maanantai 15. toukokuuta 2017

"Haippirinki" oli vasta alkua - katso nyt mitä muuta on tarjolla!

Taas on napsahtanut. Sitä napsahdusta on seurannut romahduksen ääni, sillä jälleen kerran kiiltokuvapojut ja Virallisen Totuuden puhuvat päät ynnä viihdytyshenkilöt ovat kärähtäneet suoranaisesta kaksinaamaisuudesta: Jos siis menneinä aikoina Dante runoili infernaalisista piireistä, on meidän aikanamme myöskin muodissa Suomi Finland Infernon (paska-)piirit; jotka ovat yhdistelmä elokuvaa Saló (jossa esiintyi myös piirejä) sekä kyseistä Danten runoelmaa. Voisikin siis sanoa, että tässä maassa on paskarinkejä, kuin likakaivossa renkaita. 

Aiemmin esille oli tullut Axl "miesfeministi" Smithin Haippirinki joka paljasti toisaalta sen mitä nämä aikamme "viihdeikonit ja kansakuntamme moraaliset esikuvat" oikeasti ajattelevat, kuin myös sen, miten maamme naiset täyttävät kaikki heille sälytetyt, likaisimmat stereotypiat ja huhut - samoilla linjoilla on nyt jatkanut Sisäpiiri 2.0 niminen 50 hengen someryhmä, jossa maamme kiiltokuvajulkkispojut ovat tehneet pilaa mm. ulkomaalaisista, kehitysvammaisista ja seksuaalivähemmistöistä. (Äkkiseltään voi tulla mieleen: no niistähän tuo ryhmäkin koostuu, missä on ongelma?)

Mitä on tapahtunut ja keiden toimesta? 
  • Cheek on mm. arvostellut panonsa
  • Elastisen kone ja kännykkä on ratsattu 
  • Arman "Karpo" Alizad pilkkasi mamuja
  • Uniikki mässäili rasvaisilla panojutuillaan
Tämä näin ollen avaa silmiä, eli sanalla sanoen punapilleröi, siinä missä näiden julkisuuden henkilöiden salaisena funktiona on sinipilleröidä, eli vahvistaa Virallisen Totuuden agendaa kansan syvissä, harmaissa riveissä. Kuten monesti tässä blogissa on sanottu, ja me tiedämme sen, ovat tuplastandardit ovat massakontrollin ase, joten katsokaamme millä tavoin ne ovat suhteessa tähän tapaukseen.

Ensinäkin feministiset tuplastandardit. Totta kai tämä herättää hirveän hälyn juuri heidän joukoissaan, mutta entäs jos naiset olisivat tehneet saman tempun? Eli ruotineet miten moni mies on heitä käyttänyt ja minkä mittaisella? Se olisi ollut uskomatonta,  voimaannuttavaa ja kaikinpuolin merkki tasa-arvon edistymisestä. Kaikki jotka sitä olisivat vastustaneet olisi tietysti teilattu taantumuksellisina tosikkoina. Syy, miksi emme ehkä tätä tule edes ajatelleeksi, on siinä koska moderni media, aina Sinkkuelämää-sarjaa myöten, harjoittaa tälläistä silmiemme edessä ja se on jo arkea.

Mitä taas tulee naisiin, niin ei taaskaan ole mitään uutta aurinkomme alla: naiset eivät luultavasti koskaan opi, että huoraaminen ja alapäänsä riepoteltavana oleminen ei lisää millään tapaa kunnioitusta, eikä miehen arvo tai hyvyys määräydy siitä, miten paljon hänellä on rahaa, ulkonäköä tai statusta- useimmiten nämä "ylemmän tason miehet" (markkina-arvon mukaan päätettynä, mikä puolestaan päätetään naisten valintojen pohjalta) ovat niitä kaikkein pahimpia, ja vieläpä naisten itsensä suosiollisella avustuksella. Toinen vanha totuus tässä yhteydessä on: nainen antaa, mies saa, joten jos naiset eivät antaisi näille ikuisille teinipojille, vain koska näillä on julkkisstatus, ei tälläistä ongelmaa olisi. Sen sijaan sairas yhteiskuntamme kääntää tämän asetelman päälaelleen, ja nyt jokaisen pitää miettiä että miten naiset voisivat jakaa mahdollisimman hypergamisesti persettään, mahdollisimman pienin seurauksin - ongelma ei ratkea sillä, mikä sen on alunperinkin aiheuttanut.

Koska tämä oli tekopyhyyden huipentuman paljastuminen, niin tästä nimenomaisesta syystä tuplastandardit ovat totta kai kuin sisäänrakennettuna näihinkin kiiltokuvapoikiin. On paha sanoa, että turmeleeko julkisuus noin yksilön, vai valitaanko sananlähettiläiski tälläisiä kaksinaamaisia muikeloita? Muna vs. kana.

Fundamentti on käsitellyt tätä ilmiötä aiemminkin. Esim. miesfeministien esiintulona - Armanin takinkääntö liittyi tähän tiukasti, kun mamukriittisestä sovistinistisen läpänheittäjästä tulikin mokuttaja ja miesfeministi. Nyt sitten paljastuikin ettei oikeasti mikään muuttunut, vaan tämä "aikamme Karpo ja Mr. Krototiilinkyynel" joka itkee sairaiden ja köyhien oloja ohjelmassaan, pilkkaakin mahdollisesti samoja henkilöitä, mukaan lukien puoltamiaan mamuja näiden selän takana. (Erona Karpoon onkin se, että jotkut jotka nauttivat Karpon hyväntekeväisyydestä naureskelivat hänen selkänsä takana, nyt "Karpo 2.0" mahdollisesti naureskeleekin "asiakkailleen" näiden selän takana!)

Vaan, jos jotain hyvää tästä haetaan sen lisäksi että tämä on yleisesti punapilleröivä tapahtuma, on se, että ainakin julkkiksetkin pitävät mokutuksen ja feminismin hedelmiä halveksuttavina, vaikka niitä puoltavatkin julkisuudessa. Tai ainakin pitäytyvät niiden arvostelusta. Jälkimmäinen seikka on ymmärrettävä, sillä Virallisen Totuuden arvostelu johtaa pian boikottilistalle ja sen lauluja laulat, kenen leipää syöt-periaate toimii myös toisinpäin, ainakin tiettyyn rajaan saakka. Esim. miksi tätä porukkaa ei suomittu pahemmin mediassa? Siksi, ettei tälläisen ryhmän paljastuessa löydetä helposti korvaajia, eikä muutenkaan esim. levy- ja televisioyhtiöt katso hyvällä kultaa munivien hanhiensa teilaamista.



Ai niin, unohtui mainita. Että tuo toki ei ollut ainoa paskarinki, otetaan tähän vielä erinomainen havinto Tuomas Enbuskelta:

Vauva.fi on pahempi kuin mikään miesten sikailurinki


Kaikki hänen pointtinsa tuossa kirjoituksessa osuvat.

Allekirjoittaneen kommentaarina kuitenkin vielä lisättäköön, että mikä tässä on yhdistävänä tekijänä, on se, että keskivertonainen ja julkkismies omaavat molemmat korkean sosiaalisen arvon. Tämä mahdollistaa yhtä sun toista ja antaa etuoikeuksia - naisilla tämä etuoikeus tosin on synnynnäinen ja miesten on pokkuroitava ja puhuttava näistä asioista kulissien takan. Kuten sanottua: tuplastandardit ovat edelleenkin mitä tärkein massakontrollin ase. Esim. tämän julkkismiesten ringin löytäminen sai naiset tietysti suuttumaan ja muistuttamaan miten "pojat on poikia"-selitys ei sovi. Ja vaikka olisit julkkismies, niin ravintolastahan sinä lennät pihalle jos siellä joku nainen ei pidä sinusta, vaikka muuten pääsisitkin VIP:inä sisään ja olisit kovaa sosiaalista valuuttaa siellä. Mutta annas jos olet nainen ja pistät ranttaliksi, se on aina miehen syytä ja pitää ymmärtää - on lukemattomia tarinoita siitä, miten nainen on alkanut riehua miehelle, ja naisen uhri on heitetty ulos! Tässä näemme jälleen sen, miten nainen syntyy korkeaan sosiaaliseen arvoon ja naisena olo on edelleenkin sellaisenaan ok, kun taas miehen pitää jopa julkimona ansaita arvonsa ja onnistua ylläpitämään se. Näin ollen naisten rinki pyörii ilman mitään paheksuntaa, kun taas miesten pitää pitää rinkinsä piilossa.

Ei kommentteja: