Susi tappoi koiran - entä sitten?

 Tässä taannoin tuli ilmi uutinen, jonka mukaan susi oli tappanut koiran. 

No, entäs sitten?

Nyt, älä ymmärrä väärin, allekirjoittanut on eläinrakas ja oikeastaan hyväksyy eläinten tappamisen vain ruuaksi. Jopa turkistarhaus saisi mennä. 

Koirat ja sudet ovat serkuksia, toiset niistä asuvat meidän tykönämme ja toiset metsissä. Jälkimmäisen ryhmän elämä on vapaampaa ja luonnollisempaa, mutta myöskin kovempaa, sillä se on elämää jossa syödään tai tullaan syödyksi. 

Tässä tapauksessa tämä suden serkku tunkeutui metsästysmielessä suden reviirille, ja taistelu elämästä ja kuolemasta päättyi koiran kuolemaan. Mukavaahan se ei ole, mutta se oli kirjaimellisesti täysin luonnollinen seuraus, jonka vain logiikasta ja luonnosta vieraantunut ihminen voisi nähdä jotenkin sensaatiomaisena. 

Todellinen syyllinen tässä oli se homo kiväärinvarressa, joka laittoi "rakkaan lemmikkinsä" tuollaiselle itsemurhatehtävälle. 

Sama juttu tapauksissa, joissa susialueilla asuvat pitävät nämä "rakkaat lemmikkinsä" ulkona päivät ja yöt, "sillä ei ole eläimen paikka sisällä!!!", ja sitten ihmettelevät miksi nämä päätyvät syöteiksi. Jos sudet on niin vaarallisia, että tappavat talossa ja puutarhassa, ja vievät kaikki pikkulapsista koiriin, niin kannattaisi ajatella asia loogisesti. 

On jo tajuttava, että luonnolla on oikeus taistella vastaan, siitäkin huolimatta, että joidenkin mielestä on kiva harrastus mennä tappamaan viattomia luontokappaleita. Nyt sitten ollaan hysteerisinä ja poru kurkussa kuinka kaikki sudet pitäisi tappaa, kun itse on kaivettu verta nenästään. Susia ei pidä tappaa siksi. 

Eikä kukaan myöskään laita "rakasta perheenjäsentään" moiseen riskiin, jos se oikeasti on rakas. Kun allekirjoittaneen koira vielä eli, niin metsissä käytiin suurta kunnioitusta ja varovaisuutta tuntien - allekirjoittanut olisi puolustanut koiraansa viimeiseen, ja koiransa häntä, tai vaihtoehtoisesti kumpainenkin olisivat juosseet hippulat vinkuen mutkia karkuun. Pointtina on se, että jos on yhtä vieraantunut luonnosta (ja terveestä järjestä) kuin cityvihreä, niin ei sen kanssa auta alkaa leikkimään.  (Todellakin, on siinä meillä oikea parivaljakko, kun cityvihreä lähtee vapauttelemaan lehmiä navetoista, jotta ne voivat rakennella pesiä metsiin, samalla kun joukko juntteja juoksee suu vaahdossa metsässä jonkun luontokappaleen perässä, varustettuina tutkilla, rynnäkkökivääreillä ja luotiliivellä. On tässä jumaliste tolkun ihmisellä kestäminen, jos noista pitäisi puolensa valita - kolmas positio hallitsee tässkin kysymyksessä täydellisen ylivertaisena. Se on tiedettyä!)

Yllä oleva kuva todistaa, että meillä ei todellakaan ole syytä moiseen hysteriaan. Täällä susia on harvinaisen vähän, eikä niitä pidä mennä harventamaan luonnosta vieraantuneiden idioottien huonojen valintojen vuoksi. 

Vielä näin lopuksi ja suhteellisuuden tajun vuoksi, kerratkaamme ne vaarallisimman elikot:

Näetkö sutta koko listalla? Jos vaaralliset luontokappaleet pitää kitkeä, niin aloitetaan sitten ampiaisista.