maanantai 21. toukokuuta 2018

Mihin menet, SDP?

Tarkemmin kysyen: mihin menet, Suomen SDP?

Kyseinen puolue on ollut kriisissä jo kauan, vaikka näinä aikoina sille luulisi löytyvän jos jonkinlaista kysyntää.

Mistä tämä johtuu?

Kyseessä on stagnaatio, jossa puolue uppoaa hitaasti, ja täten se muistuttaa poliittista itsemurhakulttia nimeltä SIniset, mikä johtuu siitä, että kumpainenkin ovat hampaatttomia. Molemmat yrittävät miellyttää "jokaista", sillä seurauksella että he eivät onnistu miellyttämään edes kohderyhmäänsä.

Sinisten lyhyt taival alkoi siitä, kun puolue riensi eliitin kainaloon, ja teki juudakset omilleen. Kun alkuperäinen Iskariot yritti palauttaa verirahoja, ei niitä enää huolittu takaisin - sinisten kohdalla heidän rahansa ei kelpaa kenellekään.

Hieman samaa harrastaa myös SDP, se kuuluu vasemmistopuolueisiin, jotka ovat yhä enemmän unohtaneet ensimmäisen rakkautensa, eli työväen ja vähäosaisen asian - kansan enemmistön.

Sylttytehdas tässä tapauksessa on mädättäjät, jotka eivät vain yritä mädättää maata ja kansaa jossa elävät, vaan he mädättävät myös sen yhteisön johon he pääsevät.

Kyseessä on ns. Ruskeisto, eli punavihreät. Näiden omat puolueet ovat jo mädätettyjä, ja unohtaneet alkuperäisen asiansa.

Esim. otetaan Vihreät. Miten on mahdollista, että ympäristöpuolueesta tuli pöheliporukka, joka kannattaa sitä että lentokoneilla lennätetään kehitysmaalaisia maahamme, ja annetaan heillä yhtäläiset mahdollisuudet kuluttamiseen ja saastuttamiseen? No, tunnepohjalta kun mennään, on logiikka tiellä.

Tämä aikoinaan sai sen aikaan, että varsinaisvihreät nostivat kytkintään.

Lue esim. seuraavat tekstit:

Maahanmuutto tuhoaa monikulttuurin

Monikulttuuri – sanonko mistä


Sen kirjoittaja on Eero Paloheimo, joka on entinen vihreä. Ja toinen teksteistä on alunperin julkaistu Vihreä lanka -lehdessä.

Annahan sen marinoitua hetken.

Sitä hetken luulisi että on matkustanut rinnakkaisulottuvuuteen.

Etenkin kun kyseisessä lehdessä julkaistussa tekstissä ei vain verrattu monikulttuurisuutta haaleaan, vedellä laimennettuun harmaaseen maitoon, vaan siinä myös sanottiin:

Pinnallinen monikulttuuri on monokulttuurin terävä keihäänkärki.
Me olemme jättämässä tuleville polville raiskatun ympäristön ja yksioikoisen, tylsän kulttuurin. Me syömme syntymättömien eväitä. Itse olen keskitasoa suurempi syntinen, koska olen matkustanut paljon. Tunnustan.
Useat eivät halua tunnustaa. He puhuvat monikulttuurista ajattelemattomasti, näkemättä sen laajoja, yli sukupolvien ulottuvia, latistavia seurauksia ja sievistelevät asiaa erilaisilla verukkeilla: ihmisoikeuksilla, geneettisen perimän parantamisella, kehitysmaiden auttamisella, vapauden levittämisellä, työvoiman tarpeellisuudella ja sen sellaisella. Kysymys on lopulta samasta kuin itselläni: on kliffaa istua katukahvilassa, kun on vipinää. Ja mehän elämme viimeistä päivää.
Voisiko terävämpää kuvaa enää antaa modernista vihreästä?

Vaan, nykyisin puolueessa puuhaa monen muun ohella Touko "pouko" Aalto, kun naisten pyörittelyltään ehtiää, ja huikaa että heidän nykyinen ykköstavoitteensa on ihmisoikeudet.

Paljon erilaisempi meno ei ole Vasemmistoliitolla, jonka parhain anti lienee kansalaispalkkaan pyrkiminen ja pienyrittäjien muistaminen - kunhan öyhötykseltäänja antifanttiriehumiseltaan kerkiävät; maailma on pelastettava vaarallisilta natseilta, ja jos siinä sivussa nyt kirjoittaa sopimuksen joka mahdollistaa kansainvälisen kapitalistin luokkasodan ja työn myynnin polkuhinnoin, niin "se on ihan fine". 

Mitä siis Suomen SDP:n pitäisi tehdä?

Sen on viitattava kintaalla, silloin kun sisäinen ruskeisto aloittaa "autistisen kirkumisensa", ja mielellään annettava näille kenkää.  Puolueessa on kyllä myös potentiaalisia ihmisiä, mutta heidät vaiennetaan, sillä virallinen linja on se oikea ongelma. Näin myöskin tuholaiset saavat hääriä mielensä mukaan, ja sydämensä kyllyydestä. 

Esim. Antti Rinne oli täysin oikeilla jäljillä synnytystalkoiden kanssa, vaan ketkä torppasivat sen?

Viiden pisteen vihje: torppaus tapahtui puolueen sisältä.

Vuonna 2010 oltiin jo suhtautumassa Urpilaisen johdolla kriittisesti haittamaahanmuuttoon, ja elämässä maassa maan tavoilla, vaan kuinka kävi?

Sdp:n uusi maahanmuuttolinjaus: Maassa maan tavalla


Seurasi se sama vanha laulu: "Byääää te ootte naffeja!! Byä-äää!!!!

Entä SDP muualla?

Tanskassa ja jopa Ruotissa ollaan suhtautumassa kriittisemmin maahanmuuttoon, juurikin SDP:n toimesta!

Lisäksi, esim. USA:n Bernie Sanders kannattaa rajat kiinni politiikkaa, ja pyrkii estämään kansallisen työn polkuhinnat - kuten alunperin tämän tekstin yhteydessä ollut video kertoo:


Hän sanoo suoraan, että avoimet rajat ovat oikeiston idea, joka tekee sitä harjoittavan maan köyhäksi.

Annahan sen marinoitua hetken. Taas kerran.

Minkälaisen älämölön tuollainen lausunto nostaisi Suomessa, jossa Virallinen Totuus (TM) on se, että maahanmuutto on nyt ja aina rikkaus - jokaiselle?

On ymmärrettävä, että globalistit käyttävät niin oikeistoa, kuin vasemmistoa, hyväkseen agendansa ajamisessa.

Tätä on todellisuus, vaikka jotkut rakastavatkin oikeiston ja vasemmiston ideaa, joka kuitenkin on päivä päivältä yhä irrelevantimpi. Vain keino saada joukkueeseensa lisää jäseniä, vähän kuin ala-asteella, missä valittiin puoli sillä perusteella, että saiko punaisen vaiko sinisen paidan.




On lopetettava niiden kuunteleminen, joilla ei ole väliä. Tai ainakin heidän totteleminen.

Muuten käy itselle hassusti.


Ei kommentteja: