taas aloista? Se kertoo ainakin sitä että alat missä voi toteuttaa itseään ja ottaa mielekästä vastuuta, tukevat elinikäennustetta. Kts. http://fundamentti.blogspot.com/2010/06/hyvien-uutisten-viikko.html

Entäs ketkä saavat lähteä täältä muita aikaisemmin?

Ammatit joihin kuuluu joko suuri loukkaantumisriski, paljon stressiä tai molemmat, ovat vaarallisia aloja.

Näitä aloja on rakennusala, tehdastyö, kaivokset, kuljetusala, maatalous, metsäteollisuus, kalastus ja kaupan ala.

Kaiken kaikkiaan eräänä merkittävänä indikaattorina toimi se miten paljon nauttii työstään.

On luultavaa että on olemassa niitä tervaskantoduunareita jotka nauttivat suunnattomasti siitä mitä tekevät, ja tekevät sen hyvin.

Mutta on myöskin järjestelmän epäkohdista, kuten ahneudesta ja kapitalistisesta pakosta johtuvia “suuntautumisia” aloille joissa työläinen menettää lisäarvonsa, ja saa hädin tuskin siitä edes työetuja tai palkkaa joka tekisi siitä kaiken sen arvoista.

Tämä siksi että vaikka järjestelmän pitäisi olla yhteiskunta (ja sen sisällä on rahaa), se siitä huolimatta ei ole YHTEISkunta, eikä se lähde kansaa tukevalta pohjalta, vaan se määritellään kapitalistien toimesta:

“Jotta edes selviytyisit, on sinun tuotettava voittoa.”

Kapitalismin Korrektoinnin ohjelmaa kaivataan – se on kirjamellisesti elämän ja kuoleman kysymys.

Nyt kun aloimme käsitellä duunarien kohtaloa, niin katsotaanpa vielä siitä pari tarkentavaa tutkimusta.

Jo kauan itämaisessa kokonaisvaltaisessa lääketieteessä on uskottu, tai paremminkin tiedetty, että kunnioitus luontoa ja tämän kiertokulkua kohtaan on välttämätön kun puhutaan olennosta joka on osana luontoa.

Tämä olento on ihminen.

Kuitenkin tämä olento on kapitalistisessa yhteiskunnassamme tuotannon väline, ihan kuten luontokin on.

Vuorotyötätekevillä, siis ihmisillä jotka valvovat yöt ja nukkuvat päivät, on 30% suurempi riski saada sydänkohtaus kuin säännöllistä työtekevällä.

- Haluaisiko kukaan pätkätyöbroileriksi? Kaupan päälle mm. Todennäköisyys saada sydänkohtaus! Tee sitoumuksesi jo tänään!

Tämä pätee hiiriinkin, kun hiiret pakotettiin elämään vuorotyöläisten rytmillä, lyheni niiden elämä 11% kuin normaalin rytmin mukaan elävillä lajitovereilla.

Lepäämisestä tulikin vielä mieleeni.

Länsimaiden eräs yleinen kuolinsyy on sydänongelmat.

Ja vaikuttaisi että vuorotyötätekevillä myöskin sydän joutuu todennäköisemmin koetukselle, kuin heillä jotka eivät sitä tee.

Toinen aika jolloin sydän on koetuksella kokonaisvaltaisen lääketieteen mukaan, on keskipäivä kun energia sydämessä on suurimmillaan.

Tutkimuksen mukaan vähintään puolen tunnin päivänokosia vetelevät miehet omaavat yli 30% pienemmät mahdollisuudet sairastua sydäntauteihin.

- Siesta anyone? Ai niin mutta tuottavuus kärsii, ja työläisiä saa aina kuitenkin lisää, eli unohdetaan koko juttu!

Lopultahan se kaikki menee (takaisin) laatikkoon...

Ei kommentteja: