Fundamentti

Fundamentti - Täydellinen Järjestelmä

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kunniakulttuurista Uhriutumiskulttuuriin (tarkista podcast + kommentaari)



Podcast #153: Microaggressions and the Rise of Victimhood Culture



Tämä podcast kuuluu ehdottomasti tarkistettavan arvoisiin.

Se on valitettavasti englanniksi, mutta allekirjoittanut tälläisenä hövelinä hemmona mielellään siitä osan alle suomentaa, ja kommentaarinkin vielä antaa,  jolloin tässä takuulla on sinulle kuultavaa ja luettavaa.

Erityisen kiintoisan tästä tekee se, että tässä on nähtävissä kulttuurien  kehitys, mikä kiinteästi liittyy myöskin vallitsevaan vasen-oikeisto-paradigmaan ja edessä olevaan kehitykseen kohti kolmatta tietä ja uutta kulttuurimallia.

Tässä esiteltävä, tällä hetkellä kehittymässä oleva kulttuurimalli tosin on nähtävissä pikemminkin eräänlaisena keskeneräisenä synteesinä, kuin pysyvänä kulttuurimallina.

Mihin se vie, on ihan kiinni meistä jotka osaltaan kulttuuria rakentaa.

Kultturien tunnusmerkit

Uhriutusmiskulttuuri: helposti loukkaantuminen ja vastuun siirto kolmannelle osapuolelle.
Ns. sivistysyhteiskunta, avoin uhriutuminen ja uhripääoman kerääminen, joka tosin koskee vain uhri- eli eturyhmään kuuluvaa vähemmistöä,. Tässä yhdistyy kunniakulttuurin herkkänahkaisuus ja elitismi ilman omakohtaista kykyä pitää sitä yllä. Usein unohdettuna epäkohtana: "pasifismi on suojeltujen etuoikeus", jolloin toisaalta ollaan kriittisiä mutta myös yliluottavaisia kolmatta osapuolta kohtaan. Viherpunaiset haikailevat tätä, toisaalta luopuen tässä omissa äärimalleissaan kuten anarkismissa, mikä on pohjimmiltaan paluu barbariaan.

Pahin loukkaus: olla etuoikeutettu ja sokea sille.

Kunniakulttuuri: oman käden oikeus ja kunniansa pitäminen, vaikka sitten väkivalloin. Mennyt maailma edusti tätä, aikana kun ei vielä ollut paljon hyvinvointia ja laillista valvontaa, katujen lait ja jengit. Tässä mallissa  kunnioitus ansaitaan itse, ja pistetään lällärit lakoon. Etenkin oikeistolaiset ja ns.äärioikeistolaiset konservatiivit usein ajavat tätä mallia, ja eroavat hyvin vähän äärivasemmiston anarkistisesta paluusta barbariaan.

Pahin loukkaus: olla pelkuri

Omanarvontuntokulttuuri: passiivinen suhtautuminen ja "yläpuolelle nouseminen". Laillisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan ilmiö, jossa kolmas osapuoli myös puuttuu asioiuhin. Muodostumassa oleva kolmas malli.

Kommentaari 

Nyt sitten pääsemme esim. maahammuuttokritiikin ytimeen; eli kulttuurilliseen yhteensopimattoomuuteen.

Meillä on jako tällä hetkellä se, että kunniakulttuurin edustajat kulkevat uhriutujien suojeluksessa, jolloin jälkimmäiset kuormittavat ja mobilisoivat yhteiskunnallis-laillisen osaston muukalaisten invaasion tueksi.

Samalla kantakansalle tarjotaan yksipuolista ja rappiomallista omanarvontuntokulttuuria, mallilla: "laki ei suojele teitä,  vaan teidän tulee olla kilttejä kynnysmattoja". Näin ollen, hyeenat yrittävät tehdä leijonista lampaita itselleen.

Todellisuudessa esim. integraatiokultturin alku voidaan nähdä Raamatussa, jossa monet Jeesuksen ohjeet olivat tuon suuntaisia ne tunnetut posken kääntämiset.

Mitä kuitenkaan moni ei tiedä, on että näiden voidaan nähdä perustuvan Roomalaisen vallan omien lakien kääntämiseen omaksi edukseen esim. viitan tarjoaminen ja varusteiden kantaminen yli koohtuuden, toi ongelmia etuoikeutensa hyväksikäyttäjille, ilman että sorretun olisi tarvinnut rikkoa lakia vaan hän sai nääin lain suojan. Sillä toisen valan alla olisi ollut mahdotonta pitää yllä juutalaistenkin suosimaan kunniakulttuuria, sillä olit juridisesti kakkosluokan kansalainen.

(Väinö Linna kuvaili näitä kapitalismin ja kommunismin kuvailun kautta termein: susien ja leijonien kulttuuri vs. hyeenoiden ja shakaalien kulttuuri).

Gandhi toteutti tätä taktiikka Intiassa, joten voidaan sanoa että se on toiminut.

Nyt kuitenkin tätä järjestelmää vastaan on hyökätty. Ja matka kohti totalitaristista järjestelmää on alkanut.

Tämä tapahtuu esim. ammattiloukkaantumisen, uhriutumisen, bannnauksien kautta. Joten jos kirjoja ei enää polteta rovioilla ne kielletään, ja jos puhujia ei polteta rovioilla, heidä häpäistään ja asetetaan vainon kohteeksi.

Kun vähemmistöterrorismista on ollut kirjoituksia, on tämä suora jatke vähemmistöterrorismin perinteeseen, siinä missä esiim. kapitalisti voi vaikuttaa valtioon, toimivat nämä täsmälleen samalla periaatteella - nämä tahot eturyhmineen komentavat valtiollisia tahoja. Esim. Suomessa on monet joutuneet tällä tavoin (viranomais-)vainon kohteeksi.

Samalla tässä on nähtävissä Täydellisen Järjestelmän esittelemien massakontrollin aseiden eräs olennnaisimpia osasia, eli tuplastandardit. Ilman niitä tämä hiljaisessa nousussa ollut vähemmistöterrorismi ei pysyisi pystyssä.

Lataa tutkimus tästä (pdf-tiedosto englanniksi).
Lähettänyt XeimA klo 17.00
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: International, kapitalismi, Kulttuuri, maahanmuuttokysymys, Massakontrolli, Moniarvoisuus, Monikulttuurisuus, Psykologia, Tuplastandardit, Uskonto, Uutiskatsaus, Vasemmisto vs. Oikeisto, Vieraskynä, yhteiskunta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

Linkit

  • Alkon kassalla
  • Ihmissuhteet ja Tasa-arvo
  • Islam ja Maahanmuutto
  • Oikotieto
  • Scripta
  • Talousdemokratia
  • Työehtoshoppailu
  • Velkakello (Tarkista Paljonko Olet/Olemme Velkaa)
  • Xeimian Tweet
  • YLE Watch

Kuukauden Top 3

  • No mutta, tämäpä oli yllättävä ulostulo!
    Tämä on yllättävän hyvä ulostulo tältä Viiviltä - ei esimerkillistä valintoja tehnyt,  ryhdyttyään perheensä hylänneeksi voimaantuneeksi vi...
  • Luonnonvarat(kin) ovat "täysin eri asia" Suomessa
    HUOM: Allekirjoittanut ei vastaa siitä, jos lukijan veri alkaa spontaanisti kiehua luettuaan tämän tekstin. Se on sitten kumma, miten tässä ...
  • Kumman valitsisit: Sofia Virran vai karhun?
    #Vihreät on naisten #kokoomus . pic.twitter.com/CX0rOxTU3M — XeimA (@XeimianTweet) June 6, 2025 Sofia Virta on ainakin aloittanut vaalityö...

Blogiarkisto

  • ►  2025 (34)
    • ►  kesäkuuta (10)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (11)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
  • ►  2024 (45)
    • ►  joulukuuta (9)
    • ►  marraskuuta (10)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (1)
  • ►  2023 (63)
    • ►  joulukuuta (11)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (2)
  • ►  2022 (60)
    • ►  joulukuuta (7)
    • ►  marraskuuta (6)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (8)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (7)
  • ►  2021 (82)
    • ►  joulukuuta (9)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (6)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (11)
    • ►  huhtikuuta (14)
    • ►  maaliskuuta (15)
    • ►  helmikuuta (3)
  • ►  2020 (109)
    • ►  joulukuuta (12)
    • ►  marraskuuta (12)
    • ►  lokakuuta (11)
    • ►  syyskuuta (12)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (18)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (7)
    • ►  maaliskuuta (12)
    • ►  helmikuuta (12)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (121)
    • ►  joulukuuta (12)
    • ►  marraskuuta (14)
    • ►  lokakuuta (11)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (8)
    • ►  heinäkuuta (13)
    • ►  kesäkuuta (10)
    • ►  toukokuuta (11)
    • ►  huhtikuuta (16)
    • ►  maaliskuuta (14)
    • ►  helmikuuta (8)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2018 (115)
    • ►  joulukuuta (13)
    • ►  marraskuuta (12)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (12)
    • ►  huhtikuuta (9)
    • ►  maaliskuuta (13)
    • ►  helmikuuta (11)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2017 (112)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (11)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (7)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (11)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (13)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ▼  2016 (145)
    • ►  joulukuuta (17)
    • ►  marraskuuta (14)
    • ►  lokakuuta (11)
    • ►  syyskuuta (14)
    • ►  elokuuta (11)
    • ▼  heinäkuuta (11)
      • Kevennys: Suvakkien tiedotusvastaavaa kuumottaa
      • Rauhan uskonnon kesäkiertue Saksassa (#Rauhankesä2...
      • Adressit & Aloitteet 21 vol (Pro Patria XL-Edition!)
      • Nizza, Islam ja orastava, verinen dystopia
      • Kunniakulttuurista Uhriutumiskulttuuriin (tarkista...
      • Naisen kamppailu rationalisointihamsterinsa ja muo...
      • Hedelmäpelimiehet ja kolme syytä heidän olemassaol...
      • Pssst, haluatko pientä lisäystä kesäbudjettisi? Pa...
      • Törkeä raiskaus vaiko kuubalaista väkikikkeliä?
      • Massakontrollin Aseet: 3 Aivopesuohjeistusta Miehille
      • Kevennys: Koomikko kyllästyi suvakkiyleisöönsä
    • ►  kesäkuuta (10)
    • ►  toukokuuta (18)
    • ►  huhtikuuta (11)
    • ►  maaliskuuta (11)
    • ►  helmikuuta (11)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2015 (102)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (11)
    • ►  lokakuuta (12)
    • ►  syyskuuta (11)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (9)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (10)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (10)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2014 (140)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (9)
    • ►  lokakuuta (13)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (8)
    • ►  kesäkuuta (15)
    • ►  toukokuuta (11)
    • ►  huhtikuuta (16)
    • ►  maaliskuuta (14)
    • ►  helmikuuta (14)
    • ►  tammikuuta (13)
  • ►  2013 (131)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (13)
    • ►  lokakuuta (9)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (7)
    • ►  heinäkuuta (11)
    • ►  kesäkuuta (11)
    • ►  toukokuuta (13)
    • ►  huhtikuuta (15)
    • ►  maaliskuuta (10)
    • ►  helmikuuta (14)
    • ►  tammikuuta (12)
  • ►  2012 (92)
    • ►  joulukuuta (7)
    • ►  marraskuuta (9)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (16)
    • ►  maaliskuuta (10)
    • ►  helmikuuta (8)
    • ►  tammikuuta (10)
  • ►  2011 (62)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2010 (40)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (5)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (6)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (2)

Tunnisteet

  • Uutiskatsaus (567)
  • Massakontrolli (476)
  • feminismi (440)
  • Kriittinen Naistutkimus (292)
  • Tuplastandardit (273)
  • kapitalismi (259)
  • Moniarvoisuus (251)
  • maskulismi (245)
  • Isänmaa (238)
  • International (205)
  • Suvakki (202)
  • Monikulttuurisuus (181)
  • maahanmuuttokysymys (174)
  • Vasemmisto vs. Oikeisto (163)
  • Uskonto (144)
  • Radikaali Kolmas Tie (129)
  • Kevennys (121)
  • Islam (120)
  • Psykologia (116)
  • kommunismi (113)
  • Seksi (90)
  • koti (86)
  • Hyvinvointi (66)
  • Rikollisuuskysymys (65)
  • Pariutuminen (64)
  • Tiede (64)
  • Laki (60)
  • Terveys (57)
  • Verot (57)
  • Tutkimukset (46)
  • kansalaispalkka (41)
  • Adressit & Aloitteet (39)
  • Sota ja Rauha (36)
  • XeimianDesign (36)
  • Uusorjuus (35)
  • Koronavirus (32)
  • Tarjous (32)
  • Koulu ja koulutus (29)
  • Historia (28)
  • Jallitus23 (27)
  • Infomercial (26)
  • Ympäristö (26)
  • Takapiru (23)
  • Vaalit2019 (23)
  • Homosaatio (22)
  • Alkoholi ja päihteet (21)
  • Abortti (19)
  • yhteiskunta (18)
  • Shokkihoito (17)
  • Yksityisyys (17)
  • Ravinto (12)
  • Vieraskynä (12)
  • Kulttuuri (10)
  • Ruusuja (9)
  • Eduskuntavaalit 2023 (8)
  • Eläinkunnan tuotteet (8)
  • Entahdo2014 (8)
  • Luomu (8)
  • Retoriikka&Logiikka (8)
  • Unzeitgeist (8)
  • 666 (7)
  • Antologia (7)
  • Eduskuntavaalit2015 (7)
  • Pääsiäinen 2012 (7)
  • Pääsiäinen 2021 (7)
  • Ilmastokultti (6)
  • Presidentinvaalit 2012 (6)
  • Pääsiäinen 2022 (6)
  • Itsenäisyyspäivä2017 (5)
  • Maataloustuotantoreformi (5)
  • Pääsiäinen 2023 (5)
  • Pääsiäinen 2025 (5)
  • Vakoilu (5)
  • Armeija (4)
  • Dokumentti (4)
  • Huijarifirmat (4)
  • Israel (4)
  • Pääsiäinen 2024 (4)
  • Sikainfluenssa (4)
  • USA:n presidentinvaalit 2024 (4)
  • #eriasia (3)
  • Eläimet (3)
  • Joulu2016 (3)
  • Joulu2022 (3)
  • Joulu2023 (3)
  • Joulu2024 (3)
  • Kehysriihi2014 (3)
  • Kuntavaalit2017 (3)
  • USAvaalit2016 (3)
  • Vanhukset (3)
  • Eutanasia (2)
  • Gnostilaisuus-sarja (2)
  • Itsenäisyyspäivä2024 (2)
  • Joulu2020 (2)
  • Kunnallisvaalit 2012 (2)
  • Piratismikysymys (2)
  • Presidentinvaalit 2018 (2)
  • Pääsiäinen2019 (2)
  • Pääsiäinen2020 (2)
  • Sanakirja (2)
  • Tekijänoikeuskysymys (2)
  • USA:n välivaalit 2018 (2)
  • Eurovaalit24 (1)
  • Home (1)
  • Joulu2019 (1)
  • Joulu2021 (1)
  • Kuntavaalit 2025 (1)
  • Kuntavaalit2021 (1)
  • Nuuska (1)
  • Pakkoruåtsi (1)
  • Pääsiäinen2017 (1)
  • Pääsiäinen2018 (1)
  • SOTE2014 (1)
  • USAvaalit2020 (1)
  • Vappu2024 (1)
  • la (1)

Tilaus tästä

Tekstit
Atom
Tekstit
Kommentit
Atom
Kommentit

Tue Liikettä (Anna Vähän, Saa Paljon)

Ole Hyvä (Auta Ilmaiseksi Pelkällä Klikkauksella)

The Hunger Site
Help Preserve Nature. One click at a time

Lukijat

Hae Blogista

(V)Ihastuneet

Tietoja Minusta

Oma kuva
XeimA
© Kaikki Oikeudet Kaikkeen Pidätetään. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Roiskeet silmistä huuhdeltava välittömästi runsaalla vedellä ja mentävä lääkäriin. Jos on nielty, hakeuduttava heti lääkäriin ja näytettävä tämä blogi. Kiitos.
Tarkastele profiilia
Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.