maanantai 13. tammikuuta 2014

Työttömien "Lopullinen Ratkaisu" Valmisteilla: Työryhmä Aloitti Pakkotyön Valmistelun

Työryhmä aloittaa osallistavan sosiaaliturvan kehittämisen

Kapitalistinen suunnitelma kumota työvoimalait, ja palauttaa työnorja entistä lähemmäksi orjan statusta, on siirtynyt jo suunnitteluvaiheeseen.

Nyt, periaate on yksinkertainen: (Kaikki) vastikkeellinen raha on työtä.

Näin ollen "osallistava sosiaaliturva" on oksymoroni.

("Kannustaminen" on tosin siitä hauskan makaaberi termi, että kannustaminen merkitsee kirjaimellisesti kannuksilla potkimista. Se jos jokin onkin kuvaavaa kapitalismin juhdalle, sillä ensiksi se potkitaan ulos ja sitten sitä potkitaan vähän lisää. Näin ollen kannustaa osallistumiseen, on kiristämistä, ja pakottamista siihen että työvoiman on nyt tehtävä voittoa kapitalistille ilmaiseksi).

Tuen periaate on yksinkertaisestia tukea, ja laajemmalta perusteeltaan se on eräänlainen kansallinen vakuutus, jota verojen avulla kansan suurin ja dynaamisin luokka, eli työväenluokka itse itselleen maksaa - juuri auttaakseen omaa kollektiivista selviytymistään niin luokkasodassa, kuin kapitalismiin kuuluvien kriisiaikojen kestämisessä.

Hyökkäys tätä vastaan on niiden tahojen toimia, jotka käyttävät mahtipontisesti mottonaan "vapautta ja vastuuta".

Vapaus ja vastuu ovat tässä talousjärjestelmässä vain viidakon lakeja - vahvin (etuoikeutetuin ja tilanteeseen sopivin) selviää, ahnein saa ihmisoikeuden, jokainen joutuu kilpailemaan selvityäkseen ja kaikki käy sotaa toisiaan vastaan paitsi sotaherrat, eli kapitalistit jotka ovat puppettien mestarit.

Voidaankin sanoa, että kapitalistilla on vapaus myydä firma halpatuontomaahan kun omistajaporras sitä toivoo, jolloin normaalille duunarille jää vastuu selvitä saatuaan kenkää. Siksikin tämä tukijärjestelmä on ei-vain-laupeuteen, vaan myös oikeudenmukaisuuteen perustuva.

Muutoin taas, ne työläisluokan edustajat jotka tätä "vapauden ja vastuun"-periaatetta kannattavat, kuin myös tätä orjatyöuudistusta, saisivat ajatella että kenen lauluja he todellisuudessa nyt laulavat.

Vastuusta siinä on myöskään turha puhua, sillä jos itse edustaa pääasiassa sitä tahoa, joka saa palkkaa - se taho kun on vain näennäisesti vastuussa itsestään; sillä se kuuluu työväenluokkaan, jolloin se on osana yhteiskunnan osasta jonka toimeentulo ja status ovat aina kiinni jostakin muusta kuin itsestään - siitä joka heidät omistaa, eli siitä joka palkkaa tai joka antaa kenkää. Tai joka maksaa heidän työttömyyskorvauksensa. - Vastaapainoksi mainittakoon, että kapitalisti ja hänen voittonsa taas ovat kiinni tästä kyseisestä dynaamisesta ja riistettävästä luokasta, jonka työ on luonut kaiken hyvinvoinnin, aivan kuten myös kapitalistin voitot.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa parhaita palkitaan vain siihen saakka, kunnes tulee joku muu joka voidaan ottaa massasta, joko kokoneempana, koulutetumpana tai muuten vain "sopivampana" (lama on se, kun tämä allas järjestetään uudestaan).

Se_ei_ole_tahtokysymys, että voiko elämässä olla oman onnensa seppä automaattisesti, tai että "voiko vain töihin mennä". On olemassa kasvava allas tätä kyseistä dynaamista, kansallista työväenluokkaa, joka nykyisin rupeaa olemaan jo koulutuksestakin huolimatta helisemässä - tästä huolimatta tulevaisuus näyttää vain jaaritteluja ulkomaisen halpatyövoiman lisäämisestä ja oman kansan orjuuttamisesta.

Siksi tämä jo aiemmin mainittu "kannustaminen" on poikkeuksellisen irvokas termi, se kun kuvaa mekanismia jolla kapitalismin toimimattomuudesta rankaistaan sitä osaa kansasta, jonka riistämisellä se ylipäänsä edes toimii!

Lisäksi, kukaan joka on kasvanut hyvinvointivaltiossa, jossa on saanut voinut nauttia sen antimista,joita ovat esim. koulutuksen, terveydenhuollon ynnä työvoimalakien luomat edut sun muun sellaiset etuoikeudet, eivät voi sanoa että ovat ottaneet suoranaisesti vastuuta, ei, vaan he ovat nauttineet eduista, jotka ovat voineet kääntää omiksi eduikseen. Nytkö he olisivat niitä, jotka potkaisisivat alas ne samat tikapuut joita pitkin itse ovat päässeet ylös? Se olisi omaan altaaseensa kusemista, ilman että ottaa huomioon sitä, että jonain päivänä tulee nielaisemaan.

Siispä, on syytä tietää minkälaista soppaa tässä ollaan meille keittämässä.




Nyt tätä tasapainottavaa tekijää, eli kansallista tukijärjestelmää ollaan purkamassa, ja hyökkäys on  aloitettu:

Osallistavan sosiaaliturvan tavoite on ehkäistä työkykyisten työttömien syrjäytymistä, kannustaa osallistumiseen, ja samalla lisätä sosiaaliturvan yleistä hyväksyntää yhteiskunnassa.
Työryhmän tehtävänä on vuoden loppuun mennessä
  • määritellä osallistavan sosiaaliturvan sisältö
  • tehdä ehdotukset toimeentuloturvaan tehtävistä muutoksista
  • tehdä ehdotukset palvelujärjestelmään tehtävistä muutoksista
  • määritellä osallistavan sosiaaliturvan järjestämisvastuu ja selvittää rahoitus
  • tehdä ehdotukset mahdollisesti tarvittavista lainsäädäntömuutoksista
  • arvioida pilotoinnin tarvetta ja tarvittaessa käynnistää pilotointi jo työryhmän toimikauden aikana.


PS. Seuraavien ammattiryhtien on syytä alkaa pohtia uutta ammattia, tai orjan uraa kun synkkä tulevaisuus pääsee valloilleen. Kiitos kapitalismin, se, että työ ja tuotanto hoidetaan roboteilla, lisääkin työttömyyttä, eikä suinkaan paranna elintasoa. Täydellisen Järjestelmän yhteiskunnassa esim. kansalaispalkka saisi tälläisen myötä yhä suuremman oikeutuksen; työtä tarvitsee tehdä vähemmän, ja sitä on vähemmän, koska joko on lama tai kehitys on jo niin pitkällä että sen voi hoittaa robotit. Mutta nyt kapitalistinen malli tekeekin tämän "joutuporukan" orjikseen, ilmeisesti ihmettelemään ja ajoittain huoltamaan robotteja jotka veivät heidän työnsä?

Raportti: Nämä ammatit häviävät ensin Suomesta – onko omasi listalla?

Ei kommentteja: