torstai 12. joulukuuta 2013

"Pitäkää Tunkkinne" t: Miehet

Nyt, on tullut aika puhua perusteista. Ja viime aikaisista, mielenkiintoisista, ellei jopa järkyttävistä tutkimustuloksista.

Useat vertaavat feminismiä kommunismiin, tai vain sosialismiin. On totta, että se kuuluu sarjaan "marxilaiset harhaopit", joista eräs kuuluisin massakontrollin ase onkin kulttuurimarxismi - nämä kaikki ovat spin off:ja jostain, jonka on ollut määrä koskea vain talousjärjestelmää, mutta ne ovat "vähäsen karanneet käsistä".

Itse pidän parempana vertauskuvana kapitalismia - ja onhan tietenkin totta, että myös kommunismi, tuo sosialismin sovellus, ei ole muuta kuin kapitalismin verso, kolikon toinen puoli, jolloin ei ihme jos molemmat vertaukset toimivat.

Syy miksi kapitalismin ja feminismin vertailu toimii, on jo siinä lähtökohdassa, että kapitalismissa valta on heillä myös valtiollisessa mielessä, joilla on eniten rahaa - pääomaa. Feminismissä taas sukupuolista korkeamman markkina-arvon omaavien valta pyritään sementoimaan entisestään. Näin ollen jos kapitalismin mottona on, että ahneimmat ja rikkaimmat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, ja että heidän etuoikeudet hyödyttävät myös niitä 99% jotka jäävät nuolemaan näppejään, on aivan samalla logiikalla muotoiltu feminismin motto, jonka mukaan "feminismi on eduksi myös miehille ja tasa-arvolle sinänsä".

"Feminismi totta vie on parantanut elämämme laatua!" t: Maitoritarien veljeskuohilaskunta

Jokainen sivistynyt, ja omilla aivoillaan ajatteleva ihminen ymmärtää, että paskaahan tuollainen propaganda on. Eikä mitä tahansa sontaa, vaan erinomainen osoitus massakontrollin aseista, joilla omitaan sanoja ja luodaan niille uusia merkityksiä. Esim. "Olen feministi, koska kannatan tasa-arvoa" - tämä on oksymoroni, mutta massakontrollissa ja virallisessa totuudessa, se on totuuslausuma jota ei saa kyseenalaistaa. (Jos et usko, niin kokeile, ja katso mitä tapahtuu. Tämä tietenkin omalla vastuulla.)

[Kaksi lakia massakontrollista ja moniarvoisuudesta:

1. Monikulttuurinen valtavirta yhteiskunta on yhteiskunta ilman kulttuuria

2. Moniarvoinen kulttuuri on nihilististä kulttuuria, jossa jokainen arvo tasapäistetään kertomalla se nollalla. Käytännössä se tosin tehdään vain siten jännästi, että vain valtakulttuuri nollataan, ja omat eturyhmät kerrotaan sadalla. Tässä prosessissa välttämätön apu on tuplastandardit.]

Täydellisen Järjestelmän pyrkimyksenä on palauttaa tasapainotilat, ja tässä prosessissa on tyypillistä se, että puutumme epäkohtaisuuksiin kuten kirurgi syöpäkasvaimeen. Näitä epäkohtia ilmenee myös valtasuhteissa, kuten tässä tekstissä ilmenee. Kyse on valtasuhteista pahimmista, eli niistä jotka toimivat vallitaviensa tietämättömyyden varassa.

Ongelmaksi on havaittu se, että nämä kaksi mainittua roistoideologiaa ovat kaikkein haitallisimpia juuri normaalille, kansan valtaosaa edustavalle miehelle. Ja mitä enemmän tämä kehitys etenee, sen enemmän nämä kaksi - kapitalismi ja feminismi - liittoutuvat, jolloin tämä alaspäin suunnattu spiraali syvenee.

Jos natsit päättivät repiä kaiken hyödyn irti hävittettävästä kansanryhmästöstä - arbeit macht frei - on kapitalistinen ja feministinen yhteiskunta jatkanut täysin samoilla linjoilla.

Tutkimus: Työttömyys kiihdyttää miesten vanhenemista

Mikä ei tuossa linkissä tullut selville, on se seikka, joka puolestaan ilmoitettin Aamulehden printtiversiossa; naisilla työttömyys ei vaikuttanut lainkaan telomeerien lyhenemiseen.

Mistä tämä johtuu?

Siitä että naiset voivat suuremman seksuaalisen vallan omaavina, aina pelastautua miehen elätettäväksi, naimalla ylöspäin - tämä hypergaminen ja parasiitinomainen käytös on pikemminkin rohkaistua, kuin paheksuttua yhteiskunnassa.

Vieläpä yhteiskunnassa, jossa naisilla on muutenkin suurempi todennäköisyys työllistyä kuin miehillä -asia josta taas pitää huolta mm. kiintiöt, jotka ovat feminismin "lahja tasa-arvolle". Kiintiöt taas ovat seksimin ja tuplastandardien lakeja noudattava tapa osoittaa että kumpi sukupuoli on lähtökohtaisesti parempi olemalla huonompi, tai päinvastoin; pääasia että sukupuoli vaikuttaa pätevyyttä enemmän työllistymiseen.



Miksi taas mies vanhenee nopeammin, johtuu siitä, että hän joutuu työttömänä stressaavaan elämäntilanteeseen. Tähän vaikuttaa taas osaltaan edellinen havainto; massakontrolli pitää huolen siitä, että miehen on noudatettava seksistisiä rooliodotuksia, jolloin on häpeä jos mies ei elätä itseään (ja naistansa, totta kai). Ja mitä pidemmälle työttömyys etenee, sen pienempi todennäköisyys on työllistyä, jolloin alkaa hiljaksiin tuoli keikkua jalkojen alla, ja köysi kiristyä kaulalla. Siispä jos pariutumisessa mies on ikään kuin lähtökohtaisessa velkasuhteessa naiseen, jota hänen pitää hyvittää uhrauksin ja henkilökohtaisella työorjuudella, ei miehenä yhteiskunnassa toimiminenkaan juuri eroa tästä kuviosta.

Naiselle tämä kaikki puolestaan on puhdasta ja pelkkää voittoa; epäonnistuessaan se oli patriarkaatin syytä, onnistuessaan hän edustaa tuota modernia vahvaa naista jota jokaisen kuuluu palvoa. Mies saa olla tyytyväinen jos edes pääsee omilleen, ellei sitten synny siihen 1% joukkoon, joka kapitalistisessa yhteiskunnassa saa elää ihmisarvoista elämää ilman tappelua.

Henry Rollins sanoi, että se mitä puet määrittää sen ketä pääset riisumaan.


Se oli osuvasti sanottu kun miettii edellistä pointtia.

Tästä nimittäin pääsemme seuraavaan "kuinka päästä ei-toivotusta aineksesta eroon, ja saada se näyttämään onnettomuudelta"-ilmiöön.

Naimisissa olevat miehet elävät pidempään

On epäilemättä totta, että hyvä nainen voi lisätä elinikää ja toimia miehelle mitä parhaimpana apuna, mutta kuten avioerotilastot osoittavat, on sellaiset naiset poikkeuksellisen harvinaisia. Tällöin tämä, vahingollinen osuma on ensiksi paha miehelle, mutta pitkässä tähtäimessä myöskin yhteiskunnalle, sillä vain mies ja nainen voivat perustaa sen perusyksikön eli perheen. Mutta yhteiskunta joka on gynosentrinen, taas pitää huolta siitä, että toinen sukupuoli voi olla juuri niin hillitön, vastuuton ja narsistinen kuin vain haluaa, sillä jos nainen joutuisi ottamaan jostain vastuun, tai jos hän ei maailmanapana saa tahtoaan läpi on se "naisvihaa". Tämä johtaa siihen mihin feminismi on pyrkinyt: naisilla on valta ja etuoikeudet, miehillä velvollisuudet ja vastuu. Yhteiskunnalla ja kansalla, sekä niiden tulevaisuudella, ei ole juurikaan merkitystä tässä kuviossa.

Entä mies joka ei ota kirjaimellisesti hengenvaarallista riskiä ja mene naimisiin, jossa hänen onnistumisensa on 50/50-peliä? Tällöin massakontrolli pitää huolta, että hänet syyllistetään siitä (Periaate: Mies joka ei sitoudu, on vastuutonta ja hänen pitäisi miehistyä, jotta nainen saa laskuilleen maksajan ja lapsilleen siittäjän. Kun taas nainen joka ei sitoudu, taas on "villi ja vapaa, itsenäinen tamma joka ei ole löytänyt kesyttäjäänsä"). Ja jos mies tekee sen, ottaa tuon riskin ja liitto epäonnistuu, on myös se lopputulema ilman muuta miehen vika.


Tällöin olemme tilanteessa, jossa alkaa arsenaali loppumaan.

Mutta samalla huomaamme että ohjelma ei-toivotun-aineksen eliminoimisessa on totta. Silloin meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin olla pelaamatta peliä, joka on järjestetty jo lähtökohtaisestikin meitä vastaan.

Tässä suuressa vapautumisen aktissa, joku voi saada liittolaisekseen aidosti vapaan ja vahvan naisen, sen joka uskaltaa nousta "siskoja" ja massakontrollia vastaan, osa taas ei. Mutta ei se mitään, sillä kuten Juice sen sanoi, niin tärkeintä on lähteminen.



Ei kommentteja: