torstai 16. maaliskuuta 2017

Turkki irtisanoi pakolaissopimuksen - lue seuraukset!

Tällä tulee olemaan mielenkiintoiset seuraukset.

Parhaimmassa tapauksessa esim. ryhdistäynyt Unkari, samoin kuten nousussa olevat isänmaalliset voimat pitkin eurooppaa pistävät stopin tälle kaikelle, pahimmassa tapauksessa saamme "uusia kavereita" tuhatmäärin pitkin eurooppaa.

On tietysti todennäköisempää, että Turkki sinällään on mukana omasta taustastaan johtuen euroopan islamisaatiossa, joten tämä "este" on aiemminkin voinut olla tähänkin saakka pikemminkin seula, kuin hermeettisesti pitävä portti. Itse asiassa, kaikki muslimimaat ovat tunnettuja siitä, että he mieluiten lähettävät nämä joukot eurooppaan, kuin että itse pitäisivät niistä huolta. Tämä on hyvin yleistä etenkin rikkaiden maiden kohdalla. Samoin, Turkille tämä koko pakolaissopimus on keino kiristää ja saada asioita muilta; kun tämä epäkohta tulee korjatuksi, on kaikki jatkossa hyvin. Terroristien kanssa ei tule koskaan neuvotella.

Muistoja Turkista

Turkey vows to mobilize Islamic world against Euro-fascism


Kaiken kaikkiaan tämä nullikointi tulisi myös Turkille erittäin kalliiksi, sillä se se potkisi silloin itsensä ulos "piireistä" ja samalla sen talous saisi halvaannuttavia iskuja:



Täydellisen Järjestelmän yhteiskuntateoria muistuttaa kuitenkin siitä, että historialla on tapanaan toistaa itseään (se on lähempänä sykliä, kuin lineaarista janaa olemukseltaan), tämä on hyvin eliitin tiedossa, mutta massakontrolloitu kansakunta ei tätä ymmärrä ja se on heidän suuri onnettomuutensa. Tälle historian syklisyydelle on myös ominaista dialektiikka.

Mitä tämä siis tarkoittaa, käytännössä ja teoriassa?

Pakolaisvyöry ja yleinen mädätys on siis dialektisessa mielessä teesi, jolloin sen herättämä vastareaktio on antiteesi, mitä edustaa siis lisääntynyt pakolaisvastaisuus ja maahanmuuttokriittisten nousu. Näiden kohdatessa tapahtuu konflikti, josta syntyy puolestaan synteesi ja uusi asiantila. Se  kumpi puoli näin ollen selviytyy voittajana, on se joka määrää tahdin jatkossakin. Näin ollen, jos ennustajan lahjat pelaavat - kuten ne yleensä aina tapaavat sen tehdä - on tällä sellainen seuraus että massakontrollin aseet, kuten media, vaikenee pakolaisvyörystä, jotta tämä vastareaktio ei pääsisi syntymään kansan keskuudessa. Sillä jos se syntyy, on tällöin vaara, että eurooppalaiset kansat heräävät kapinoimaan tätä kaikkea vastaan, minkä seurauksena on kansallismielisyyden nousu, ja se on kaikkea muuta kuin kansainvälisen eliitin ja liittovaltiokehityksen etu.

Lopuksi vielä klassikko, jonka sanoma ei vanhene, vaan on yhä mitä ajankohtaisin katseltava:


Ei kommentteja: