torstai 24. kesäkuuta 2010

Hyvien Uutisten Viikko

Tällä kertaa kun kesä on noussut huippuunsa, ovat myöskin uutiset olleet lempeitä ja rohkaisevia!

Ensimmäiseksi haluan toivottaa erinomaiset juhannukset kaikille blogin lukijoille, kiitos vaivannäöstä!

Nyt lukekaamme yhdessä hyvät uutiset, ja painutaan viettämään kesän hetkeä.

Ensinäkin, rakentavissa uutisissa voimme todeta että Exit Feminism, Enter Masculism:
Miesasia mursi rintamalinjan


Toiseksi jos blogini on yhtään edesauttanut tätä seuraavaa asiaa, olen kiitollinen ja onnellinen niiden fiksujen lukijoiden kanssa jotka ovat samoilla linjoilla.
Paras ja ikävä kyllä kohtalokkain tapa lopulta taistella riistokapitalisteja ja näiden lobbareita vastaan on se heille annetaan valtaa. Niin kävi nyt, ja ehkä ei enää jatkossa.

Meidän "moniarvoinen porvaripuolueemme" joka hoitaa myös rikkaiden yritysten lobbaamiset ei vain osaa.

Monikansallinen Sekoomus, you are going down, thank you.

Kokoomuksen kannatus alimmillaan kolmeen vuoteen

Sitten hieman vähemmän ajankohtainen, mutta aikaan hyvin sopiva vanhempi uutinen.



Tämä seuraava tutkimus, ja sen hauska graafinen esitys on englanniksi - mistä pahoittelut, sillä tämän blogin pääsääntöinen idea on olla suomeksi ja suomalaisille.

Mutta moni tässä dokumentissa tehty löydös vahvistaa mitä parhaimmalla tavalla monia Täydellisen Järjestelmän niin yksilötason, kuin kollektiivisenkin tason teorioita.

Se kertoo siitä, mikä meitä oikeasti motivoi.

Kun tehtiin tutkimus, huomattiin, että niin kauan kun työ oli mekaanista, niin kauan myöskin palkkion suuruus vaikutti kyseisen työn tulokseen. Mutta heti kun työ vaati edes alkeellisia kognitiivisia kykyjä, suurempi palkkio johti vähemmän hyviin tuloksiin!

Eli se on taso, jolloin palkkiot lakkaavat toimimasta!

Kun olen puhunut ns. Liukuhihnaihmsistä, jotka hyppäävät urakehityksen oravanpyörään, kuin olen myöskin puhunut siitä miten tehtävätietoisuus toimii eri tavoin kuin uratietoisuus. Uratietoisuus on mekaanista, jossa sinun tehtäväsi on kaikken mekaanisinta, kun taas tehtävätietoisuudessa kyseessä on enemmän tai vähemmän luova homma (luova suhtautuminen) - siinä työ, ns palkkatyö on lisä, muttei itse keskus ellei se sitten ole suoraan tehtäväsi mikä ei ole jokaiselle mahdollinen.

Eli jos nyt taas menemme Täydellisen Järjestelmän piiriin, niin asia on niin, että he jotka ovat kapitalistisessa järjestelmässä rikkaita, ovat heitä joilla ei ole enää tarvetta luoda rahaa mutta he luovat sitä koska se on heidän luova toimintansa. Kyse on siis siitä että annetaanko tähän luovuuteen myös muille mahdollisuus, nyt ei anneta ja minä sanon että se pitäisi antaa esim. Kansalaispalkan avulla ja kansallisten etuuksien korotuksilla. 

Mitä merkittävimmiksi tekijöiksi siis nousee seuraavat kolme:
- Masterointi, se että kehityt jossain asiassa
- Autonomia - se että olet oma-aloitteinen ja päätät itse omasta elämästäsi
- Tarkoitus - tämä puolestaan liittyy erittäin läheisesti Tehtävätietoisuuteen, voisi sanoa, että Tarkoitus ja Tehtävä ovat yksi ja sama - ura, joka liittyy palkkatyöhön, on kuten edellä sanottua osana tehtävää ja se voi tukea sitä, mutta jos se vieraannuttaa sinut tehtävästä, olet väärässä paikassa ehkä myös väärään aikaan.

On havaittu, että eräs ilmiö toistuu, ja se on ilmainen jako. Ihmiset joilla on palkkatyö, he tekevät omalla rajoitetulla ajallaan luovia töitä - ilmaiseksi, ja he vielä jakavat sen ilmaiseksi. Ja usein vielä niin, että he toivovat saavansa siitä palkkiota, mutta pääasiana on itse työn ilo! Näin prosessi jossa siis työ on käännetty tekijäänsä vastaan, onkin käännetty itsessään ja henkilö todella voi iloita työstään, tuntea tekevänsä jotain elämällään, jotain millä on merkitystä. 

Itse olen luovalla alalla, sanon itseäni ammatiltani nälkätaiteilijaksi ja muutoin vain vaatimattomuuttani tittelinä pidän neroa.

Omasta puolestani voin vahvistaa näitä seikkoja sillä olen saanut huomata ne omassa kehityksessäni olennaiseksi. Samoin ne lukuisat ihmiset joita olen auttanut teorioillani ja kokemukseni puolesta, ovat voineet vahvistaa sen mistä puhun. Onpahan sanottu, että minun pitäisi saada jopa Nobel.

Esim. Kun tein albumin bändini kanssa annoin sen DELUXEpak-versiota myöden ilmaiseksi jakoon, ja maksu on vapaaehtoinen, samoin voidaan sanoa että minä annan enemmän arvoa ja sisältö ulos kuin myyn sitä.

Yhteiskunnallinen reformi tulisi suorittaa ja sen tulisi ottaa huomioon ihminen, ei sellaisena mekaanisena liharobottina kuin nihilistinen ja materialistinen ajatusmaailma joka on luonut ongelmat ja itsensä mukaiset, toimattomat ratkaisumallit kuten kapitalismin ja kommunismin. Tämän hetkinen yhteiskunta on kapitalistinen, sosialistisilla rajoituksilla ja kaiken lisäksi myöskin arvojensa puolesta hyvin yksioikoinen. Ns. Moniarvoisuus on yhtä kuin nihilismi, se on kohteliasta nihilismiä, sillä siinä kaikki arvot nollataan. Esim. kapitalismi myy maat heille joita vastaan niitä puolustettiin, ja se on kaikille avoin rodusta, uskonnosta tai kansallisuudesta huolimatta, mutta mitä se samalla meinaa on se että se on arvovapaa järjestelmä jonka ainoa käytännön arvo on luoda rahaa, voittoja heille jotka pitävät hallussaan tuotantovälineitä.

Ihmetteletkö vielä miksi ihmisiä pidetään numeroina?
Ihmetteletkö vielä miksi masennus ja sen psykosomaattinen pari eli sydän-ongelmat ovat niin yleisiä?
Ihmetteletkö vielä miksei kehenkään tunnu voivan luottaa?

muista aamuisin herätä
tehdä hyvin turha työsi
kello käy sinun aikaasi
sinun lyhyttä aikaasi
miksi johtajat ampuvat
kalliit päänsä seinille
miksi ikkunoista syöksyy
loputon itkevä joukko 

- A. W. Yrjänä


Tee Oikein ja Tue Täydellistä Järjestelmää! 

Ei kommentteja: