keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Axl Smith osa 2. Tuomio, uudet paljastukset ja suomalaiset naiset

"Sinulla on oikeus olla panoni, narttu! :D" 

Nalli on sitten napsahtanut, ja kansakunnan kotivideo- ja naisharrastaja, Axl "bongottaja" Smith, joka myös tunnetaan suvaitsevaisuuden ja femismin kiiltokuvapoikana, on nyt saanut tuomionsa:

Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset


Samalla on paljastunut jotain uutta, samalla kun jotain vanhaa on varmistunut.

Aiemmassa, ja ensimmäisessä Axl Smithiä käsittelevässä jutussa Fundamentti oli tuonut julki jutun pääpiirteet ja poliittisesti epäkorrektit puolet, kuten sen että suomalainen nainen edelleenkin on maineensa veroinen, mutta kunniaa vailla: ensiksi annetaan persettä miehelle, koska tämä sattuu olemaan julkimo, mutta sitten kun yksi kanalauman jäsenistä tulee katumapäälle, ja näkee rahastuksen sekä uhriutumisen mahdollisuuden, tekee taas kerran kaikki muutkin samalla tapaa. Joten, he itse asiassa todistivat Axelin pointin. Samoin, se mitä Axl teki oli se mitä melkeinpä kuka tahansa muukin olisi tilanteessa tehnyt, ottaen huomioon riskit ja mahdollisuudet jotka siinä avautuivat kuin bändärin kintut. Nainen antaa, mies saa. Se, että naiset suosivat tälläisiä miehiä on naisen oma syy ja syy miksi nainen tulisi asettaa holhouksen alaiseksi oman parhaansa vuoksi, jos hän todellakaan ei pysty hillitsemään itseään.

Uutena havaintona puolestaan on se, että verkosto onkin huomattavasti suurempi ja median kiiltokuvapojat ovat nyt joutuneet samaan liemeen tutkintojen myötä:

Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

Oikeusasiakirjat paljastavat ryhmän jäsenten toisilleen lähettämiä viestejä.
  • Sain pesää eilen. 
  • Bongokausi korkattu.
  • Ei kannata Axlille näyttää kuvia. Se on kohta muuten bongottaa sun mammaa, vastaajan vastausviestiin.
  •  Pic or didnt happen.
  • Ainii ku näit pitää hemmetti dokumentoida kans.
  • Onks vinkkejä tohon salakuvaamiseen? Joku taitaa sen homman aika hyvin, kuuluvat karut viestit.
Naiset ovat toivottomia idiootteja. He oikeasti uskovat minkä toivovat, kuten sen, että kun esivalinta (se, että miehellä on muitakin naisia tai että mies kelpaa muille naisille) on eräänä valintakriteerinä, ei voida mennä pieleen luotettavaa miestä hakiessa, etenkin kun siihen kuulu olettamus, että kyseisen miehen haaremiin kuuluminen takaisi kunnioittavan kohtelun:

Uhri oli kertonut Smithille eronneensa vain vuosi ennen Smithin tapaamista edellisen kumppaninsa kanssa, ja että hänellä ei ollut ollut koskaan ketään toista miestä. Uhri oli tuonut esiin, että haluaa seurustelusuhteen, ei seksisuhdetta. Smith oli syytteen mukaan saanut uhrin luottamaan itseensä tapailun jatkuessa.
Asianomistaja ei olisi voinut uskoa, että näin ihana ihminen toimii näin kuin mitä syytteestä kävi ilmi, kuuluu käräjäoikeuden selostus.
”Suhteen” aikana Smith oli jättänyt vastaamatta naisen viesteihin, matkustanut ulkomaille kertomatta tälle ja kohdellut tätä uhrin mukaan loukkaavasti. Uhri oli kuitenkin todella ihastunut Smithiin, eikä Smith torjunut tätä missään vaiheessa selkeästi. 

Samalla tämä todistaa sen urbaanilta legendalta kuulostavan seikan, jonka mukaan YT-miehet (ylemmän tason miehet) pitävät panorinkejä (nimessäkään ei ole paljoa eroa!), joissa he kierrättävät naisia.  Seksuaalinen markkina-arvoteoria, joka liittyy kyseiseen "urbaaniin legendaan" joka nyt paljastuikin todellisuudeksi, on myös tässä ohessa todistettu: pieni osa miehiä saa seksiä naurettavan helpolla, suurelta osalta naisia. Kyseinen rinki siis näin ollen pyörittää näitä parhaan MA:n (markkina-arvon) naisia nämä parhaat vuodet, potkivat ne pihalle kun ikä nousee ja MA laskee, ja korvaavat ne uusilla. Sen jälkeen nämä naiset etsivät itselleen kiltin ja kunnollisen, elättäjämiehen. Ei tarvitse katsoa tapausta tarkemmin, tajutakseen miten tarkasti nämä palat loksahtelevat kohdalleen - myös niiden "juoksunsa juosseiden" naisten osalta, jotka ensiksi ravasivat Axelin alla, ravaavat he nyt oikeudessa hänen kanssaan.

Eikä tokikaan saa unohtaa sitä, miten sekaisin naiset ovat itsekin tämän "haluan pahan pojan ja miehen jolla on statusta, mutta sanon haluavani kiltin ja kunnollisen miehen"-mantransa kanssa - naisen kohdalla jos jonkun, on muistettava aina katsoa tekoja, eikä vain kuunnella sanoja!

Tässä jälkimmäisessä pahanpojan macchiavellimaisessa toteamuksessa Axl Smith ei vain osoittanut edellistä pointtia siitä minkälaisella luonteella ja persoonallisuudella varustettuja miehiä naiset suosivat, vaan myös teki palveluksen muita miehiä kohtaan - tietävätpä miehet väistää luodin, samalla kun hän pakotti naiset ottamaan vastuunsa:

Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”joutuu akat ite tulee myös paikalle”

Smith kirjoitti oikeuden pöytäkirjojen mukaan, että mikäli salakatselua koskeva juttu menee syyttäjälle, asia vedetään julkiseksi oikeudenkäynniksi.
Smith oli todennut, että siinä tapauksessa ”joutuu akat ite tulee myös paikalle ja kaikki matsku tulee näytille”, sekä ”lets bring these bitches out”.

Tämä on todellinen punainen pilleri myös muuten, sillä nyt suvakkien ja naisten "usko aina primitiivisiä vaistojasi sydäntäsi, koska sinulla on oikeus tehdä mitä vain haluat ilman seurauksia"-sinisen pillerin luomat harhat alkavat hälvetä. Aiemminkin Fundamentti on pistänyt merkille sen, miten suomalaiset julkkismiehet aina jollain oudolla tavalla alkavat esiintyä miesfeministeinä, ei väliä minkälainen tausta heillä on ollut. Kyseessä on klassinen massakontrollin aseiden keino muokata massojen mielipiteitä ja mielikuvia, eli sanalla sanoen se on sinipilleröintiä, mutta se joka on maistanut kerran punaista pilleriä, ei enää palaa ennalleen, joten tämä on siksikin erävoitto (joka menee samaan sarjaan taannoisen Maria "Crybully" Veitolan jutun kanssa) koska nyt Virallisen totuuden narratiivi ja massakontrollipropagandan uskottavuus on kompromentoitu. 

Mitä taas tulee lakiin, yksityisyyteen ynnä muuhun, on tämä kaksipiippuinen juttu. Toisaalta tämä pitää huolen siitä, että jatkossa on ollaan varovaisempia toisen yksityisyyden suhteen, mutta toisaalta tuplastandardit ovat ilmeiset: mies pakotetaan olemaan naisen mielivallan alaisena, eikä hän saisi varmistaa edes kodissaan selustaansa. Luultavasti tämän jutun myötä, miesten on oltava vielä varovaisempia naisten kanssa makkarissaan.

Summa summarum: tämä on tapaus, jossa tokikaan ei ollut kyseessä se, miten paha kukoistaa kun hyvät eivät tee mitään; ei! tämä on tapaus jossa paha saa palkkansa, ja jossa pahikset ovat tyrineet itse omat asiansa. Näin ollen, tässä tekstissä ei niinkään puolusteta ketään, vaan todetaan että jos Axlin alkuperäinen (?) tarkoitus oli varsin ymmärrettävä, feministin yhteiskunnan suorastaan pakottama selustansa varmistaminen, mutta minkä hän itse tyri Whatsapp-ryhmän ja muun sellaisen muodossa, niin oli naisten osuus puolestaan sarjaa "ihan oma syy", sekin feministisen yhteiskunnan aikaansaannos. Mediassa ja Virallisen Totuuden narratiivissa jälkimmäinen pointti tietysti pyritään hyssyttelemään, ja peittemään, samalla kun yksin miehestä tehdään "(synti)pukki joka pilasi kaiken", näin narratiivi naisista ehdottomina ja ikuisina uhreina ei muutu, eikä feministisen yhteiskunnan modernin naisen rietasteluvapaus, ellei jopa velvollisuus, kyseenalaistu tämän seurauksen muodossa myöskään.

Tämä on näin ollen jälleen yksi mojova isku feministejä ja modernin naisen uskottavuutta vastaan: nainen esineellistä itse itsensä, ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti. Hän ei vain jätä vertauksen sanoin "lihapalaa pihalle, ja itke kun kissa vie sen" vaan tyrkyttää sitä kissalle, ja itkee asiasta jos tämän pohjalta voi uhriutua ja muulla tavoin hyötyä. Kuten aiemminkin Fundamentti on asian ilmaissut: kiitos feminismin, ei naista voi pelastaa häneltä itseltään, vaikka kyllä pitäisi!

Vaikka tämä tapaus on surullinen kuva aikamme tilasta ja Fundamentin jakaman punaisen pillerin kiistattomasta totuudesta, sai tässä loppujen lopuksi pääasiassa paha palkkansa.

Ja vaikka allekirjoittaneen tekikin mieli pistää tähän lopetusbiisiksi sattuvasti nimetty "Huonoo seuraa" Kasmirilta, niin pistetään nyt sen sijaan klassikko, jonka sanoma on myös varsin sopiva tälle punaisen pillerin pommille.


Resist and struggle
Your faith is a lie
And, the death of dreams
Shall be a beautiful end
With flowers of filth
And wine and fine men
Certain slips of the tongue
Are laced with disappointment
With disappointment
From start to end

Ei kommentteja: