perjantai 20. lokakuuta 2017

Median infosota Suomen köyhiä vastaan (lue sen 3 agendaa)

“Kunta auttoi heitä. Tosin niin vähän, ettei siitä ollut muuta hyöytyä, kuin että eräs
tuon perheen lapsijoukoista oppi jo silloin tuntemaan ihmisluonnetta.
Opetusmenetelmä oli äärettömän tehokas, sillä se jätti hänen mieleensä jotakin, joka unohtuu vasta sitten kun hän humahtaa siihen olotilaan, jossa ei muisteta mitään. Mutta siihen asti säilyy hänen mielessään kuva irvistelevistä koululaiskasvoista, joiden nenästä suuhun juoksevan räkävirran vaiheilta on juuri kuulunut huuto: Kunnanvaivainen.”  - Väinö Linna

Nyt kun massakontrollin aseina toimiva rikkaan eliitin juoksupoika, eli rappiomedia on vihdoinkin malttanut lopettaa lähes kiimaisen "kaikki suomalaiset köyhät ovat laiskoja loiseläjiä, jotka pitäisi potkia kaduille kuolemaan nälkään ja tuet sallia vain ja ainoastaan matuille"-kampanjansa, on aika katsoa mistä siinä kaikessa on kyse.

Näitä kirkuvia otsikoita ja lööppejä on tehtailtu kuin liukuhihnalta, jopa siinä määrin että matujen keppostelujenkin salailut jäävät siinä toiseksi - todellakin, mikäpä olisi rappiomedialle mukavampaa, kuin toisaalta pimittää kiusallista tietoa eturyhmistään, ja toisaalta antaa oikein kunnolla runtua suomalaisialle vähäosaisille, joiden on mahdotonta päästä puolustamaan itseään?

Tässä otsikoita, kertaus tapauksista ja viesti joilla yritetään kontrolloida massojen mielikuvia ja mielipiteitä:

”Ideologinen työtön” Ossi syyttää mediaa virheellisistä väitteistä: ”Olen kyllä hakenut töitä”


Tapaus Ossi: Toimittaja vain unohti kertoa sen, ettei hän koskaan sanonut oikeasti sitä, että välttelee töitä, vaan selvisikin että hän toden totta on hakenut töitä. Tässä samassa hänestä tuli kirjailija, jonka kirja on mennyt kuin kuumille kiville - siispä, on jotenkin vähemmän jaloa valmistaa itselleen ammattia työttömyystukia saaden, kuin tehdä se apurahojen turvin.  Yllättäen tämän kampanjan aloitti muuten Hyysärin sanomat, ja tästä uutisesta se kaikki lähti liikeelle (kannattaa pitää tämä mielessä, jotka uskoitte että näiden maailmanparannus koskisi suomalaista yhteiskuntaa, eikä olisi globalistisen maahanmuutosta hyötyvän eliitin agendan propagoimista).
Viesti massoille: Kaikki työttömät käyttävät tukia väärin ja ovat lähtökohtaisesti työtä vieroksuvia.

Koko aikuisikänsä työttömänä ollut Sonja, 30, kertoo, miksi hän elää mieluummin tuilla: "Normaali työ ei ole minulle"


Tapaus Sonja: Nainen ei ole löytänyt haluamansa alan töitä ja ei ole tullut työllistetyksi.
Viesti massoille: Kaikki työttömät ovat töitä vierouksia taitelijanplanttuja, oravanpyörä on ainoa oikea tapa elää, sillä siinä työnteon prosessi ja työläisen elämä on omistettu ainoastaan kapitalistin voiton maksimoimiselle. Työstä syntyvillä verovaroilla voidaan kustantaa kunniavieraiden maahanjääminen, muuten taas veroja ei kuulu maksaa, etenkään jos on rikas, koska rikkaiden kuuluu olla rikkaita ja köyhien pysyä köyhinä. Tätä edistää sosiaalisen tukiverkoston poistaminen.

Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”


Tapaus Mikko: Edellisen propagandateeman jatkoa, toidennäköisesti täysin keksitty uutinen. Tosin tämä puolestaan esitetään siillä oletuksella, että alkoholisteja ja päihderappiolle ajautuneita ei olisi aina ollut, tai ettei niitä olisi myös työelämässä. Tietysti joku voisi sanoa, että heidän on parempi pysyä poissa työpaikoilta, mutta näemmä joidenkin mielestä näin ei ole, ja kun näitä uutisia lukee, niin väkisinkin tulee mieleen ettei näissä toimituksissa kyllä ainakaan päihteettömiä olla kun tuollaisia kirjoitellaan.
Viesti massoille: Kaikki työttömät ovat työtävieroksuvia juoppoja, jotka vain keilaavat, ryypäävät ja narkkaavat päivät pitkät.


Tapaus Juuso : Jälleen yksi, 98,1% todennäköisyydellä täysin keksitty uutinen, jossa katsotaan meneekö "ideologisesti työttömän" (kyseessähän oli täysin valheellinen uutinen jossa toimittaja oli Ossin mukaan tietoisesti valehdellut - mitä se kertoo näistä toimittajista?) jälkeen massoille läpi ajatus "työttömästä marttyyrista, joka menee vaikka linnaan kunhan ei töitä tarvitse tehdä!"
Viesti massoille: Ihan kuin tässä(kin) yritettäisi sanoa, että työnvieroksuminen on suomalaisen, valkoisen hetero(miehen) tunnusominaisuus (huomaa, että tällä VHM-demonisoinnilla, on myös tarkoitus hyökätä huimassa noususa olevaa miesten MGTOW-liikettä vastaan), ja vain ylemmälle luokalle tehty orjatyö voi vapauttaa siitä hirmuisesta taakasta. Niinpä, vain jos suomalaiset alistuvat täysin kapitalistien armoille, he saavat armahduksen ylemmältä luokalta, ja kun verovarat sitten kilahtavat yritystukiin ja maahanmuuttoon, ovat he sovituksensa ansainneet.

Sellainen pläjäys! Tulikohan tähän edes jokainen tapaus?

On vaikea olla uskomatta, etteikö tämän taustalla olisi jokin korkeamman tahon masinointi, kun mukana on kerran suuret lehtitalot ja lehdet kuten Hyysärin sanomat, Ilta-pulu ja Ilta-sadut.  (Tämä asetelma viimeistään todistaa sen, että mediat ovat massakontrollin ase, ja ei ole mikään sattuma, että ne suoltavat Virallista Totuutta (TM) ja sen narratiivia.)


Tai, voihan olla, että nämä kaikki sattumalta ovat päättäneet tehdä identtisistä aiheesta keksittyjä, ja/tai enemmän tai vähemmän totuudenmukaisia uutisointeja.

Tämähän ei ole mikään uusi ilmiö, vaan tätä on yritetty ennenkin.

Katsohan seuraava - nimittäin allekirjoittaneen muisti raksutti siihen malliin, että piti ihan tarkistaa, ja oikeassahan sitä taas oltiin - jokunen vuosi taaksepäin oli, myöskin lokakuussa, täsmälleen samanlainen kampanja.  Tällöin vain sen "tähtenä" oli myöskin täsmälleen samoja kapitalistin työttömistä ja köyhistä viljeltyjä stereotypioita vahvistanyt Tatu:

26-vuotias sossun elätti kuohuttaa – 1100€/kk tekemättä juuri mitään


Hassu sattuma?

Nyt, katsotaanpa agendat kaiken tämän takana.

Agenda 1. Silmänkääntötemppu, hajottaen ja halliten

Mikä sitten näitä uutisointeja ja suorastaan kirkuvia lööppejä yhdistää?

Perimmäinen agenda on tiivistettävissä tähän yhteen kuvaan ja sen sanomaan:

12 piparia lautasella. Ja toimitusjohtaja, keskiluokkainen duunari sekä köyhä sen äärellä. TJ ottaa 11 piparia, ja sanoo keskiluokkaiselle duunarille, että köyhä aikoo syödä hänenkin piparinsa.
Yllä olevan kuvan viestiä voisi tosin päivittää sillä, että tässä uutisoinnissa on tarkoituksena jatkaa sitä samaa agendaa jota on syötetty kansalle tähänkin mennessä: haukutaan suomalaisia ja ylistetään matuja. Tietysti edellä mainitun silmänkääntötempun lisäksi, sillä me tiedämme hyvin että maahanmuutto on kansalle kallis, kapitalistille tuottava bisnes, joka lopulta johtaa kansakunnan katoon ja siihen että se tulee ns. loppuunkalutuksi.

Niinpä tämä kampanja on tehty 100% tarkoitushakuisesti, lujittamaan (kansainvälisen) kapitalistisen eliitin agendaa, ja näiden hallituksessa istuvien sätkynukkien puuhailemia tukien heikennyksiä, jotta uusorjuus tulisi mahdolliseksi - työväkeä ollaan siirtämässä ilmaistöihin, mutta mutkan kautta. Harhautettu keskiluokka on kuin lampaat (pun intended), jotka on saatu raivoihinsa siitä, että "muh verovarat" menevät tukiin, ymmärtämättä sitä, että mennessään tähän miinaan, he ovat itse seuraavia. Kyllä, alussa voi tulla vahingoniloa muistuttavat säväri, kun hallitus suuressa laupeudessaan sanoo, että kyllä meidän on nyt rankaistava jokaista työtlntä ja vähäosaista tämän johdosta, mutta kun ei ymmärretä sitä, että itse ollaan seuraavina. Ei kukaan maksa palkkoja, ja muita työläisen kuluja, kun hänet saa ilmaiseksi tekemään kaiken sen, minkä hän tekisi suuremmalla palkalla.

Agenda 2. Cuck-sosialismin iskostaminen ja monikulttuurisen eturyhmän suojelu

Mihin suomalaisten haukkuminen ja heidän surkeutensa, "olemassaolon velkansa" iskostaminen puolestaan johtaa?

Eritoten kokoomukselle maittavaan, kuin myös punavihreiden linjaan sopivaan "cuck-sosialismiin", jonka maksajiksi ja kannattajiksi Suomen kansaa yritetään manipuloida. Siinä mainittu kapitalistinen eliitti, ei ole vain saanut hajotettu ja hallitua suurinta kansallista yhteiskuntaluokkaa (Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoriassa tämä on siis työväenluokka, johon lukeutuu sen dynaaminen ja vaihtuva reservi eli työttömät, mutta myöskin pienyrittäjät joita on enemmistö yrityksistä, sekä luova luokka), vaan siinä myöskin keskiluokka toimii pääasiallisena moottorina, syyttäen vaivoistaan köyhiä, samalla kuitenkin SALLIEN haittamaahanmuuton rahoittamisen ylimpänä elämänsä päämääränä, kapitalistin täysin kritiikittömän rikastamisen ohella - täysin sopeutuneena ajatukseen: suomalainen olkoon nyt ja ikuisesti tukien maksajana, muut niiden saajina. Se on ah, niin suvaitsevaista, ja jaloa! Voi orjalaivojen terva!



Todellakin, miksi lehdistö ei puhu maahanmuuttajien työttömyysprosentista, ja miksi se suorastaan piilottelee faktoja, jos esim. rikoksen tekijänä on joku "kultamuna"? Miksi se ei ota esiin sitä faktaa, että tänne tulee "sotalapsia" jotka valehtelevat ikänsä, ja joilla on merkkivaatteet ja iphonet joista suomalaiset köyhät ja vähäosaiset voivat vain haaveilla - sillä sellainen kun sattuu tulemaan harvemmin mieleen maamme ennätyspitkissä leipäjonoissa, joissa emme ole sattumalta kuunaan tavanneet mainittuja "kultamunia"?

Suomalaiset köyhät "pistämässä elämää risaikseksi tukirahoin" 

Siispä, miksi media ei kerro seuraavaa? Miksi se ei nosta siitä kirkuva lööppejä ja tee kuukauden kampanjaa tästä:

Totuus mamut saavat moninkertaisesti enemmän tukia, kuin kantasuomalaiset!

Tämän ainaisesti jonkun vallan alla eläneen kansan kollektiivista kansansielua ja sen kipupisteitä painellaan täysin surutta, ja vieläpä hyvällä menestyksellä.

Ja nyt kun aloimme nostamaan tukia pöydälle, niitä jotka Suomen kansa kyllä maksaa, mutta joita se ei pääse itse nauttimaan, niin annahan myös seuraavan marinoitua hetken: jos maassamme annetaan miljardi köyhille, niin yritystukia jaetaan lähes kymmenkertainen (10 miljardia euroa!) määrä siihen nähden. Eikä mille tahansa (pien)yrityksille, vaan kapitalistit saavat tässä maassa veronmaksajilta rahallista tukea, jopa epäonnistuessaan bisneksissään!


Tämän selvempää todistetta Fundamentin tiedottamasta eliitin kolmannesta tiestä tuskin on. Kaikki tämä informaatiosodankäynti on vain sen aseman lujittamista, samalla kun meidän joukkojamme yritetään lyödä hajalleen ja taistelemaan toinen toistaan vastaan.

Agenda 3. Huomisesi valmistellaan jo tänään, sillä he tietävät jotain, mitä sinunkin tulisi tietää 

Tietysti, tässä on kyseessä myös pidemmän tähtäimen massakontrolli.

Nimittäin, se mistä vain osa kansasta on tietoinen, tiedetään jo varsin korkealla taholla, ja se tieto tulee tässä: työttömyys ei tule tulevaisuudessa laskemaan, vaan kasvamaan räjähdysmäisesti.

Syynä ei ole vain kapitalismille ominainen kriisi- ja lamamekanismi, mitä ei voida välttää, vaan kyseessä on yksinkertaisesti kehitys: teollistumisen seuraava vaihe on robotoiminen.

Ja kuten sanottua, myös korkealla tasolla tämä tiedetään - Elon Musk sanoo suoraan, että kansalaispalkka on tulevaisuuden tapa saada elantonsa.

Elon Musk: Robots will take your jobs, government will have to pay your wage

Pelottava ennustus: Näissä ammateissa robotti korvaa ihmiset


Todellakin, ihan kuten Fudmanetissa on jo puhuttu pitkään joko kansan tai eliitin kolmannesta tiestä, vasemmiston ja oikeiston jälkeisestä liikkeestä, on myös tässä kysymyksessä täsmälleen sama dilemma: onko tulevaisuus kansan, vai onko se kansaa vastaan?

Meidän pitää valmistella tulevaisuutta, sillä valittavanamme on joko se, että olemme kehittyneet ihmiskuntana ohi vaiheen, jossa meidän pitää puuhastella turhia töitä, ja saamme vihdoinkin astua uudelle kehityksen tasolle, niin yhteiskuntana kuin yksilönä, tai vaihtoehtoisesti palaamme takaisin orjuuteen - jos nämä kansainvälisen kapitalistin terroristit onnistuvat siinä mitä yrittävät. Siispä, jos suunta on kansalaispalkkakehityksen sijaan uusorjuuden ja orjatyöluokan luomisessa, jossa valtaosa elää kehitysmaiden oloissa, ja pieni osa taistelee nälkäpalkalla siitä, kuka pääsee kiilottamaan kapitalistien kenkieä ja hienoja koneita, olemme koko porukka pulassa.


Mitä taas tulee näihin kansanpetturitoimittajiin, niin heidän paskansuoltamiskykyään voidaan koneellisesti jäljitellä, joten myös heidän kannattaisi muistaa se että kansalaisen pitäisiaina  olla ylpeä maksaessaan omilleen, ja tietää että se allas jossa jokainen polskii kannattaa pitää puhtaana, eikä varsinkaan kusta sinne, sillä siellä voi itsekin joku päivä nielaista:

Muutama valkokaulusammatti, jotka robotit korvaavat ensimmäisinä


(Voi tietysti muutama tulevaisuuden orjatöissä/kerjuulla oleva kansalainen kiitellä omakätisesti niitä toimittajia, jotka ovat tästä vastuussa: "Kirjoitit muuten todella hyvin silloin sen puolesta, että revitään nämä kansalaisten tukiverkot pois, kun ajattelit että sinä saisit pitää työsi. Itse asiassa, kirjoitit niinkin hyvin, että turpaasi saisit, jos en olisi näin nälän heikentämä. Vaokka toisaalta onhan aliravitsemuksesta johtuen hampaistasi osa jo pudonnut, ja se toisaalta tuntuu karman toteutumiselta, ettet sinä noilla kuolioon pakkasella menneillä sormillasi voi mitään enää kirjoittaa". HUOM. Tämä skenaario ei ole uhkaus eikä kehotus mihinkään, vaan puhtaasti fiktiivistä pohdiskelua!)

Eräs mainitsematta jäänyt syy, miksi tämä massakontrollin muoto uppoaa juuri suomalaisiin, on kansantaudissamme: patologisessa kateudessaan. Se vie kalatkin järvestä, ja siinä maksetaan vaikka satanen pomolle joka kuu, ettei vain se anna viidenkympin palkankorotusta työkaverille, joten ns. kapitalistin keksikikka, jossa se vie 11/12 keksistä ja pistää keskiluokkaisen tappelemaan jäljelle jääneestä köyhän kanssa, toimii erityisen hyvin tässä maassa.. Hajota ja hallitse-strategiassahan kateus on eräs tärkeimpiä tunnetriggereitä mitä voi vain olla. Tämä johtunee kansamme kohdalla siitä, että meillä on pitkä anti-kansallinen historia, jossa olemme olleen milloin kenenkin vallan alla, joten meille ei ole päässyt syntymään niinkään yhteistyön vaistoa. Näistä piirteistä kuitenkin todellinen kansallismielinen jalostaa itsensä irti, ja tekee vain sen mikä on hyväksi kansalleen ja itselleen! 



Vaan, eiköhän tämä aihe ollut tällä kertaa tässä.

Näin lopuksi, tässä vielä aiheeseen sopiva video, joka muistuttaa meitä siitä, että elämme aikana jolloin yhteiskunnalliset parodiat ja synkimmät dystopiakuvitelmat ovat muuttumassa todellisiksi, ja sanelemassa elämäämme. Niinpä ei tämäkään lehdistön kampanja, juurikaan eroa idealtaan tästä mustaa huumoria tihkuvasta sketsistä:

Ei kommentteja: