perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kevennys: Koomikko kyllästyi suvakkiyleisöönsä

Yleens tämä kyseinen koomikko on saanut kiitosta "edistyksellisissä" piireissä, sillä onhan hän puhunut perinteisiä arvoja vastaan.

Vaan tässä sketsissä on laukoo suunsa puhtaaksi, miksi lopetti maailmanparantamisen, ja kuinka ollakaan eräänä syynä oli "hyvien ihmisten" tekopyhyys.

Allekirjoittanut muistaa joskus vääntäneensä erään tämän vieeon aiheista, abortista, erään naisen kanssa.. Selvisi ettei nainen edes ollut tehnyt sitä, mutta kivenkovaa puolusti sitä silti. Hassua kuinka tällä porukalla on toisaalta tämä, että he varmasti puoltavat juuri niitä asioita joissa on oma lehmä ojassa, tai sitten ovat valmiita solidarisuuden nimissä häpäisemään itsensä tai koko oman viiteryhmänsä.


Ei kommentteja: