maanantai 16. lokakuuta 2017

Vasemmisto on alkanut herätä?!

Elämme mielenkiintoisia aikoja, kun nyt lyhyen ajan sisällä on tullut vasemmalta laidalta kaksikin kriittistä ulostuloa, mitä tulee Fundamentista tuttuun, ensimmäisen rakkauden unohtamiseen (eli työväen asian unohtamiseen), mikä on nykyvasemmistolla korvautunut punavihreällä suvakkidegeneraatiolla, jossa kansan suurin yhteiskuntaluokka on pistetty vähemmistöterrorilla eturyhmien ("sorrettujen vähemmistöjen") maksumieheksi, koska moniarvoisuuden eturyhmäajattelu on ottanut vallan heidän keskuudessaan.

Ensiksi tuli tämä seuraava kirjoitus, liittyen naurettavaan kulttuurien varastamis-gateen - mihin keskittyminen on suorastaan pöyristyttävää toimintaa vasemmistolta, maassa jossa on satoja tuhansia työttömiä, heidän oikeuksia ja etujaan vastaan hyökkäävä kapitalistien puppetti- ja lobbarihallitus, puhumattakaan leipäjonoista!

Li on jo Vasemmistolle rasite


Li jäi fanaattisessa kannassaan yksin. Samalla ehdottomuudella hän suhtautuu kaikkiin asioihin ja uskoo olevansa oikeassa. Usein hän onkin, mutta herättää ehdottomuudellaan vastareaktion, että muiden pitäisi noudattaa Lin näkemyksiä ja siten asiat korjaantuisivat. Eivät korjaannu. 
Ei epäoikeutta voi poistaa keskittymällä vähemmistöjen oikeuksien lisäämiseen. Oikeudenmukaista sen sijaan on, että annetaan kaikkien kukkien kukkia. Vähemmistöllä ei saa olla oikeutta sanella enemmistölle elämisen ehtoja. Ei myöskään toisin päin, että enemmistö määrää, miten vähemmistön on pukeutumista myöten elettävä.
Saa nähdä, milloin Li kasvaa aidosti suvaitsevaiseksi aikuiseksi, joka ei ole se joukon ainoa oikeassa olija. Oikeassakin saa ja pitää olla, mutta sitä ei pidä mantran tavoin korostaa. Saman henkisiä se vetää, mutta karkottaa muita. Ehkäpä tässä on osasyy, miksi loistavasta puheenjohtajasta huolimatta Vasemmiston kannatus laahaa pysyvästi alle 10 prosentin lukemissa.
Sitten vielä tämä ulostulos, mikä viittaa vieläkin enemmän "ensimmäisen rakkauden" unohtamiseen ja siitä muistuttamiseen:

Ay-johtaja haukkuu yli 100 kansanedustajaa maan rakoon: ”Heitä ei kiinnosta pennin vertaa…”

Kansanedustajia ei kiinnosta Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan lainkaan Suomessa asuvien mahdollisuus työllistyä omassa maassaan.
– Samoin heitä ei kiinnosta pennin vertaa, miten Suomessa asuvat voivat pysyä työpaikassaan elämiseen riittävällä palkalla. Kiky-sopimuksen hengessä runnotaan Suomen työpaikkoja kansainväliseen kilpailuun, ja näillä markkinoilla tunnetusti halvin tarjous voittaa.
Suokas arvostelee kovin sanoin yli sataa kansaneudustajaa, ”jotka haluavat vapauttaa Suomen työpaikat koko maailmalle, yli seitsemälle miljardille ihmiselle.”

– Tätä tarkoittaa selkokielellä työlupamenettelyn saatavuusharkinnasta luopuminen.
Kansanedustajat jättivät viime viikolle asiasta lakialoitteen. Sen ensimmäinen allekirjoittaja on vasemmistoliiton Anna Kontula.
Suokkaan mukaan lakiesityksen allekirjoittaneilla kansanedustajilla on erilaisia motiiveja.

– Osalla se lienee heltymätön into edistää rikkaiden asiaa. Osa ehkä haluaa auttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saavia pakolaisia pysymään Suomessa. Karkotuksen estävä kynällä sepitetty työsuhde on monin verroin vaivattomampi hankkia kuin viranomaiset vakuuttava parisuhde, hän sivaltaa.

Juuri tätä Fundamentti tarkoittaa, kun se puhuu kolmannesta tiestä. Sekä siitä mitä tapahtuu, jos kansa ei löydä omaa yhteistä ja kolmatta tietäään ennen eliittiä - jos kansamme ei sitä löydä, se jää silloin toiseksi ja antaa orjuuttaa itsensä. Vai onko joltakin muka jäänyt huomaamatta miten liikkuttavan yhdenmielisiä maamme oikeisto ja vasemmisto on monissa tärkeissä kysymyksissä? Vasen ja oikea ovat jo alkaneet yhdistyä, ei sillä tavalla mikä on hyväksi kansalle, vaan sillä tavalla mikä ajaa eliitin agendaa.

Todellakin, vasemmisto ajaa jo nyt kansainvälisen kapitalistin asiaa, sen joka tuo tänne suomalaiselle työläiselle kilpailijoita luokkasotaan, ja rasittamaan suomalaista, sosiaalista tukiverkostoa. Jos allekirjoittanut uskoisi salaliittoteorioihin, niin hän väittäisi että vasemmisto(t )on kyllästetty myyrillä tai/ja hyödyllisillä idiooteilla.

Vaan, kuten tässä kirjoituksessa olevat esimerkit osoittavat, on jo osa vasemmistolaisistakin alkanut heräämään. Näitä kahta ulostuloahan edelsi Antti Rinteen kohun aiheuttanut puhe synnytystalkoista, mikä oli ihan aiheellisesti annettu julkilausuma - mutta mitä tekee nykyvasemmisto? He eivät vain pöyristyneet Rinteen sanoista, vaan he myös promotoivat elämäntapaa, jossa suomalaiset alkavat punavihreyden arvojen mukaisesti tekemään hidasta kansallista itsemurhaa lopettamalla lisääntymisen. Tämän politiikan lopputulos on arvattavissa, sillä nämä samat kansainvälisen kapitalistin apulaiset myöskin promotoivat tänne maahanmuuttoa, mikä on suomalaisten sukupuuttoon tappamiseen yhdistettynä yhtä kuin kansanvaihdos.

Unohtamatta tietenkään, että tämä kaikki haittamaahanmuutto tietää myöskin kapitalistille halpatyövoimaa. Sillä kuten tässä edellä olevassa esimerkissä taas näemme, ovat tuplastandardit massakontrollin ase, ja monikulttuurisuudessa kantakulttuuri on aina se jolle kuuluvat huonommat oltavat. Voimmekin ihastella tätä kehitystä jo nyt, kun suomalaiset siirretään palkattoman työn ääreen, uusorjuuteen, samalla kun maahanmuuttajille taataan palkka - ei ehkä mikään iso palkka, mutta tämähän se idea onkin tämän hetkisen kehityksen takana: pätkätöillä  ja "työelämävalmennuksella" kierretään kaikki moraali ja työvoimalait, samalla kun siirretään työväki ensiksi kortistoon, ja siitä sitten heidät "palkataan" tekemään työt ilmaiseksi - tästä valtio vieläpä maksaa orjuuttajille tuntuvia korvauksia, sillä onhan se nyt suunnaton uhraus kun riistäjä voi pitää työläisen työntuloksien lisäksi itsellään myöskin palkasta normaalisti koituvat kulut.

Suomalaiset ilmaiseksi pakkotyöhön, maahanmuuttajalle taattu palkka. Ei syrjintää?


Miksi vasemmisto(t) ei(vät) herää tähän?

Hillotolpan lumous on yksinkertaisesti kaikki periaatteet ylittävä ja sille on mahdotonta sanoa ei?

Tähän "kehitykseen" onkin jokaisen kansallismielisen puuttuttava, ja käytävä kiinni kuin hakkaamiseen kyllästynyt koira piiskaan joka häntä räimii! Mitä kansallismielisyyttä se muka on, että annetaan orjuuttaa oman kansansa edustajaa? Entä mitä työväen asiaa se sellainen ajaa?!



Pitää jo tajute se, että Suomi ei voi olla koko maailman työpaikka, eikä kyllä sossukaan. Tämä kaikki on nollasummapeliä, mitä viherpunaiset eivät halua ymmärtää, mutta minkä oikeistolaiset kapitalistit tajuavat erittäin hyvin ja saavat mokutuksen avulla yksittäisille jäsenilleen sievoisat voitot maahanmuuttobisneksen kautta, samalla kun tämä kuormitus johtaa siihen että sosiaalinen turvaverkosto sekä työllisyystilanne romahtaa!

Ainoa tapa estää tämä, on lopettaa tämä täsmähyökkäys, jonka alaisina me kansakuntana olemme.



Tässä vielä juuri tähän aiheeseen sopiva, Varg Vikernesin video, johon tämän kertainen kirjoitus on hyvä päättää - se sanottakoon, ettei allekirjoittanut ole jokaisen videon väittämän kanssa samaa mieltä, mutta on sitä mieltä että se sisältää monia hyviä pointteja ja on katsomisen arvoinen:

Vielä sellainen juttu, että Fundamenttihan ei ole erityisesti oikeiston, eikä vasemmistonkaan kannattaja, eikä kyllä vihaajakaan, vaan se tasapuolisesti ja aiheellisesti voi syyttää tai kiittää molempia, tai jompaa kumpaa, sillä se on kolmannen tien kannattaja. Molemmissa on puolensa, joskin sellaisinaan ja eritoten nykytilassa ne ovat auttamattoman epätäydellisiä ja vanhentuneita järjestelmiä.

Ei kommentteja: