torstai 25. huhtikuuta 2013

Naisten Tuhoisat Pariutumistottumukset - TAAS

Jos jo aiemmin on tullut selväksi, että naisten diabolisen tuhoisa "piparinjakopolitiikka" on omiaan tuhoamaan yhteiskunnan, sillä se 1. palkitsee rikollisen käytöksen 2. yllyttää pariutumispalkkioiden vuoksi siihen heitäkin jotka eivät normaalisti niin tekisi, esim. ajamalla syrjäytyneen ja vieraantuneen, naisettoman miehen tekoihin joista huomaakin saavansa odottamattoman palkinnon.

Se on tapahtunut taas.


Jengijohtaja piti amerikkalaisvankilaa vallassaan – sai neljä vartijaa raskaaksi



Tämä osaltaan todistaa sen, että miksi naisia ei olla tavattu, tai ehkä ei edes hyvällä katsottu vastuullisissa tehtävissä historian aikana. Silloin poliittinen korrektius ei vielä voinut tuomita totuutta vihapuheeksi.

On mielenkiintoista, että  tapaus on otsikoitu siten, että se viittaa siihen että vankila ja sen henkilökunta, mukaan lukien naispuoliset vartijat, olisivat tässä uhreja jotka eivät voisi mitään tällä määräilevälle psykopaatille.

"Sai neljä vartijaa raskaaksi"?!

Ne neljä naispuolista vartijaa saivat rahaa siitä, että vahtivat vankeja, eivät siitä että antavat näille persereikää sen kunniaksi että miten paha poika oikein on kyseessä!

Huomattavaa onkin se, että tämä tapaus on omiaan osoittamaan miten naisille ei voida antaa tälläistä vastuuta.

Samoin, yhteiskunnallisella tasolla meidän on ruvettava vakavissaan miettimään seurauksia tälläisille naisille, sillä he toimivat tälläisen käytöksen motivoijina ja suoranaisina yllyttäjinä. (Miten moni vankilapako itse asiassa johtuu tälläisestä?)

Toki, mukana oli miehiäkin, mutta heitä ei voitu lahjoa seksillä kuten naisia. Eikä suhdeluku miesten ja naisten välillä ole kovinkaan mairitteleva naisia kohtaan:

Yhteensä kolmetoista naisvartijaa ja kaksi miesvartijaa on saamassa liittovaltion syytteen korruptiosta kuukausia kestäneiden tutkimusten jälkeen.

Huomattavaa on, että vastoin sitä yleistä "bailout:tia" aka. bullshit excusea, jota naiset käyttävät tyyliin; "se vain tapahtui koska mun #feels", ei voida tässä(kään) yhteydessä oikeasti käyttää.

Seuraava osoittaa sen, että miten kylmäverisen harkittua ja tietoisesti tehtyä tämä kaikki oli:

 Liittovaltion syytteiden mukaan Tavon White, joka johtaa Black Guerilla Family -nimistä jengiä, sai erään vartijoista raskaaksi kaksi kertaa. Kaksi muuta vartijoista jopa tatuoi miehen nimen kehoonsa

Tai, voihan olla, että kahdesti raskaaksi tullut vartija kompastui vahingossa kahdesti rikollispomon päälle, sillä seurauksella että siitä mies joutui laskemaan sisään. Molemmilla kerroilla (Suomessa koko porukka oltaisi pistetty terapiaan, ja vapautettu vankilasta). Ehkä toisen piti tatuioida ihoonsa teksti: To Serve And Protect, mutta jotain meni pieleen, johtuen tuon iskulauseen tuomasta assosiaatiosta, jonka johdosta tatuoijalle tuli annetuksi väärä nimi?

Lisäksi me tuskin voimme syyttää tarpeeksi feminismiä siitä mitä se on saanut aikaiseksi: pakon siihen että naisia on tungettava joka paikkaan, ja naisia on myös suosittava - ei vain miesten yli - vaan myös yli standardien!

Siitä meidän on kiittäminen myöskin siitä, että meillä on nyt rikollis- ja vankilabändäreitä myös töissä vankiloissa, ja heidän parafilia rahoitetaan yhteisistä rahoistamme.

Ei kommentteja: