torstai 8. kesäkuuta 2017

Unelman välitilinpäätös Lontoosta Sipilän shokkeihin

"Monikulttuurinen värinä" ja sen suoranaiset räjähdykset jaksavat yllättää enää niin harvoin ja harvaa, ettei niitä ehdi edes erikseen käsitellä. Otetaanpa siis viime aikojen pohjalta, yhteenveto:
  • Sipilä on jälleen shokissa. Ja pahasti näyttää siltä, että hän tulee olemaan sitä jatkossakin. 
  • Muuten taas valtioiden päämiehet eivät suostu pelkäämään, mutta kuitenkin heidän omaa turvallisuuttaan ollaan nostettu erinäisin järjestelyin. Näin ainakin Suomessa.
  • Lisäksi päättäjät ovat väläytelleet ratkaisuksi mm. sitä, että tavallisten kansalaisten valvontaa lisättäisi. 
  • Isis kehotti iskuihin ramadanin aikaan, ja hyvin näyttää tämäkin uhkaus toteutuneen. Niin Lontoonsillalla jossa oli verilöyly, kuin myös Saksassa jossa piti perua festarit ja nyt myös Ranskassa, missä algerialainen mies tuli ammutuksi kun meni huitomaan poliisia vasaralla. 
  • Poliisit saivat taannoin sanktiota ja Fobba kenkää - näin käy jos erehtyy arvostelemaan Unelmaa, vaikka joutuisi todistamaan sen kehitystä aitiopaikalta kuten poliisit.
  • Koulussa islamisaation paljastanut ja vastustanut tyttö joutui vainon kohteeksi.
  • Valkoinen syyllisyys on päivitetty nyt tasolle, jossa valkoiset oikeasti ovat syyllisiä oman kansansa ja rotunsa harventamiseen.
  • Terroristit eivät oikein tottele tätä massojen tapaa toimia, eli heitä ei liiemmin pysäytä Facebookin profiilikuvafiltterit tai muistokonsertit, päinvastoin tälläinen otetaan heikkoutena. 
  • Suvaitsevaistoa parempaa liittolaista terroristit tuskin voisivat toivoa, sillä he eivät vain pidä terroristisoluja huolto- ja muonavahvuudessa vaan heidän vuoksi Eurooppa taistelee kahden rintaman sotaa. Myöskään valloittajilla ei ole naisista pulaa.
  • "Ei anneta pelolle valtaa" = ollaan apaattisia ja flegamaattisia, ja yhdytään päättäjien "tämä kaikki on normaalia suurkaupunkielämää/tähän pitää vain tottua"-hourimiseen ja riisutaan omat aseet, koska "parasta on kun ei tee mitään tälle ongelmalle"
  • Entä mitä se kertoo, jos esim. Imaamikin on jo punapilleröidympi kuin päättäjämme?  Tai se, että "eivät kaikki muslimit"-porukka ei ole tuomassa häntä esiin, vaan he haluavat edelleenkin pitää yllä savuverhoaan?






Ei kommentteja: